Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Tietenkin kokonaisuus syntyy aivan valtaosiltaan sävelajin omista sävelistä. Mutta onko lainaamisesta muista sävellajeista mitään muuta eritystä sääntöä/rajoitetta, kuin vaan omat korvat. Eli mikä kuulostaa hyvältä, niin on ok.

faq1: Tietenkin kokonaisuus syntyy aivan valtaosiltaan sävelajin omista sävelistä. Mutta onko lainaamisesta muista sävellajeista mitään muuta eritystä sääntöä/rajoitetta, kuin vaan omat korvat. Eli mikä kuulostaa hyvältä, niin on ok.
 
Ei siihen "sääntöjä" ole. Toki muunnesävelten kategorisointia harmonian näkökulmasta voi harrastaa, tyyliin välidominantit, modaaliset muunnesoinnut jne.
 
Enkä ole sinänsä samaa mieltä tuosta kokonaisuuden tunteesta, mutta kukin tyylillään. Muutenkin koko sävellajin käsite on vähän meh, vaikkakin tonaalisuus ja sen sisäinen funktionaalisuus on hyvä lähtökohta musiikin ymmärtämiseen.
 
tälleen konsulttipohjalta ajateltuna :P

Epämuusikko: Ei siihen "sääntöjä" ole. Toki muunnesävelten kategorisointia harmonian näkökulmasta voi harrastaa, tyyliin välidominantit, modaaliset muunnesoinnut jne.
 
Enkä ole sinänsä samaa mieltä tuosta kokonaisuuden tunteesta, mutta kukin tyylillään. Muutenkin koko sävellajin käsite on vähän meh, vaikkakin tonaalisuus ja sen sisäinen funktionaalisuus on hyvä lähtökohta musiikin ymmärtämiseen.
 
tälleen konsulttipohjalta ajateltuna :P
 
Adam Neely mainitsi tällaisen kirjan:
Tagg: Everyday Tonality II
jota olen nyt kiinnostuksella lueskellut. Tarjoaa hyviä näkökulmia klasari- ja jazzteorian hapattamille aivoille populaarimusiikin tonaalisista ilmiöistä.
 
faq1: Tietenkin kokonaisuus syntyy aivan valtaosiltaan sävelajin omista sävelistä.
 
Lähtökohtana on siis jokin tonaalinen tyylisuunta. Jatsissa, kansanmusiikissa ja humpassa on erilaiset tottumukset. Kaikki tai edes useimmat sävellajin ulkopuoliset sävelet eivät ole mielestäni lainoja muista sävellajeista, vaan kromaattisia lähestymissäveliä puoliaskelen päässä vahvalla tahdinosalla esiintyvälle sointusävelelle. Ilmiö on enemmän horisontaalinen kuin vertikaalinen. Näitä on turha ajatella toisten sävellajien kautta.
 
Mutta onko lainaamisesta muista sävellajeista mitään muuta eritystä sääntöä/rajoitetta, kuin vaan omat korvat. Eli mikä kuulostaa hyvältä, niin on ok.
 
Tulkitsen, että tässä puhutaan Epämuusikonkin jo mainitsemista modaalisista lainoista. Tyylisuunta on tässä ratkaiseva. On olemassa joukko ratkaisuita, jotka jonkin tyylin puitteissa ovat sopivia ja toiset epäsopivia. Omat korvat ratkaisee tietenkin, mutta ei kantribiisiin kannata kovin paljon mitään b2:ta tai tritonuskorvausta tarjota. Tyylin oppii soittamalla ja kuuntelemalla, parhaassa tapauksessa löytää omansa.

Nelisormimangusti: Tulkitsen, että tässä puhutaan Epämuusikonkin jo mainitsemista modaalisista lainoista. Tyylisuunta on tässä ratkaiseva. On olemassa joukko ratkaisuita, jotka jonkin tyylin puitteissa ovat sopivia ja toiset epäsopivia. Omat korvat ratkaisee tietenkin, mutta ei kantribiisiin kannata kovin paljon mitään b2:ta tai tritonuskorvausta tarjota. Tyylin oppii soittamalla ja kuuntelemalla, parhaassa tapauksessa löytää omansa.
 
Sit taas duurikantrissa tai jossakin "perinnehenkisessä" musassa kakkosasteen sointuna duuri on ihan perushuttua, vaikkei se kakkosasteen soinnun duurisävel olekaan "oikea sävel" jyrkästi duuriasteikon kannalta ajatellen. Eli juu, tietyt "poikkeamat" ovat kontekstissaan sopivia ja yleisiä. Tolla kakkosasteen duurilla saa usein V/V|V|I kuvion aikaiseksi, ja se on hyvin tyylinmukainen ratkaisu kantrissa.
 
Mutta joo, samaa mieltä Epiksen ja Nelisormimangustin kanssa.

Nelisormimangusti: Adam Neely mainitsi tällaisen kirjan:
Tagg: Everyday Tonality II
jota olen nyt kiinnostuksella lueskellut. Tarjoaa hyviä näkökulmia klasari- ja jazzteorian hapattamille aivoille populaarimusiikin tonaalisista ilmiöistä.
 
Kiitos vinkistä!

faq1: Tietenkin kokonaisuus syntyy aivan valtaosiltaan sävelajin omista sävelistä. Mutta onko lainaamisesta muista sävellajeista mitään muuta eritystä sääntöä/rajoitetta, kuin vaan omat korvat. Eli mikä kuulostaa hyvältä, niin on ok.
 
Musiikin teoriassa on aivan valtava määrä noita "sääntöjä" tai oikeastaan erilaisia konsepteja tai käyttötapoja sävellajin ulkopuolisten sävelien käyttämiseen. Kannattaa ehdottomasti tutustua ja opiskella.
 
Ehkä yleisimpiä esimerkkejä on mollisävellajissa viidennen asteen soinnun duuriterssi, jolla saadaan dominanttitehoinen sointu. Samoin aiemmin mainitut välidominantit tai dimisoinnut, joita käytetään usein ihan peruspoppibiiseissäkin. Paljon myös lainataan duurisävellajeissa puolidimisointua mollin puolelta jne.
 
Melodiassa sävellajin ulkopuolisten äänien käyttö on myös yleistä. Kun melodiakulku lähtee ja päättyy sävellajiin kuuluvaan säveleen, niin välissä voi olla melkeinpä mitä vaan, varsinkin tahdin iskujen välissä.
 
Jos mennään vähän jazzharmonian puolelle niin dominanttiseptimisoinnuissa on hyvin yleistä käyttää muunnesäveliä esim. b9, b5, b13. Näistä esim. pieni nooni on aika yleinen myös Jazzin ulkopuolella, koska se muistuttaa paljon dimisointua, joka ei ole dissonanssina ihan sieltä jyrkimmästä päästä.
 
Perusperiaate sävellajin ulkopuolella käymisessä on, että se luo jännitettä, joka tulee purkaa johonkin sävellajin säveleen.