Keskustelua raskaammasta musiikista ›

gotthard: Hyviä tai ainakin ok biisejä minusta nuo molemmat. Ja hienoa kuulla taas Rob:n majesteetillista laulusoundia. Studiossa vieläkin niin kova että kylmät väreet menee.
 
Tykkään myös. Musta molemmat on ihan huippubiisejä, vaikka soundaakin siltä kuin parilla viime levyllä. Tulee Sword of Damocles mieleen Trial by Firesta, missä on haettu samanlaista eeppisen hevin tunnelmaa. Halford vetää tosiaan todella hyvin ja Ian Hillin basso on pinnassa. Trial by Fire paranee loppua kohden todella paljon tulisine lead-kitaroineen.
 
Panick Attackin intro on kyllä taivaallinen kasaripastissi. Täytyy toivoa, että levyltä löytyisi pari tuohon malliin tehtyä biisiä. Kyllähän tolla biisillä keikka lähtee älyttömän hyvin käyntiin.

https://www.youtube.com/watch?v=t5NbdLotvx4&t=1309s
 
KK`s PRIEST Unleashes Metal Fury at Bloodstock 2023: Live Full Set Performance
 
Täytyy kyllä myöntää vuodesta 1976 lähtien Priest-fanina, että mieluummin menisin kyllä näitä katsomaan kuin nyky-Priestiä. Eihän toi Ripperin lavaesiintyminen paljoa poikkea hidas ja kankea-meiningistä mutta on se sentään jotain muuta kun Halfordin keppijumppa...
Ja KK Downing vielä iskussa, 72 v.
Tuli tuo Ripper livenä nähtynä Priestin kanssa Kultsalla 2001.
 
Hyvä kuva ja äänenlaatu, ei mitään kännykkäkuraa......

stapani: Tuli tuo Ripper livenä nähtynä Priestin kanssa Kultsalla 2001.
 
Joo olin samalla keikalla ja vaikka Ripper noin äänen suhteen vetikin ok niin se esiintyminen oli kyllä aika hämmentävää... Jotain varjonyrkkeilyä ymv. uhoamista. Vähän tuli mieleen joku Anselmo joka eksyi Priestin keikalle vahingossa ja joutui heti mikin varteen;). Mieleen painunut kokemus anyway.

Ripperin äänessä on se huono puoli että alkaa muutaman biisin jälkeen ärsyttämään. Sama on toki muillakin monotonisella ulosannilla varustetuilla laulajilla tai örisijöillä.

stapani: Täytyy kyllä myöntää vuodesta 1976 lähtien Priest-fanina, että mieluummin menisin kyllä näitä katsomaan kuin nyky-Priestiä.
 
Sama. Kummassakaanhan ei ole kuin yksi alkuperäinen jäsen.

Regalis Apertura: Joo olin samalla keikalla ja vaikka Ripper noin äänen suhteen vetikin ok niin se esiintyminen oli kyllä aika hämmentävää... Jotain varjonyrkkeilyä ymv. uhoamista. Vähän tuli mieleen joku Anselmo joka eksyi Priestin keikalle vahingossa ja joutui heti mikin varteen;). Mieleen painunut kokemus anyway.
 
Minäkin olin samalla keikalla, muistan kun Ripper heitti nahkarotsin keikan jälkeen sain sen mut joku repi sen mun käsistä
 
t. turbo terminaattori

Regalis Apertura: Joo olin samalla keikalla ja vaikka Ripper noin äänen suhteen vetikin ok niin se esiintyminen oli kyllä aika hämmentävää... Jotain varjonyrkkeilyä ymv. uhoamista. Vähän tuli mieleen joku Anselmo joka eksyi Priestin keikalle vahingossa ja joutui heti mikin varteen;). Mieleen painunut kokemus anyway.
 
Itsekin olin tällä keikalla ja vaikka Ripper ihan hyvä hevilaulaja onkin, ei hän tosiaan mikään Halford ole. Eikä vastaavaa nahkalaivan kapteenin karismaa ollut.

Löytyyks tietoo mikä bändi lämppää Tampereella?

Uusi praistibiisi ja helvetin hyvä:
 
https://open.spotify.com/track/75ro … clZghkjAy?si=jtITIG1oQWarfuPR24jtUQ

Oli kyllä niin päin vittua räpelletty kitaraintro että vois kuvitella entisen bändikaverini soittaneen sen.

Tympee Huttunen: Uusi praistibiisi ja helvetin hyvä:
 
https://open.spotify.com/track/75ro … clZghkjAy?si=jtITIG1oQWarfuPR24jtUQ
 
Juu ihan ok perus-Priestbiisi. Vähän tuli Worth Fighting For mieleen tuosta...

Ei vaan putoo meikäläiselle. Firepower toimi loistavasti, mutta nää uudet veisut ei vaan kolahda.

Defenders oli viimeinen hyvä Priest levy. Sen jälkeen ollut enemmän täyttä huttua, valitettavasti...

mpekkanen: Defenders oli viimeinen hyvä Priest levy. Sen jälkeen ollut enemmän täyttä huttua, valitettavasti...
 
Eri mieltä. Itelle kolahtaa Turbo, Ram it down, Painkiller, Angel of retribution ja Fire
power.

Painkiller on vallan kova kiekko, mutta kyllä Defenders on munsta vielä paree. Oma top 3 on varmaankin
 
Defenders
Unleashed in the East
Painkiller
 
Angel of Retributionia uudempaa en tunne, niin olkoon käppäsin levy Point of Entry. Se on aivan kaamea.

Mulle kolme kovinta on Killing Machine, Defenders ja British Steel. Ei missään tietyssä järjestyksessä. Mutta hyviä on myös Stained, Unleash ja Screaming
 
Turbon jälkeisiä levyjä tunnen todella huonosti tai en juuri ollenkaan. Point of Entry on kyllä huono levy, vaikka sitä ennen ja sen jälkeen on muutama aika kova levy.

Jeszse: Oli kyllä niin päin vittua räpelletty kitaraintro että vois kuvitella entisen bändikaverini soittaneen sen.
 
Kuulostais sata kertaa järkevämmältä jos siinä olis joku referenssi harmoniasta pohjalla. Tollasenaan aika hämmentävä varsinkin ekalla kuuntelulla kun ei ole biisiäkään vielä mielessä. Ehkä se oli tarkoituskin, mutta haiskahtaa vähän tilanteelta, jossa ei raaskittu heittää korvattua sooloideaa roskikseen. Tavallaan rohkea erikoismeininki on toki hienoakin.

Funkånaut: Angel of Retributionia uudempaa en tunne, niin olkoon käppäsin levy Point of Entry. Se on aivan kaamea.
 
Aika monet täällä tuntuvat dissaavan Point Of Entrya. Mun mielestä vaikkei paras Priest-levy olekaan niin silti ihan kuunneltaviakin biisejä, Heading Out To The Highway, Desert Plains, Solar Angels noin muutaman mainitakseni...

Regalis Apertura: Aika monet täällä tuntuvat dissaavan Point Of Entrya.
 
Wikipediasta tarkistin, että POE julkaistiin British Steelin jälkeen, joka on hämmentävää. Kuvittelin aina, että POE oli Priestin viimeinen hard rock -levy, jonka jälkeen ne siirtyi hevimpään tyyliin British Steelillä. Minusta Priestin kevyempi alkupään tuotanto on parempaa ja olisi ollut mielenkiintoista jos Priest olisi jatkanut samalla tyylillä, mutta aika monet yhtyeet vaihtoi aina vain kovempaa metalliin ja muutakin hassua tapahtui 1980-luvulla, esim. syntikat piti ottaa mukaan ja jotkut taas vaihtoi kevyempään tyyliin kuten Rainbow, joka meni siinä samalla pilalle. Mutta bändit tuohon aikaan ajattelivat paljon sitä, että mikä musiikki olisi trendikästä ja menisi kaupaksi parhaiten, ja ehkä levy-yhtiöilläkin oli jonkinlainen rooli siinä. Minusta POE on ehkä sittenkin Priestin paras levy, sillä on vain niin erityinen tunnelma, musiikki on yllättävän rentoa eli siihen aikaan ei ollut vielä ihan pakko soittaa rankkaa metallia naama kurtussa.