Klassinen ›

On kerrassaan käsittämätöntä, että suomessa on elänyt mm. monia tuotteliaita ja jopa merkittäviä sinfonikkoja ja orkesterisäveltäjiä, joiden orkesterimusiikkia, saati varsinkaan sinfonioita, eivät halukkaat voi kuunnella kerrassaan missään, eikä mistään. Ei esim. musiikkitalossa. Eikä edes miltään kaupallisilta äänitteiltäkään. Vaikka jotkut alan harrastajat ja kriitikot pitävät heidän musiikkiaan ansiokkaana ja myös esittämisen arvoisena.
 
En nyt missään nimessä halua väittää, että herra von Törne olisi millään muotoa näiden unohdettujen suomalaissinfonikkojen kärkikastia, saati mikään erityisen suuri säveltäjä, etenkään yleismaailmallisesti tunnettujen, kuulujen ja suurten säveltäjänerojen rinnalla. Eikä asiaa pysty kunnolla arvioimaankaan laadukkaiden äänitteiden puuttuessa, sillä hänen musiikkiaan ei ole levytetty laisinkaan. Ei ainuttakaan laulua orkesterimusiikista puhumattakaan, vaikka orkesterimusiikki oli hänen leipälajinsa, jolla hän suurimmat kannuksensa ansaitsi.
 
Mutta hänenkin laajaan sävellystuotantoonsa olisi siitä huolimatta varsin kiehtovaa ja mielenkiintoista tutustua, jos sieltä löytyisi helmiä, sillä hän ei ollut säveltäjänä suinkaan niin heikko, kömpelö ja lahjaton tavallisesti polyfoniaan pyrkivässä sävelkielessään ja kontrapunktisessa tekniikassaan, kuin voisi näin nimettömän säveltäjän kohdalla uumoilla.
 
Von Törne ei mielestäni myöskään ansaitse millään muotoa sitä täydellistä unohdusta, joka hänen orkestraalisesti ehkä vähemmän loistokkaan, mutta aina tinkimättömän taidokkaan ja ammattitaidolla sävelletyn musiikkinsa osaksi on tullut suomessa, jossa yhden periaate on nostettu normiksi.
 
Törnen eräskin sinfonia tekee minuun jopa huomattavasti suuremman ja kohottavamman vaikutuksen kuin kaikkein populaarein kaikista suomalaisista sinfonikoista. Kokemus on tietysti täysin subjektiivinen.
 
Mutta hän ei ole tässä suhteessa suinkaan ainoa, jonka musiikilla on kyky vaikuttaa tunteisiin vastaavalla tavalla ja luikerrella kuulijan suosioon kaikkea todennäköisyyttä vastaan, sillä kukapa voisi uskoa, kuten tuskin minä itsekään, että joku historian unohtama ja vaiettu säveltäjä voisi tuottaa mitään ylläpitävää ja arvokasta musiikkia, jota kuuntelee nautiskellen kerta toisensa jälkeen kenties joistakin puutteistaan ja heikkouksistaankin huolimatta.
 
Tämä jos mikä osoittaa Törnen musiikin ajattoman tenhovoiman, sen intohimoisen kiihkeyden, jolla hän valloittaa sydämet puolelleen. Itse olen intohimoinen ja vannoutunut suomalaisen säveltaiteen kannattaja ja puolestapuhuja, jolle kaikki suomessa sävelletty ansiokas taidemusiikki on yhtä arvokasta säveltäjän potentiaalisesta nimettömyydestä huolimatta.
 
Tällaisen vaikutelman sain myös lukiessani erästä suomalaisen kirjoittajan laatimaa musiikkikirjaa, jossa ihmeteltiin mm. Bengt von Törnen musiikin täydellistä vaipumista unholaan, vaikka kirjoittajan mielestä hänen sinfoniansa ovat hyvinkin esittämisen väärtejä ja olen itse kuullut aikoinaan niitä klassisessa illassa lähiradiossa, kuten myös melodisesti viehättävän d molli sinfonietan, jossa on tarttuvia teemoja.
 
Äänitteiden puuttuessa, sekä siitä johtuen, ettei Törnen musiikkia juuri radiossa esitetä, emme tietenkään pysty arvioimaan säveltäjän luovan kypsymisprosessin valossa, milloin tämä saavutti taiteilijana täyden kypsyyden ja kohtasiko häntä luomisvoiman hiipuminen myöhäisissä teoksissaan vai edustavatko ne parasta osaa hänen tuotannossaan.
 
Siitä päätellen, että Törnekin saavutti kohtuullisen suurta suosiota Euroopassa maailmansodan aikoihin voisi päätellä, etteivät hänen tuon kauden teoksensa ainakaan erityisen heikkoja voi olla, vaan on mahdollista, että ne edustaisivatkin hänen luomisvoimaisinta ja hedelmällisintä kauttaan tuoreessa luomisvoimassaan, joka sitten mahdollisesti hieman hiipui vanhemmiten. Mutta mene ja tiedä.
 
En ole musiikkitieteilijä, joten en pysty vastaamaan kysymykseen millään tasolla vaan Törnen kypsymistä taiteilijana koskevat spekulaatiota jäävät näiltä osin täydelliseksi arvoitukseksi.
 
Oliko hän kenties jo valmis säveltaiteilija ensimmäisissä töissään, jossa hän ilmeisesti seurasi esikuvaansa Sibeliusta sibelianisoiden itsensä ensimmäisessä sinfoniassa, joka tuskin on kuitenkaan vahvoista Sibelius vaikutteista huolimatta läpeensä pelkkää plagiointia ja epigoniaa, vaan on todennäköistä, että teoksesta on kuultavissa myös säveltäjän persoonalliset äänenpainot ja pyrkimys polyfoniaan. Törnen tuotannossa on myös runsaasti sinfonisia runoja.
 
Bengt von Törne kertoo "Suomen säveltäjiä" kirjassa ensi askelistaan säveltäjänä, kun ensimmäisen sävellyskonsertin jälkeen kapellimestari Kajanus seisoi odottamassa kunnes kaikki ystävät ja tuttavat olivat puristaneet hänen kättään. Sitten Kajanus astui hänen luokseen ja sanoi: "Herra von Törne, teillähän tuntuu olevan orkesterisoinnin aistia". Ei koskaan mikään lausunto ollut tehnyt häneen syvempää vaikutusta vaikka hän aluksi epäili osaavansa ylipäätään kirjoittaa orkesterille.
 
Myöhemmin Pariisissa Törne teki lujasti töitä toteuttaen sävellyssuunnitelmiaan ja suorittaen kulttuurihistoriallisia tutkimuksiaan. Törnen pianotrion, 2. viulusonaatin ja pianokonserton kantaesitys tapahtui ranskan radiossa. Albert wolff ja Pasdeloup orkesteri esittivät hänen balladinsa jonka ranskan radion sinfoniaorkesterikin myöhemmin soitti. Jonkin Pasdeloup konsertin jälkeen von Törne keskusteli taiteilijahuoneessa herra Pensis'n, Luxemburgin sinfoniaorkesterin perustajan kanssa. Tutustuttuaan Törnen pyynnöstä ensimmäisen sinfonia da camera teoksen partituuriin Pensis otti sen esitettäväkseen. Menehtymiseensä saakka hän sitten esitytti säännöllisin väliajoin muutamia Törnen teoksia ja kerran kokonaisen konserttiohjelman.
 
Törne oli kirjallisesti kultivoitunut taiteilijapersoona ja maailmankansalainen, joka ulkomaille lähdettyään suuntasi ensin Lontooseen ja siellä ministeri Donnerin ym. avulla tutustui mitä erilaisimpiin henkilöihin ja uiskenteli kuin kala vedessä eurooppalaisissa taiteilijapiireissä ja mm. Roomassa tiedemiespiireissä ja josta tämäkin lyhyt ote hänen elämäkerrastaan antaa jonkinlaisen kuvan.
 
Todella ihmeellistä ja hämmästyttävää, että niinkin paljon kuin Törnen musiikkia esitettiin aikoinaan menestyksellä jopa ranskassa ja italiassa saakka, jossa hän johti omia teoksiaan mm. Pariisin parhaiden orkestereiden solisteista kokoonpannun orkesterin avustaessa tai Cannesissa jossa Törne johti pelkästään hänen omista teoksistaan kootun konsertin, kuuluu hän nykyään täysin unohdettuihin säveltäjiin. Sibeliushan oli eräs Törnen opettajista ja Törne tutustui matkoillaan mm. Carl Orffiin. Sulho Ranta katsoo Törnen "sibalianisoineen" itsensä 1. sinfoniassaan. Viimeinen sinfonia sen sijaan on uusklassinen. Kuinka voidaan laiminlyödä näin suuren säveltäjän musiikkia?
 
Törne mm. itse kertoo Marvian toimittamassa Suomen säveltäjiä kirjassa, että kesken toista maailmansotaa hän johti virallisesta kutsusta oman radiokonsertin Venetsiassa. Törnellä oli lukuisia harjoituksia ja italian paras orkesteri, 90 miehinen Torinon radio orkesteri, joka pommituksen jälkeen oli muuttanut laguunien kaupunkiin. Konsertti pidettiin palazzo Pisanin juhlasalissa, jossa myös Venetsian konservatorio sijaitsee. Soittajat, jotka kaikissa harjoituksissa olivat työskennelleet Törnen johdolla todella innostuneina, antoivat konsertissa parastaan. Suosionosoitusten jälkeen, joilla he Törneä kunnioittivat, tulivat he hänen luokseen ja kysyivät yhteen ääneen:" Maestro, milloin tulette takaisin johtamaan toisen konsertin?". Tuosta toisesta konsertista sovittiinkin ja se olisi pidetty elleivät poliittiset ja sotilaalliset tapahtumat olisi tulleet väliin. Lähde: Suomen säveltäjiä, toimittanut Einari Marvia.
 
Yleisradion äänitietokannasta löytyy useita kiinnostavia ja kenties merkittäviäkin Törnen sävellyksiä, jotka edustavat niin pianomusiikkia, kamarimusiikkia kuin orkesterimusiikkiakin, kuten viulusonaatti, pianotrio, balladi pianolle ja balladi orkesterille, sinfoninen runo Eidos ja Invocation orkesterille ja mm. sinfonietta d molli, mutta joista ainuttakaan en ole kuullut sen enempää Yle klassisella nettiradiosta kuin Yle radio yhden musiikkiohjelmissakaan.
 
Mutta nyt kun tarkemmin muistelen, olen saattanut kuulla lähiradion klassisessa illassa myös tuon Törnen orkesytraalisesti ajatellun ja pianistisesti vaativan pianokonserton, joka vaikutti aivan kelpo teokselta ja siinä oli ennakko odotuksiin nähden joitakin hyvinkin mukaansa tempaavia jaksoja, vaikka vielä alussa en oikein päässyt teoksesta jyvälle.
 
Muuten en ehkä intoilisikaan Törnen musiikin puolesta, jos se todella osoittautuisi emotionaaliselta voimaltaan heikoksi ja olisi emotionaaliselta sisällöltään onttoa ja mitäänsanomatonta, mutta koska se omalla erikoislaatuisella tavallaan vaikuttaa kuulijan tunteisiin, tahtoon ja affekteihin, niin mielestäni sen vaaliminen on siksi mielekästä, kannatettavaa ja varsin kiehtovaa, eikä sen kuuntelemiseen käytetty aika mene hukkaan rikastuttaessaan ihmistä henkisesti.
 
Kannatankin kaikkea ansiokasta suomalaista säveltaidetta ja kaikki harvinainen suomessa sävelletty musiikki, jota ei ole puhki soitettu, eikä majaile soittolistojen kärjessä, kiinnostaa minua tavattomasti jo siitä syystä, että itselle tuntemattoman ja tuttavuutena uudenlaisen musiikin löytäminen on jo sinällään kiehtovaa ja joskus palkitsevaakin toimintaa.