Yleistä keskustelua musiikista ›

mpekkanen: Powerage on minunkin lemppari, mutta onko se aliarvostettuja levy?
 
Riippuu milloin ja missä yhteydessä. Nykyisin rankataan usein yhtyeen parhaisiin, mutta aikanaan US listasijoitus 133. ja Rolling Stonen arvosana 2,5/5.

pekkap82: Riippuu milloin ja missä yhteydessä. Nykyisin rankataan usein yhtyeen parhaisiin, mutta aikanaan US listasijoitus 133. ja Rolling Stonen arvosana 2,5/5.
 
Rolling Stone arvio on kyllä ihan perseestä. Kyllä se minusta on ihan täyden kympin levy. Toki AC/DC:llä on muitakin kovia lättyjä, mutta itselle kaikista kovin levy on juurikin Powerage.

Tuli mieleen pari mainettaan parempaa levyä (minun mielestä):
 
Wigwam: Lucky Golden Stripes & Starpose
Rush: Caress Of Steel

Mortte: Tuli mieleen pari mainettaan parempaa levyä (minun mielestä):
 
Wigwam: Lucky Golden Stripes & Starpose
Rush: Caress Of Steel
 
Tuota samaa olen aina ajatellut Caress of Steelistä. Eihän se ole yhtä hyvä kuin seuraava 2112, joka on samantyyppinen (yksi albumipuoliskon täyttävä proge-eepos ja toisella puoliskolla lyhyempiä kappaleita), mutta oiva osa Rushin tuotantoa kuitenkin. I think I'm Going Bald (kuulemma "innoituksena" toimi Kissin I Think I'm Going Blind) on aika tavanomainen, mutta mun mielestä kaikki muut kappaleet on vähintäänkin hyviä.
Geddy Lee pitää Caress of Steeliä ja Prestoa Rushin epäonnistuneimpina albumeina. Itse pidän molemmista. Mun mielestä ne huonoimmat on selkeästi eka albumi ja Vapor Trails sekä cover-EP Feedback.

Powerage oli myyntimielessä floppi. Ei kunnon hitintynkää. Se antoi lisäpotkua omalta osaltaan sille, että seuraavan levyn tuotti maailmanluokan tuottaja Mutt Lange. Highway to Hell ei kuulu omiin suosikkeihini alkuunkaan. En pidä soundeistakaan. Ja "kakkossingle" Touch Too Much on koko siihen astisen tuotannon kamalin biisi. Mutta se oli myyntimenestys, ainakin Powerageen verrattuna. Back In Black on sitten jo asia erikseen.

jukkajylli: Powerage, AC/DC. Parasta bluesia mihin valkoinen poika on taipunut. Ja sanomattakin selvää on, että se on minusta yhtyeen paras albumi. Se on viimeinen klassisen kokoonpanon Young/Wanda- tuotannon levy. Siinä on täydellinen soundi. Se on basisti Cliff Williamsin ensilevy bändissä. Rudd/Williams/Malcolm Young- komppi on aivan maaginen. Anguksen soitto muistuttaa välillä Billy Gibbonsia, myös soundeiltaan, mikä ei minua haittaa ollenkaan. Bon Scott on omimmillaan Howlin' Wolf- henkisenä tarinankertojana. Hänen äänensä on käsittämättömän uniikki ja raaka. Down Payment Blues, Riff Raff, Cold Hearted Man, Sin City, What's Next To The Moon.. Yhtä hyvä voi joku muu levy olla, muttei parempi.
 
Kah, mää oon luullut, että tuo ois kaiken kaikkiaan ihan arvostettukin: monien mielestä kärkipäätä, ellei jopa paras. Oli miten oli, onhan se järjettömän kova kasetti.

Epämuusikko: Policen Ghost In The Machinesta ei puhuta tarpeeksi.
 
Joo tämä on mulle helposti suosikki Policen tuotannosta. Kolme viimeistä biisiä on omassa päässä aina muodostaneet jotenkin täydellisen trilogiakokonaisuuden tuohon levyn loppuun. Synchronicity on taas omasta mielestä aina tuntunut jo enemmän Sting-levyltä, kuin Policelta.

KTR2: Synchronicity on taas omasta mielestä aina tuntunut jo enemmän Sting-levyltä, kuin Policelta.
 
Erittäin hyvin sanottu. On Synchronicitykin hieno levy, ja ainakin Synchronicity ykkösessä ja O My Godissa on vielä poliisiote voimissaan, mutta allekirjoitan väitteen silti täysin.

vanha_pieru: Tuota samaa olen aina ajatellut Caress of Steelistä. Eihän se ole yhtä hyvä kuin seuraava 2112, joka on samantyyppinen (yksi albumipuoliskon täyttävä proge-eepos ja toisella puoliskolla lyhyempiä kappaleita), mutta oiva osa Rushin tuotantoa kuitenkin. I think I'm Going Bald (kuulemma "innoituksena" toimi Kissin I Think I'm Going Blind) on aika tavanomainen, mutta mun mielestä kaikki muut kappaleet on vähintäänkin hyviä.
Geddy Lee pitää Caress of Steeliä ja Prestoa Rushin epäonnistuneimpina albumeina. Itse pidän molemmista. Mun mielestä ne huonoimmat on selkeästi eka albumi ja Vapor Trails sekä cover-EP Feedback.
 
Samaa mieltä olen, paitsi Vapour Trailsia en ole vielä kuunnellut (on ollu työn alla kuunnella kaikki kuuntelemattomat Rush-levyt, täytyy tässä sitäkin projektia koettaa edistää). Ekasta mää toisaalta ihan tykkään, semmonen sympaattinen levy. Mutta siis "Fly By Night" ja "Caress" on varsin hyviä, jos nyt ei ihan klassikkojen tasolle ylläkään! Ehkä Geddyn mielipiteeseen vaikuttaa se, että Caress floppasi.

Mortte: Samaa mieltä olen, paitsi Vapour Trailsia en ole vielä kuunnellut (on ollu työn alla kuunnella kaikki kuuntelemattomat Rush-levyt, täytyy tässä sitäkin projektia koettaa edistää). Ekasta mää toisaalta ihan tykkään, semmonen sympaattinen levy. Mutta siis "Fly By Night" ja "Caress" on varsin hyviä, jos nyt ei ihan klassikkojen tasolle ylläkään! Ehkä Geddyn mielipiteeseen vaikuttaa se, että Caress floppasi.
 
Niin, Fly by Night on mun mielestä tavallaan eka "oikea" Rush-albumi. Peart tuli rumpuihin ja sanoittamaan, erinomaisia laadullisia hyppäyksiä molemmat. Fly by Nightilla on Rushin ensimmäinen moniosainen progekappale, By-Tor and the Snow Dog. Akustisiakin sävyjä alkaa olla mukana. Soitto on joka suhteessa aiempaa timanttisempaa. Led Zeppelin -vaikutteet eivät ole enää niin läpäiseviä. Tällä levyllä Rush todella alkoi kuulostaa itseltään. Tältä pohjalta oli hyvä siirtyä Caress of Steelin vieläkin kunnianhimoisempaan meininkiin.
Vapor Trails on mun mielestä valitettavan monotoninen eikä sillä ole oikein yhtään kappaletta, jonka nostaisin kohokohdaksi. Lifesonkin jostain ihme syystä ajatteli tuolloin, että kitarasoolot pitää jättää pois. Luultavasti levyn musiikilliseenkin ankeuteen vaikutti Peartin toipuminen perhetragediastaan.

KTR2: Synchronicity on taas omasta mielestä aina tuntunut jo enemmän Sting-levyltä, kuin Policelta.
 
No tämäpä tämä, kompkomp. Ei siis huonous/paremmuus-akselilla kannanotto, mutta juuri noin kuin sanot.

vanha_pieru: Niin, Fly by Night on mun mielestä tavallaan eka "oikea" Rush-albumi. Peart tuli rumpuihin ja sanoittamaan, erinomaisia laadullisia hyppäyksiä molemmat. Fly by Nightilla on Rushin ensimmäinen moniosainen progekappale, By-Tor and the Snow Dog. Akustisiakin sävyjä alkaa olla mukana. Soitto on joka suhteessa aiempaa timanttisempaa. Led Zeppelin -vaikutteet eivät ole enää niin läpäiseviä. Tällä levyllä Rush todella alkoi kuulostaa itseltään. Tältä pohjalta oli hyvä siirtyä Caress of Steelin vieläkin kunnianhimoisempaan meininkiin.
Vapor Trails on mun mielestä valitettavan monotoninen eikä sillä ole oikein yhtään kappaletta, jonka nostaisin kohokohdaksi. Lifesonkin jostain ihme syystä ajatteli tuolloin, että kitarasoolot pitää jättää pois. Luultavasti levyn musiikilliseenkin ankeuteen vaikutti Peartin toipuminen perhetragediastaan.
 
Kyllä Peartin tulon rumpuihin kuulee heti ekan "Anthem"-kappaleen alusta! Se ja kaikki muutkin ovat kyllä varsin rautaisia biisejä, tolla levyllä oikeastaan vain "Rivendell" on pikkasen unelias ja ehkä biisin sisältöön nähden vähän turhan pitkä. Kuuntelin eilen muute ekaa kertaa "Test For Echo"-älpyn ja se oli kahden edeltävän tavoin positiivinen yllätys!! Biisimatsku nyt ei klassikoiden tasolle yllä, mutta hienoa soittoa ja hyvät soundit kyllä tolla!! En tiedä, onko tuo niin aliarvostettu levy, mutta ei se nyt valtaisaa huomiota tainnu ilmestyessään herättää ainakaan täällä pohjolassa, mulla se nimittäin meni ainakin täysin ohi (viimein havainto bändistä ennen "Snakes & Arrowsia" on mulla "Roll the Bonesta", sekin vain levyn huonoimmasta eli nimi kappaleesta). Taidan tänään kuunnella "Vapor Trailsin". Iha mielenkiinnolla odotan levyä, et nimittäin ole ensimmäinen Rush-fani, joka siitä ei pidä. Rush-kirjasta taas luin sen olevan varsin proge. Mulla kyllä tylyys ei ole ongelma, onhan monet suosikkilevyistäni aika tylyjä, kuten Beefheartin Trout Mask, Tom Waitsin Black Rider ja Birhtday Partyn Prayers in Fire.
 
Niin, piti vielä sanoa, että mun mielestä tällä hetkellä huonoin Rush-levy on "Hold Your Fire". En ole sitä kylläkään vuosiin kuunnellut, mutta sillo aikanaan monta kertaa ja se poppius lähinnä ärsytti, toki mulla iski juuri silloin punk-vaihde päälle ja se vaikutti varmastikin kovasti mielipiteeseeni tosta levystä. Kuitenkin sitten "Presto"sta tykkäsin ihan eri lailla, sen syntikkamaailmasta enempi kitaravetoiseen soundiin siirtyminen oli tervetullutta! Täytyypi tässä kuunnella nuokin levyt.

Näitä on yllättävän vaikea keksiä, kun nyt vihdoin rupesin mielen perukoilta kaivelemaan ehdotuksia..
 
Black Sabbath - Never say Die
 
Aliarvostettu siinä mielessä, että yleensä tätä kuvaillaan surkeaksi tekeleeksi. Itse kuitenkin ostin tämän ensimmäisenä BS-levynä asiasta tietämättä ja kuuntelin sitä ilman mitään ennakko-odotuksia. Kyllä tämä hyvältä omiin korviin silloin kuulosti, tosin asiaa alkoi ymmärtää vähän eri kantilta kun tämän jälkeen seuraava hankinta olikin Master of Reality. Että ok, tästä puhutaan kun tarkoitetaan Black Sabbathia. Mutta on tällä levyllä omalaatuinen soundi ja tunnelma ja muutamat hyvät biisit.
 
Gentle Giant - Acquiring the Taste
 
No tämä ei ehkä ole niinkään aliarvostettu, mutta jää usein Octopusin ja muiden varjoon. En nyt soittajien nimiä muista, mutta tällä ei esimerkiksi rummuissa ole vielä se parhaan kokoonpanon jannu, joka todellakin oli parempi mitä tällä levyllä. Tämä ei ole vielä ihan sitä koukeroista barokkitilu-progea kaiuttomilla soundeilla, mitä myöhemmin tuli lisää. Tässä on kyllä sitäkin, mutta itselle kolahtaa tuo vähän utuisempi tunnelmointi mitä tässä tuntuu olevan. Ja sitten toisaalta jytää. Ja vähän erikoisia kokeellisia juttuja. Loistava levy. Kansikuva vaan ihan hirveä, mitä ne oikein ajatteli? Tää olisi tarvinut jonkun fantasia-aiheisen maalauksen eikä jotain perseennuolenta-vitsiä.

KTR2:
 
Black Sabbath - Never say Die
 
Kyllähän tätä on yleisesti lytätty aikalailla, minustakin mainettaan parempi levy.
 
Gentle Giant - Acquiring the Taste
 
No ei todellakaan aliarvostettu. Progarchivesilla saa viidestä maksimipisteestä 4,28, mikä on erittäin korkea lukema siellä! Seuraava "Three Friends" ei ihan yllä samaan, kolme seuraavaa levyä muutamalla sadasosalla ylittävät. Tuota kakkoslevyä kaikki progepäätkin on mulle suositelleet, mutta ko bändi vaan ei koskaan ole uponnut mulle. Niin, minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että bändi on kokolailla yliarvostettu, oikea progen irvikuva. En ikinä suosittele kenellekään, joka ei ole ikinä kuullut progea.

jukkajylli: Powerage oli myyntimielessä floppi. Ei kunnon hitintynkää. Se antoi lisäpotkua omalta osaltaan sille, että seuraavan levyn tuotti maailmanluokan tuottaja Mutt Lange. Highway to Hell ei kuulu omiin suosikkeihini alkuunkaan. En pidä soundeistakaan. Ja "kakkossingle" Touch Too Much on koko siihen astisen tuotannon kamalin biisi. Mutta se oli myyntimenestys, ainakin Powerageen verrattuna. Back In Black on sitten jo asia erikseen.
 
Minä kuuntelen vain Bon Scottin aikaista AC/DC:tä ja sitäkin alkuperäisinä aussilevyinä. Aussiversiossa "Poweragesta" on kuulemma eri versiot melkein kaikista biiseistä. Sitä en harmi kyllä omista eikä sitä löydy netistä, joten en voi sanoa, eroaako kovastikin kansainvälisestä versiosta. Jokatapauksessa mun mielestä kaikki Bon Scott-aikaiset levyt on lähes yhtä kovia. Pidän "Highway To Hellistäki" eikä yksi poppibiisi välissä harmita. Jos ois pakko sanoa joku suosikki, niin kai se olisi sitten "TNT"-älpy. Mun mielestä bändin aliarvostetuin levy on aussiversio "High Voltagesta". Luulen, ettei kaikki AC/DC-fanitkaan tiedä edes sen olemassaolosta. Sehän on muuten kantta myöten totaalin eri levy ku kansainvälinen "High Voltage", ainu yhteinen biisi on "Shes Got Balls". Eipä kuitenkaan juurikaan huonompi levy kuin tuo "TNT".
 
Merkillistä kyllä toisaalta, että nuo levyt julkaistiin eri versiona Australiassa ja Uudessa Seelannissa kuin mitä muualla. En tiedä toista 70-luvun bändiä enkä sen jälkeenkään, joiden yhden vuosikymmenen levyt yhtä lukuunottamatta olisi julkaistu ainakin eri kansilla. 60-luvullahan tuota toki harrastettiin kovastikin.

Mortte: Niin, minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että bändi on kokolailla yliarvostettu, oikea progen irvikuva. En ikinä suosittele kenellekään, joka ei ole ikinä kuullut progea.
 
Mä olen ikäni vältellyt progen kuuntelua mutta tosiaan Gentle Giantista olen tykännyt, ehkä sen epätyypillisyysprogella on oma arvonsa kumminkin :)

Kefiiri: Mä olen ikäni vältellyt progen kuuntelua mutta tosiaan Gentle Giantista olen tykännyt, ehkä sen epätyypillisyysprogella on oma arvonsa kumminkin :)
 
Ei GG mitenkään ole epätyypillistä progea, se on progen klisekimppu. Siinä on juuri sitä, mitä progea tuntemattomat ihmiset ajattelevat kaikessa progessa olevan: itsetarkoituksellista kikkailua ja taitojen näyttelyä ilman kunnollisia biisejä. Tottakai sinä ja monet muut saatte bändistä tykätä, minä nyt vaan en yhtään ymmärrä, että miksi, kun on olemassa niin paljon laadukkaampaakin progea. Veikkaan, että GG:n takia sua ei riittävästi ole muu proge kiinnostanut, koska ajattelet saavasi siitä kaiken mitä ko genreltä haluat.

Mortte: Ei GG mitenkään ole epätyypillistä progea, se on progen klisekimppu. Siinä on juuri sitä, mitä progea tuntemattomat ihmiset ajattelevat kaikessa progessa olevan: itsetarkoituksellista kikkailua ja taitojen näyttelyä ilman kunnollisia biisejä. Tottakai sinä ja monet muut saatte bändistä tykätä, minä nyt vaan en yhtään ymmärrä, että miksi, kun on olemassa niin paljon laadukkaampaakin progea. Veikkaan, että GG:n takia sua ei riittävästi ole muu proge kiinnostanut, koska ajattelet saavasi siitä kaiken mitä ko genreltä haluat.
 
Oiva analyysi! Toki olen myöhemmin laajentanut progekäsitystäni M.netin suosiollisella avustuksella, mutta voi olla että tosiaan aiemmin olen Gentle Giantia kuunneltuani ajatellut että okei, nyt on tämä osasto nähty. Itsetarkoituksellinen kikkailu on mielestäni edelleen progen ydin :D

Mortte: Aussiversiossa "Poweragesta" on kuulemma eri versiot melkein kaikista biiseistä. Sitä en harmi kyllä omista eikä sitä löydy netistä, joten en voi sanoa, eroaako kovastikin kansainvälisestä versiosta.
 
Poweragen kohdallahan alkuperäinen on Euroopan julkaisu - kuukausi-kaksi ennen Australiaa. Nykyisin markkinoilla oleva on US/AUS-julkaisu. Euroopan vinyyliversiossa on raaemmat soundit, eri biisijärjestys ja muistaakseni ainakin lauluosuuksissa ja lopetuksissa jotain eroja. Siinä on myös mukana Cold Hearted Man. Ihan ensimmäisistä painoksista puuttuu myös R'n'R Damnation. Se tehtiin vasta kun levy-yhtiö vaati, että albumille piti lisätä joku potentiaalinen sinkkubiisi.
 
https://youtu.be/UBkMnhrQPLM?si=_2v0B7Nh8GimNTaG
 
Sehän on muuten kantta myöten totaalin eri levy ku kansainvälinen "High Voltage", ainu yhteinen biisi on "Shes Got Balls" + Little Lover.