Klassinen ›

Fougstedtillä on upea sinfonia, joka pyrkii pois tonaalisuudesta ja suosii monumentaalista arkkitehtonista mutta myös polyfoniaan pyrkivää muotokieltä paikka paikoin. Oikein rintaa lämmitti säveltäjän haltioitunut tunneilmaisu, johon ei populaarimpi kansallisromantiikka yllä jotakin Melartinia lukuun ottamatta, joka myös suosii polyfonista tyyliä sinfonioissaan siellä täällä. Sinfonia päättyy voimalliseen ja säteilevään loppunousuun ja kliimaksiin, joka tirskauttaa liikutuksen kyyneleet silmiin.
 
Tosin sellaiseen valon ja rakkauden hengen jumalalliseksi verrattavaan voimaan, jollaista Mozart joskus tarjoilee, eivät nämä meikäläiset säveltäjät luultavasti yllä. Mozart fanien mukaan muut säveltäjät saattavat tavoittaa teoksillaan taivaan, mutta Mozart tulee taivaasta, kirjoittaa Hildesheimer. Näin myös Josef Krips tuumasi.
 
Hurmioitunut ja haltioitunut olen toki ollut musiikkia kuunnellessani muulloinkin, mutta ainut kerta, jolloin todella otaksuin kokeneeni jotakin jumalallista oli se kerta kun koin syvästi valtaisana tunteen palona erään Mozartin pianokonseron syvimmän olemuksen ja siinä mielessä yhtyen täysin möriken ajatuksiin Mozart reseption jumalallisen ihmeen nauttimisesta ja Goldschmittin, taidehistorian professorin käsityksiin Mozartin musiikin jumaluudellisesta ilmestyksestä kuin uskomattoman yhteensattuman kaltaisena ilmiönä. Joten kyllä sitä täällainen tavallinenkin pulliainen saattaa elämässään kokea jotain suurta ja unohtumatonta, vaikka todellisuudessahan mitään jumalia nyt ei tietenkään ole oikeasti olemassa, kuin mielen tuotteena, mutta Mozart vei lähimmäksi tällaista jumalkokemusta kuin mikään naiivi uskonto ikinä kykenisikään. Vain taide voi kohottaa ihmisen jumaluuteen, sanoi itse Beethoven.
 
On kuitenkin todella hieno tunne, että suomestakin sitten loppujen lopuksi löytyy sellaisia aidosti merkittäviä, joskin unohdettuja säveltäjäsuuruuksia, jotka kohoavat kiistämättä kansainväliselle huipputasolle ja ylittävät monien paljon soitetumpien säveltäjien tason, jos vaikka ajatellaan jotain honeggereita, Britteneitä, Milhaudeja ym. jotka eivät pärjää vertailussa edes Fougstedtille emotionaalisella voimalla mitattuna, vaan jäävät kirkkaasti hänen kunnianhimoisesta musiikista jälkeen. Fougstedt murskaa kaikki kilpailijat kyseiseltä aikakaudelta musiikkinsa laadukkuudella. Hänen taiteessaan on voimaa, kirkkautta, suurten muotojen hallintakykyä, rytmistä energiaa, lyyristä tunnelmointia ja polyfonista taitoa. Hänen sinfoniansa todistaa suurten mittojen objektivointikyvystä ja vie meidät niin monien suurten mestarien tavoin maailmaan, jossa emme milloinkaan muista käyneemme, kuten joku on jostain muusta mestarista kirjoittanut ja siteeraan vain hänen sanojaan yhdistämällä ne Fougstedtiin.
 
Kuinka suomi on voinut unohtaa näin loistavan säveltäjäkyvyn, jonka veroista ei musiikin historia toista tunne 1950 luvun molemmin puolin. Vain suomesta voidaan löytää hänen veroisiaan säveltäjiä tuolta periodilta, vaikka ohjelmisto ei tunnetusti suosi heidän säveltaidettaan. Meri sinfoniassakin on voimaa, johon vain harva 1900 luvun säveltäjä yltää, jos kukaan. Myrsky osa tempaa kuulijansa mukaan vastustamattomalla musiikillisen mielikuvituksen pakahduttavalla voimalla, joka ei jätä kylmäksi.