Henri Henri Olavi 26.03.2023 22:12:15 | |
---|
Kampela77: Mulla ei tosin mennyt noin. Justice alkoi potkia vasta vähän jälkijunassa ja siitä tuli lempilevy. Joo, tykkäsin mäkin lapsena s/t -levystä, mutta eipä sitä ole pystynyt sen koommin kuuntelemaan. kuchisabishii |
Fantasmic 26.03.2023 23:57:04 | |
---|
Minä se en kyllä jaksa lakata ihastumasta tähän bändiin. Jos rippikouluikäisena Master of puppets oli kovinta ikinä, moni orkesteri on iskenyt jollain levyllä sen jälkeen vieläkin kovempaa. Silti sedät jaksaa heilua vielä kuudenkympin huiteilla, ja jalat maassa. Hetfield sanoi vasta eräässä haastattelussa että Metallican soittajat ovat aika keskinkertaisia mikä ei kyllä pidä paikkaansa. James on laulajana ja kitaristina keulilla ihan yksi niitä harvoja joita ei joka vuosikymmenelle synny, ottaen vielä huomioon miehen omat epävarmuustekijät. Lars on kyllä peruskannuttaja mutta itsepintaisena visionäärinä ajanut bändiä tiukasti eteenpäin. Kirk nyt on omaa wahin mutta on taitava ja leppoisa kundi joka on varmasti tasoittanut noiden kahden kovapäisen rosoja tuossa välissä. Ja Jason sekä Rob hiton taitavia basisteja jotka ovat omalla energiallaan tuoneet lisää virtaa Cliffin kuoleman jälkeen. Tosi energisiä esiintyjiä molemmat. Jokaisella levyllä on kuitenkin löytynyt itselle ne hitit ja ne vähemmän osuvat(Lulua lukuunottamatta) ja katalogi on jo sen verran iso että sieltä löytyy kaikille jotain. Kaikesta ei tarvitse pitää. If darkness had a son on kyllä tosi kova. |
ttpp44 27.03.2023 09:08:02 (muokattu 27.03.2023 09:08:11) | |
---|
Jucciz: Liekö Lasse edes Metallican paras (tai edes toisiksi paras) rumpali? Ainakin Hetukka paukuttaa kyllä ja ihmettelisin, jollei myös Trujillolla komppi kulkisi. Vaikka Lars ei mikään virtuoosi olekaan vertaisryhmäänsä (muut eturivin metallirumpalit) nähden, niin vähän tahtoo jengillä silti mopo karata käsissä siinä dissailussa. Ja onhan sitä Jamesin rummuttelua aina välillä kuultu keikoillakin ja joillain videoilla. |
Artturi 27.03.2023 20:31:09 | |
---|
|
Flash 28.03.2023 09:43:04 | |
---|
Fantasmic: Lars on kyllä peruskannuttaja mutta itsepintaisena visionäärinä ajanut bändiä tiukasti eteenpäin. Lars on minusta kyllä kaikkea muuta kuin "peruskannuttaja". Äijällä on oma tunnistettava soittotyylinsä joka sopii Metallicaan ja ehkä pariin muuhun juttuun ja se on siinä. Jollain peruskannuttajalla Metallica olisi varmasti tiukempi, mutta myöskin tylsempi bändi. Larsin (ja paikoin myös Kirkin) soitto tuo keikoille sellaista "vaaran tunnetta", mikä suurimmalta osalta bändeistä puuttuu. Mun mielestä se on ihan hyvä asia, koska nykyään kaikki on niin hajuttomaksi ja mauttomaksi puleerattua livenä. Live Music Is Better! |
Henri Henri Olavi 28.03.2023 09:49:04 | |
---|
Mä en taas hiffaa sitä, miksi jengi dissaa Kirkin sooloja. Nehän on ihan vitun hyviä kaikki. Just sellaisia jollaisia kitarasoolot ovat. Paitsi Slayerin kitarasoolot. Ne ovat ihan omassa luokassaan ja maailman parhaat. kuchisabishii |
dDevil 28.03.2023 09:52:02 | |
---|
ttpp44: Vaikka Lars ei mikään virtuoosi olekaan vertaisryhmäänsä (muut eturivin metallirumpalit) nähden, niin vähän tahtoo jengillä silti mopo karata käsissä siinä dissailussa. Ja onhan sitä Jamesin rummuttelua aina välillä kuultu keikoillakin ja joillain videoilla. Ja ei sovi unohtaa, että aika moni näistä eturivin kuupoista mainihtee juurikin Lerssin kun tulee puhe nuoruuden esikuvista, ja yllättävän usein esiin nouseee ...And justice... Vaikka tempo onkin hiipunut, niin kyllä vaikutus meteliskeneen on melekosen kiistaton. Ja Kirkan sooloilu on nykyään vähän mitä sattuu, mutta hää kuitennii soitteloo samoja komppeja mitä vieresä maailman kovin downpikkaaja hakkaa. Kai sekin on jotain? :D Kitarat tulloo, ja kitarat männöö! |
Tämä täysin jäävin haastattelun perusteella sieltä olisi tulossa ainakin yksi god tier -raita: "Lets talk about Inamorata for a moment and that bass breakdown, the other bass breakdown. You know, I think itll end up being recognized as one of the most important songs that this band has written in its history, period..... ....You know, I think about the incredible statements that Cliff Burton was able to make with the songs that he was involved with. I feel that we obviously had hit a grand slam with Inamorata. Its a cross between a beautiful old film with a really cool painting or something it resonates California. Theres something thats beautiful about it. It has a certain flavor and feel to me." https://www.metallica.com/so-what/2 … jillo-the-72-seasons-interview.html |
rakula 28.03.2023 13:20:15 | |
---|
Henri Henri Olavi: Mä en taas hiffaa sitä, miksi jengi dissaa Kirkin sooloja. Nehän on ihan vitun hyviä kaikki. Just sellaisia jollaisia kitarasoolot ovat. Paitsi Slayerin kitarasoolot. Ne ovat ihan omassa luokassaan ja maailman parhaat. Kirkin vibrato on omaan korvaan ihan vitun hirveä. Simple as that :D Sun skittas maalin alta paljastui todella hieno puupinta |
Henri Henri Olavi 28.03.2023 15:11:09 | |
---|
rakula: Kirkin vibrato on omaan korvaan ihan vitun hirveä. Simple as that :D Ok, munsta se on vitukowa. kuchisabishii |
bedlam 28.03.2023 20:23:41 | |
---|
Artturi: Loppuviikosta taas uutta piisiä, pieni teaser tässä.. https://www.youtube.com/watch?v=ZePLxQM6KaE Näitä riffejä on viimeisimmillä levyillä aika paljon jotka minusta on selkeitä keskitemporiffejä joihon on lätkäisty kuitenkin humppakomppi päälle. Kuulostais luontevammalle puolet hitaammalla kompilla ja tasaisella kahdeksasosajynkytyksellä kitaroilla, näissä just tuntuu että tehään väkisin rässiä sinnekin jossa sitä ei ole. Mutta se vaan mun miälipide. Levynkannet, logot, keikkajulisteet, nettisivut yms. http://www.petrilampela.com |
Henri Henri Olavi 28.03.2023 20:28:31 | |
---|
^ Tuohan on sama biisi kuin se Lux Aeterna. Hitto miten halvalla mennään. kuchisabishii |
Artturi 28.03.2023 21:51:01 | |
---|
|
Artturi 28.03.2023 23:24:32 | |
---|
bedlam: Näitä riffejä on viimeisimmillä levyillä aika paljon jotka minusta on selkeitä keskitemporiffejä joihon on lätkäisty kuitenkin humppakomppi päälle. Kuulostais luontevammalle puolet hitaammalla kompilla ja tasaisella kahdeksasosajynkytyksellä kitaroilla, näissä just tuntuu että tehään väkisin rässiä sinnekin jossa sitä ei ole. Mutta se vaan mun miälipide. Sua on kuunneltu kun tuli vähän jatkoa piisille julki :-) https://www.youtube.com/watch?v=GqL_gBmN6xg |
Milkop 29.03.2023 10:41:49 | |
---|
"Jos olet suuren hotellin aulassa ja kuulet 'Tonava Kaunoisen' soivan, häivy vähän helvetin äkkiä. Älä mieti. Juokse." |
J.Nikkanen 30.03.2023 07:40:25 | |
---|
Henri Henri Olavi: Ne ovat ihan omassa luokassaan ja maailman parhaat. Niin siis tarkoitit vissiin Morbid Angelia? |
Henri Henri Olavi 30.03.2023 07:54:01 | |
---|
J.Nikkanen: Niin siis tarkoitit vissiin Morbid Angelia? En, vaikka tosi kovia ovatkin. Slayerillä ehkä snadisti enemmän atonaalista (paremman sanan puutteessa) otetta niissä. kuchisabishii |
Ruutukunkku 30.03.2023 10:21:08 | |
---|
Milkop: Se Ken Lawrence Explorer on minusta ollut aina hienoin Hetfieldin kitara. Varsinkin lavan malli miellyttää itseäni suunnattomasti. Tuo. Ja sitten Load-aikojen hirvenkalloexplorer on legendaarinen. You are number six |
Ojankaivaja 30.03.2023 16:08:11 | |
---|
|
mpekkanen 30.03.2023 16:38:04 | |
---|
Booooooooooooooring |