Klassinen ›

Prophet: Mun kouluaikoina ei ehkä käsitelty kansantanhua peruskoulussa ja lukiossa, koska suomalaisista kansantanhuista tulee mieleen vain Konsta Jylhä & Purppurapelimannit sekä Lapinlahden lintujen esitys:
 
https://www.youtube.com/watch?v=tg8XM-9qqvc
 
Ei minullakaan olisi taitoa kyetä analysoimaan niiden pelkiksi kansantanhuiksi varsin hienoa ja kompleksista rytmismelodista rakennetta tai harmonista struktuuria, mutta ensimmäinen reaktio oli, että on kiva saada kuulla kyseiseltä säveltäjältä jotakin minulle entuudestaan tuntematonta musiikkia, mutta olin hieman epäilevä jaksaisinko olla sinfonisesta musiikista pitävänä kansantanhuista kiinnostunut ja vaikka ensimmäinen tanhu kuulosti lupaavalta sinfoniaorkesterin soittamana, mielenkiintoni lopahti aika äkkiä, enkä viitsinyt kuunnella kaikkia tanhuja ymmärtämättä tuolloin kuinka vaikuttavaa musiikkia ne enimmäkseen ovatkaan, mutta nyt olen kuunnellut ne musiikista nauttien useampaan kertaan, vaikka eräs niistä tuntuu suurelle yhtyeelle sävelletyksi tanssiksi varsin kaavamaiselta ja vaisulta, mutta voidaan sanoa, että säveltäjä on sublimoinut kansantanhut hienoksi taidemusiikiksi, joiden melodinen mielikuvitus kohottaa ne tanssimusiikin aateliin ja ovat siten täysipainoista nautintomusiikkia tanssillisesta tai tanssittavasta funktiostaan ja luonteestaan huolimatta.
 
Olin väärässä. Sarjassa ei ole yhtään kaavamaista tanssia, vaan sarja on yhtenäinen ja ehyt kokonaisuus ja syntynyt ehtymättömän luovan mielikuvituksen ja musiikillisen älyn toiminnan tuloksena. Ajattelin tuota kruukaa vai miten tuo tanhu kirjoitetaan ja joka musiikillisesti niukkailmeisempi kuin muut sarjan tanhut, mutta sekin on inspiroitunutta musiikkia.
 
Sarjan sinfonisimmissa tansseissa numeroissa 1, 4 ja 5 musiikki kohoaa paljon yli kansantanhun musiikillisesti vaatimattoman näkökentän ja päätöstanssi laajenee ilmaisultaan ja sävelkieleltään universaaliksi hurmioituneessa "strettassaan".
 
Siitä päätellen, ettei teosta ole lainkaan mainittu Suomalaisia säveltäjiä kirjassa Rannan sävellysluettelossa, voidaan arvella, etteivät musiikintutkijat tai tieteilijät ole antaneet tanhuille paljoakaan painoarvoa säveltäjän tuotannossa, vaan pitäneet teosta niin merkityksettömänä, ettei Salmenhaarakaan ole katsonut aiheelliseksi mainita sitä toimittamassaan kirjassa, mutta on joidenkin herrojen ansiokkaan työn toimesta nostettu unohduksen hämärästä päivänvaloon ja tallennettu kantanauhalle.
 
Arkistojen kätköistä löytyy näköjään sellaistakin suhteellisen laadukasta musiikkia, jota ei musiikintutkijoidenkaan parissa tunneta.
 
Miten vaikuttavia teoksia sitten olisivatkaan ne Salmenhaaran tärkeimmiksi mainitsemat säveltäjän orkesteriteokset, jos tämänkaltainen täysin tuntematon ja merkityksetön teos tekee näin suuren vaikutuksen.
 
Kirjasta ja säveltäjän teosluettelosta tosin puuttuu tanhuja tärkeämpiäkin teoksia, jotka on mainittu muissa yhteyksissä, kuten vaikka sinfoninen rapsodia tai orkesteri konsertto, jonka kanssa identtisenä teoksena Salmenhaara ilmeisesti erheellisesti pitää sinfonista partitaa, joka Klamin mielestä kuuluu Rannan merkittävimpiin teoksiin ja on eräällä nettisivulla mainittu omaksi teoksekseen, eikä siis voi olla identtinen orkesteri konserton kanssa, vaan on valmistunut tätä paljon myöhemmin ja kumpikin näistä edustaa Rantaa säveltäjänä parhaimmillaan.
 
Kirjoittamassaan Sibelius kirjassa Salmenhaara sentään mainitsee kyseisen konserton orkesterille ja pitää sitä syntyajankohtansa tärkeimpänä suomalaisena teoksena v. 1928. Äänitteitä teoksesta ei liene olemassa sen merkittävyydestä huolimatta ja pitäisin sitä Bartokin kuuluisan teoksen haastajana ja varteenotettavana kilpailijana jo sillä perusteella miten merkittäväksi sitä on luonnehdittu, mutta siinä missä Bartokin konsertto pyrkii jossain määrin kenties yleisöä kosiskelevaan ja yleistajuiseen uus-romanttiseenkin ilmaisuun mestarin myöhäistuotantoa edustaen, eikä ole niin riitasointuinen kuten nuoruuden ekspressionistiset teokset, lähestyy suomalaisen mestarin teos kenties jo uusklassismia, ellei ole tyyliltään vielä rohkean atonaalinen modernismissaan.
 
On varsin kuvaavaa ja puhuu omaa karua kieltään suomalaisen taidemusiikin arvostuksesta tai sen puutteesta, että vaikka Rantakin on musiikkikirjallisuudessa usein mainittu ja tunnettu suomalainen säveltäjänimi, niin siitä huolimatta hänen jo varhain säveltämänsä konsertto orkesterille joka on epäilemättä, mikäli tutkijoihin on luottaminen, erinomainen mestariteos, on jäänyt kansainvälisesti paljon tunnetumman unkarilaisen Bartokin paljon myöhemmin säveltämän saman nimisen teoksen varjoon, jonka tämä sävelsi Yhdysvalloissa, vaikka jälkimmäinen lieneekin ainakin mittasuhteiltaan, jos ei tunneasteikoltaankin laajempi ja jopa syvällisempi teos, mitä en oikopäätä menisi väitteenä mukisematta allekirjoittamaan, vaan uskon suomalaisen mestarin teoksen olevan kvaliteeteiltaan vähintään yhtä tasokas, mutta varsin omintakeinen ja omalaatuinenkin luomus ja mahdollisesti barokin muotoja viljelevä, ja joka on omalla kiehtovalla tavallaan verrannollinen Bartokin saavutukseen orkesterimusiikin alalla, mutta tyylillisesti tätä kenties rohkeampi ja sä velkieleltään edistyksellisempi, jollei teos sitten edusta uusbarokkia, jolloin sitä voi pitää vanhahtavasti tyylittelevänä, kuten klassismin inspiroimaa naivistista Topeliaanaakin.
 
Kansantanhuista vielä puhuakseni sanottakoon, että olen nähnyt mahdollisesti vain TV:ssä niitä tanssittavan, ellei sitten lukion vanhojen tansseissa ollut joitakin tanhuja ohjelmistossa myös mukana, jota en millään pysty muistamaan. Kuten en tarkasti sitäkään tanssinko itse vanhojen tansseissa vai vain niiden harjoituksissa, kuten luulen. Epävarma muistikuva. Rannankin säveltämissä tanhuissa, pelkkiin kansanmusiikkia edustaviin kansantanhuihin nähden, musiikki on selvästi taiteellisilta ambitioiltaan paljon kunnianhimoisempaa konserttitilanteessa kuunneltavaksi ja nautittavaksi tarkoitetuksi musiikiksi kuin ainoastaan tanssittavan funktion omaava kansanmusiikkia edustava kansantanhu, jota ei ole sävelletty suurelle yhtyeelle, eikä sen muotokieli ole erityisen taidokasta ja komplisoitua, vaan perustuu äärimmäisen pelkistettyyn musiikilliseen syntaksiin ja lauserakenteeseen, joka käsittää paljon toistoa, eikä mahdollisimman yksinkertainen soitinnus yleensä käsitä herkullisia orkestraalisia detaljeja taidemusiikin tavoin, josta mainittakoon vaikka huilujen ylöspäinen tai nouseva sävelkulku Rannan Tuliluikka tanhun keskijakson huippukohdassa. Upeaa musiikkia.
 
Eikös kansantanhujen esityskokokoonpano yleensä käsitä harmonikan, tuttavallisemmin hanurin ta haitarin ja mahdollisesti viulun tai parikin, eikä sitä voi verrata suuren sinfoniaorkesterin sointiin Esim. Rannankaan eräissä suomalaisissa kansantanhuissa soinnillisine hienouksineen, kekseliäine sointi-tai soitinkombinaatioineen, ja runsaine soittimellisine yksityiskohtineen, jollainen tietysti inspiroi säveltäjän musiikillista mielikuvitusta ja sointiaistia ihan eri tavalla kuin pelimannien esittämä ja mahdollisesti kuulomuistin varaisesti sävelmuistissa sukupolvelta toiselle periytyvä kansanmusiikkiohjelmisto, joka voi tietysti olla myös pelimannimuusikoiden itse tuottamaa ja säveltämääkin, mutta perustuu selkeään rytmiikkaan ja melodiafraaseihin, jotka eivät muodosta erityisen kunnianhimoista ja monimutkaista arkkitehtonista muotorakennetta, kuten taiteellisesti vaativampi konserttimusiikiksi suurelle sinfoniaorkesterille sävelletty ohjelmisto, jonka rajoina on vain säveltaiteilijan luova musiikillinen mielikuvitus, joka valmiiden kaavojen sijasta kykenee luomaan jotakin todella omalaatuista ja ainutkertaista säveltaidetta, joka kohoaa paljon yli perinteiselle kansanmusiikille asetettujen tiukkojen tyyli-ja muotorajojen ja normien eksistoiden uniikkina kompositiona ja jonka mittapuina on vain taiteilijan kekseliäisyys ja kypsyys luovana voimana, joka virtaa hänessä luovan aktin aikana suuressa inspiraation huumassa.
 
Kuuntelin juuri eräästä vanhasta Aristoteleen kantapää ohjelmasta, jossa eräs dosentti kertoi kansantanhun ja kansantanssin olevan sanoina synonyymejä ja itse arvelen näin ollen, että Rannankin tanhut saattavat edustaa mitä tassityyppejä tahansa, katrilleista polskiin ja menuetteihin, sillä mitään yksiselitteisesti tanhuksi määriteltävää tanssityyppiä ei ole olemassakaan, vaan tanhuaminen on yleisnimitys tanssimiselle, mutta tarkoittaa sanana myös tantereen tai maan tömistämistä jaloilla. En sitten osaa sanoa, mistä nuo suomalaisperäiset nimet kullekin tanssille tulevat, sillä kansantanssitkin ovat tuontitavaraa eikä mitään alkuperäistä suomalaista kansanperinnettä ole, vaan kyse on maailmanlaajuissta virtaukssta.