Etno, proge, latin ›

cyberiad2001: Varmaan voi pitää osin paikkansa nimenomaan Wrightin kohdalla. Mieshän oli alamaissa jo Animalsin aikaan ja Waters oli tyytymätön osallistumisasteeseen luovalla puolella (mielenkiintoinen ristiriita ajatellen Rogerin ihan viimeisimpiä heittoja Gilmourin ja Wrightin panoksesta Floydiin ). Mutta aika lailla pata kattilaa jne., sillä Waters itse on myöntänyt polttaneensa pilveä ihan urakalla 70-luvun alkuvuosiin asti; joissain sessioissa iski jo jonkinlainen psykoosin alku ja lopetti ilmeisesti siihen. Ilmeisesti Floydissa oli pääosin jakolinja päihteiden osalta niin, että kaverukset Mason ja Waters olivat enemmän juomapuolella ja muut kasvidieetillä. Toki varmaan pulverit ja muut ovat astuneet mukaan 70-luvun lopulla viimeistään. Vaikka Wrightiä lukuunottamatta miehet ilmesisesti säilyttivät aina toim8ntakykynsä ja olivat toki kunnon poikina kohtuukäyttäjiäonneksi näin. Roger kyllä voisi taas ryhtyä vetämään jotain rauhoittavaa..
 
Puhut enimmäkseen varhaisemmista asioista, minä tarkoitan vuosia 78-84 enkä tarkoita "huumeongelmaa" moralisoivalta kannalta vaan ihan työkyvyn kannalta, enkä tarkoita pilveä vaan vahvempia aineita.
 
Enkä puhu vain Wrightista vaan myös Gilmourista ja Masonista eli sanasta sanaan kuten edellä kirjoitin.
 
Näissä helposti hahmottuu muna vai kana -tyyppisiä kysymyksiä, mutta entäpä jos Wrightin ja Gilmourin luovuus hyytyi kaman vetämiseen vaiheessa jossa Pink Floydin jäsenet olivat jo rikkaita supertähtiä?
 
Jos Gilmourin panosta ajatellaan niin The Wallilla Bob Ezrinin osuus on suuri ja hänen tekemisiään voisi luulla Gilmorin tekemisiksi; Final Cutilla, joka minun mielestäni on erittäin hieno levy, Gilmourin knotribuutio silminnähden rajoittuu kitarasooloihin ja yhden kappaleen laulamiseen.
 
Mason sanoo taistelleensa soittokunnon kanssa kaikki nuo vuodet, olleensa vähän väliä "niin ruosteessa" että piti käyttää studiorumpalia. Yleensä se kunto paranee työskentelyn edetessä mutta Masonin kohdalla näyttää olleen päinvastoin, voisiko syynä olla päihteet.
 
Ehkäpä Waters oli kiukkuinen ja sai yhtyetovereiltaan ansaitsemattomasti "vainoharhaisen diktaattorin" pilkkanimen ihan vaan siksi että nämä yhtyetoverit itse olivat niin saamattomia - eli muuttuneet sellaisiksi 70-luvun jälkipuoliskolla, ja voisiko syynä olla ihan farmakologia ylitse kaiken muun.
 
Eli narkkarit olisivat väärennelleet asiaa kaikki nämä vuodet ja vuosikymmenet.

Varmaan ihan päteviä pointteja Pesosella(kin) mitä edellä on esitetty. Eiköhän se niin ole että Floydista puhuttaessa asiat riippuu ihan sen mukaan keneltä on kysytty ja mitä koskien. Eli jokainen käytti päihteitä jossakin määrin ja jossain vaiheessa. Ja sekin kuka loi musiikkia milloinkin ja missä vaiheessa bändin uraa... Jos Watersilta kysytään niin tietenkin hän teki eniten töitä bändissä ja muut vähemmän. Käsittääkseni Waters oli kuitenkin se primus motor joka liidasi bändiä aika pitkälti The Walliin saakka. Odysseiasta jäi mieleen kuinka Gilmour ihmetteli miten Watersilla riitti energiaa esim. roudareiden määräilyyn milloin se kuuluisaksi tullut sika piti pistää lentoon ymv. pilkunviilausta. Jos studiossa kaikki piti olla tiptop niin keikoillakin piti olla tiptop Watersin mielestä.

velipesonen: Puhut enimmäkseen varhaisemmista asioista, minä tarkoitan vuosia 78-84 enkä tarkoita "huumeongelmaa" moralisoivalta kannalta vaan ihan työkyvyn kannalta, enkä tarkoita pilveä vaan vahvempia aineita.
 
Ehkäpä Waters oli kiukkuinen ja sai yhtyetovereiltaan ansaitsemattomasti "vainoharhaisen diktaattorin" pilkkanimen ihan vaan siksi että nämä yhtyetoverit itse olivat niin saamattomia - eli muuttuneet sellaisiksi 70-luvun jälkipuoliskolla, ja voisiko syynä olla ihan farmakologia ylitse kaiken muun.
 
Eli narkkarit olisivat väärennelleet asiaa kaikki nämä vuodet ja vuosikymmenet.
 
tämänhän voisi kääntää osin huumorilla niinpäin, että Floyd joutui sisäisiin vaikeuksiin, kun Waters oletettavasti lopetti huumeiden käytön. Traumat ja epävarmuudet pääsivät valloilleen ja mies alkoi muuttaa omaan norsunluutorniinsa.
 
Luulenpa, että kaikkeen riittää (osin Wrightin tapausta lukuun ottamatta, siinä kiistämättä päihteillä oli oma osansa...pikemminkin oireena kuin syynä )se, että Waters alkoi viimeistään Animalsin jälkeen suhtautua omaan työhönsä eri tavoin kuin muut. Hän toi pöytään YKSIN tekemänsä täydet demot Wallista ja Hitchhikersistä ja antoi toisten armolisesti valita. Luulenpa, että jo tässä vaiheessa hän on pitänyt Floydia käytännössä sooloprojektinaan. Varmaan hän koki, että tarvitaan vain hänet ja Ezrin, niin homma on kasassa. Gilmour tarvittiin enää koristeeksi ja tuomaan tuttua soundia paikoitellen. Ilmankos hän oli niin verisesti pettynyt Ezriniin, kun se loikkasikin Gilmourin ja Masonin kelkkaan.

Regalis Apertura: (...)Jos studiossa kaikki piti olla tiptop niin keikoillakin piti olla tiptop Watersin mielestä.
 
Mielestäni tuollaisessa ei ole mitään outoa. Pulse on tehty ilman Watersia ja hyödyntää täydellisesti Watersin konseptia - ja on tip-top.
 
cyberiad2001: tämänhän voisi kääntää osin huumorilla niinpäin, että Floyd joutui sisäisiin vaikeuksiin, kun Waters oletettavasti lopetti huumeiden käytön. Traumat ja epävarmuudet pääsivät valloilleen ja mies alkoi muuttaa omaan norsunluutorniinsa.
 
Jälleen eksyt aikaan ennen 70-luvun loppuvuosia; ei ennen Dark Sidea voi mitenkään nähdä kenenkään neljästä luovuudessa tai työkyvyssä olleen merkittävää alenemaa, varsinkaan jos kuuntelee bändin jameja (joiden hedelmää Dark Sidekin suurelta osin on). Bändi on selvinnyt kunnialla haasteestaan toimia ilman Sydiä; sekin oli alkuun ilmeisesti epävarmaa, ei vain managereille Jenner & King vaan myös bändille itselleen.
 
Watersin luovuudessa tai työkyvyssä ei tapahdu alenemaa myöskään 70-luvun jälkipuoliskolla. Muiden kolmen kylläkin - miksi? Syy voi olla kuten sanot että Waters lopetti päihteiden käytön ja muut jatkoivat sitä, vaikka minä tarjoan erilaista syytä: muiden päihteet vaihtuivat erilaisiin, Watersin pysyivät pääosin laatuviineissä.
 
Luulenpa, että kaikkeen riittää (osin Wrightin tapausta lukuun ottamatta, siinä kiistämättä päihteillä oli oma osansa...pikemminkin oireena kuin syynä )se, että Waters alkoi viimeistään Animalsin jälkeen suhtautua omaan työhönsä eri tavoin kuin muut. Hän toi pöytään YKSIN tekemänsä täydet demot Wallista ja Hitchhikersistä ja antoi toisten armolisesti valita. Luulenpa, että jo tässä vaiheessa hän on pitänyt Floydia käytännössä sooloprojektinaan. Varmaan hän koki, että tarvitaan vain hänet ja Ezrin, niin homma on kasassa. Gilmour tarvittiin enää koristeeksi ja tuomaan tuttua soundia paikoitellen. Ilmankos hän oli niin verisesti pettynyt Ezriniin, kun se loikkasikin Gilmourin ja Masonin kelkkaan.
 
Mistä päättelet että Wrightin "tapauksessa" huumeet olivat oire eikä syy? Onko tuollaiseenkaan mitään perustetta?
 
Ehkäpä Waters toi Wallin ja Hitchhikerin demot näytille punnerrettuaan ne itsekseen kasaan havaittuaan ENSIN että yhtyetovereista ei ollut juuri mihinkään, enää? Pink Floyd oli kumminkin kone jota piti pitää käynnissä vielä jonkin aikaa - näköjään pitävät sitä käynnissä edelleen - koska niin monen toimeentulo oli siitä kiinni ja bisnekselläkin on arvonsa.
 
Joskus 70-80-lukujen vaihteessa oli yleistä pitää Watersia Pink Floydin ainoana jäljellä olevana luovana yksilönä ja ääneen ihmetellä Wrightin ja Gilmourin sävelkynän ehtymistä; kaikilla olivat muistissa 60-70-lukujen vaihteen monet hienot kappaleet. Kun Waters erosi Floydista, oli yleistä päivitellä ääneen, kuinka ihmeessä yhtye voi jatkaa "menetettyään kaksi luovinta jäsentään", mitä tokaisua voi pitää maltillisesti oikeaanosuvana. Nyt, nykyisin, nämä ovat korvautuneet omalaatuisella narratiivilla joka maalaa kuvaa Watersista despoottia, jonka tekemisiin varmaankin sitten muiden luovuus on tyrehtynyt(?) ja jos siellä jotain huumeongelmaa olisi ollut niin sekin olisi ollut "heijastumaa" Watersin edesottamuksista. En usko, hyvät ihmiset, en mitenkään usko!
 
Uskon arkipäiväisemmin siihen että yhtyeen jäsenistä tuli hyvin rikkaita minkä jälkeen jet set -elämäntyylistä määrätynlaiset huumeet kelpasivat yhtyeen neljästä jäsensestä kolmelle, joista yksi ei ollut Roger Waters.

skenaariosi on mahdollisuuksien rajoissa totta kai, mutta en oikein jaksa uskoa, että huumeet olisivat olleet mikään perusssyy Floydin kohdalla, edes Sydilla. Pikemminkin tehoste. Miesten vaiheet ja bändiä myöhempi elämä eivät oikein sovi minkään "toimintakyvytön narkkari" kuvaan. Wright oli bändin selvästi introvertein jäsen ja varmaan ahdistui eniten bändin riidoista. Lisäksi avioero ja Rogerin painostus/kiusaus. Mies retkahti oikein kunnolla ja oli ilmeisesti vielä varsin maissa ennen Floydin uutta alkua.
 
Bändi on kuitenkin ollut aika rauhallisia kavereita ja pidättyväisiäkin tiettyyn rajaan saakka. Ezrin on kuvannut huhuja, että Waters olisi ollut diktaattori ja Hitler muille Final Cutin aikana sanoilla..."all i have to say about that is....oh yes!"

Syd Barrett piti Pink Floydia oman persoonansa ulokkeena, johon hän tympääntyi vuoden 1967 mittaan. Kun hänet jätettiin sivuun, juuri työkykyisyydestä tuli uuden nelikon luovuuden avaintekijä.
 
Yhtyeen yhteistyö oli jo vuonna 1968 täysin esimerkillistä. Yhtye jakautui kahtia arkkitehti- ja muusikkopuoliskoon, joista arkkitehtipuoliskon määräävä osapuoli oli Waters, ja muusikkopuolen Gilmour, joskin vastahakoisesti koska Wright ei halunnut sellaista asemaa senkään vertaa.
 
Waters on keksinkertainen rockbasisti jolla on melko vähän musiikillisia ideoita, mutta hän on täysin nerokas lyyrikko ja konseptualisti eli eräänlainen intermediaalinen näyttämömies, lavastustaiteilija. Pidän yllättävänä että Wall ja Final Cut ovat niinkin hyviä musiikillisesti, että siellä on niinkin paljon herkullisia musiikillisia hetkiä.
 
En puolustele Watersin persoonan tai käyttäytymisen huonoja puolia, enkä myöskään ole niiden asiantuntija. Näkisin että hänen dominanssinsa syntyi paljolti siitä että Gilmourilta ja Wrightilta loppuivat ne musiikilliset ideat, kaikki nuo herkulliset tuokiokuvat joita vaikkapa Fat Old Sun tai Great Gig in the Sky pitävät sisällään. Eipä niitä hirveästi kuulla miesten soololevyilläkään!
 
Se sijaan Gilmourin eka soololevy pitää sisällään tylsää kelailua ja Wrightin eka soolo - veretöntä kamaa. Sopii verrata vaikka Yes-muusikoiden Steve Howe ja Jon Anderson 70-luvun jälkipuoliskolla tekemiin inspiroituneisiin ja ilmeikkäisiin levyihin (joita voi halutessaan pitää parempina kuin Yesin levyjä samoihin aikoihin).
 
Arkkitehtiosasto siis vei muusikko-osastoa jossain määrin. Masonin asema arkkitehtiosaston resessiivisenä jäsenenä ei muuttunut vaikka hänen soittotaitonsa luhistui. Mitenkäs se nyt sillai luhistui; Mason on pohjimmiltaan jazzfani kuten Charlie Watts tai Bill Ward, hänen haikanpolkemisensa paljastaa tämän. Hänen soittotyylinsä on ehdottoman omaleimainen ja muistuttaa jonkinlaista risteymää cool jazzin ja klassisen lyömäsoitintaiteen välissä. Hänen temponkäsittelynsä on upeaa, sopii tarkistaa Youtubesta St. Tropezin livevideolta. Mihin hänen soittotaitonsa loppui? Hän on parempi rumpali kuin Waters on basisti. On heiveröinen oletus Masonin soittotaidon loppuneen "Watersin määräilyyn".
 
Kaman kiskominen aiheuttaa neuropatiaa. Niin se tekee yletön ryyppääminenkin.
 
Ehkä tuo kaikki on vain oiretta siitä ettei bändi koskaan lakannut olemasta Sydin persoonan uloke?

velipesonen: Se sijaan Gilmourin eka soololevy pitää sisällään tylsää kelailua ja Wrightin eka soolo - veretöntä kamaa. Sopii verrata vaikka Yes-muusikoiden Steve Howe ja Jon Anderson 70-luvun jälkipuoliskolla tekemiin inspiroituneisiin ja ilmeikkäisiin levyihin (joita voi halutessaan pitää parempina kuin Yesin levyjä samoihin aikoihin).
 
Makuasioitahan nämä on mutta mitä Gilmourin soololevyyn tulee niin tuo "tylsä kelailu" oli kuitenkin kuunneltavaa musaa sinänsä. Tarkoituksena ei varmasti ollutkaan toistaa Floydin kaltaista taiteellista musaa vaan pelkästään Gilmourin omaa ei-niin-progea musaa? Miksi yleensäkään kukaan haluaisi toistaa omalla levyllään orjallisesti vain sitä samaa mitä "työnantajakin" levyillään tarjoaisi? Jos et pidä Gilmourin levyistä niin kuuntele sitten Floydia. Yksinkertaista, eikö? Ja tuo vertaus Yesin jäsenten vastaaviin on vähän sellaista "omenat vs appelsiinit"-osastoa mun mielestä... Eri bändit, eri ihmiset, eri ambitiot, eri lähtökohdat.

velipesonen:
 
En puolustele Watersin persoonan tai käyttäytymisen huonoja puolia, enkä myöskään ole niiden asiantuntija. Näkisin että hänen dominanssinsa syntyi paljolti siitä että Gilmourilta ja Wrightilta loppuivat ne musiikilliset ideat, kaikki nuo herkulliset tuokiokuvat joita vaikkapa Fat Old Sun tai Great Gig in the Sky pitävät sisällään. Eipä niitä hirveästi kuulla miesten soololevyilläkään!
 
En tuota kyllä ihan allekirjoita; Shine you Crazy Diamond ja nimenomaan kakkososan loppusuite ja Vielä myöhemmin Animalsilla Sheepin intro ja Dogsin kiipparisoolot todistavat, että Wright olisi varmasti mieluusti kehittänyt Floydia instrumentaalisempaan suuntaan, jos vaan olisi annettu. Luulenpa, että Waters ei ollut tyytyväinen, että musiikillinen loisto vei huomion hänen sanoituksistaan ja niitä ei vaan yksinkertaisesti ollut tarpeeksi suhteessa Wrightin ja Gilmourin tähtihetkiin. Eihän Floydilla ole toista yhtä kiipparivetoista albumia kuin WYWH.
 
Jotenkin hän sai myytyä ja ajettua läpi idean, että sanoitukset ja sinänsä hyvät avosointukelaukset ovat tärkeintä Floydissa.itseasiassa luulen, että Floydista pidettiin enemmän tunnelman, kokonaissoundin ja mystisen spektaakkelimaisuuden takia. Watersilla oli kiistämättä suuri merkitys spektaakkeli- ja sanoitusten kautta tunnelmaosastollakin.

Regalis Apertura: Makuasioitahan nämä on mutta mitä Gilmourin soololevyyn tulee niin tuo "tylsä kelailu" oli kuitenkin kuunneltavaa musaa sinänsä. Tarkoituksena ei varmasti ollutkaan toistaa Floydin kaltaista taiteellista musaa vaan pelkästään Gilmourin omaa ei-niin-progea musaa? Miksi yleensäkään kukaan haluaisi toistaa omalla levyllään orjallisesti vain sitä samaa mitä "työnantajakin" levyillään tarjoaisi? Jos et pidä Gilmourin levyistä niin kuuntele sitten Floydia. Yksinkertaista, eikö? Ja tuo vertaus Yesin jäsenten vastaaviin on vähän sellaista "omenat vs appelsiinit"-osastoa mun mielestä... Eri bändit, eri ihmiset, eri ambitiot, eri lähtökohdat.
 
Vertaaminen on siis väärin koska se on vertaamista.

cyberiad2001: En tuota kyllä ihan allekirjoita; Shine you Crazy Diamond ja nimenomaan kakkososan loppusuite ja Vielä myöhemmin Animalsilla Sheepin intro ja Dogsin kiipparisoolot todistavat, että Wright olisi varmasti mieluusti kehittänyt Floydia instrumentaalisempaan suuntaan, jos vaan olisi annettu. Luulenpa, että Waters ei ollut tyytyväinen, että musiikillinen loisto vei huomion hänen sanoituksistaan ja niitä ei vaan yksinkertaisesti ollut tarpeeksi suhteessa Wrightin ja Gilmourin tähtihetkiin. Eihän Floydilla ole toista yhtä kiipparivetoista albumia kuin WYWH.
 
Jotenkin hän sai myytyä ja ajettua läpi idean, että sanoitukset ja sinänsä hyvät avosointukelaukset ovat tärkeintä Floydissa.itseasiassa luulen, että Floydista pidettiin enemmän tunnelman, kokonaissoundin ja mystisen spektaakkelimaisuuden takia. Watersilla oli kiistämättä suuri merkitys spektaakkeli- ja sanoitusten kautta tunnelmaosastollakin.
 
Ja epäsovinnaisen voi kumota sovinnaisella koska epäsovinnainen poikkeaa sovinnaisesta.

velipesonen: Watersin luovuudessa tai työkyvyssä ei tapahdu alenemaa myöskään 70-luvun jälkipuoliskolla. Muiden kolmen kylläkin - miksi?
 
Väite on kiistattomasti totta ja kysymys hyvä, joten ansaitsee ruodintaa. Kuitenkin selitys muiden floydilaisten kuin Watersin huumeongelmasta on silkkaa hatusta vedettyä spekulointia. Tosi asiassa meistä kukaan ei ole ollut todistamassa noita tapahtumia Floydin lähipiirissä.
Sen sijaan argumentoinnissa on järkevää tukeutua faktoihin. Pesosen mainitsemaa "omalaatuista narratiivia, joka maalaa kuvaa Watersista despoottia, jonka tekemisiin varmaankin sitten muiden luovuus on tyrehtynyt" on helppo uskoa sekä numeroiden valossa että sen perusteella, mitä Waters itse on asiasta sanonut - ja ollut sanomatta.
Watersin eron jälkeen muiden Floydin jäsenten luovuus alkoi päästä valloilleen - jopa Masonin, joka Floydissa toi kortensa kekoon lähinnä rumpalina ja efektispesialistina.
 
Numeroita, olkaa hyvät! Tarkastelussa Final Cutin jälkeinen aika.
Waters: 4 rocksooloalbumia, parikymmentä minuuttia soundtrackia sekä ooppera.
Gilmour: 3 sooloalbumia, 3 PF-albumia ja ahkeraa sessiotyötä toisille muusikoille.
Wright: 1 sooloalbumi ja 1 yhteistyöalbumi sekä 3 PF-albumia, joista kahdella merkittävä osuus myös säveltäjänä.
Mason: 3 PF-albumia, jonka lisäksi Rick Fennin kanssa 1 studioalbumi ja 4 soundtrackia sekä viime vuosien oman bändin toiminta.
 
Minusta näyttää selvältä, että Watersin määräysvallan alta päästyään muiden jäsenten luovuus sekä alkoi kukoistaa että myös sai purkautumistiensä julkaisuihin asti.
 
Spekulointi on kuitenkin kivaa, joten teenpä sitä sitten minäkin. Luulen Watersin alkaneen viimeistään Dark Siden aikoihin alkaneen pitää Floydin menestystä pitkälti omana ansionaan - osittain ansaitusti. Hän otti täyden kontrollin sanoituspuolesta ja oli selkeästi tuottelian säveltäjänäkin. Siksi hän varmasti aidosti hämmästyi, sitten järkyttyi ja loppuelämäkseen katkeroitui siitä, että hänen eronsa jälkeen Pink Floyd 1) kehtasi jatkaa toimintaansa ja 2) vieläpä menestyi häntä paremmin. Näiden asioiden psykologisia seurauksia - poliittisten näkemysten erilaisuuden lisäksi - ovat Watersin haastatteluissa antamat näkemykset entisistä yhtyekumppaneista. Tätä katkeruutta ei ole lievittänyt edes se, että jo mitä lie parikymmentä vuotta Waters on ollut maailman menestyneimpiä kiertäviä artisteja. Silti hän kokee, että suuri yleisö "ei vaan vittu tajuu", että häntä on kiittäminen Floydin perinnöstä.
 
Siksi Dark Side pitää äänittää uudestaan Watersin omana sooloalbumina (ja Gilmourin ja Wrightin instrumentaaliosuuksien päälle/sijaan höpöttää lisää poliittista saarnaa). Siksi haastatteluissa pitää muistuttaa mieliimme, että muilla bändin jäsenillä ei ole mitään ideoita. MUTTA, edes Waters ei ole väittänyt, että muiden Floydin jäsenten luovuus olisi tyssännyt huumeongelmien vuoksi! Ottaen huomioon sen, miten Waters on antanut haastatteluissa muiden Floydin jäsenten kuulla kunniansa, ei hän vaikuta persoonalta, joka jotenkin luontaisesta hienotunteisuudestaan johtuen vaikenisi muiden bändiläisten narkkarimenneisyydestä 70-luvun lopulta Final Cutiin asti.

vanha_pieru:Ottaen huomioon sen, miten Waters on antanut haastatteluissa muiden Floydin jäsenten kuulla kunniansa, ei hän vaikuta persoonalta, joka jotenkin luontaisesta hienotunteisuudestaan johtuen vaikenisi muiden bändiläisten narkkarimenneisyydestä 70-luvun lopulta Final Cutiin asti.
 
Erittäin hyvä pointti ja näkemys. Nyt viimeistään Waters löisi huumeargumentilla ja perustelisi muiden saamattomuuden sillä jos voisi. Ainoa syy, joka häntä estäisi, olisi se, että hän olisi itse ollut samassa mukana ja se tuotaisiin esille vastineissa. Kai sen Pollykin olisi listassaan maininnut :)

velipesonen: Vertaaminen on siis väärin koska se on vertaamista.
 
Tavallaan näin vaikka ajatus itsessään onkin absurdi... Onko musiikki (tai mikä hyvänsä taidemuoto) loppupelissä vain jonkinlaista kilpailua tyyliin bänd x vs bändi y tai muusikko x vs muusikko y? Sanoisin että vertailu vain vertailun ilosta on väärin;)... Myönnän että rajanveto on "harmaa alue" ja siksi itse kunkin päätettävissä.

vanha_pieru: Minusta näyttää selvältä, että Watersin määräysvallan alta päästyään muiden jäsenten luovuus sekä alkoi kukoistaa että myös sai purkautumistiensä julkaisuihin asti.
 
Ja jehnan pujut! Ei takuulla. Montary Lapse of Reason - paska; Division Bell - melkein yhtä paska; Pulse - Watersin ideoita ja tekemisiä; Endless River - paska. !!!
 
Nämä on tehty isolla rahalla AUTETTUNA, avustettuna, valtaisan avustajajoukon ja konsultoinnin keskellä, ja silti nämä ovat paskaa. Ei luovuudesta mitään tietoa.

velipesonen: Ja jehnan pujut! Ei takuulla. Montary Lapse of Reason - paska; Division Bell - melkein yhtä paska; Pulse - Watersin ideoita ja tekemisiä; Endless River - paska. !!!
 
Voidaanko kuvitella sellainen hypoteettinen tilanne, että nämä olisivat sinun subjektiivisia mielipiteitäsi eikä mitään universaaleja, muuttumattomia faktoja?

velipesonen: Ja jehnan pujut! Ei takuulla. Montary Lapse of Reason - paska; Division Bell - melkein yhtä paska; Pulse - Watersin ideoita ja tekemisiä; Endless River - paska. !!!
 
Nämä on tehty isolla rahalla AUTETTUNA, avustettuna, valtaisan avustajajoukon ja konsultoinnin keskellä, ja silti nämä ovat paskaa. Ei luovuudesta mitään tietoa.
 
No joo kyllähän noilla Floydin musan taso laski 70-luvun matskuun verrattuna (kyllä nyt vertaan vähän väkisinkin;)) mutta en kuitenkaan ihan paskoiksi tuomitsisi... Niilläkin on hetkensä. Pari ok biisiä siellä täällä. Eikös tuo Endless River ollut alunperin vain demokokoelma jonka Gilmour ja Mason halusi tehdä loppun asti valmiiksi (vaikka ei olisi ollutkaan mikään pakko julkaista noita)? Se on kyllä vähän turha julkaisu.

cyberiad2001: Kyllä ne Watesrinkin levyt on tehty melkoisella avustajakaartilla. Roger yksin + akustinen kitara kadunkulmassa olisi se todellinen sooloprojekti. Momentary oli varmasti aikamoinen kollaasi ja avustettu homma, mutta kyllähän nuo sitä myöhemmät on bändilevyjä liki siinä missä The Wall:kin. Eihän ne Watersin aikaista Floydia päihitä (paitsi Final Cut:tia), mutta ei ne onnettomia ole. Floydin eräänlainen särmättömäpi versio. Toki ilman myös Watersin ruikutusta, joka taas on ollut määräävä ja alati enenevä elementti Final Cutilla ja siitä eteenpäin. Molempi parempi, kuten Wallilla vielä kuullaan, mutta Final Cut meni kyllä jo yli skaalan Gilmourin ja Ezrinin avustamaksi Watersin soololevyksi.
 
Aivan. Jos ihan tuolle linjalle mentäisi niin Rogerin soolot olisivat sitten Roger ja kitara/basso ja Daven soolot Dave ja kitara. Ja Floydin myöhemmät levyt vain Dave ja Nick eli kitara ja rummut;). Ei yhtään ylimääräistä muusikkoa. Ja päällekkäin äänityksiä (kitaratuplauksia mm.) ei sallita. Sitten olisi asiat kohdillaan ainakin Pesosen mielestä:D... Varmaankin unohtumattomia kuunteluelämyksiä?

Mitäköhän nyt sitten taas: A note from Roger:
There is a crappy article in The New Statesman, written, if you can call it writing, by a chap called Stuart Maconie. Its the usual, shit stirring, ill informed nonsense. However, there is, in the article, something upon which I need to set the record straight. When talking about a new recording I have made of DSOTM, he writes, with an unearned condescending authority, about the process of making this new recording, and I quote, Part of this will involve him removing, as quoted in Spains El Pais newspaper, Gilmours horrible guitar solos. Now, I dont know who he thinks hes quoting when he says Gilmours horrible guitar solos but it sure as shit aint me. I was there, I love Daves guitar solos on DSOTM, both of them, and on WYWH and on ANIMALS and on THE WALL and on THE FINAL CUT. In my, albeit biased view, Daves solos on those albums, constitute a collection of some of the very best guitar solos in the history of Rock and Roll. So, Stuart Maconie, you little prick, next time, please check your copy with the subjects of your grubby little piece, before you go to print.
Love R.

https://www.facebook.com/rogerwater … ifaXcdd8ccwmj6Aa7XDjthsHCP44XMEsy5l

Danko: Mitäköhän nyt sitten taas:
https://www.facebook.com/rogerwater … ifaXcdd8ccwmj6Aa7XDjthsHCP44XMEsy5l
 
Noo Waters antoi sentään edes jotain tunnustustakin Gilmourille varmaankin wanhojen hyvien aikojen kunniaksi... Vähän yllättävää että noinkin avoimesti myönsi Gilmourin tehneen edes hyviä kitarasooloja. Tiedä sitten ovatko loppupelissä jo sopineet välinsä vaikka kumpikin on antanut ymmärtää että kaunat jatkuisi kuten ennenkin? Tyyliin "any publicity is good publicity". Pidetään vähän kränää keskenämme että saataisiin se 5 min. julkisuutta silloin tällöin...