Klassinen ›

Suomen kenties tuotteliain taidemusiikin säveltäjä ja musiikkineuvos sekä rehtori Urho Sipponen ei vielä päälle parikymppisenä liene täysin taitanut orkestroinnin saloja ammattilaisen ottein puhallinsatsia ja kauniisti muotoiltua ja melodiikaltaan tarttuvaa vokaalilinjaa lukuun ottamatta, mikä ilmenee Victor Hugon teokseen perustuvasta oopperasta Kurjat tai ainakin Jeanin aariasta, joka on kyllä tekstinsäkin puolesta vaikuttavasti runoiltu eksistentiaalisessa tuskassaan, säveltäjän itsensä suomentamana, jossa roolihenkilö pohtii ihmiselämän mielekkyyttä ja sen merkitystä ja vaikka toteaakin, että "taistelo" elämässä on turhaa, niin ei ole vielä aika luovuttaa, jos ymmärrätte mitä tarkoitan, ja kannustaa ryntäämään taistelussa eespäin vaskipuhallinten säestämässä marssirytmissä, joka tuo mieleen Beethovenin 9. sinfonian finaalin turkkilaiselle orkesterille sävelletyn kohdan tenorin tuodessa ilmoille kaipuun ihmisten ja kansojen väliseen veljeyteen "sotaisassa ilossaan", kuten sitä on luonnehdittu, mutta eroaa melodiikaltaan oleellisesti Sipposen aariasta.
 
40 v myöhemmin 1980 luvulla syntyneessä koomisessa Hakkapeliitat oopperassaan säveltäjä on jo kypsynyt orkestroijanakin suvereeniksi mestariksi ja osuvasti karakterisoidut koomiset roolihenkilöt ja säveltäjän draamallinen vaisto ja tuore melodinen keksintä ovat tehneet oopperasta suomalaisittain harvinaiseen draamallisen musiikin lajityyppiin kuuluvana erään hersyvimmän teoksensa Launiksen, Marttisen ja Saikkolan oopperoiden rinnalle herkullisine koomisine kohtauksineen.
 
Säveltäjän kenties omimpana musiikillisena lajityyppinä pitäisin tämän laajaa kuorosävellystuotantoaan viihteellisemmistä ja kevyemmistä isänmaallisista karjala aiheisista kuorolauluista syvemmin persoonallista ilmaisuvoimaa, lyyristä hehkua ja romanttista tunnetta huokuviin kuorolauluihin Uinu vaan laulusta, ihanaan valkoisten kukkien maa lauluun, joissa naiskuoron luomaa sointitaustaa vasten piirtyy tenorisoolon ekspressiivistä kauneutta huokuva melodia tai tunnekylläinen ja kuvausvoimainen Havaijin rannalla, jota kuunnellessa syntyy kuuntelijasta riippuen aivan sellainen vaikutelma kuin palmut huojuisivat tuulessa ja meren aallot hyväilisivät hiekkarantaa jne.
 
Muista levylläni olevista kuorolaulusta oikeastaan vain Taivaan polku, Kankaankutoja ja Aamutunnelma ja mahdollisesti ehkä vielä Iltarusko ja Unikannel saavuttavat edellisten tason. Muita levytettyjä tai levyttämättömiä kuorolauluja, kuten Iltatunnelmia en pysty arvioimaan.
 
Taisin olla hieman liian kriittinen karjala laulujen suhteen. Eivät isänmaalliset karjala laulut ehkä nyt aivan niin viihteellisiä taida olla kuin annoin ymmärtää. Karjala aiheisissa marssilauluissa, kuten auran rantojen marssissakin, on paljon kaunista kuunneltavaa, joka yhtä kaikki lumoaa kuulijan tuoreella melodisella keksinnällään, vaikka eivät kosketa ehkä niin syvältä tai ole yhtä tunnevoimaisia kuin säveltäjän parhaat kuorolaulut.
 
On käsittämätöntä, että joku on saanut valettua siinä määrin objektivoitua tunnetta niin kepeään draamallisen musiikin lajityyppiin, kuin operetti sillä tavoin kuin Sipponen mainituissa kuorolauluissaan, uinu vaan ym., kun olen tähän saakka pitänyt operettia varsin kevyenä musiikin lajina ilman sen suurempaa painoa tai panosta.
 
Näin voi ainakin sanoa operetista Silloin kukkivat tuomet, jossa ainakin kuoromusiikki ylittää musiikillisessa laadukkuudessaan ja emotionaalisessa syvyydessään operettien keskimääräisen tason, mutta vaikka säveltäjä loi yli kymmenen operettia ei muista tämän lajityypin teoksista ole päätynyt jostain syystä musiikkia levylle kantaateista puhumattakaan.
 
Vaikea uskoa, että muissa hänen opereteissaan ei olisi niinikään joitakin kauniita kuoronumeroita ym., vaikka levylle taltioidut orkesterille kirjoitetut osuudet mitä ainakin kyseisen operetin Wienervalssiin tulee eivät mainitussa operetissa ylläkään aivan kuoronumeroiden tasolle emotionaalisella voimalla tai musiikin laadukkuudella mitattuna, vaan ne jäävät huomattavasti pinnallisemmiksi ja kevyemmiksi välähdyksiksi, mikä on siten sopusoinnussa operetin lajityypin kanssa.
 
Naiskuorolaulussa operetista Silloin kukkivat tuomet lauletaan lähes schubertilaisen tenhon taikapiiriä muistuttavassa sulokkaassa, mutta hilpeässä melodiikassaan "purteni ei pelkää", "yli aaltojen käy", "eteenpäin" jne. Orkesterisäestyksellisiin yksinlauluista koskettavimpiin ja tunnelmiltaan lähes traagisiin kuuluu esim. Vanha tsasouna, vaikka ehkä todellisia mestariteoksia ovat mm. Marjatan laulu ja Pikku-Liisa tai aunukselaisäidin kehtolaulu.
 
Sipposen laajasta marssituotannosta Victoria marssi on omistettu presidentti Ronald Reaganille muistuman omaisine sitaatteineen Yhdysvaltojen kansallishymnistä. Kallan marssi ja veteraanimarssi ovat minusta onnistuneempia marssisävellyksiä, kuten ehkä Drottnngsmarssikin. j
 
En tiennyt säveltäjä Sipposesta yhtään mitään, ennen kuin suomalaisista säveltäjistä kiinnostuneena lainasin kirjastosta Erkki Salmenhaaran toimittaman Suomalaisia säveltäjiä kirjan, jonka suppeammin vähemmän tärkeitä suomalaisia säveltäjiä aakkosellisessa järjestyksessä esittelevästä taka osasta löysin Sipposta käsittelevän tietosanakirja artikkelin ja etsin hänen säveltämäänsä musiikkia Spotifysta, josta löysin näin tuntemattomaksi säveltäjäksi ihmeekseni Viipuri sarjan ym. hänen säveltämäänsä musiikkia. Älppärillä Viipuri sarja soi minusta luontevammin.
 
Oli uskomaton tunne kun löysin minulle tuiki tuntematonta suomalaista komeasti soinnahtavaa ja kajahtavaa isänmaallista orkesterimusiikkia Spotifysta suomen ensimmäiseltä musiikkineuvokselta ja varsinais suomen musiikkiopiston rehtorilta säveltäjä Urho Sipposelta ja kuuntelin innostuneena hänen kieltämättä jossain määrin kansanomaista, kansaan uppoavaa ja ajoittain kepeää, mutta vaikuttavaa ja melodioiltaan tarttuvaa orkesterisarjaansa "Viipuri" Turun kaupunginorkesterin tulkitsemana.
 
Sipponen oli varsin tuottelias säveltäjä useilla oopperoillaan, opereteillaan, orkesteriteoksillaan, lauluillaan ym. On hienoa, että tällaistakin musiikkia saa suomessa joskus kuullakseen. Sipposella melodiat virtaavat vuolaasti ja hänen musiikkiaan leimaa spontaanius ja se tulee suoraan sydämestä, kuten nyt tämäkin serenadi jousiorkesterisarjasta. Minusta hänen tyylinsä tulee ajoittain lähelle Merikantoa.
 
Kapellimestari ja säveltäjä Rauno Lehtinen ihmetteli aikoinaan sitä miten vähälle huomiolle Sipposen teokset ovat jääneet valtakunnallisesti ja mm. monet musiikin professorit, musiikkitoimittajat ja säveltäjät ulkomailla ja jopa USA:ssa asti arvostivat Sipposen sävellyksiä ja olivat mieltyneet niihin.
 
Silti hän on vajonnut tuntemattomuuteen ja vaipunut unohduksiin suunnattomasta tuotteliaisuudestaan ja huomiota herättävästä melodisesta mielikuvituksestaan huolimatta, joka taipuu monenlaisiin tunnelmiin kohottavasta isänmaallisesta paatoksesta herkkiin lyyrisiin tunnelmakuviin asti, jopa syvän traagisia tuntoja koskettaen. Sibeliuksen mukaan Sipposen sävellykset ovat kauttaaltaan karjala hengen kyllästämiä, omin sanoin ilmaisten.
 
Tuntuu hämmästyttävältä miten vähän esim. Sipposen torvimusiikkiakin on levytetty jos ajattelee suomen armeijan ylikapellimestari August Huttusen arvioita Sipposen torvimusiikkiteoksista ja joissa hän sanoo niiden olevan pätevästi ja asiantuntemusta osoittaen laadituiksi ja toteaa niiden olevan melodioiltaan sujuvia ja kauniita sekä muodoltaan sopusuhtaisia suositellen niitä soittokuntien ohjelmistoon.
 
Sipponen oli teatterinjohtaja Olavi Markkasen mukaan taitava luomaan myös filmaattisia ja tarkkoja, suoraan elokuvaukseen sopivia käsikirjoituksia ja myös etevä elokuvamusiikin säveltäjänä.
 
Oivalsin viiveellä kuinka suurta arvostusta minulle aiemmin täysin tuntematon lyyrinen säveltäjäluonne ja varsinkin mm. kuorolauluissaan ja joskus liedeissään joltinenkin melodian mestari Urho Sipponen nautti musiikkipiireissä kapellimestarien, musiikin professoreiden, musiikkitoimittajien ja säveltäjien keskuudessa, joista monet, kuten tuli todettua, olivat sanojensa mukaan mieltyneet musiikkineuvoksen sävellyksiin, joista lienee vain pieni osa julkaistu ta levytetty, jota Rauno Lehtinenkin ihmetteli aikoinaan.
 
Eräs yleisradion musiikkitoimittaja ilmaisi varsin ponnekkaasti voimasanoja käyttäen kuinka häntä nyppi se, ettei pientä jousisarjaakaan esitetä missään ensiluokkaisen orkesterin toimesta missään saati sen levyttämisestä puhumattakaan täydessä laajuudessaan.
 
Itse kouluhallituksen pääjohtajan Poijärven mukaan Sipponen oli harvinaisen lahjakas nuori musiikkimies, nimenomaan säveltäjä ja pianisti ja hänen lahjakkuutensa tämän mukaan ilmenee vuolaiden melodioitten luojana.
 
Itse amatöörinä sanoisin kuitenkin, että pianisti säveltäjäksi Sipponen ei hämmästyttävää kyllä osoittanut pianotekstuurissaan erityisen suurta omaperäisyyttä tai taidokkuutta esim. Palmgrenin tapaan, vaan hänen pianotekstuurinsa muistuttaa hiukan Kuulalle ominaista melodiapainotteista kirjoitustapaa, joka ei hyödynnä pianon soittimellisia mahdollisuuksia täysipainoisesti, mutta omaa kyvyn luoda tarttuvia melodisia oivalluksia, saaden sitä vastoin liedsäveltäjänä aikaan paljon parempia tuloksia runsaana pulppuilevan melodisen suonensa ja vokaalisesti tai laulullisesti kiitollisen kirjoitustapansa ansiosta, joskin pianotekstuuri esim. nocturnossa ta valssissa ei ole pianoteknisesti yhtä luonteva tai pianistisesti ajateltu kuin todellisilla pianosäveltäjillä tai sitten olen väärässä, sillä en ole varsinkaan pianomusiikissa mikään asiantuntija, mutta harjaantumattomallakin korvalla pianotekniset kömpelyydet pianosävellyksessä kuuluvat. Paraatimarssi on silti menoisa kappale.
 
Eräs tunnettu suomalaispianisti puhuu aikoinaan julkaistulla kuulan pianoteoksia sisältävällä levyllä pianotekstuurin kaavamaisuuksista, joka saattaa kuvastaa jossain määrin myös Sipposen pianotyyliä tai sitten erehdyn täysin.
 
Ludwig Winandin, länsi saksalaisen kouluneuvoksen ja kapellimestarin, mukaan Urho Sipposen melodioitten ja harmonioitten lähteet näyttävät ehtymättömiltä ja hän ottaa käytännöllisenä musiikkimiehenä kaikki kansankerrokset sävellystyössään huomioon säveltäen niille selvästi ja ymmärrettävästi, sävelsipä tämä marssia tai sinfoniaa, kansanlaulua tai hengellistä kantaattia, niin kaikista kuvastuu mestarillisuus ja täysi kypsyys. Hän sanoo vielä, että maa, joka lahjoitti musiikkimaailmalle Sibeliuksen voi vielä mykyäänkin tuoda esille huomattavia säveltäjiä. Winandin mielestä Sipponen olisi voinut ottaa vastaan professuurin missä tahansa saksalaisessa musiikkikorkeakoulussa. Winard pitää Sipposen monipuolisuutta tämän laatumerkkinä.
 
Myös mm. ohiolainen musiikinprofessori sanoi pitävänsä paljon Sipposen sävellyksistä ja kiittää hänen teostensa sävellinjan puhtautta sanoen ottavansa mielellään Sipposen kunniavieraakseen ja oppilaakseen.
 
Sen sijaan pianokonsertto, joka sai suurta huomiota ja arvonantoa osakseen jopa saksalaisten kapellimestarien taholta ja jota saksassakin esitettiin, ei minusta ole järin häävi teos vaan muotonsakin puolesta epäbalanssissa ja epäsuhtainen suppeine avausosineen ja laajoine hitaine osineen ja tyylillisesti mielestäni rikkinäinen alkaen pateettisilla korostuksilla, mutta vaihtuu äkisti varhais Beethovenia muistuttavaan klassismin omaiseen tekstuuriin.
 
Pianokonsertto sai osakseen hyviä arvosteluja myös mm. Savon ja turun sanomalehtien kriitikoiden sekä erään majurin ja rehtorin toimesta.
 
Askarruttaa myös miksi Urho Sipposen teoksille hänen mittavassa ja laaja alaisessa tuotannossaan ei ole annettu opusnumeroita eikä levykannessa ole myöskään oopperoita lukuun ottamatta mitään mainintaa teosten syntyajankohdasta. Vaikea uskoa myöskään, että esim. Viipuri sarja tai pieni jousiorkesterisarja olisivat hänen ainoat merkittävät laaja muotoiset soitinteoksensa. Askarruttaa myös se, että miksei mistään näytä saavan kattavaa tietoa hänen mittavasta tuotannostaan täydessä laajuudessaan. Viipuri sarja tuntuu soivan luontevammin älppärillä kuin digitaalisessa muodossa.