Yleistä keskustelua musiikista ›

Eilen aloin miettimään illalla, mitä joskus 1997-2002, mitä itse vietin sen heräämisen tähän populaarikulttuuri jja äänilevyjen ostoon, mitä niitä piti vielä silloin ostaa, mitä siihen aikaa seurasin tottakai myös aktiivisesti ja tiiviisti niitä lähteitä, missä oli sen ajan se ajan musiikki, niin mitä kävi mielessä mitä eurohumppa/dance silloin oli joka paikasta ja tuutista sitä tuli paljon, ja se meni kaupaksi, mitä itse en ostanut yhtään niitä artisteja. Aloin oikein miettimään, miontako niistä kappaleista nyt noin 25 vuoden jälkeen sillä tavalla jäänyt eloon, että jotkut soittajat vielä esittää ja sitä kappaletta?
 
Kävi ensimmäisen kerran mielessä tämä, kun joku aika takaperin tuossa jossain tuli esitys "Cotton Eye-Joe", kun siinä yhtyeessä oli mandoliinin soittaja, niin eilen siitä lähdin miettimään, niin siinä määrin muita ole kuullut tuon vuosituhannen edeltäviltä vuosilta niitä eurohumppa-esityksiä, mitä kuitenkin siihen aikaan pakosti ne kaikki mitä niitä oli ja soitettiin paljon, niin pakostikin ne tuli vastaan silloin.
 
Se Rednex, mikä tuo alunperin kappaleen esittänyt, niin se nyt lukeutui sen ajan niihin ajan europop/humppa/dance/disco -kategoriaan aika pitkälle, niiin siinä määrin saavutus.
 
Jotenkin vuosien myötä, mitä johonkin maailman aikaan, mikä kuuluu ikään, mitä nimien perässä noissa tapahtumissa liikkui ja meni ehkä keikoille, niin kyllä se mitä kesän lopussa tulee pyöreät täyteen 40 itselläni, niin enää pitkään aikaan kiinnostunus nimien perässä mitään keikkoja ensisijaisesti mennä kuuntelemaan tavallisen yleisön edustajana sitten kuitenkaan, vaikka nyt en ole oikein missään pitkään aikaan käynytkään sillä tavalla.
 
Vuosien myötä, mitä tämä kitara nyt ollut 17 vuotta tässä elämässäni, ja ennen sitä musiikkiharrastus aemmin jo säännöllinen, niin jotenkin kehittynyt kuunteleminen, kun kuulee ensimmäisen kerran jonkun kappaleen, niin miten sen jäsennän kaikkineen mitä se pitää sisällään, niin se tukee sitä ajatustani, mitä edellä esitin, että tässä iässä ja jo aiemmin kypsynyt ajatus vuosien mittaan, että päivän trendinimien mukaan nyt mihinkään kannata mennä välttämättä kuitenkaan?
 
Eilen, mitä oli otsikoissa tuo Käärijän noussseet keikkatulot, mitä hype lähti Euroviisuista päälle, ko kuulin sen kappaleen ensimmäistä kertaa, kun se julkaistiin UMK2023-kisassa niin mitä siinä on käytännössä kolme peräkkäistä säveltä sama miltä luonnoliselta duuriasteikolta sen soittaa ja se on sitten sam mistä kohtaa otelautaa, näin karkeasti tiivistettynä. Eli se on ihan tyjää, tai vielä väemmän sillä tavalla. Mitä ne kolme säveltä tulee ensimmäisellä kitaratunnilla, jos ei tarvitse koko musiikkiharrastusta aloittaa nollasta, mitä siinä on paljon asiaa ennen kuin instrumenttia lähdetään vetämään. Mutta mitä itse kuuntelen eri lähestymistavoista fiiliksen mukaan kaikenlaista musiikkia, niin välillä tulee kuunneltua tätäkin kuitenkin, euroviisujen aikaan toki erityisesti silloin, vaikka sitä nyt musiikin itsessään takia sitä kuuntele, se on sitten ihan eri tavaraa mikä kaikilla sitten sama asia varmaan, että kuuntelee eri lähestymistavoista kaikenlaista musiikkia, ja sitten on hetkiä, kun tykkää kuunella musiikin takia jostain syystä sitä musiikkia.
 
Varmaan tuo Cha Cha Cha sitä tullaan vielä esittämään varmaan, mitä suomessa on noita bile-/cover-bändejä todella paljon illasta toiseen, niin sellaisissa tilaisuuksissa jossa ne esiintyy, niin se on aivan varma, että se on jo nyt monen niiden ohjelmistossa jos nyt poissulkee, mikä on itsestään selvää, että sellaiset artistit, joilla nyt jotain isompaa yleisöä on jo olemassa, niin tekevät ja onkin tehnyt siitä stten oman tyyliin sopivan esityksen omalle yleisölleen.
 
Onko tätä joku miettinyt, tai jäsentänyt jotain tähän liittyvään jollain tavalla, avasin nyt keskustelun tästä, mitä tämä netti on ehdoton elinehtoni ajatusteni ja vuorovaikutuksen kannalta maailmalle ulostulokanavana saattaakseni.

Ysärimusa, tai tarkemmin tuo ajanjakso mitä mainitsit eli 1997-2002 osui juuri siihen ajankohtaan, kun suomessa populaarikulttuuri oli huipullaan Jyrkin sun muiden radio- ja televisiotuotantojen kautta. Koska katsojia oli paljon, oli myös tuotannon fokus huipussaan. Ihmisille kerrottiin, että tästä te tykkäätte. Ja jos et tykännyt, niin ei ollut mitään vaihtoehtoa, paitsi alkaa kaivamaan jotain underground-osastoja ja vaihtelemaan kasetteja kaverin serkun naapurin kanssa. En sano, etteikö tuollainen jalasta suuhun -leviäminen ollut isossa osassa myös, olihan se, mutta noin muuten sitä musaa tuli oikeastaan vain radiosta ja telkkarista. Oltiin teknologisesti huippupisteessä, mitä radion ja telkkarin avulla pystyttiin tekemään.
 
Sitte internet yleistyi ja Napsterin ja sitten myöhemmin Youtuben ja Spotifyn (ja Mikseri toki omalla kohalla isossa osassa) kautta jokainen pysty kuunteleen ihan mitä ikinä halus milloin ikinä halus. Tuon ysärikauden jälkeen ei ole enää tullut sellaisia kausia, mitkä pystyisi samalla tavalla lokeroimaan. Jos mietin "ysärimusaa" niin se on just sitä 97 jälkeen muutaman vuoden verran tuotettua kamaa. Mutta onko olemassa lokeroa 2000-musaa? 2010-musaa? Ei. Koska ei ole yhtä keskitettyä juttua, jota aivan koko kansa kuunteli. Nyt musan kuuntelu on demokratisoitunut täydellisesti.
 
Muistan että vielä lukiossakin haaveilin että jonain päivänä mulla on tuhansia cd-levyjä ja ne peittää kaikki mun seinät. Kukapa ois osannu ennustaa, että ne kaikki on 10 vuoden päästä vaan muoviroskaa. Just eilen katoin Minority Reportin ja oli jotenki hellyyttävää nähdä, että siinäkin data siirrettiin niiden lasilätkien avulla, eli futuristinen versio jostain usb-tikuista. Kyllä niin paljon kehityksestä tulee ihan puun takaa.

En ihan täysin ymmärtänyt avausta, mutta:
 
-väitän että suuri osa coverbändien veivaamasta materiaalista on yli 20 vuotta vanhaa *)
-fyysiset tallenteet ovat ihania, ja yksi parhaita tapoja tukea artistia. En ymmärrä ihmisten tarvetta hankkiutua niistä eroon, enkä hyväksy muusikoiden.netin kahtiajakautuneisuutta asioissa, jotka toimivat muusikon ja sen kautta musiikin ekosysteemin ylläpitämisen hyväksi.
-trendejä tulee ja menee, tärkeintä on itse olla jotain mieltä. Komppaan tosin Ianuariuksen vastausta, kansa ottaa sen mitä sille tuputetaan. Paitsi että tuosta musiikin kuuntelun demokratisoitumisesta olen eri mieltä, Spotify mainostaa kaikkea paskaa jne. Toinen avautumisen aihe on mm. Epidemic Music, mutta jätetään se toiseen ketjuun.
 

 
( *) coverbändien suosio Suomessa on sinänsä IMNSHO suomalaisen musiikkielämän häiriö- ja alennustila joka olisi pitänyt nipsaista alkuunsa vittuun, mutta se on toinen tarina
 
Spotify Spotify on syöpä ja CD:t soundaa paremmalta. Ei hymiötä.

Muusikoita toki kannattaa tukea, mutta en mä tiedä miks mun pitää kasata itelleni roskaa kaappeihin siksi että ne tarvii tukea. Mulla on pieni kämppä, ei mun kaappeihin mahdu sadoittain jotain muovibokseja, joiden sisällä on muovilätkiä, joita en ikinä käytä, koska kuuntelen kaiken Spotifystä. Suomessa ei saa lahjottaa rahaa, aina pakko olla jotain vastinetta. No okei? Eli ne painattaa levyn, mä ostan niiltä levyn ja laitan sen saman tien viereiseen roskakoriin. Artistia tuettu ja maailma pelastuu.
 
Ymmärrän toki että toiset diggaa fyysisistä tallenteista. Oon joskus itekki digannu. Nykyään oma linja on muuttunu paljon enemmän suuntaan että kaikki mitä en ihan välttämättä tarvi pois vaa. Pystyy elään pienemmässä kämpässä, eikä muuttokuormaa tarvi viedä kahdella kuorma-autolla.
 
Spotifyn mainostamisista en tiedä yhtään mitään. Joo, toki kirjaimellisesti kaikki musa mitä päädyt kuuntelemaan on alunperin jonkun kuratoimaa. Mutta nyt sulla on mahollisuus etsiä sellainen kuraattori, josta tykkäät.

Suomessa on ympäri vuoden kaikenlaisia tilaisuuksia, ja erilaisia kokoonpanoja, ja on aivan varmasti myös bile/cover-bändejä, jotka ovat kiinnostuneita uusistakin kappaleista niitä esittämään. Mitä tuo Käärijä-hype on nyt se taloudellisesti tuottavin hetki Käärjiänkin tilipussille tällä hetkellä, mitä tuo Euroviisujen aikana hype nousi, ja yleensä sitten tuollaisille valtkunnan tason kärkiartisteille kesät on ehkä merkittävimpiä sen tulopuolen kannalta niiden keikkapalkkioiden osalta, mitä järjestäjät maksavat.
 
Voi olla, että Käärijänkin taustayhtiön se liikevaihto sitten ensi kesän jälkeen tilinpäätöksessä näkyy, mitä tuskin vastaavaa Käärjillä keikkatulojen puolesta enää ensi kesänä ole? Nyt se on "peak period" tämä kesä, mikä seuraa Euroviisun myötä saavutetusta buumista. Eikä ainoastaan Käärjiän keikkaliksat, mitä kaikenlainen Käärijä - krääsä ja sitten se juomasekoitus yms. ne käy kaupaksi, kuin häkä. Tällä hetkellä.
 
Itsekin pidän fyysisistä tuotteista, ja ostan levyjä, tällä hetkellä CD-levyjä yhä, mitä se on aikakauden formaattini, vaikka Spotifystä kuuntelen paljonkin, mutta on olemassa levyjä, joita myös hankin omaan kuunteluun uusiakin julkaistaan hyviä, ja kirppareilta lähinnä ja netin näistä kauppapaikoista lähinnä kotimaisista.
 
En itse ajattele missään tilanteessa lainkaan artistin tukemista ostaessani jonkin äänilevyn, ta vastaavaa, tai jos ostan keikkalipun/konserttilipun niin ei ole koskaan käynyt edes ajatus mielessä lainkaan siitä näkökulmata, että tulee artistiakin tuettua. Jos ostan konsertti/keikklipun ja menen tavallisen yleisön edustajana sitten sillä lipulla konserttiin, niin olenhan toki siinä kohtaa artistin maksava asiakas jossian niissä asiakas-segmenteissä, joita yrityksillä on, niin artistin leipä levenee minunkin panokseni osalta, mutta ei ole koskaan käynyt mielessäni mitään musiikkikulutukseen tulee äänitteisiin tai live-keikkojen lippuja hankkiessani se edes yhtenä perusteena, että tulee artistiakin tuettua.
 
On se totta, että siinä mielessä tämä verkkomaailma olllut teknologia kehittynyt jo siihen pisteeseen positiivisessa mielessä, että kenellä tahansa on mahdollisuus julkaista vapaasti ja ilmaiseksi omia äänitteitä maailmalle kuunneltavaksi, jolloin se tarjonta on aivan tolkuton, mistä tulee sitten ja vastavuoroisesti sitten mahdollistaa vapauden kuunella hyvinkin laajasti musiikkia, kuten totesit, demokratisoitunut siinä mielessä, mitä tosiaan vielä vuosituhannen vaihteeessa esim. oli siten, että ihmisillä oli saatavilla tai valittavissa ainoastaan niistä, mitä nuo enimmäkseen monikansalliset isot levy-yhtiöt sitten halusivat myydä ihmisille. Markkinat on siinä määrin avautuneet kaikenlaisille toimijoilel, eikä enää tarvitse kaupallisesti perustaa mitään levykustantamoa tai levymerkkiää enää pitkään aikaan ole tarvinnut tosiaan näiden kehittyneiden verkkoalustojen myötä, että saa sen omn tuotteen ihmisten kuunneltavaksi.
 
Se on sitten eri asia, miten yleisö löytää sen, jos löytää, niin sitten siinä tullaan jonkinlaisiin markkinointi-teeman alle liittymiin kysymyksiin ja niiden vastausten etsimiseen, mutta senkään nyt tarvi välttämttä olla kaupallista enää nykypäivänä.
 
No, itse olen tosiaan julkaissut ja esim. tuo profilistani löytyvä Soundcloud-alustalla no nyt siellä ei ole kuin yksi kappale olen julkaissut, mutta ei ole kiinnostusta ollut lisätä mitään näkyvyyttä epäkaupallisesti tehden, vielä vähemmän tai lainkaan kaupallisesti, mitä olen useassa yhteydessä todennut, että toimin epäkaupallisesti kaupallisin opein jossain määrin, mitä tuon B.B.A - tutkinnon jälkeen olen jäsentänyt lopulta niitä asioita, mitä se koulutus piti kaikkineen sisällä.

Mä ostan välillä vinyylejä justiin artistin tukemismielessä, mutta kuuntelu tulee tehtyä Spotifystä. Vinyylin kansia voi silti samalla plarailla, se on iso osa kokemusta.

On se totta, mitä itsekin olen vieraillut useastikin tottakai Turun Levykauppa äx -kivijalatoimipisteessä ja olen selaillut uusia julkaistuja vinyylejä niin on totta, että niissä on se kansitaide merkittävämmässä osassa sitä albumin kokonaisvaikutelmaa muodostamassa itse kuluttajana mielessä.
 
Vinyyleissä jopa saattaa olla se, että pitää kansitaiteesta joidenkin levyjen osalta se voi jopa olla se ratkaisevan ostopäätokseen johtava tekijä.

En valitettavasti täysin saanut selvää mitä aloittaja yritti tarkoittaa. Suosittelen lyhentämään lauseita.
 
Ianuarius: Ysärimusa, tai tarkemmin tuo ajanjakso mitä mainitsit eli 1997-2002 osui juuri siihen ajankohtaan, kun suomessa populaarikulttuuri oli huipullaan Jyrkin sun muiden radio- ja televisiotuotantojen kautta. Koska katsojia oli paljon, oli myös tuotannon fokus huipussaan. Ihmisille kerrottiin, että tästä te tykkäätte. Ja jos et tykännyt, niin ei ollut mitään vaihtoehtoa, paitsi alkaa kaivamaan jotain underground-osastoja ja vaihtelemaan kasetteja kaverin serkun naapurin kanssa. En sano, etteikö tuollainen jalasta suuhun -leviäminen ollut isossa osassa myös, olihan se, mutta noin muuten sitä musaa tuli oikeastaan vain radiosta ja telkkarista. Oltiin teknologisesti huippupisteessä, mitä radion ja telkkarin avulla pystyttiin tekemään.
 
Samaa mieltä, tai ainakin tuohon aikaan ne trendit tuli "ylhäältä päin".
 
Sitte internet yleistyi ja Napsterin ja sitten myöhemmin Youtuben ja Spotifyn (ja Mikseri toki omalla kohalla isossa osassa) kautta jokainen pysty kuunteleen ihan mitä ikinä halus milloin ikinä halus. Tuon ysärikauden jälkeen ei ole enää tullut sellaisia kausia, mitkä pystyisi samalla tavalla lokeroimaan.
 
Hmm, kyllä 2000- ja 2010-luvut pystyy lokeroimaan, vaikka ne lokerot eivät ole yhtä selkeitä kuin ennen. Ihmisillä on tapana yliarvioida aikaisempien vuosikymmenten trendien pysyvyys ja yleisyys, ja vastaavasti aliarvioida nykyajan trendit väitteillä yhtenäiskulttuurin täydellisestä sirpaloitumisesta.
 
Jos mietin "ysärimusaa" niin se on just sitä 97 jälkeen muutaman vuoden verran tuotettua kamaa.
 
Mun mielessä ysärimusa alkaa vähän genrestä riippuen paljon aikaisemmin. Mitä edes tarkoitetaan ysärimusalla? 90-luvun elektronista musiikkia, rokkia, poppia vai räppiä? Mun on vaikea löytää ysärimusasta mitään kovin yhtenäistä trendiä.
 
80-luvulla oli jo tätä tanssi- ja teinipoppia, joka jalostui huippuunsa muovisina tyttö- ja poikabändeinä. Vaihtoehto- ja industrial rock alkavat kanssa 80-luvun puolelta. Brittipop alkaa mun mielestä vuodesta 1992, grunge vähän sitä ennen, 1991. Vaikka näiden molempien juuret ovat 80-luvun lopulla. Tekno ja house jalostuivat 80-luvusta. Ysärimusaksi miellän elektronisen puolella kaikki breakbeatista eurodanceen, drum and bassiin ja trip hoppiin, jotka kaikki alkoivat siinä 80- ja 90-luvun vaihteessa. Eräänlainen lähtölaukaus "ysärimusalle" tämäkin.
 
Mutta onko olemassa lokeroa 2000-musaa? 2010-musaa? Ei. Koska ei ole yhtä keskitettyä juttua, jota aivan koko kansa kuunteli. Nyt musan kuuntelu on demokratisoitunut täydellisesti.
 
Tavallaan joo, semmoisia koko kansan juttuja on vähemmän, mutta kyllä niitä selkeitä trendejä oli ja on edelleen. Nu metal, indie, southern hip hop ja post-punk revival 2000-luvulla. Suomessa kaikista tuli yhtäkkiä hevareita, ja Ari Koivunen ja Lordi soi isoillakin radiokanavilla. 2010 taas lokeroituu selkeästi EDM:n ja dubstepin ajaksi ja teinipopin paluuksi. Yhdessä vaiheessa "kaikki" kuuntelivat sitä kamalaa korealaista renkutusta, Skrillexiä, Justin Bieberiä ja David Guettaa.
 
Lyhyesti: 90-luvullakin oli jo hirvittävästi alagenrejä, mutta vastaavasti 2000- ja 2010-luvut eivät ole niin pirstoutuneita trendien näkökulmasta kuin yleensä on ajateltu. Se määrä, "koko kansa", joka kuuntelee tiettyjä biisejä, on kuitenkin pienentynyt, mutta kyllä edelleen Cheek tai Käärijä olivat/ovat sellaisia ison väestöosan lävistäviä ilmiöitä ja biisejä. Vastaavasti nykyään jo junnut kuuntelevat vanhempaa musiikkia, eivätkä ole enää radion ja median armoilla sen suhteen mitä saa kuunnella ja mitä ei. Näitä tyyppejä on tietysti ollut kaikkina aikoina, mutta nykyään on yleisempää ja hyväksyttävämpää kuunnella muutakin kuin listapoppia. Sitä pikkukylän pientä punk-jengiä tai ainoaa goottia/hevaria ei enää katsota niin kieroon.

Mitä itse aloin seuraamaan noita brittipop/rock-yhtyeitä juuri tuolloin 1990-lopulla siten, että mitä artisteja ja minkä tyyppistä se on, ja nykyisin seuraan yhä uusiakin mitä Briteissä tulee oikeastaan BBC -music Youtube-kanavan kautta, mitä seuraan sitä.
 
Joo kyllä valtaosa muakin kiinnostavasta musiikista tulee edelleen sumujen saarilta, mutta itse suosin kotimaista mediaa uusien artistien seuraamisessa. Radio Helsinkiä ja Ylen ykköskanavaa, sekä pienillä varauksilla YleX:n erikoisohjelmia.
 
Brittipop -kulttuuri lähti The Beatlesista 1960-luvulla liikenteeseen, kuten koko nuorisopopularikulttuuri kaikkine ilmiöineen lopulta juontaa Beatlesista mielestäni nimenomaan tämä, miten me länsimaalaisina ihmisinä olemme kasvaneet jo useamman sukupolven ajan läntisen maailman populaarikulttuuriin osaksi sitä kiinteänä osana ympäröivää reaalitodellisuuttamme.
 
Kyllä Brittipop-kulttuuri lähti ennemmin keväästä 1992, jolloin ilmestyi Sueden Drowners ja Blurin Popscene sinkut. Homma pärähti kunnolla käyntiin Suede-hypellä, kun Select- lehden Brett Anderson -kansikuvassa käskettiin jenkkejä painumaan kotiin. En miellä Beatlesia brittipopiksi, koska kys. termi viittaa ennemmin ysärin brittibändien ja median luomaan kulttuuriin. Toki olihan Beatles tavallaan esi-brittipoppia, mutta jotenkin Kinks ja Who ovat hengeltään brittipopmaisempia tai kulttuurisesti brittiläisempiä yhtyeitä. Beatles on universaalimpi.
 
Toki Beatles on eräänlainen lähtölaukaus koko länsimaiselle nuorisomusiikille, vaikka Elvis oli samoilla vesillä pari vuotta aikaisemmin.
 
Kaikki myöhemmin ja tulevat brittirockia -soittavat yhtyeet sieltä kotimaastaan ovat kaikki velkaa Beatlesille, enkä tarkoita taloudellisesti velkaa.
 
Näinhän se on, Beatlesin vaikutus kulkee jokaisen brittirockyhtyeen DNA:ssa ja koki varsinaisen renessanssin juuri 90-luvulla, kun etenkin Beatlesia fanittava Oasis nousi suursuosioon (en tosin ymmärrä väitteitä siitä, että Oasis olisi Beatles-kopio; ei niiden sata kitararaitaa sisältävä jyräävä räime kuulosta juurikaan Beatlesilta, paria poikkeusta lukuunottamatta. Soinnutuskin on yksinkertaisempaa). Ysärillä julkaistiin myös "uudet" Beatles singlet ja Anthology -kokoelmat, mikä entisestään lisäsi tai vankisti Beatlesin perintöä ja suosiota.

Itse en koe lainkaan maantieteellisiä rajoja musiikkikokemusten hankkimisen osalta sen suhteen, milltä tai mistä kulttuuri-alue-taustasta esitettävä musiikki tai artisti on perujaan. Se on ja yksi määrittelevä attribuutti tai ominaisuus ja kiinteästi täytyy ottaa huomioon siinä, miten arvioi teosta tai missä kehyksessä sitä mihinkin voi verrata. On se kirjallisuuden arvioinnissa sama yksi niistä tekijöistä myös.
 
On se totta, että 1990-luvulla tuo brittirock koki jonkinlaisen uusrenesanssikauden juuri mitä siellä oli Oasis varman niistä veturina merkittävin, ja tosiaan Suede ja Blur nyt kaksi muuta merkittävää.
 
Mitä itselläni on koko Oasiksen tuotanto digitaalisessa musiikkikirjastossani, on se melkein niin, että tuo menestyslevy What's the Mornning Glory on kuitenkin paras kokonaisuutena sitten kuitenkin, ja sitten Machesterissa nauhoitettu live-cd on mielekästä kuunneltavaa. Onko se peräti tupla-cd.
 
Itselläni on radionkuuntelun osalta ollut jo pitkään myiTuner -sovellus älytelevisiossani, jonka latasin Samsungin sovelluskaupasta, siinähän voi eri maiden noita radio-asemia kuunella ja podcasteja rajoitetusti, mitä niitä on tarjolla vaikka enimmäkseen kotimaisia asemia muutamia aika useinkin ajan kuluksi kuuntelen, todella harvoin kuitenkaan ihme kyllä vieraiden maiden tai kielisten, kulttuurien asemiai. Ulkomaisista eniten Britannian ja Yhdysvaltojen, Ruotsin, ja jonkin verran Viron asemia sen takia eestin asemia, mitä pidän viron kieltä jokseenkin hauskan kuuloisena.
 
Kotimaisista Groove FM on itselleni mieluisin, Radio Rock, ja sitten välillä kuuntelen Kaaos Radion ByteChip-asemaa, missä tavallsesti soi tuollainen 8-bittisten pelikonsolien ja Amiga 500-tyylisten pelimusiikin kaltainen tietokoneella täysin tehty, esim Tracker-ohjelmilla, mitä joskus oli se .mod -tiedostopäätteinen kulttuuri aika suosittua.
 
Lahden paikallisradio Roll FM, joka aloittanut alunperin ideasta vastata kaupallisten mainstream-kanavien kovinkin noiden isojen kaupallisten toimijoiden sanelemiin hyvikin niukkoihin soittolistoihin, ja mitä Korson alueella se vissiin ja kuuluu mutta nyt se on jo pitkään ollut siinä saatavilla olevien asiemien osalta poistunut siitä listasta.
 
Tavallisesti maantieteellisesti markkina-alueilla, jossa on pitkät ja hyvinkin vahvat menestysperinteet musiikin osalta, niin yleensä niissä on kilpailu artistien kovalta paljon verisempää ja uusia artisteja tulee jatkuvalla syötöllä enemmän markkinoille, juuri esimerkiksi Iso-Britannia Yhdysvalloista puhumattakaan etenkin juurimusiikin osalta, mitä siellä on Texas ja Nashville vissiin ja ne syvän etelän osavaltiot ne pääkaupungit. Siellä ne pakalliset on syntyneet kitara kädessä siihen kulttuuriin.
 
Elvis sinänsä ei ollut "samoilla vesillä", mitä Elvis ainoastaan esiintyi kotimaan markkinoilla, mitä käsittääkseni Elvis ei koskaan esiintynyt kotimaansa Yhdysvaltojen ulkopuolella, Beatles tosiaan oli globaali ilmiö, vaikka sekään ei vissiin koskaan kuitenkaan esimerkiksi Suomessa esiintynyt, Macca on esiintynyt esim. Helsingin olympiastadionilla, jolloin sähkönkäytössä oli vissiin jokin piikki sen takia, koska Maccan kiertuekalusto oli niin massiivinen muistan jostain lukeneeni silloin, kun tapahtuma oli ajankohtainen.

Elvis esiintyi uransa alkupuolella Kanadassa, huhtikuussa 1957 Torontossa ja Ottawassa sekä vielä saman vuoden elokuussa Vancouverissa. Toki kokonaisuutta katsoen melko lillukanvarsia.

Glossata:
 
Kyllä Brittipop-kulttuuri lähti ennemmin keväästä 1992, jolloin ilmestyi Sueden Drowners ja Blurin Popscene sinkut. Homma pärähti kunnolla käyntiin Suede-hypellä, kun Select- lehden Brett Anderson -kansikuvassa käskettiin jenkkejä painumaan kotiin. En miellä Beatlesia brittipopiksi, koska kys. termi viittaa ennemmin ysärin brittibändien ja median luomaan kulttuuriin. Toki olihan Beatles tavallaan esi-brittipoppia, mutta jotenkin Kinks ja Who ovat hengeltään brittipopmaisempia tai kulttuurisesti brittiläisempiä yhtyeitä. Beatles on universaalimpi.
 
Toki Beatles on eräänlainen lähtölaukaus koko länsimaiselle nuorisomusiikille, vaikka Elvis oli samoilla vesillä pari vuotta aikaisemmin.
.
 
Brittipop-kauden siirtäminen 60-luvulta 90-luvulle on kyllä aika liioilteltu veto. 60-luvulla kuitenkin alkoi jakso, jolloin brittiesiintyjät puskivat voimalla läpi myös USA:n listoille. 90-luvulla koettiin sitten jonkin sortin renesanssi. Pitää huomioida myös sooloartistit. Cilla Black, Tom Jones, Sandie Shaw, Dusty Springfield etc.
 
Moni ajattelee näissä muisteluissa vain jo manalle menneitä, mutta pitää muistaa, että esim David Bowie, Led Zeppelin, Pink Floyd, The Who, The Rolling Stones, Elton John ym. ym. ovat kaikki 60-luvulla aloittaneita.
 
Ja kun brittipop- aallosta puhutaan, on hyvä muistaa, että pop-kategoriaan kuului pitkään kaikki nuorisomusiikki. Genre-erottelu alkoi jyrketä myöhemmin.
 
Todellisia lähtölaukauksia olivat tietysti mustat blues- ja rockjätkät. Beatlesit ja muut saivat vaikutteita heiltä, ja valkoihoisina tulivat helpommin hyväksytyiksi.

Brittipop musana on ollut iät ja ajat, mutta markkinamiesten terminä lähti vasta ysäriltä.

Epämuusikko: Brittipop musana on ollut iät ja ajat, mutta markkinamiesten terminä lähti vasta ysäriltä.
 
Selailin vähän siellä ja täällä. Täytyypä tunnustaa, että brittipop-termin kattavuus on minulta aikoinaan näköjään mennyt vähän ohi :o) Minulle se ainoa on ollut oman murrosiän aikainen brittipop.

Epämuusikko: Brittipop musana on ollut iät ja ajat, mutta markkinamiesten terminä lähti vasta ysäriltä.
 
Juu, moni muukin termi on lyöty vasta jälkeen päin. Ei 70-luvulla Suomessa puhuttu glam/hardrockista eikä progesta. Ensimmäinen oli jytää ja jälkimmäinen taiderockia jos ei siitäkään jytänä puhuttu.

Alfons Åberg: Juu, moni muukin termi on lyöty vasta jälkeen päin. Ei 70-luvulla Suomessa puhuttu glam/hardrockista eikä progesta. Ensimmäinen oli jytää ja jälkimmäinen taiderockia jos ei siitäkään jytänä puhuttu.
 
Vähän tekisi mieli väittää vastaan ainakin tuon progen suhteen. Kyllähän käsite "progressiivinen rock" täytyi olla suomalaistenkin sanavarastossa jo 70-luvun alkupuolella?

Kefiiri: Vähän tekisi mieli väittää vastaan ainakin tuon progen suhteen. Kyllähän käsite "progressiivinen rock" täytyi olla suomalaistenkin sanavarastossa jo 70-luvun alkupuolella?
 
Vilkaisin lehtiaineistoista ja suomalaisissa lehdissä on käytetty jo 1970 progesta mm. sanapareja progressiivinen rock, progressiivinen suuntaus, progressiivinen pop ja progressiivinen teeskentely.

Penasol: Vilkaisin lehtiaineistoista ja suomalaisissa lehdissä on käytetty jo 1970 progesta mm. sanapareja progressiivinen rock, progressiivinen suuntaus, progressiivinen pop ja progressiivinen teeskentely.
 
Kaikki progen olennaiset osa-alueet ovat siis olleet edustettuna :D

Kefiiri: Kaikki progen olennaiset osa-alueet ovat siis olleet edustettuna :D
 
Nimenomaan!