Media ja viihde ›

Kaksi ja puoli vuotta sitten arvostelin Yksin Kotona -elokuvasaagan eräänlaisen soft rebootin Yksin kotona 5 (Home Alone the Holiday Heist, 2012) https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?plink=13782778#p13782778
 
Arvosteluajankohta osui silloin lämpimään kesäpäivään, mikä on outo ajankohta arvostella jouluaiheista elokuvaa. Asia ei ole niin yksinkertainen sillä alkuperäinen Yksin kotona oli lippuluukulla monella markkina-alueella ykkönen vielä heinäkuussakin. Mutta se ei liity jatko-osiin mitenkään ja metatasoista myöhemmin.. koska... nyt viimeinkin sain itsestäni irti sen verran että arvostelen ainoan oikean Yksin Kotona -elokuvan ainoaan oikeaan ajankohtaan eli 25. joulukuuta! Ja sitten asiaan
 
Yksin kotona (Home Alone, 1990)
 
McCallisterin perhe asuu Illinois'ssa Winnetkassa, Chicagon metropolialueella. Asumismuoto luonnollisesti on valtava omakotitalo ja lapsia on viisi, koska Amerikassa ei ole kerrostaloja eikä yhden lapsen perheitä. Nuorimmainen Kevin tosin tiedostaa tilanteen fiktiivisyyden ja rikkoo tämän tästä neljättä seinää. Ei tosin siksi, että kertoisi meille Chicagon downtownilla olevan kerrostaloja, vaan kokee paikkansa löytämisen perheessä hankalaksi.
 
Joka tapauksessa, McCallisterien ydinperhe kera perheenpää Peterin veljen Frankin perheen on matkustamassa jouluksi Pariisiin. Määrittelemätön määrä perheiden jäseniä pomppii alkukohtauksessa valtavassa omakotitalossa, ikään kuin jälleen korostaakseen ettei Amerikassa ole yhden lapsen perheitä. Eikä kerrostaloja, vai oletteko nähneet amerikkalaisessa elokuvassa asuinkerrostalon? Eyes Wide Shut oli kuvattu Lontoossa, joten sitä ei lasketa. Ja Seinfeldin kerrostalossa oli ovimies. Tai en muista, oliko se vain Elainen kerrostalossa. Seinfeldin ja Kramerin kerrostalossa ei ollut. Mutta sovitaan nyt, ettei Amerikassa ole kerrostaloja.
 
Alussa kuitenkin on selvää, että Kevin ei siedä fiktiivistä perhettään, varsinkaan runkkari Buzzia, jota kiihottavat "ranskalaisten pimujen" ajamattomat kainalokarvat. Yksi konflikti Buzzin kanssa johtaa toiseen, ja lopussa Kevinin fiktiivinen perhe lähtee Pariisiin ilman Keviniä. Kevin tuskin tietää mikä on konflikti, kun ei Täältä tullaan elämä! -pätkän Jussikaan tiennyt. Kevinin mielestä perhe kuitenkin katosi, kuten hän neljännen seinän rikkovassa kohtauksessa kertookin, metatasolla voidaan ajatella oliko perhettä ylipäänsä koskaan.
 
Fiktiivinen perhe huomaa kesken lennon Kevinin jääneen tyhjään omakotitaloon, jossa Kevin sitten nautiskelee tyhjästä talosta, mutta taustalla eräänlaista Ohukainen ja Paksukainen -traditiota ilmentävät burgularit Harry ja Marv ovat tarkkailleet pitempään alueen omakotitaloja ryöstö mielessään. Yhden ryöstöyrityksen torjuttuaam Kevin kohtaa uuden haastajan - näytön puutteessa tuomitsematta jääneen South Bendin lapiomurhaajan. Mieheen liittyy ratkaisematon arvoitus vuosien takaa, palataan siihen myöhemmin.
 
Winnetkan koppalakeilla ei kuitenkaan ole keinoja (Jope-ääni: kompetenssia) yhdistää Keviniä ja Ranskaan laskeutuneita suurperheitä, joten tietokatko heidän välillään jatkuu. Kevininkin on välillä käytännön pakko kommunikoida ulkomaailman kanssa, tällä kertaa ostosten muodossa. Ja vihkoonhan se meneekin, koska koppalakit ovat jo hänen perässään, koppalakkeja ei kannata vaivatakaan kun hätä on oikea. Joskin koppalakkien inkompetenssi on jo alleviivattua tässä vaiheessa. Burgularit kuitenkin painavat jo päälle erilaisten yhteensattumien kautta.
 
Fiktiivisen perheen edelleen metsästäessä metafyysistä olentoa, Keviniä, välillä Kevinillä on aikaa kiusata minimipalkkaista pizzalähettiä VHS-laatuisella konepistoolitulella. Kuten tuossa arvostelussa vuonna 2021 sanoinkin, Kevin on edelleen 2023 standardeilla itsekäs paskiainen. Pienellä pelimannihengellä hän olisi voinut ensimmäisessä näytöksessä syödä pizzaa vaikkapa sitten salami ja olivitäytteellä, kuten muutkin 47 McCallister-klaanin jäsentä tekevät ja antanut serkkunsa kusaista päällensä. Tai olisi varastanut drugstoresta Tena for manit, whatever. Mutta poika ajattelee vain itseään... mutta se varhaiskasvatuksen psykologiasta.
 
Ennen kolmanteen näytökseen siirtymistä on vielä aikaa rikkoa neljättä seinää, tällä kertaa supermarketissa rahan kanssa ja vittuilla lämmönsiirtimelle. Lapsen maailmassa tämä toki on normaalia, vaikkakin suomalaiset sosiaaliviranomaiset puoltavat äkkiä huostaanottoa jos lapsi vittuilee maalämpöpumpulle. Ennen kolmatta näytöstä näemme jälleen VHS-konepistoolitulta sekä Elviksen (KVG) Pennsylvanian Scrantonissa. Onneksi John Candy pelastaa läsnäolollaan. Legenda kertoo, ettei hänen Gus Polinski -hahmolleen ollut juurikaan kirjoitettu vuorosanoja; iso karismaattinen mies Nyhjäätyhjästänin hengessä improvisoi suurimman osan kuvauspaikalla annettujen korttien mukaan.
 
Se kolmas näytös? John Candyn tanssimusa-palstan tyylinen orkesteri, kiroileva joulupukki.. olemme tykityksen äärellä. Neljännen seinän rikkomisen ovat jo jääneet taakse ja Kevin ikään kuin astuu fiktiiviseen hahmoon. Toisen näytöksen alussa kadonnut lapiomurhaaja - siis epäilty sellainen - ilmestyy jälleen kuvaruutuun. Ja varsin voimakas onkin ilmestys - kaveri aikoo oikeasti teloittaa Kevinin kirkonpenkkiin O' Holy Night -virren soidessa taustalla! Edes Timothy Daltonin Bond ei olisi pystynyt siihen vaikka syötti amerikkalaisen etsivän haille.
 
Mutta näin ei tapahdu - lapiomurhaaja on itse asiassa vain perheestään etääntynyt hyväntahtoinen mies. Viisauksien vaihdon jälkeen onkin aika suunnata toiminnan pariin. Kevin paljastuu - sen lisäksi että hänen ostamansa mac'n cheese -eines ei ole kanadalaista Kraft Dineriä - sadistiksi. Seuraa nimenomaan sadististen ansojen valmistelua. Ja burgularit ovat paikalla oikeaan aikaan kuin Deutshche Bahn. Ja nyt ammutaan kovilla, tai ainakin pelleteillä ja Joe Pescin esittämän Harryn nakkiin. Normaali fysiologinen realismi unohdetaan tässä kohtaa.
 
Koppalakeille soitetaan kylläkin, tosin identiteettiä vaihtaen. Kevinin suunnitelma näyttää toimivan - vai toimiiko sittenkään? Yliotekin voi olla silmän lumetta. Lehdetkin ovat ulkokuviasa vihreitä vaikka kuvauspaikka ei ole länsirannikolla. Reap.. eikun Welho? Burgularit osoittavat teleporttauskykynsä tässä vaiheessa ja vain lapiomurhaaja voi tilanteen ratkaista; legendat eivät olleet täysin puppua, koska lapio puree kalloon paremmin kuin betoni.
 
Loppu on onnellinen, John Candy improvisoi lisää, McCallisterit ovat yhdessä, lapiomurhaaja sai perheensä takaisin ja Kevin ei saanut kuvaruudun alueella rangaistusta veljensä irtaimen tuhoamisesta.
 
Kaiken kaikkiaan, katselu oli jälleen kerran odotuksen arvoinen ja pätkä reilun 33 vuoden jälkeen kestää edelleenkin aikaa. En ole kiinnostunut, olisiko homma tänä päivänä taputeltu jopa Orlyn kentän wifillä ja whatsappilla. Ehkä olisi, mutten välitä.
 
5/5