valtoi: Väittäisin että viimeisen kuuden vuoden aikana on Spit soinut omista kaiuttimista ainakin 10x määrän damageen verrattuna, että siinä mielessä hakkaa kyllä. En itse ole kuunnellut kasari-Metallicaa varmaan 10 vuoteen kun kulutin ne puhki aikoinaan. Joten tällä logiikalla nämä uudet biisit hakkaa kaikki ekat neljä levyä koska olen kuunnellut ne kaksi kertaa? Täytyy kyllä myöntää että vaikka en näistä uusista kipaleista juuri innostunut, niin toi viimeisen biisin kertsi soi silti jossain vaiheessa jatkuvasti päässä. Voi kun kappale olisi tiivistetty lyhyemmäksi. Ja se lopussa tuleva oktaavilisäys siihen riffin päälle, miksi se viimeinen ääni jää vaan siihen nuottiin. Laskis vaikka melko heti sävelaskeleen alaspäin, paljon parempi. Levynkannet, logot, keikkajulisteet, nettisivut yms. http://www.petrilampela.com |
Saunatakki 12.03.2023 15:08:52 | |
---|
Juu-u, eivät ole lähteneet nämä julkaistut biisit sitten yhtään. Edelleen sitä toivoo innostuvansa wanhan suosikkinsa uusista tekemisistä, mutta kai se on todettava että todennäköisyydet sille ovat varsin pienet. Elän kuitenkin toivossa. "Lapsikin näkee, että tämä on malliesimerkki postmodernista primitivismistä." |
LTViihde 13.03.2023 10:46:23 | |
---|
Ja se lopussa tuleva oktaavilisäys siihen riffin päälle, miksi se viimeinen ääni jää vaan siihen nuottiin. Laskis vaikka melko heti sävelaskeleen alaspäin, paljon parempi. Jännite. Laulu jää pystyyn. Siksi. |
Tympee Huttunen 13.03.2023 10:49:31 | |
---|
|
Kampela77 13.03.2023 19:40:32 | |
---|
mpekkanen: Joo. Onhan näitä ripulilevyjä tullut jo muutama ihan putkeen. Minusta alamäki alkoi Master of Puppetin jälkeen ja aika tasaista laskua on ollut. Justice on bändin toiseksi huonoin levy Death Magneticin jälkeen, muuten alamäki ollut yhtä laskua... Lars ja Kirk soittavat huonommin nykyään kuin eka levyllä. Se on tietysti saavutus sekin. Justice on bändin paras levy. Interviewer: "So Frank, you have long hair. Does that make you a woman?"
Frank Zappa: "You have a wooden leg. Does that make you a table?" |
Henri Henri Olavi 13.03.2023 19:46:12 | |
---|
Tympee Huttunen: Tätä katselin ja olipahan menoa: https://youtu.be/1DshNu26z4A Kova keikka. Hassua, että vain neljä vuotta tämän jälkeen vetivät Oulunkylässä paljon paljon laiskemmin. kuchisabishii |
mpekkanen 13.03.2023 19:47:41 | |
---|
Kampela77: Justice on bändin paras levy. Kyllä Justice oli MOP jälkeen todellinen pettymys ja on sitä edelleen. St Anger on minusta parempi, mutta bändin parhaat levyt on 3 ekaa. Nämä on tietysti makuasioita. |
Henri Henri Olavi 13.03.2023 19:51:12 | |
---|
mpekkanen: bändin parhaat levyt on 2 ekaa ja Justice. Nämä on tietysti makuasioita. Nimenomaan. kuchisabishii |
Bullitt 13.03.2023 23:07:37 | |
---|
Kampela77: Justice on bändin paras levy. Itse asiassa olen samaa mieltä. Pidän aamukukista, sillä niissä näkyy pisaran mysi. |
Jucciz 14.03.2023 01:22:14 | |
---|
Justicella Metallica oli innovatiivisimmillaan. Sinä olet ihan saatanan perseestä ja typerä paskaperse. -Sir Jöpötin |
pehko 14.03.2023 05:12:18 | |
---|
Jucciz: Justicella Metallica oli innovatiivisimmillaan. Harmi vaan että soundit on kuuntelukelvotonta ripulia. |
valtoi 14.03.2023 10:46:22 | |
---|
pehko: Harmi vaan että soundit on kuuntelukelvotonta ripulia. Ja iso osa biiseistä melko tylsiä. Shortest straw, eye of the beholder, nimikkobiisi ja harvester of sorrow laittavat haukottelemaan ennen kuin intro on loppunut. |
Bullitt 14.03.2023 11:01:01 (muokattu 14.03.2023 11:01:09) | |
---|
pehko: Harmi vaan että soundit on kuuntelukelvotonta ripulia. Nehän on just hyvät. No, ei se haittais jos se bassokitara kuuluis enemmän mutta ei haittaa näinkään. Pidän aamukukista, sillä niissä näkyy pisaran mysi. |
pehko 14.03.2023 11:29:49 | |
---|
Bullitt: Nehän on just hyvät. No, ei se haittais jos se bassokitara kuuluis enemmän mutta ei haittaa näinkään. Mua vituttaa se helvetin kumiseva kitara. Mihin ne sen mikin on tunkenu kun ne on äänittäny? Johonki kotelon sisälle kenties? |
TheMurno 14.03.2023 14:39:35 | |
---|
pehko: Mua vituttaa se helvetin kumiseva kitara. Mihin ne sen mikin on tunkenu kun ne on äänittäny? Johonki kotelon sisälle kenties? Tämä + pahvilootarummut. Hyhhyh. 1989 Seattlen taltioinnilla kaikki kuulostaa hyvältä. |
Jucciz 14.03.2023 20:19:48 | |
---|
Kyllähän Justicen soundimaailma on absoluuttisesti tarkasteltuna ihan paska, mutta sit kun taas tuon levyn on kuullut niin lukemattomia kertoja, ei siihen oikein enää muunlaisiakaan soundeja osaa kuvitella. Bassokitaran kuulumattomuus toki harmittaa - ehkä eniten Jasonin puolesta, mutta muutenkin. Silti biisit ja niissä olevien koukkujen määrä nostaa kokonaisuuden heittämällä plussan puolelle ja onhan Jameen laulu aikamoisen kiukkuisaa paikka paikoin. Kai sitä on spekuloitu esim. kuinka suuri osa rummuista todellisuudessa on Lassen soittamia, mutta luulisin, että iso osa sentään. Sinä olet ihan saatanan perseestä ja typerä paskaperse. -Sir Jöpötin |
Henri Henri Olavi 14.03.2023 20:27:49 (muokattu 14.03.2023 20:28:04) | |
---|
Eipä Justicen soundit häirinneet yhtään kesällä vuonna 1989, kun sitä ekaa kertaa korvalappustereoista kuuntelin kesäretkillä. Se oli parasta paskaa silloin. kuchisabishii |
Heiskanen 15.03.2023 07:11:05 | |
---|
Negative thinking always works! |
Ojankaivaja 15.03.2023 09:27:26 | |
---|
Jucciz: Kyllähän Justicen soundimaailma on absoluuttisesti tarkasteltuna ihan paska, mutta sit kun taas tuon levyn on kuullut niin lukemattomia kertoja, ei siihen oikein enää muunlaisiakaan soundeja osaa kuvitella. Bassokitaran kuulumattomuus toki harmittaa - ehkä eniten Jasonin puolesta, mutta muutenkin. Silti biisit ja niissä olevien koukkujen määrä nostaa kokonaisuuden heittämällä plussan puolelle ja onhan Jameen laulu aikamoisen kiukkuisaa paikka paikoin. Kai sitä on spekuloitu esim. kuinka suuri osa rummuista todellisuudessa on Lassen soittamia, mutta luulisin, että iso osa sentään. Ehkä tyhmintä spekulointia mitä olen hetkeen kuullut. Suorastaan M.net tasoista spekulaatiota. Vastaus on 100%. |
Regalis Apertura 15.03.2023 09:45:00 | |
---|
Heiskanen: https://www.youtube.com/watch?v=nnOqwlmXi50 St Angerin pelkät rummut. Vähän kuin roskiksen takana ois tappelu. Heh aivan. Muutenkin ainakin omasta puolestani kaikkien aikojen käsittämättömin rumpusoundi. Varmaan jollain alkuasukasheimolla on vieläkin oudommat mutta nyt kyseessä on sentään Metallica... |