Aihe: Musiikin tekeminen on lähes aina harrastus
1
rpulse
11.06.2022 07:13:12
Musiikin tekeminen on lähes aina harrastus
 
Monet sanovat musiikintekemisen ja levittämisen olevan jotain yritystoimintaa, mutta käytännössä se on yleensä harrastus. Tuloja musiikista tulee keskimäärin 0.20 euroa vuodessa eli alle kahvikupin hinnan ja esimerkiksi talkoo töissä kesämökillä saa joskus kahvikupin ja ruuan joka on arvokkaampaa kuin mitä musiikista voi saada.
 
Kysyin tätä kirjanpitäjältäni ja hän sanoi ettei musiikkitoimintaa varten tarvita yrityksen rekisteröintiä. Pulloja keräämälläkin saa enemmän rahaa päivässä kuin musiikilla vuodessa (rojaltit).
 
Koska musiikista ei saa rahaa olen näyttelijä, koska elokuvatoiminnoista saa yhä rahaa jolla voi elääkin.
 
>>>>
Kirjanpitäjä:
 
Hei
_
Noin pienimuotoista tulonhankkimista ei pidetä elinkeinotoimintana, joten varsinaista kirjanpitolain mukaista kirjanpitovelvollisuutta ei ole. Sen sijaan on muistiinpanovelvollisuus.
_
Laki verotusmenettelystä 12 _
https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19951558#L2P12
_
Verohallinnon päätös muistiinpanovelvollisuudesta
https://www.vero.fi/syventavat-vero … 3%B6s-muistiinpanovelvollisuudesta/
_
Oletettavasti kyseinen suoratoistopalvelu on ulkomainen. Ilmoita sieltä saamasi rojaltit esitäytetyllä veroilmoituksella kohdassa Ulkomaan tulot. Henkilöverotuksessa tulot ilmoitetaan sen vuoden verotuksessa, jonka aikana sait maksun itsellesi. Katso ohje: https://www.vero.fi/henkiloasiakkaa … ja_verotuspaato/ilmoittamisen-ohje/
_
Syventäviä ohjeita aiheesta:
* https://www.vero.fi/syventavat-vero … tomista_oikeuksista_saatavien_tul2/
* https://www.vero.fi/syventavat-vero … ontasaus-ansiotulojen-verotuksessa/
_
Ystävällisin terveisin_
_XXX__kirjanpitäjä, yritysneuvoja,
Henri Henri Olavi
11.06.2022 09:46:00
rpulse: Tuloja musiikista tulee keskimäärin 0.20 euroa vuodessa
 
Pulloja keräämälläkin saa enemmän rahaa päivässä kuin musiikilla vuodessa (rojaltit).

 
Otan osaa :(
Miksi enää ei tehdä kahvikuppeja jotka eivät tärisisi kädessä?
zak69
11.06.2022 10:20:23
Tee parempia biisejä. Ei millään pahalla.
Case on aina niin tapauskohtainen juttu...
Bullitt
11.06.2022 10:35:22
zak69: Tee parempia biisejä. Ei millään pahalla.
 
Tai soita Tinakenkätyttöä 300 iltaa vuodessa.
"Autismin taso: James May/5, ei voi muuta sanoo ku hattua nostaa" - Vessajono
Epämuusikko
11.06.2022 10:50:20 (muokattu 11.06.2022 14:27:57)
"lähes aina" = en ole onnistunut löytämään taitotasolleni tai sosiaalisille kyvyilleni sopivia ansaintamalleja. Tai jaksanut treenata oikein.
LET'S SÄRJETÄÄN AND MURJOTAAN!
basisti1971
12.06.2022 09:43:24
Moi.
 
Tokkopa kyseessä kuitenkaan on "vesi on märkää" tyyppinen keskustelun avaus joten ihan ei aukea ainakaan mulle mitä kysytään tai mikä (tällä kertaa) kismittää, mutta...
 

 
rpulse: Musiikin tekeminen on lähes aina harrastus
 
Ja vieläpä varsin mukava sellainen, etenkin jos sattuu tykkäämään.
 
Itsellä musiikin esittäminen ja ihmisten viihdyttäminen on mieluisampaa, pitkälti koska jo ihan 90-luvun alussa totesin ettei pitkäjänteisyys -eikä senpuoleen lahjatkaan- tuntuneet musiikin tekemiseen riittävän sillä tavalla kuin itse musiikin tekemisen ymmärrän.
 

 
rpulse: Monet sanovat musiikintekemisen ja levittämisen olevan jotain yritystoimintaa, mutta käytännössä se on yleensä harrastus.
 
Keltä se on pois jos joku määrittelee musiikintekemisensä yritystoiminnaksi?
Tai suhtautuu siihen (kuin ;)) yritystoimintana?
Tai vaihtoehtoisesti harrastustoimintana?
 
Eikä unohtaa voi sitäkään tosiasiaa että yritystoimintaa se on tappiollinenkin yritystoiminta, tosin verottaja ei tuollaista kovin kauaa sivusta seuraa.
 

 
rpulse: Kysyin tätä kirjanpitäjältäni ja hän sanoi ettei musiikkitoimintaa varten tarvita yrityksen rekisteröintiä.
 
Ainakin tuon lainaamasi pätkän perusteella kyse ei ole musiikkitoiminnasta vaan suoratoistopalvelun tmv. kautta saaduista korvauksista/rojalteista.
Ikärasite vaikuttanee mutta ainakaan itse en typistäisi musiikin tekemistä kokonaisuutena suoratoistopalvelun kautta saatavaan "tuloon", enkä etenkään kuvittelisi että tuota kautta ikinä mitään suurempia summia olisi tarjollakaan...
 
Tuontyyppistä toimintaa varten ei rekisteröintiä tarvita, mutta jos haluaa muuttaa toimintaansa yrityspainotteisemmaksi syystä tai toisesta, silloin tarvitsee.
Tai ainakin kannattaa.
 

 
rpulse: Koska musiikista ei saa rahaa olen näyttelijä, koska elokuvatoiminnoista saa yhä rahaa jolla voi elääkin.
 
Eikö tuossa tapauksessa olisi luontevinta yrittää pukata hengentuotteitaan elokuvapuolelle kun kanavat ja kontaktit ovat jo olemassa?
 
T:Samuli
Henri Henri Olavi
12.06.2022 10:27:42
basisti1971: Eikö tuossa tapauksessa olisi luontevinta yrittää pukata hengentuotteitaan elokuvapuolelle kun kanavat ja kontaktit ovat jo olemassa?
 
Älä saatana ala ketään mun tontille houkuttelemaan!
 
:-D
Miksi enää ei tehdä kahvikuppeja jotka eivät tärisisi kädessä?
2randpo
12.06.2022 11:35:04
 
 
Ottamatta kantaa asiaan sinänsä, mutta näin vielä hieman yleisemmällä tasolla:
on totta että koko kulttuurin kenttä on nykyisin valtava kun tarkastellaan yksittäisten bändien, artistien, kirjailijoiden, näyttelijöiden, kuva- ja muiden taiteilijoiden määrää. Siksi on itsestään selvää, että vain pieni murto-osa esimerkiksi musiikin parissa työskentelevistä elää yksinomaan sen varassa eli saa kaikki tulonsa sieltä.
 
Kärki on siis kovin kapea, ja siihen on useita syitä, joita en tässä lähde erittelemään.
Levysoitin on laite, jolla toistetaan 33, 45 tai 78 kierrosta minuutissa pyöriviä äänilevyjä.
lukethesis
14.06.2022 17:11:32
Olikohan Esa Nieminen kun sanoi, että biisinkirjoittamisellakaan on hankala enää elantoaan hankkia, kun puolen tusinan co-writejen myötä ei enää oikein ole sadan prossan biisejä. Levyjäkään ei osta kukaan, joten tulonlähteiden täytyy olla jotain muita.
 
Sitten on tietysti ns. apurahajazz-tyyppiset ratkaisut erikseen :D Tai no, muukin sellainen ammattitaiteilu (niinsanottu), minkä pääasiallisena tulonlähteenä toimivatkin kaikenlaiset apurahat ja avustukset
rintapek
15.06.2022 18:57:10
 
 
rpulse:
Koska musiikista ei saa rahaa olen näyttelijä,

 
Näyttelet rahatonta muusikkoa? Niinhän me kaikki!
Onneksi maailmassa on paljon hyviä ja helppoja biisejä. Ei tarvitse soittaa huonoja eikä vaikeita.
McLeach
15.06.2022 22:03:50 (muokattu 15.06.2022 22:05:20)
On se julmaa kun oma musa ei kiinnosta ketään. Ja keikkailukin on niin rankkaa kun kukaan ei buukkaa niitä sun puolesta.
oksatboys
22.06.2022 13:57:05 (muokattu 22.06.2022 13:58:07)
 
 
rpulse: Musiikin tekeminen on lähes aina harrastus
 
Onhan tuo tavallaan totta jos ammattimuusikko on sellainen joka elää musiikilla.
Tunnen paljon musiikkikouluja käyneitä tai muuten kokeneita muusikoita ja mulle on muodostunut käsitys ne harvat jotka 100% elää musiikkilla ovat lähestulkoon kaikki opettajina tai ammattiorkestereissa. Joku harva saattaa tehdä pirusti keikkaa ja opettaa siinä kyljessä saaden kasaan laihan leipänsä.
 
Omalla musiikilla ei näyttäis elävän oikein kukaan. Hittilistojen ulkopuolella ei vaan Suomen kokoisessa maassa pysty niin paljoa keikkailemaan tai levyjä (sis. suoratoiston) myymään että sillä eläisi. Nimenomaan tuo oman musiikin tekeminen ja esittäminen vaikuttais menevän enempi harrastuskategoriaan. Sivussa käydään päivätöissä tai eletään sosiaalituilla.
johnsmith1
26.06.2022 01:28:12 (muokattu 26.06.2022 02:22:26)
Livemusiikilla ansaitseminen on kyllä muutoksen kourissa. Perinteiset keikkapaikat katoaa. Täällä oli vanhalla ostarilla parhaimmillaan 4 kapakkaa jotka pestasi bändejä viikonloppuisin. Kaksi vakituisesti, toinen niistä myös perinteisiä tanssibändejä. Yli kahdenkymmenen tuhannen asukkaan kaupunginosa ja ei ole muitakaan vastaavia paikkoja sen ostarin purkamisen jälkeen. Korkeat asuintalot tuottaa paremmin ja kuppilanpito ei kannata kuten aikaisemmin.
 
Jotain tulee tilalle, mutta mitä? Uskon että ammattimaiselle livemusiikille on kysyntää jatkossakin.
 
Lasken siis keikkasoiton musiikin tekemiseksi.
juhakki
18.07.2022 16:05:32
Minä olen järkeillyt asian niin, että on ne intohimohommat, mitä tehdään vaikka se ei ikinä konkretisoituisi rahallisiksi korvauksiksi. Tähän kategoriaan menee oman mielimusiikin coveroiminen ja omien biisintekeminen ja niiden soittaminen bändissä. Sitten on ne rahakeikat, eli cover, duo/truba yms keikat. Nekin kun hoitaa hyvällä työmoraalilla, niin suhteellisen mukava tapa ansaita sivutuloa nekin on.
 
Hankala olisi kyllä kuvitella tilannetta, missä pitäisi musiikilla elättää itsensä. Vaatisi käsittämättömän kovaa osaamista niin monenlaisesta hommasta, että se olisi edes mahdollista. Onneksi itse on löytänyt tasapainon musahommissa, intohimojuttujen ja rahakeikkojen välille. Minä ainakin tarvitsen kumpaakin, ja jos esim. keikkailun jättäisi pelkästään niiden omien mukavien projektien varaan, häviäisi kyllä tatsi keikkailiuun kokonaan. Itselläni musiikki on ehdottomasti harrastus ja myös muutenkin iso elämän sisältö, elämäntapa.
"Jonninjoutavvaa! Ei oo vielä yhtään kunnon peliä tullu!"
megatherium
19.08.2022 11:49:59 (muokattu 19.08.2022 19:41:42)
Ernst Lingolle säveltäminen oli hänen omien sanojensa mukaan virkistystä ja vaihtelua pianon soiton lomassa ja hänen sanottiin säveltävän silloin kun hänestä niin tuntui mutta kaipa hän jotakin tulojakin sai konserteissa myydyistä lipuista ettei hän sentään tappiolle jäänyt taloudellisesti. Linko menehtyi ilmeisesti sydänkohtaukseen toista sinfoniaa säveltäessään joka jäi kesken. Ensimmäinen sinfonia on tarmokas ja voimakasilmeinen teos jonka ääriosissa on rytmistä draivia ja energiaa ja jonka avausosa päättyy kuin kunnianosoituksena Sibeliukselle tämän 5. sinfonian finaalin päätöstä muistuttaviin rummuniskuihin.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
shuffle
19.08.2022 16:00:34
Identiteetti se on. Itselle ollut etupäässä. Silloin kysymys siitä saako siitä toimeentuloa vaiko ei, on tavallaan epäoleellinen. 90-luvun lamassa kun työttömyys oli taivaissa ja puoli kansaa kaljalla baarissa keskellä päivää, niin soittaminen oli identiteetti joka pelasti siltä täydelliseltä tyhjyydeltä, siltä ettei ollut yhtään mitään eikä moni muukaan. Ei tarvinnut istua räkälässä aamusta iltaan, oli treenit, kato. Täytyi pitää tietty ryhti, olla kuosissa. Selviytymisstrategia siinä yhteiskunnallisessa tilanteessa se oli. Joka jäi ikään kuin päälle.
Sabbathologist
21.08.2023 17:07:24 (muokattu 21.08.2023 17:08:49)
 
 
Niinhän se on. Ei kaikki voi olla Beetlesejä ja Rollareita. Sitä paitsi se aika on jo jäänyt taa.
 
Moni (suomalainen) ammattirokkarikin sanoo, että kaikki menee mikä tulee. Taloudellisesti ei ole kannattavaa, mutta kun ei halua (tai osaa) tehdä muutakaan.
 
Sitten nämä humppa- ja studiohemmot on asia erikseen. Hehän eivät tee musiikkia, vaan ainoastaan soittavat sitä. Se on duunia. Ehkä jopa kovempaa duunia kuin oikea duuni. Siiinä on nimittäin se varjopuoli, että kun kivasta jutusta tulee duuni, se ei olekaan enää kivaa. (tai näin voisin kuvitella). Itsekin kun olen omaa musaa tehnyt jo kolmekymmentä vuotta, niin ei kyllä paljoa jaksa muiden(kaan) tekemää musiikkia enää kuunnella. Ei ainakaan saman genren, mitä itse edustaa.
rintapek
21.08.2023 17:22:05
 
 
Sabbathologist: Niinhän se on. Ei kaikki voi olla Beetlesejä ja Rollareita. Sitä paitsi se aika on jo jäänyt taa.
 
No niinhän se oli silloinkin, et suurin osa soittimenomistajista oli harrastelijoita eikä kaikki voinu olla Biitleseitä eikä Rollareita.
Onneksi maailmassa on paljon hyviä ja helppoja biisejä. Ei tarvitse soittaa huonoja eikä vaikeita.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)