Ihmetyttää se miksi sinfonioillaan ja sinfonisilla runoillaan R. Straussia ja Skrjabinia muistuttavaa Pingoudia pidetään eräänä suomen musiikin tärkeimpänä modernistina, vaikka tämän sävelkieli ei ollut ehkä balettisarja Suurkaupungin kasvojen eräitä osia lukuun ottamatta sinällään kovin modernia, mutta ei useinkaan Sulho Rantaa, jonka atonaaliset varhaisteokset, pianotrio, pinokvartetto, viulusonaatti, sinfoninen sarja etc. passittivat ultramoderniudellaan muut suomen modernistit aikalaiskriitikon mukaan klassikoiden joukkoon.
Sen sijaanhan Rannan tyyli, jos niin voi sanoa, taantui kansanlaulunomaiseen diatoniseen yksinkertaisuuteen hänen myöhäisteoksissaan, kuten Kainuun kuvia sarjassa ja joita ihme kyllä esitetään radiossa ja konserteissa paljon enemmän kun atonaalisia kamarimusiikkiteoksia, joita ei esitetä lainkaan.
Tähän lienee eräänä syynä niiden saama heikko kritiikki ensikonsertissa, jossa eräskin kriitikko nimitti niitä epämusiikiksi, vaikka myönteisiäkin äänenpainoja kuultiin mm. Rannan sävellyksenopettajan ja erään musiikin professorin suusta, ja joista ensin mainittu sanoi kuunnelleensa Rannan atonaalisia teoksia radiosta lumoutuneen.
Netissä voi kuunnella kiinnostavan dokumentin Suurkaupungin kasvot, joka kertoo suomen varhaisista modernisteista, mutta jossa ei Rantaa mainita lainkaan. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
megatherium
