Aihe: The Holy
1
Matjardo
26.03.2024 11:33:05
Olihan täällä oma ketju tällekin bändille. Itse pidän kovasti ja olen ekasta levystä lähtien seurannut bändin touhuja ja kaksi kertaa käynyt katsomassa keikalla. Viimeisin liveveto tuli todistettua juuri viime lauantaina Lahden Torvessa, ja olkoonkin vähän hehkutusta, niin ihan saatanan hyvä keikka oli. Soundit olivat todella hyvät ja bändi iskussa, todella tarkkaa ja hienoa soittoa ja laulantaa. Kahden rumpalin kokoonpano on kyllä outo, mutta hämmästyttävän tarkasti ja tykisti kyllä soittavat yhteen, ei sekään ihan itsestään selvyys ole. Joskin yllättävän paljon soittavat vaan samaa komppia, vähän enemmän toivoisin irrottelua ja kokeiluakin, mitä kaikkea ihmeellistä rytmillistä iloittelua voisikaan kahdella rumpusetillä saada aikaan, nyt mennään aika varman päälle. On siellä nytkin toki joissain biiseissä kunnon fillittelyä samaan aikaan kun toinen jyystää tasaista komppia taustalle ja se kuulostaa siistiltä.
Uusi levy Ländmark kolahti todella lujaa ja jo levyllä suosikeiksini nousseet The Incredible Ibex ja Disobedience aiheuttivat livenä kylmiä väreitä, kun oli niin isoa äänimaisemaa.
 
Harvoin bändit keksivät tällä osastolla mitään omintakeista, mutta kyllä tuo The Holyn tyyli, että rummut tykittävät jumittavaan tyyliin tiukkaa rytmiä pohjalle ja siihen lähdetään rakentelemaan kaikenlaista äänimaisemaa, isoa ja pientä päälle, on hyvin omintakeinen ja tunnistettava. Biisien rakenteet ei mene minkään perinteisten pop-rock kaavojen mukaan, vaan leijutaan, jumitetaan ja jyystetään pitkiäkin siivuja ihan omissa maailmoissa.
 
Ihmettelen, miten tämä ei ole tämän tunnetumpi ja isompi bändi. Ehkä haluavat itse pysytellä vähän tutkan alapuolella tai sitten tämä on vain liian erikoista rokkia monille. Vaatiihan näiden monet biisit vähän enemmän pureskelua kuin iso osa radiopopista, ei aukene heti ekalla minuutilla eikä välttämättä vielä parinkaan kuuntelun jälkeen.
Two beers or not two beers?
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)