Kitarat: kitarakamat ›

Vielä löytyy. Slammer By Hamerin Special malli mustana. Kitarassa ei ole tällä hetkellä mikkejä ja virittimiä, mutta tarkoituksena on se lähiaikoina laittaa jonkunlaiseen soittokuntoon, että voi fiilistellä. Alkuperäiset mikit oli kuitenkin niin läpeensä paskat, että ne menee vaihtoon.
 
Ajan myötä on tullut jopa vähän opeteltua kitaran huoltoa ja säätämistä. Jospa siitä saisi ihan soittokuntoisen kitaran.

Molemmat, sekä akustinen että sähkö löytyy edelleen. Ekan akustisen nylonkielisen Landolan sain vuonna 77 tai 78. Soittokunnossa mutta hieman kaula vaatisi säätöä.
 
Sähkökitara sain pari vuotta myöhemmin, Fender Stratocaster vuosimallia 72. Alunperin se oli sunburst, mutta vuosien aikana väri ja mikit ovat vaihtuneet muutamaan otteeseen, nykyisellään kitara on sininen ja HSS mikityksellä. Sama juttu kuin Landolan kanssa, soittokunnossa mutta vaatisi säätöä.
 
Molemmat on nykyisin pääasiassa koristeina seinällä ja siellä saavat hamaan tulevaisuuteen pysyäkin. Ensimmäinen oma vahvistin oli Roland Cube sellainen kauniin oranssi, se on valitettavasti päätynyt muihin käsiin.

Eka EKO-akkari on edelleen kotikotona Jämsässä, ja sillä tulee soiteltua edelleen kun siellä käy. Enon vanha festarikitara 70-luvulta. Kauheassa kunnossa se on: isoveli heitti sen joskus talvella ulko-ovesta lumihankeen kun en lopettanut soittamista hänen käskyistään huolimatta. Kansi on kuprulla monesta kohtaa ja tallassa matalan E-kielen alla on patinoitunut ruuvi jostain 70-luvulta asti.
 
Ekan sähkiksen sain 10v synttärilahjaksi. Kinusin sähkökitaraa pitkään ja hartaasti mm. verukkeilla "se on kevyempi ku akustinen kitara". Lopulta vanhemmat heltyivät ja sain 1000mk budjetin. Kävin Jämsän kirjastossa selailemassa kaksi kertaa viikossa Keltaista Pörssiä, josta lopulta löytyi Samick sähkökitara + Samick 10w vahvistin, HP 900mk. Näitä lähdettiin sitten kesäisenä lauantaina hakemaan Tampereelta Tammelan Puistokadulta. Myyjä oli joku opiskelijapoika, jolla oli seinät täynnä kitaroita (laita pikaviesti, jos luet tämän!). Kaupat tehtiin ja muistan kysyneeni, että kuuluuko kauppaan PEDAALIA. Myyjä ei ymmärtänyt, että tarkoitin SÄRÖÄ. Hän kuitenkin neuvoi auliisti, että Tammelan Torin musiikkikaupasta voi ostaa PEDAALIN. Suutuin vanhemmilleni, kun sitä ei käyty hakemassa. Sain Boss SD1 Super Overdriven seuraavana jouluna joululahjaksi.
 
Tällä Samickilla tuli sitten harjoiltua hyvin paljon ja hartaasti seuraavat vuodet ja aloitettua 13 vuotiaana myös bänditouhut. Myin sen kuitenkin lukioikäisenä pois yhdelle lukiokaverilleni ja kitara katosi elämästäni liki kahdeksi kymmeneksi vuodeksi. Törmäsin lopulta yhteen puolituttuun baarissa, joka sanoi, että hänellä on vanha Samickini, haluanko ostaa. Hän pyysi siitä aluksi 500€, mutta lopulta ehkä parin vuoden päästä kävin hakemassa kitaran häneltä 100€ hinnalla! Kitarasta oli hävinnyt matkan varrella kampi sekä yksi tallapala, jotka metsästin jenkkilän eBaysta about 100€ hintaan kotiinkuljetettuna!:D Nyt kitara on kunnossa, mutta enemmänkin tunnesyistä talossa kuin mitenkään järkimeiningeillä!

Eka kitarani oli susipaska Epiphonen LP:n tapainen tekele, joka toivottavasti on jo poltettu tai hyötykäytetty jollakin muulla tavalla.

jaripat: Avataas tällanen, kuinka monella on vielä se "eka kitara" tallessa..?
 
Vaikeaa oli aikanaan kitaraa saada, mutta eno teki sellaisen 1978, enkä oo sitä raaskinut pois heittaa, taikka kiertoon laittaa - tietenkään. Sillä on opeteltu ne ensimmäiset jutut ja muistan, että kun ei siihen vanhemmat meinanneet suostua, niin ekaks opettelin (olin siis 15-16v silloin) yläasteen oppikirjasta melodian kappaleeseen "Tiedän paikan armahan".
 
Kitara on sittemmin kärsinyt paljonkin mm. huonosta varastoinnista, mutta yritin sitä hiljan hieman fixailla ja laitoin uuden kielisetinkin. Ei se varmaan ihan huono kitara ole, mutta on se ollut pikkupojalle aika haastava alkaa opettelemaan. Kaula tuntuu nykyäänkin hiton leveältä - klassinen kitara kun on.
 
Löytyneekö keltään vielä vanhempia aloittelukitaroita yhä tallessa?
 
Yamaha sbg-500 Tallessa.
Mikkejä sadat kerrat vaihdoin. Bodi vissiin agathis, ei mahonki.
On kyllä mukava kaula, parempi kun lespat.
Aina keikkavalmis, ja vuosi oli -82. En myy.

Eka sähkökitara oli Maya Stratocaster. Taisi olla vuonna 1980, kun mutsi osti sen mulle ja lisäksi siihen kovan laukun ja 30W Peavey vahvistimen. Enpä silloin paljon kitaroista ymmärtänyt, mutta kyllä se tuntui heti käteen hyvältä. Vähän isolta ja painavalta se alkuun tuntui, mutta siihen tottui äkkiä. Sunburst väriltään. Minun mielestä se oli todella hyvännäköinen ja ihastelinkin sitä usein. Sain sen itse säädettyä mahdollisimman helpposoittoiseksi ja tein siihen itse uuden satulan.
 
Nykyään kyllä kaduttaa kovasti, että tuli myytyä. Sitä vahvistinta en kaipaa, mutta kitaraa kyllä. Liekö aika kullannut muistot, tiedä häntä, mutta monesti oon vuosien varrella harmitellut sen kitaran pois myymistä.

Oma ensimmäinen kitarani oli Behringerin strato, vuonna 2010 lukiota aloittaessa käytin kesätyörahoista siihen ja Ibanezin TBX15-comboon 250€. Vuotta myöhemmin ostin paremman kitaran, putkivahvarin ja moulinexin ja Strato jäi kotiin kakkoskitaraksi koekaniiniksi kun kokeilin mm. super-paksuilla kielillä mörkövireitä, normivireessä muuttaa vibra hieman floikka-tyyliseksi löysäämällä tallan kiinnikeruuveja ja jouset että sai tallan kenoon.
Samoihin aikoihin Ibanezin kombo sai uuden elämän mikkimonitorina treenikämpällä ja kun sain super-hyvän idean että ajetaas siihen basarissa olevaa halpislaulumikkiä jotta kuulee iskut paremmin treenitilassa, se sit simahti. Tai no, sai ei niin kauniinkuuloisen lopun kun kajareita ja päätettä koittaa puskea aivan liian lujaa.
Lukion kolmannen vuoden alussa ostin sinkku-kokoisen DiMarzio-humpparin sii ja kokeilin myös killswitchin juottamista mutta meni sen verta röytämiseksi, että lopulta ainoastaan mikki itse ja volume-potikka toimi kunnolla. Tunaroin mikkikytkimen ja tonen juotokset. Jäi melko vähälle soitolle pariksi vuodeksi.
2014 tuli ensimmäinen isompi muutos kun ostin EMG81:en ja 1xhumbucker-pleksin mustana ja ne sain jokseenkin paikalleen (pleksiä joutui muotoilevaan, tietysti terveellisesti kolvilla sulattamalla) kun oli sarven ja kaulan väliseltä alueelta liian iso. Mutta sentään toimi, kuulosti ja näytti kunnon metallikitaralta. Tallan blokkasin.
Viimeinen iso muutos nykymuotoonsa oli kun 2017 vaihdoin alkuperäisen tallan Wilkinsoniin, jakkikupin mustahkoon, virittimet mustiin. Irroitin myös kaulan, vaihdoin satulan mustaan TUSQiin (röytäen), hioin lavan sirommaksi ja terävämmäksi (tyypillisen päässä olevan pallomuodon kissankynneksi), hioin itse kaulan ohuemmaksi ja maalasin+lakkasin spray-maalilla mustaksi. Nauhojen päät myös hioin miellyttäviksi ja 20.-22. nauhat scooppasin.
Nykyään onkin sitten erittäin kiva kitara (vaikka hieman kotikutoiselta näyttääkin lähemmällä tarkastelulla), ainoana miinuksena ettei ole floikkaa niin ei pysty ylöspäin vetämään ja divebombeja tekemään.

MustaKissa:
Nykyään onkin sitten erittäin kiva kitara (vaikka hieman kotikutoiselta näyttääkin lähemmällä tarkastelulla), ainoana miinuksena ettei ole floikkaa niin ei pysty ylöspäin vetämään ja divebombeja tekemään.
 
Kaikki kitaristit kuulostaa paremmalta kun eivät tee mitään divebombeja. Jos on pakko olla vibra, niin joku ihan perinteinen vibra on kaikista paras ja ihan sama kenestä kitaristista on kyse.

mpekkanen: Kaikki kitaristit kuulostaa paremmalta kun eivät tee mitään divebombeja. Jos on pakko olla vibra, niin joku ihan perinteinen vibra on kaikista paras ja ihan sama kenestä kitaristista on kyse.
 
Samaa mieltä. Divebombaus on epämusikaalista.

Pitkäkampinen Bigsby sallitaan. Paitsi jos on David Gilmour, niin Fenderin tremolo pätkäkammella.