Kitarat: kitarakamat ›

Olen huomaavinani itsessäni eräitä ehkä ristiriitaisiakin taipumuksia näissä keskusteluissa. Ensin puolustan argumenttia yleisö ei huomaa, sitten puolustan puiden merkitystä tuoden soppaan myös pari tutkimusartikkelia. Lopulta olen kämävehkeiden käyttämisen ja korjaamisen puolestapuhuja.
 
Asia on kuitenkin niin subjektiivinen ja häilyväinen, ettei siinä oikein ole yhtä totuutta. Puista, remonttien kannattavuudesta sun muusta voi kyllä puhua ja pitääkin, mutta eri soittajat katsovat asiaa eri kanteilta. Niitä yksilöllisiä viehtymyksiä vastaan on aika turha tapella. Kyllä asiasta kelpaa puhua, mutta en vain näe pointtia siinä, että se suunnataan jonkin yksilön tai ryhmän valintoja vastaan. Vapaus yksilöllisyyteen on eräs nykyajan hienoimpia piirteitä.
 
Varsinaiseen asiaan tämä liittyy siten, että vaikka puilla on havaittava vaikutus soundiin (viittaan tällä muutama sivu aiemmin postaamaani tieteellisiin artikkeleihin), soundi- ja muut ihanteet ovat kuitenkin niin erilaisia, ettei niitä voi oikein laittaa järjestykseen. Soundi ei ole ainoa merkitsevä ominaisuus soitinpuussa. Myös kestävyys, paino jne. vaikuttavat, mutta myös siihen kohdistetut henkisen tason merkitykset voivat olla tärkeitä. Itse tunnustaudun niin sanotuksi huuhaa-humanistiksi, joka on kiinnostunut enemmän juuri näistä abstraktimmista merkityksistä. Ehkei se suomalainen koivu ole jonkun mielestä niin hyvä soinniltaan kuin mikä lie mahonki, mutta minua ajatus kotimaisesta koivusta soitinpuuna kiehtoo. Tämä johtuu tunnepitoisesta suhtautumisestani koivuun. Kunnon riippakoivu on niin helvetin kaunis puu keväisenä iltana. Kun aurinko on juuri laskenut ja värjää taivaanrannassa olevan pilviharson kirkkaan oranssiksi, hohtavat koivujen valonpuoleiset kyljet kirkkaana. Puun varjonpuoli on aivan tumma, valonpuoli hohtava valonauha hämärässä illassa. Koivua on myös käytetty suomalaisissa akustisissa kitaroissa muinoin. Suomalainen soitinrakennusperinne kiinnostaa. Kun koivu ei ole käyttökelvoton puu, niin tällaisista syistä johtuen ottaisin oikein mielelläni hyvän akustisen, jossa on käytetty koivua kyljissä ja pohjassa.
 
Toinen asia on hyvän soundin subjektiivisuus. Eri soittajilla on aika erilaisia soundeja. Vaikkei puilla ehkä mikään järjettömän suuri vaikutus soundiin ole, niin yllä mainitsemieni tutkimusten valossa ne ovat soittajien havaittavissa. Kitaraa voi ajatella työkaluna, jolla soittaja luo musiikkia. Opiskelen parhaillani käsityöalaa ja alusta saakka opettaja on painottanut, että erilaisia työkaluja kannattaa ja pitääkin kokeilla. Pitää löytää se omaan käteen sopiva, jolla työ etenee ja maistuu. Näinhän se on soittimenkin kanssa. Vaikkei sillä olisikaan lopputulokseen järin suurta vaikutusta, niin soittajalle sillä voi olla isokin merkitys. Painotan sanoja voi olla. Kaikille ei ole, eikä tarvitsekaan. On paljon hyviä soittajia, joilla on taipumusta hifistelyyn, mutta toisaalta on myös helvetisti kovan tason kitaristeja, jotka eivät ole kiinnostuneet soundin hiomisesta ainakaan tällä tasolla. Vaikkapa tuo Rutherfordin Mike, joka soittelee halppis-Squierilla ja vieläpä sen alkuperäisillä mikeillä.
 
Onhan tälle kirjoitukselle tullut jo foorumiformaatin kannalta tarpeettomasti mittaa, mutta mainitaan nyt vielä ne eri musatyylit. Itse soitan klassista kitaraa, ja se lienee sieltä vaateliaammasta päästä soundien ja myös puiden suhteen. Kämäisellä vaneriaskilla voi olla hankala löytää johonkin Dowlandin Flow my teares:iin kelepoa tulkintaa jos soittaja on tottunut ns. laatuvehkeisiin. Tai emmää ainakaan osaa. Sitten taas joku blues-tyyppi saattaa ottaa juuri sen vaneriaskin ja vetää aivan helvetin hyvää kamaa sillä. Sähkökitarapuolella joku punk-äiä hakee aika erilaista soundia kuin joku iskelmäkitaristi. Reilulla säröllä ryyditettynä ei kitaran vanerisuus tai mahonkisuus ole aivan niin olennaista, mutta jollekin Esa Pulliaiselle puulajeilla voi ollakin jo isompi merkitys. Ja soundista tarkka soittaja saattaa valita tietoisesti sen niin sanotusti huonomman vaihtoehdon. Itsekin tykkään soitella välillä luuttukitarallani, jonka soundi ei ole yhtä muhkea, kaunis ja pitkään soiva. Mutta se sopii tiettyihin juttuihin. Joskus tarvitaan kämää.
 
Olivat ne syyt mitä tahansa, niin mitäpä tuosta ketään syyttelemään. Soittakoon millä soittaa jos siltä tuntuu. Myyttejä kyllä sopii murtaa ja näkökulmia esittää, se on aina oikein. Mutta eiköhän jokaisella ole näistä opittavaa. Kellään ei ole asiasta sitä kaikenkattavaa totuutta, koska sitä ei ole olemassa.