Klassinen ›

Prophet: Siksi, että taidemusiikkia varten ei löydy harvinaisempaa tuotantoa julkaisevia levy-yhtiöitä, kuten esim. Svart Records ja Rocket Records. Minua se ei mitenkään haittaa.
 
Kyllähän sitä suuressa maailmassa levytetään vaikka mitä ja mm. Naxos on keskittynyt Yhdysvaltojen taidemusiikin levyttämiseen tutustuttuani juuri eilen Florence Price nimisen minulle tuntemattoman naissäveltäjän pioneerityön omaisiin sinfonioihin.
 
Yhdysvaltalaisia sinfonikkoja, joista en ole ennen kuullutkaan, on hämmästyttävän paljon.
 
Ruotsissa, saksassa ja englannissa on myös levytetty paljon tällaista harvinaisempaakin taidemusiikkia, kuten muuan pieni ruotsalainen levy yhtiö suomalaissyntyisen ja ruotsiin emigroituneen Moses pergamentin Juutalainen kuorosinfonia ja se on kuultavissa myös tuubista ja Spotifysta. Biskin taitaa olla levyttänyt John Väinö Forsmanin pianosonaatit, jotka kuulunevat hänen nuoruuden tuotantoonsa.
 
Ja suomessakin saatiin levytettyä juuri Erik Fordellin mieskuorolauluja sisältävä levy, jonka levyttämisen mahdollisti useiden kulttuurisäätiöiden sponsorituki.
 
Mutta Fordellin koko sinfoniatuotannon levyttäminen taitaa olla liian iso urakka mille vaan levy yhtiölle, vaikka Havergal Brianin sinfonioita, mm. Goottilainen (Marco Polo) ja koko Mjaskovskin sinfoniatuotanto Haydnista (London) puhumattakaan on saatu levylle.
 
Kyllähän myös Tuukkasen meri sinfonian voi luokitella harvinaiseksi klassiseksi musiikiksi, jonka Finlandia classics tai Records on saanut purkkiin, mikä olikin hieno kulttuuriteko, sillä teos kuuluu ehdottomasti suomalaisen sinfoniakirjallisuuden emotionaalisesti vaikuttavimpiin sinfonioihin, vaikkei sitä tuubista tai spotifysta voikaan kuunnella kokonaisuudessaan. Saksalainen cpo levyttänee parhaillaan Melartionin eräiden sinfonioiden uusia editioita.
 
Kritisoisin tuota harvinaisuuden käsitettä sikäli että eihän kukaan säveltäjä ole sen harvinaisempi musiikin tekijänä lähtökohtaisesti kuin muutkaan hänen kollegansa vaan tällaiset stereotypiat ja määritelmät kuin harvinaisuus ovat syntyneet vain sen vuoksi, että joidenkin sattuman kauppaa populaareiksi tulleita säveltäjiä on levytetty paljon uutterammin taloudellisen hyödyn vuoksi kuib niitä säveltäjiä, joita on kaikkina aikoina esitetty vähemmän ja he ovat siksi jääneet tuntemattomammiksi ja ikään kuin harvinaisemmiksi suurelle yleisölle vaikka monet heistä olivat merkittäviä ja tuntevia taiteilijoita, kuten fordell, joka on valanut sinfonioihinsa objektivoitua tunnetta, mitä ei mielestäni voi sanoa joidenkin paljon populaarimpienkin säveltäjien musiikista.
 
Fpugstedt muuten aikanaan totesi suomalaisia säveltäjiä kirjan mukaan, että kuka sitten esittää suomalaista musiikkia elleivät suomalaiset itse.
 

Vaikka kyseessä olisi eräs ihmiskunnan suurimmista neroista jonka musiikki on korkeinta koko universumissa jumalallisessa neron puhtaan älyn tuottamassa katharsiksessaan, niin täytyykö ne pikkupoikanakin sävelletyt teokset levyttää sata kertaa kypsien mestariteosten lisäksi ennen kuin voidaan tarttua joidenkin suurelle yleisölle tuntemattomien mestareiden sinfoniatuotantoon, jossa on myös sitä emotionaalista kosketuspintaa, joka niistä pikkupojan teoksista puuttuu?
 
Sori. olen tainnut kysyä tätä jo aiemmin ja voisin itse vastata, että ehkä faneja neron vauvanakin säveltämille teoksille on niin paljon, että kauppa käy uusilla levytyksilläkin samoista teoksista lukemattomista aikaisemmista levytyksistä huolimatta.
 
Voisi tietenkin olettaa, että laajan sinfoniatuotannon luoneen säveltäjän varhaissinfoniat olisivat vielä ilmaisultaan epäkypsiä, emotionaalisesti köyhiä ja pinnallisia teoksia, kuten suurten ja kuuluisien säveltäjien kpohdalla usein onkin mutta tuntuu Mozartin tapauksessa ymmärrettävältä koska kyse on lapsen sävellyksistä eikä hänen tunne elämänsä ollut vielä niin kehittynyt, että ne olisivat yltäneet suurten mestarien kokemusmaailmaa edellyttävälle sielullisille tasolle vaan niitä voi pitää vasta uuden instrumentin parissa tapahtuvien harjoitustöiden kaltaisina teoksina, eräänlaisina opinnäytetöinä, kun sen sijaan esim. Brahmsista on todettu kiistanalaisesti että hänen esikoissinfoniansa lienee kypsin kyseisen lajityypin teos omassa genressään esikoissinfonian statuksella vaikka voidaan yhtä lailla hämmästellä myös Fordellin tietyllä tavalla kypsää ilmaisua jota ekspressionistiset Bartok vaikutteet ovat hedelmöittäneet vaikkakin riitasointuiset modernit tyylipiirteet astuvat kuvaan vasta myöhäisemmissä lajityypin teoksissa joissa mahdollisesti myös uusklassiset tyylipyrkimykset tulevat esille.
 
Siltikin on hämmästyttävää, mitä en olisi heti arvannut, että jo 2. Fordellin sinfonia kantaa jossain määrin persoonallista leimaa ja tekee emotionaalisen vaikutuksen, jota en olisi siltä odottanut niin varhaiseksi sinfoniaksi, jonka avausosassa ei kuulla juoksevaa allegroa, kuten perinteisesti sinfonioissa yleensä, vaan osa on melko hidas tempoltaan, poco allegro, pizzicato näppäilyn esittäessä avausmotiivin, jos sitä sellaiseksi haluaa kutsua, eikä Fordellkaan laajasta tuotannostaan huolimatta saavuttanut sinfonioissaan ainakaan Mozartn myöhäissinfonioihin verrattavaa syvyysperspektiiviä, myöhäissinfonioidensa ekspressiivisestä melodisesta kauneudesta ja aikaansa nähden huomattavasta emotionaalisesta voimasta huolimatta kun erään myöhäisemmän sinfonian avausosa on mielestäni hieman kevyempi ja suppeampi ilmaisultaan, sikäli kun muistan oikein, sinfonian kasvaessa ilmaisultaan loppua kohti kuitenkin vaikuttavaan suuruuteen.
 
Lapsi Mozartin galantteihin ja mosaiikkimaiseen italialaiseen buffotyyppiin ja tyyliin sävellettyihin epäkypsiin varhaissinfonioihin verrattuna fordell oli vastaavissa sinfoniasarjan alkupään teoksissa jo verrattain kypsä mestari jonka sinfonisessa tyylissä ei tapahdu enää niin valtavaa sisäistä kasvua suureen tyyliin ja suuriin muotoihin kuin Mozartilla, jonka sinfonisessa tyylissä voi erottaa monta periodia ja vaihetta, fordelin hyppysissä sinfonian saadessa luultavasti jo varhain jokseenkin valmiin muotonsa eikä siinä tapahdu lähtökohtia ajatellen niin suurta kasvua kuin Mozartilla alkulähtökohtia suurempiin muotoihin mutta tuskin myöskään musiikin sisäisessä ilmeessäkään, sillä Mozartin kehityksen päätepiste säveltäjänä oli ehdottomasti ainutkertainen laatutaso, mutta koska edellisen sinfoniatuotanto on suurelta osin hämärän peitossa siitä on levytysten puuttuessa hankala sanoa mitään vedenpitävää, korkeintaan joitakin umpimähkäisiä ja ympäripyöreitä hataria olettamuksia tuntiessamme vain pari sinfoniaa kantanauhatallenteita
 
Mielestäni on täydellinen ihme, että näin merkittävä säveltäjä, jonka musiikillinen ilmaisu saavuttaa joihinkin paljon tunnetumpiin kollegoihinsa nähden syvemmän sielullis-emotionaalisen tason, on jäänyt näin unohduksiin, kuten unohdettu suurmiehemme Erik Fordell valtavalla ja vertaansa hakevalla sinfoniatuotannollaan,