Kitarat: kitarakamat ›

Tuo modattavuus (tai korjattavuus) on yksi selkeä asia joka erottaa surface mount -komponentit vanhemmista, kookkaammista "thru-hole" komponenteista. Tässä suhteessa SMD on selvästi miinusta.
 
Sen sijaan moni SMD-komponenteista on helposti saatavilla suurissa erissä, joten tuotannollisesti niiden käyttö on valmistajalle enemmän kuin perusteltua. Siinä on myös taloudellisia etuja. Komponenttien hankkimisesta ladontaan ja lopputuotteeseen asti. Piirilevyt voivat olla ohuemmalla trace-juovalla, eli tuotantokustannukset ovat pienemmät kaikkinensa.
 
Lisäksi moni SMD-komponenteista valmistetaan ~1% toleranssilla, joka poikkeaa merkittävästi 5-20% toleransseista perinteisempien komponenttien kanssa. Osa SMD-osista jopa 0,1 tai 0,01% toleranssilla. Eli tarkoittaa käytännössä sitä että piirit ovat huomattavasti lähempänä toisiaan kuin perinteisellä toteutustavalla.
 
Jos ostaa Blues Driverin tänään ja huomenna, niin todennäköisesti ne kuulostavat identtisiltä samoilla asetuksilla. Vanhemman kanssa, jossa suuremmat toleranssit, voi joutua potikoita säätämään kovastikin eri asentoon saadakseen saman asetuksen/soundin. Kolme potikkaa ja jokaisessa 20% tai 15% heitto. Tämähän voi olla kuluttajalle hyvä juttu. Tai artisteille jotka rundaavat ympäri maailmaa ja saattavat tarvita korvaavia laitteita tai varalaitteita setuppiinsa milloin missäkin.
 
Aika moni vaativampi design voidaan toteuttaa myös huomattavasti pienemmässä tilassa SMD:n ansiosta.

Minulla kun paha tapa mitata jokainen käyttämäni komponentti, niin noista toleransseista sen verran että esim nykyisillä perinteisillä metallikalvovastuksilla toleranssi on helposti alle prosentin ja hiilikalvoillakin 1-2% luokkaa. Potikoissa heittoa on runsaastikin. Myös niissä pintaliitospedaaleissa. Valmistajalle tekniikka on selkeästi halvempi mikä on ihan hyvä juttu mikäli etu näkyy myös kuluttajalle.

Ostin käytetyn uuden Bossin OD-3:n ja näyttää tämäkin olevan jo smd-vehje. En ehtinyt kokeilla.
 
Mitä olen aiheesta lukenut, niin ulkomaan sivuilla osa on tuominnut smd:t täysin ja osa taas raportoinut parannuksista suhteessa vanhoihin perinteisesti toteutettuihin pedaaleihin. Mielenkiintoista. Täytyykö alkaa ostaa molempia versioita a/b-testiin...

Miten tuomiot on perusteltu? Miten pahana pintaliitoskomponentit on nähty ja miksi? Onko kyse uuden tuomasta ymmärtämättömyydestä, vaikkei asia ole edes uusi.
 
Pintaliitoskomponenttien vaihto pedaalin kokoisessa värkissä on ihan tehtävissä, vaikka mikroskooppi onkin ihan kiva apu hyvän juotosaseman rinnalla. Kaikkein pienimmät palakomponentit tosin alkavat olla hyvän matkaa käden tärinää pienempiä...
 
Kuten jo aiemmin tuli esille, toleranssit ovat palakomponenttien kohdalla tiukemmat ja laadullisesti ne aloittavat käytännössä siitä, mihin vanhat jalalliset pystyvät. En tiedä, kuka jää kaipaamaan hiilikalvojen kohinaa? En edes muista, milloin olen viimeksi nähnyt miksauspöydän hiilikalvoilla.
 
Valmistus - sekä osien että lopputuotteitten - vaatii isompiin sarjoihin melko arvokasta konekantaa eli investoinnit alussa ovat kohtalaisen isot. Latojia kuitenkin on valmiiksi pitkin maailmaa, Suomessakin. Aaltojuotos on mahdollista saada hyvin tasalaatuiseksi ja tarvittava pastan määrä vähenee. Huolto on oikeastaan ainut isompi huoli.

ituvirtanen: Miten tuomiot on perusteltu? Miten pahana pintaliitoskomponentit on nähty ja miksi? Onko kyse uuden tuomasta ymmärtämättömyydestä, vaikkei asia ole edes uusi.
 
Yleensä taitaa olla kyse vain ennakkoluuloista ja jääräpäisyydestä. :)
 
Kokeilin tuota OD-3:sta ja se on ehdottomasti erinomainen pedaali. Ei tullut lainkaan sellainen olo, että se aikaisemmin omistamani through hole OD-3 olisi ollut millään tavalla parempi. Ennemmin päinvastoin, en muistanutkaan, miten hyvä tämä on.
 
Ja onhan myös tuo BD-2w pintaliitosvehje ja sekin on hyvä.

Pintaliitoskomponentit ovat pienempiä ja niiden juottaminen ilman suurennuslasia ja monikärkikolvia on hieman hankalampaa, kuin perinteisten läpijuotettavien. Myös käsien tärinä tulee nopeammin esteeksi onnistuneelle juotokselle.
 
Sopivien välineiden kanssa en kokenut pintaliitoskomponentteja oleellisesti inhottavimmaksi, kuin perinteiset.

Normikitaristi pystyy kolvaamaan perinteisillä osilla tehdyn spedun kuntoon mutta pintaliitoskomponenttien kanssa tuhertaessa ei tule kuin paha mieli. Jos valita saa niin tietenkin ostan kunnollisilla osilla tehtyjä värkkejä jo ihan tunnelman takia :D
 
Mutta vaikka pintaliitoskomponentit aiheuttavat henkistä puistatusta aina kun niitä jossain näkee, niin niiden kanssa on vaan opittava elämään, soittovehkeissäkin.

Kefiiri:
Mutta vaikka pintaliitoskomponentit aiheuttavat henkistä puistatusta aina kun niitä jossain näkee, niin niiden kanssa on vaan opittava elämään, soittovehkeissäkin.
 
Ikävä kyllä. Eihän sille pedaalille voi tehdä mitään oikein, jos ja kun joku haaveri käy. Vaikka yksittäisen komponentin vaihto onnistuukin, niin vikoja tulee helpommin useampia ja vianetsintä muutenkin on hankalampaa. Tuskin kovin moni vaikka "shotgun"-metodilla juottaa jokaisen liitoksen uusiksi kylmäjuotosta etsiessä. Eihän edes valmistajat tai korjaajat noita komponenttitasolla fiksaa vaan se on piirilevyn vaihto useimmiten.
 
Mutta samalla toki sanottakoon, että pedaalit saadaan pienempään tilaan ja/tai samaan tilaan saadaan huikea määrä elektroniikkaa. EHX taitaa ottaa 20 dollaria pedaalin korjaamisesta = piirilevyn vaihtamisesta.
 
Itse toivon, että pedaalien korkeuteen alettaisiin kiinnittää huomiota. Menisi kirjepostissa näppärästi vähän ohuemmat laittteet.

Tympee Huttunen: Itse toivon, että pedaalien korkeuteen alettaisiin kiinnittää huomiota. Menisi kirjepostissa näppärästi vähän ohuemmat laittteet.
 
Vaihda potikat vaikka kosketuspintaan tahi -näyttöön ja jalkakytkin matalaprofiiliseen, jäljelle jäävät isot osat ovat enää jakit. Käyttömukavuus noilla kosketuspinnoilla on hieman erilainen kuin sormille sopivat potikat tai dekooderit.

ituvirtanen: Vaihda potikat vaikka kosketuspintaan tahi -näyttöön ja jalkakytkin matalaprofiiliseen, jäljelle jäävät isot osat ovat enää jakit. Käyttömukavuus noilla kosketuspinnoilla on hieman erilainen kuin sormille sopivat potikat tai dekooderit.
 
Ainahan sitä askarrella voisi, mutta sen huomaa ettei valmistajat eivät oikein ole hiffanneet tuota mahdollista ohuutta ja sen myötä myös keveyttä. SMD-pedaalit on pitkälti juuri samankokoisia kuin vanhatkin ja piirilevyt on siellä sisällä muutama sentti ilmaa ympärillään. Onneksi sentään vanhoista "big box"-ajoista on menty eteenpäin, mutta kuitenkin.
 
Ei siinä ihan hirveästi tarvitsisi profiilia muuttaa niin saisi jakin, potikat ja kytkimet kaikki samalle tasolle ja korkeus olisi alle kolmea senttiä.

Josh Scott (JHS pedals) sanoi ainakin itse päätyneensä käyttämään pintaliitoksia, vaikka pitkään vastusti niitä. Hän teki pari vedosta samasta pedaalista ja huomasi, että SMD:ssä tulee vähemmän häiriötä. Syytä ei perusteltu, mutta olettaisin, että kyse on siitä, että on ehkä lyhyempää johdinta kun ei ole taivuteltuja jalkoja. Tai sitten saadaan pienen koon ansioista komponentteja "kauemmas" toisistaan häiriön vähentämiseksi. Joku jo mainitsikin, että toleranssit lienevät myös yleensä parempia.
 
Toisaalta voi olla kyse myös markkinoinnista, koska noita pintaliitoksia saa helpommin ja halvemmalla. Juottaminen uunissa on nopeampaa kuin pistellä niitä käsin.
 
Ainoa selkeästi negatiivinen puoli noissa on, että niiden korjaaminen on hanurista. Ei ihan noin vain vaihdetakaan jotain rikkinäistä uuteen tai aleta modailla. Itselleni tämä ei sinänsä ole iso ongelma. Jos haluaa rakennella, niin tilaa sitten valmiin levyn jostain sopivasta kaupasta ja latoo itse komponentit. Mutta ymmärrän kyllä ton korjauksen ongelmallisuuden.
 
Jotkut voivat myös nähdä ongelmana, että pintaliitoksena ei saa niitä "parhaimpia" komponentteja. En sen enempää söhi tätä matopurkkia, mutta sanon vain, että ei haittaa itseäni pätkän vertaa.

Ne pintaliitoskomponentit kestää huomattavasti paremmin myös esim. tärinää. Komponenttien koko ja paino on pienempi ja juotosten kontaktipintaa tuohon nähden suhteessa enemmän. NASA:han tuon tekniikan lanseerasi jo 60-luvulla, kun avaruusraketteja ohjaavat tietokoneet oli käytännöllisempää rakentaa puolijohteista integroidulla piireillä pintaliitoksineen kuin jostain point-to-point putkirohjoista. Eiköhän tuon aikansa huipputeknologian meriitit kestävyyden suhteen pitäisi jo olla selvillä, jos toi on kuitenkin se number one rakennetyyppi joka löytyy vaikka piirilevyiltä jotka ohjaa teollisia tuotantolinjoja joiden seisokkihinnat lasketaan miljoonissa, pari miljardia dollaria maksavia avaruusraketteja, lentokoneiden mustia laatikoita, tai ihan vaan niitä sairaaloiden elintoimintoja ylläpitäviä laitteita.
 
About joka nykyautossa tai ees mopossa on pintaliitoskomponentein toteutettu pulikka ohjaamassa vähintään jotain moottorin sytytystä. Se kestää tärinää, kuumuutta ja kylmyyttä. Kymmeniä vuosia vaatimatta huoltoa. Miksi ihmeessä sen 9-voltin pattereilla toimivan kitaran suristimen elämä olis jotenkin rankempaa? Tää on taas näitä ihmeellisiä kitaristien päähänpinttymiä.
 

 
jhlamm: Ainoa selkeästi negatiivinen puoli noissa on, että niiden korjaaminen on hanurista. Ei ihan noin vain vaihdetakaan jotain rikkinäistä uuteen tai aleta modailla. Itselleni tämä ei sinänsä ole iso ongelma. Jos haluaa rakennella, niin tilaa sitten valmiin levyn jostain sopivasta kaupasta ja latoo itse komponentit. Mutta ymmärrän kyllä ton korjauksen ongelmallisuuden.
 
Tää halutaan nähdä ongelmana. Tutut puljasi noiden parissa jo 20 vuotta sitten joko töiden puolesta tai harrastuksena ja se oli jo silloin ihan normi juttu jos työskentelit elektroniikan korjaajana tai harrastit vaikka jotain mikrokontrollereita ja niiden ohjelmointia. Kitaristit tietysti hiihtää tuttuun tapaansa 50 vuotta jäljessä ja valittaa kun juttuja ei enää rakenneta turreteilla tai jopa ilman mitään piirilevyjä harakanpesiksi. Monelle se pintaliitososa on kuitenkin helpompi vaihtaa kuin joku läpijuotettu integroitu piiri. Tekniikat ja työkalut on uutta mutta kyllä ihmisen pitäisi olla oppiva eläin.
 
Nykyäänhän monia komponentteja ei enää edes saa muuta kuin pintaliitostyyppisenä.
Ugh. Olen puhunut. :-)

Pintaliitoskompinenttien mahdollisesti isoin ongelma on, että harva elektroniikkapaja suostuu koskemaan niihin. Tää ei tietty ole välttämättä komponenttien itsensä vika, kaipa noikin laitteet olisi mahdollista suunnitella helpommin korjattaviksi. Oli miten oli, mulla on kaksi kalliihkoa merkkipedaalia lentänyt roskiin kun ei löytynyt huoltajaa, molempien kohdalla kolme eri pajaa nosti kädet pystyyn.

teemu-t-k: Ne pintaliitoskomponentit kestää huomattavasti paremmin myös esim. tärinää. Komponenttien koko ja paino on pienempi ja juotosten kontaktipintaa tuohon nähden suhteessa enemmän. NASA:han tuon tekniikan lanseerasi jo 60-luvulla, kun avaruusraketteja ohjaavat tietokoneet oli käytännöllisempää rakentaa puolijohteista integroidulla piireillä pintaliitoksineen kuin jostain point-to-point putkirohjoista. Eiköhän tuon aikansa huipputeknologian meriitit kestävyyden suhteen pitäisi jo olla selvillä, jos toi on kuitenkin se number one rakennetyyppi joka löytyy vaikka piirilevyiltä jotka ohjaa teollisia tuotantolinjoja joiden seisokkihinnat lasketaan miljoonissa, pari miljardia dollaria maksavia avaruusraketteja, lentokoneiden mustia laatikoita, tai ihan vaan niitä sairaaloiden elintoimintoja ylläpitäviä laitteita.
 
Noissa teollisuuden käyttämissä logiikoissa ei ole mitään väliä komponenttitason korjattavuudella. Kun vika tulee, ja niitähän tulee, niin silloin vaihdetaan moduuleita niin pitkään, että linja alkaa pelaamaan. Moduuleita saa ostaa rahalla varastoon niin pitkään kuin tuotetuki on voimassa. Kun tuotetuki loppuu, niin silloin uusitaan logiikat ja moduulit varastoon. Aikataulutettujen uusintojen sijaan monet 50-60-lukujen point-to-point putkirohjot käyvät ja kukkuvat edelleenkin.

Mikko1978: Noissa teollisuuden käyttämissä logiikoissa ei ole mitään väliä komponenttitason korjattavuudella.
 
Kyllä vaan on. Joku teollisuuden käyttämän automaatiologiikan moduli voi maksaa jonkun kymppitonnin joten sen korjaus kannattaa vaikka maksaisikin muutaman satkun.
 
Muutaman sadan euron pedaalia tai vahvistinta ei vastaavasti ole kustannustehokasta korjata jos korjaus maksaa jo saman verran, tai lähes saman verran, kuin uusi laite. Jopa ns. "putiikkivahvistimet" on oikeesti aika halpoja leluja yleisellä mittapuulla minkä ymmärtämättä jättäminen voi vääristää näkemyksiä.
 
Pintaliitospiirilevyjä kyllä ihan yleisesti huolletaan jos se vaan on kannattavaa. Lado tarpeeksi rahaa tiskiin niin eiköhän homma oteta mielihyvin vastaan, toki uskon että kipukynnys tässä nousee aika nopeasti vastaan. Korjauttaisitko itse 50 euron pedaalia jos korjaaja veloittaa satkun jo pelkästä vilkaisusta? Entäs tonnin vahvistinta? Mites parinkytätontun autoa, moottoripyörää tai muutaman kymmentuhannen euron tuotantolaitetta?
 
Oma asiansa on tietysti jos komponentteja ei vaan ole saatavilla. Mutta siitä en kyllä varsinaisesti syyttäisi pintaliitostekniikkaa. Tuttu elektroniikkahuoltaja sanoi joskus ettei korjaa radioita siksi, että johonkin 20 vuotta vanhaan virittimeen ei varmasti löydä hammaspyöriä, mekaanista osaa, joka siitä kuitenkin olisi rikki.
 
Kun vika tulee, ja niitähän tulee, niin silloin vaihdetaan moduuleita niin pitkään, että linja alkaa pelaamaan.
 
Totta. Kun tuotantolinja seisoo ja tilanne on päällä niin ei kolvailuun ja komponenttitason korjailuun ole aikaa. Samoin kun silloin kun se pedaali tai vahvistin hajoaa lavalla. Ei se Rane riennä sitä paikanpäälle korjailemaan ja juottelemaan. Jonkun katkenneen kielen tai hajonneen putken voi vaihtaa samaan aikaan kun solisti kertoo vitsejä yleisölle mutta tohon se sit jää. Biasointikin luultavasti jää väliin ja kitaristi jatkaa sillä lainatulla 80-luvun transistori Peaveyllä ja yleisö tuskin edes huomaa eroa.
 
Rikkinäiset jutut lähtee jonoon korjattavaksi. Jos lähtee. Sadan euron pedaali tuskin lähtee.

teemu-t-k: Kyllä vaan on. Joku teollisuuden käyttämän automaatiologiikan moduli voi maksaa jonkun kymppitonnin joten sen korjaus kannattaa vaikka maksaisikin muutaman satkun.
 
Muutaman sadan euron pedaalia tai vahvistinta ei vastaavasti ole kustannustehokasta korjata jos korjaus maksaa jo saman verran, tai lähes saman verran, kuin uusi laite. Jopa ns. "putiikkivahvistimet" on oikeesti aika halpoja leluja yleisellä mittapuulla minkä ymmärtämättä jättäminen voi vääristää näkemyksiä.
 
Juuri tuotahan minäkin sanoin: ei kymppitonnien korttia korjatessa ole mitään väliä sillä, ottaako jonku komponentin vaihtaminen minuutin vai tunnin - se on kannattavaa tehdä joka tapauksessa. Soittokamoissa asia on toisin.

kimurantti1: Pintaliitoskompinenttien mahdollisesti isoin ongelma on, että harva elektroniikkapaja suostuu koskemaan niihin. Tää ei tietty ole välttämättä komponenttien itsensä vika, kaipa noikin laitteet olisi mahdollista suunnitella helpommin korjattaviksi. Oli miten oli, mulla on kaksi kalliihkoa merkkipedaalia lentänyt roskiin kun ei löytynyt huoltajaa, molempien kohdalla kolme eri pajaa nosti kädet pystyyn.
 
Pintaliitoskomponentin vaihtaminen on sinänsä helpompaa kuin läpikuparoituihin reikiin juotetun johdollisen komponentin. Mutta se vaatii asianmukaiset työvälineet ja osaamista.

Sax-pappa: Pintaliitoskomponentin vaihtaminen on sinänsä helpompaa kuin läpikuparoituihin reikiin juotetun johdollisen komponentin. Mutta se vaatii asianmukaiset työvälineet ja osaamista.
 
Mitkä firmat korjaa pintaliitoskomponenteilla tehtyjä pedaaleja ylipäätään?

Tympee Huttunen: Mitkä firmat korjaa pintaliitoskomponenteilla tehtyjä pedaaleja ylipäätään?
 
Tuli tässä mieleen että https://bbs.io-tech.fi/ sivustolla pyörii yksi tai useampia tyyppejä, joilla on jotain kokemusta näytönohjainten, emolevyjen yms. korjaamisesta ihan pro meiningillä.
Laittaisin ehkä tiedustelua tuonne, että löytyisikö kiinnostusta kokeilla pedaalin korjaamista.
 
Tässä yksi tämän vuoden puolelta:
https://bbs.io-tech.fi/threads/emol … sinen-korjaus.459691/#post-12699696
eli
https://bbs.io-tech.fi/members/24547/