Klassinen ›

Karelia-sarja/Rondo, vaikkakin hieman toisenlaisena.
 
https://www.youtube.com/watch?v=dl3S0H1cShU

Kalervo Tuukkasen Meri sinfonia sai jälleen ällistymään, hengästymään ja pakahtumaan eritoten sen "vanhaa Tuukkasta" sisältävässä kiihkoisassa myrsky osassa ja marssirytminen ja osin pandiatoninen intermezzo hytkymään musiikin tahdissa kun sinfonian "uutta Tuukkasta" sisältävää laajamittaista 16 ja puoli minuuttista avausosaa hivelevän kauniissa aaltomaisessa melodiikassa ja lähes impressionistisessa pehmeydessä ei voi kuunnella muualta kuin Finlandia Recordsin CD:ltä.
 
Kuuntelin huvikseni vertailun vuoksi Sibeliuksen ylen suosittua mutta pikkusievää vaikkakin viihdyttävää alla marcia osaa Karelia sarjasta niin siinä missä Karelia sarjan kyseinen osa sai lähinnä huvittumaan mitättömyydellään sai Tuukkasen meri sinfonian myrsky järkyttymään ja ällistymään hengästyttävällä draivillaan kuten intermezzokin. On niissä säveltäjissä eroa, täytyy myöntää. On mielestäni suuri häpeä ja synti ettei Tuukkaselta ole levytetty Meri sinfoniaa enempää hänen pakahduttavan kauniita sinfonioita jotka saavat Melartinin ohella haltioitumaan ja huohottamaan hengästyneenä.
 
Kepeydessään ja hilpeydessään Sibeliuksen Karelia sarjan Alla marciasta puuttuu ekspressiivisiä ominaisuuksia ja suurta ilmaisuvoimaa melodisesta viehätyksestään ja kekseliäisyydestään huolimatta ja on siten merkityksetöntä musiikkia kuten teoksen muutkin osat.
 
Tänään kuuntelin jälleen silmät pyöreinä ällistyneenä, suu ammollaan ja henkeä haukkoen pakahtuneena Tuukkasen Meren myrsky osaa.

Kuuntelin jälleen eilen pakahtuneena, henkeä haukkoen ja ällistyneenä Tuukkasen Meri sinfonian Myrsky osaa. Sitä ennen kuunneltu Karelia sarjan Alla marcia tuntui siihen nähden todella valjulta ja kevyeltä rallattelulta vailla sisäistä tunnetta ja hehkua kuin galantti musiikki konsanaan.

Sulho Rannan Japanilaisia akvarelleja https://youtu.be/7mAaCI6cSoU
 
"Laulusarjan musiikki nojaa Rannan
ensimmäisen sävellyskonsertin yleisempään tyyliin, jota väritti vahvasti kromatiikka ja
atonaalisuus. Kiinalaisia runoja ja Japanska akvareller eivät ole atonaalisuudelta aivan
konsertin ensimmäisenä numerona kuullun Quartetto inquieton tasalla, mutta ne eroavat
kuitenkin melko selvästi Rannan muista itämais-eksoottisista sävellyksistä.
Laulusarjojen sävelkieli on hyvin kromaattista ja atonaalisuuteen viittaava. Tyyli on
myös fragmentaarinen, etenkin Japanska akvareller -teoksessa, jossa tahtilajit vaihtuvat
tiheään." (Metsän pro gradu-tutkielmasta)
 
"Kaikkein uudenaikaisimman osan Sulho Rannan laulutuotannossa muodostavat
Japanilaiset akvarellit, jotka on sävelletty laululle huilun, sellon ja pianon säestyksellä.
Ne vaikuttavat välittömästi akvarelleilta, sillä pianon osuus synnyttää ikään kuin vesivärien
pinnat, joiden välille jää aina jokin täyttämätön paikka. Lauluääni ja huilu kulkevat sellon
antamalla pohjalla kuin kimaltavat hopeiset viivat, jotka ovat yhtä edeltä käsin
määräämättömät kuin japanilaisen piirroksen epäsymmetrisyys. Ja toisinaan, kun huilun ja
laulun hopealanka lähestyvät puolisekunnin etäisyydelle, syntyy pirteä kaiullinen
sähköisku, joka saa aikaan kuin hopeisia säkeniä. Niiden säihke tummalla sellopohjalla
pianon edelleen laajentaessa kaiullista taustaa näyttäytyy jonkinlaisena ilotulituksena.
Sävelvälit ja koko tonaalinen kulku ovat laskemattoman epäsovinnaisia. Ja tuon tuosta
vaihtuva tahtilaji lisää esitysvaikeutta. Sointiyhtymä sinänsä lisää mielenkiintoisuutta, mikä
näihin lauluihin nähden etupäässä syntyy intellektuaalisuuden tietä"

"Vuonna 1923 sävelletty Huhuilu 26a/1 pianolle ja
57/2 viululle on mahdollisesti Rannan ensimmäisiä itämaista tuntua sisältävä
soitinteoksia, ja teoksen avoimissa kvinttisoinnuissa ja melodian rakenteessa on
kuultavissa yhteyksiä myös vuosi aiemmin sävelletyn Rarahun sävelkieleen (ks. luku
4.3.2, Esim. 7). Vuonna 1926 Ranta jatkoi itämaisia kokeiluja kamarimusiikkiteoksissa
65
Piece orientale huilulle ja harpulle/pianolle sekä Pieni kiinalainen sarja op. 26b
huilulle, kolmelle viululle ja lyömäsoittimille."
 
https://youtu.be/bpadVQ_uQBU Huhuilussa on hypnoottinen itämainen tunnelma.

Minusta on lievästi ilmaistuna älytöntä ettei esim. Sulho Rannan varhaisen atonaalisen kauden kamarimusiikkiteoksia kuten Toivo Haapasen ylistämää pianotrioa ja pianokvaretettoa ole levytetty joista jälkimmäisessa Väinö Raition mukaan Ranta sivaltelee taltan sijaan moukarilla. Erkki Melartin antoi vilpittömän tunnustuksensa niiden säveltäjälle, jota hän oli tukenut myös taloudellisesti, kertoessaan kuunnelleensa konsertissa esitettyjä teoksia, mm. Lauluja fujista oceaniaan ja pianokvartettoa sekä sonaattia viululle ja pianolle, radiosta lumoutuneena ja professori toivo haapanen kirjoitti ylistävän arvostelun ja analyysin hämmennystä herättäneestä pianotriosta. Lisäksi mm. Einar Englund arvosti sulho rantaa rohkean radikaalina säveltäjänä jonka kriitikot nitistivät verrattuna patavanhoilliseen ja konservatiiviseen Sibeliukseen duuri molli tonaalisena säveltäjänä. Itse lähestyn rannan moderneimpaan laulutuotantoon kuuluvia sävelkieleltään atonaalisuuteen viittaavia japanilaisia akvarellejäkin niiden minussa herättämien tuntemusten kautta.
 
Tuukkasen meri sinfonian myrsky osaa kuunnellessa taas kolahti.

Sibben 7 sinfonia ja haydnyn 104 viimmeks kolahti

Itse kuuntelin Kalervo Tuukkasen Meri sinfonian Myrsky osaa jälleen ällistyneenä, pakahtuneena ja hengästyneenä.

Haydnin säveltämien sinfonioiden toiselle sadalle kipuava määrä teki vaikutuksen. Innostuin oikein googlaamaan että kuka on ollut kaikkein tuotteliain sinfonioiden pusaaja mutta siihen asiaan en saanut selvyyttä.

No jaa. Pikakuuntelun perusteella vaikutti hyvältä.
 
Alfred Anderssén - Symphonic suite "Ödet" (1934)
 
https://www.youtube.com/watch?v=d2HHDazzp7o

Prophet: No jaa. Pikakuuntelun perusteella vaikutti hyvältä.
 
Alfred Anderssén - Symphonic suite "Ödet" (1934)
 
https://www.youtube.com/watch?v=d2HHDazzp7o
 
Finaali on minusta ainakin melodiselta keksinnältään melodisesti vuolaampaa alkusoittoa heikompi osa. En sitten tiedä onko siinä koko sarja vai vain osia siitä mutta saattaa olla että Anderssenin keskeisimmät teokset ovat hänen 2 sinfoniaansa vaikka silloin kun Anderssenin sinfonioita esitettiin helsinkiläisyleisölle 1928 ja 1938 kriitikoiden mielestä ne sisälsivät liian paljon hajanaisia aiheita eikä sinfoninen työskentely ollut heidän mielestään tarpeeksi keskittynyttä ja hyvää. Teokset kuorolle ja orkesterille otettiin sen sijaan myönteisesti vastaan ja kuoronjohtajana hankittu sekakuoron soinnillisten mahdollisuuksien perusteellinen tuntemus heijastuu kuorolaulujen ohella hänen lukuisissa kantaateissaan. Anderssenin ooppera Kohtalo oli menestys turussa 1932 mutta sai suomalaisessa oopperassa Helsingissä 1935 pääosin ristiriitaisen ja kielteisen vastaanoton. Lähteenä olen käyttänyt kirjaa Suomalaisia säveltäjiä (SL).

Andersseniakin voimallisemmin minulla kolahti viimeksi Tuukkasen 5. ja varsinkin hänen 3. Meri sinfoniansa myrsky osa mutta kyllä Anderssenkin, jonka sävellystuotantoa leimaa läheinen yhteys suomenruotsalaiseen kulttuuriin ja kansanperinteeseen isänmaan, luonnon ja uskonnon ollessa keskeisiä innoituksen aiheita, maittaa Sibeliusta kernaammin.

Jos pitäisi mennä klassisen musiikin konserttiin, niin Rieun konsertit suurille kansanjoukoille olisi juuri sellainen. Mutta kun ei eksy Pohjolan perukoille. Keski-Euroopan areenoilta tavoittaa.
 
André Rieu - The Skaters Waltz (Emil Waldteufel)
 
https://www.youtube.com/watch?v=PdcKE4U9_D0

Milton Babbitt - Composition for Synthesizer

megatherium: Itse en ole kuunnellut kyseistä valssia vuosikymmeniin eikä se muutenkaan täytä vakavan taidemusiikin kriteerejä vaan edustaa oman aikansa kevyttä salonkimusiikkia.
 
Eikö sitten koskaan kiinnosta kuunnella melodista, kevyttä salonkimusiikkia?

Prophet: Eikö sitten koskaan kiinnosta kuunnella melodista, kevyttä salonkimusiikkia?
 
Totta kai sitä voi joskus kuunnella, mutta pidän enemmän emotionaalisesti vaikuttavista melodisesti kauniista suomalaisista sinfonioista ja muusta orkesterimusiikista, jota kuunnellessa koen ja tunnen lumoutuvani paljon voimakkaammin kuin vähemmän kunnianhimoista ja kevyttä salonkimusiikkia kuunnellessa, joka ei useinkaan vaikuta kohottavasti tunteisiin saati tyydytä emotionaalisen kokemuksen tarvetta vaan sillä on lähinnä vain viihdyttävä funktio.

Julius Fusic - Entry of the Gladiators (piano)
 
https://www.youtube.com/watch?v=ee7NvZM_mGk
 
Tätä samaa yritin pianolla opetella nuotista, jossa ei ollut sormijärjestystä. Pakko etsiä nuotti sormijärjestyksellä. Kromaattista asteikkoa paljon sekä vasemman käden melodiakulkua.

Musiikin raskaan sarjan teos Beethovenin MIssa solemnis varsinkin gloria, Credo ja Agnus dei osat. Bachin suuren messun credokin kolahti, mutta ei sittenkään aivan niin paljon kuin Beethovenin jättiläistyö.

Selim Palmgren: Champagne-impromptu
 
https://areena.yle.fi/podcastit/1-65689045
 
https://areena.yle.fi/podcastit/1-65629841

Prophet: Eikö sitten koskaan kiinnosta kuunnella melodista, kevyttä salonkimusiikkia?
 
En minä ainakaan jaksa olla niin hienostunut että tuhlaisin arvokasta kuunteluaikaa vanhoihin valsseihin. Varmasti niissäkin on oma viehätyksensä jos asiaan perehtyy, kuten vaikka postimerkkien keräilyssä, mutta johonkin se raja on vedettävä ja itse vedän sen valsseihin ja postimerkkeihin.
 
Viimeksi kolahti radiosta kuulemani pianisti Yuja Wangin levytys The American Project. Tai siis radiossa soitettiin osa tuosta levystä.