Aihe: Saksofonin tyynyistä kysymystä
1
Woodoo
30.03.2023 21:27:41
Ei kamalaa viesti tulvaa, mutta kirjoitan huvin vuoksi tapahtumalogia koska hommassa tähän asti kävi hauskasti.
 
Tampereen soitinkorjaamolta sain padit ja muuten kiitoksia miehelle. Palvelu oli 10+ ja kotiin innoissani purkaan puhallinta. Mikä onnekseni osoittautui varsin hyvä kuntoiseksi. Yksi aivan pieni nekki alaosassa mille nyt en ala tällä kertaa tekee mitään.
 
Päätin sitten rungon pestä oikein kunnolla.. kuumaa vettä ja kidesoodaa että lähtee vanha räkä. No enpäs tajunnut että lakkahan siinä lähtee myös. Pieni paniikki iski ja aloin googlettaa millä lakalla näitä lakkaillaan yleensä ja löytyykö lähikaupoista edes mitään sinne päin. Ja sitten tajusin, että nuo lakkaamattomathan patinoituu verrattain nopeasti komeen näköisiksi. Oikeastaan sellaista lookkia hiukan himoinnutkin. Kyseessä ei ollut onneks 5000€ selmeri niin ei muuta kun kaikki lakat huolella pois. Soitin on nyt puhdas ja kiiltävä kun mikä. Emäksinen soodahan itse metalliosille on todella hyvä. Kromiosat tiskasin ja puunasin nyt liimailtu padit ja korkit. Nyt saa alkaa rauhassa tummua.
 
Huomenna jatkuu.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)