Kitarat: kitarakamat ›

Odekhamon: Samanlainen oli itselläkin joskus pikkupoikana. Kun sain sen hävitettyä, ei tullut ikävä.
 
Pikkupoikana ei osaa säätää eikä muutenkaan laitella kitaroita, ja halpikset tuomitaan ankaramminkin kuin ehkä olisi kohtuullista. Cimarista ei ole kokemusta, en tiedä onko Ibanez-kytkennöillä välttämättä korrelaatiota laatuun.
 
Ainahan noissa vanhoissa halpiksissa jotain sanomista on, ei kai niitä muuten olisi halvalla myyty. Silti ne usein ovat ihan velmuja vekottimia.
 
Japanin halpiksista tosin pyydetään turhan isoja, useamman satasen hintoja. Jos on vaan tarve toimivalle soittimelle, niin hommaamalla vastaavan hintaisen nykyhalpiksen saa paremman soittimen. Mutta mojoa uupuu ;)

Silti ne usein ovat ihan velmuja vekottimia
 
Siis seiskönttihalpikset? Ihan velmuja paskoja jos jotain erikoisempaa gonzosaundia tms. haluaa, mutta varsinaiset soittamiset kannattaa toki hoitaa jollain soittokelpoisella.

Moi.
 
Tapio598: Eikö kuitenkin Cimar by Ibanez ole sitten se ihan halvin Cimar?
Käsitykseni mukaan halvimpien kiina/korea Cimarien lavoissa luki Cimar by Ibanez.
 
Olen sen verran nuori että Cimarit oli jo todettu kuraksi ja parempiakin vaihtoehtoja tullut tilalle kun 80-luvun puolenvälin tienoilla soittoharrastukseni aloitin eikä niitä juurikaan ainakaan Riihimäellä liikkunut, mutta mun muistaakseni "by ibanez" tuli kuvioihin likipitäen samasta syystä kuin "by Gibson" Epeihin tovin myöhemmin, haluttiin assosiaatio vahvempaan brändiin.
Jäsen Fox tiennee tuostakin tarkemmin.
Ja kuten tuosta Foxin "Ibanez-siskojen" listasta ilmenee, rebrändäyksen saralla Japanilaiset olivat tuohon(kin) aikaan rutkasti länsimaisia kilpailijoitaan edellä.
 
Eli en ole uutta soittamatonta Cimaria koskaan käsissäni pitänyt, ainoastaan käytettyjä.
Kohdalle pitäisi osua poikkeuksellisen hyvä yksilö että edes harkitsisin hankkimista.
 

 
Tapio598: Olen siinä käsityksessä, että Mij-Cimar on astetta sen yläpuolella ja hinnat nykyään noilla jotain muutama satanen max.
 
:)
 
Kuten jäsen Fox tuossa aiemmin sivusi, varsin hedelmätöntä noita 70-luvun Japanissa valmistettuja on valmistajan, tai etenkään brändin perusteella laadullisesti kategorioida.
 
Ovat jo itsessäänkin yksilöitä kuten kalliimmatkin ja lännempänä (tai idempänä kun jenkkien halpiksista puhutaan ;)) valmistetutkin, ja oman lusikkansa soppaan tuo vierineet vuodet.
Paskasta ei vuosien seisotuksellakaan marmeladia muodostu, eikä toisaalta vituroilleen säädetty tai rakenteellisen vian omaava "laatulaitekaan" brändistä/merkistä riippumatta ole miellyttävä soittaa.
 

 
Kefiiri: Pikkupoikana ei osaa säätää eikä muutenkaan laitella kitaroita, ja halpikset tuomitaan ankaramminkin kuin ehkä olisi kohtuullista.
 
Totta varmaan tuokin, tosin omassa ikäluokassa jo varsin moni opetteli säätämään koska oli pakko.
70-luvulla tilanne saattoi olla toinen, vaikka pakkohan tuolloinkin jonkun on soitettavaan kuosiin instrumentit säätää.
Vielä 80-luvullakin tosin oli pienemmilläkin paikkakunnilla soitinliike tai useampiakin, joten säädettäväksi vieminen ei ollut kuin rahasta kiinni.
 
Cimarin, Kayn ja muiden vastaavien pahnanpohjimmaisten (80-luvulla mm. Applause ja muut markettihalpikset) kohdalla ongelmat tai haasteet -kumminpäin haluaakaan asiaa ajatella- olivat kyllä omaan kokemukseen nojaten niin perustavanlaatuisia etten itse pidä tuomioita millään tapaa ankarina.
Melkeimpä päinvastoin.
 

 
Kefiiri: Ainahan noissa vanhoissa halpiksissa jotain sanomista on, ei kai niitä muuten olisi halvalla myyty. Silti ne usein ovat ihan velmuja vekottimia.
 
Hyvän yksilön kohdalle sattuessa ovat velmuja vekottimia, sitä en kiistä.
Omien kokemusten valossa suurimmat ongelmat olivat kaulassa, joten velmuus ei kovin pitkälle kanna jos ja kun instrumettia ei voi soittaa, eikä soittokelpoiseksi säätää.
Maxxonin mikit olivat varmasti hyviä, mutta aniharva tohti muissa kuin Gibson-Fender osastossa edes ajattelemaan alkuperäisten mikkien käyttämistä, olivat aivan ensimmäisenä vaihtolistalla kun uusi käytetty instrumentti hankittiin.
Joten eipä noissa kovin usein alkuperäisiä mikkejä näe.
80-luvun halpisten kohdalla mikkien vaihto oli perustellumpaa, melkoista kuraa löytyi ensiasennusmikkeinä.
Positiivisesti ajatellen, tuota kuraa hyväksikäyttäen pystyi matalalla kynnyksellä tekemään kaikenlaisia vekkuleita mikkikokeiluja kun sen kaikkein hankalimmin saatavan eli käämintälangan sai uusiokäytettyä.
 
Virityskoneistot olivat myös järjestään heikko lenkki, mutta jo siinä vaiheessa kun itse 80-luvun puolenvälin tienoilla aloittelin, virityskoneistojen puolella oli jo valinnanvaikeutta.
Eivät tietenkään sopineet alkuperäisiin reikiin, mutta tuosta ei kukaan osannut vielä tuossa vaiheessa murhetta ottaa.
 

 
Kefiiri: Japanin halpiksista tosin pyydetään turhan isoja, useamman satasen hintoja.
 
Totta.
Pyydetään koska niistä myös pyyntihinnat pääsääntöisesti maksetaan, niin täällä meillä kuin maailmallakin.
Tosin ikäluokka jolle nuo hurjat pyynnit ovat suunnattu, eli 70 luvulla soittoharrastuksensa aloittaneet, on jo melkoisella varmuudella ainakin täällä meillä Suomessa ensisoittimensa nostalgiankaipunsa suitsimiseksi saaneet hankittua.
En usko että omalle ikäluokalle ovat likipitäenkään yhtä houkuttelevia, mojoa tai ei ;).
Joten tokkopa hintataso ainakaan nousemaan pääsee.
 

 
Kefiiri: Jos on vaan tarve toimivalle soittimelle, niin hommaamalla vastaavan hintaisen nykyhalpiksen saa paremman soittimen. Mutta mojoa uupuu ;)
 
Tismalleen samaa mieltä, alkuperäisellä tai pääpiirteittään alkuperäiskuntoisella 70 luvun halpis-instrumentilla en soisi kenenkään soittoharrastustaan lopettavan.
 
Omasta mielestä noiden halpisten haasteet eivät oikein mojoksi taivu, ja jos aloittaa isän/isoisän/äidin/isoäidin vanhalla, ei tarvitse sijoittaa rahaa lainkaan.
Varsin nopeasti myös nykyhalpiksiin (tai parhaassa tapauksessa em. henkilöiden nykyinstrumentteihin) vertaillessa saattaa selvitä miksi soittoharrastus on jäänyt, ja miksi soitin on säilynyt uudenveroisessa kunnossa :D.
Täytyy kyllä sanoa että jos soittoharrastus on säilynyt, ja jälkikasvunsa tai lapsenlapsensa ohjaa Cimarilla tai vastaavalla aloittamaan, tarkoitusperiä ainakin itse hivenen epäilisin :/.
 
T:Samuli

Itse aloitin 300mk Guyatonella n. vuonna 1998. Ja oli muuten paska vehje. Onneksi oli myös paikallisen nuorisopalvelun treenikämpällä jotain tuoreempaa halpakamaa, jota sai käyttää. Niiden kanssa oppi, että ei nää kaikki ole näin huonon tuntuisia. Ehkä juuri siksi soittointo säilyi ja sain vanhemmat ostamaan aika pian oikean kitaran. Se oli 2000mk Charvel. Kummatkin tahtoisin takaisin. Liekkö noista mitään oppinut, kävin justikn ostamassa Landolan.

Eka sähkis omalla kohdalla oli Cimar:in Gibson Marauder kopio, se hyvä puoli tässä yhtälössä oli, meinaan pelimannin alku ja luuttu olivat suht samaa tasoa. Vaffarin virkaa toimitti joku Carlsbro-combo, tähän samaan joukkueeseen kuului myös kolmantena jäsenenä Ibanez:in vihreä OD-purnukka, joista tänä päivänä maksellaan jotain. Tuttu kaveri radio ja tv-asentajan linjalta lupasi osaamisensa, kun olin Hämeentien Soitinkeskuksesta ostanut jotkut Ibanezin, muistaakseni V2 mikit. Ilmeisesti Jotain meni vikaan, soundi ei ainakaan parantunut, alkuperäiset epoksiin valetut sentään toimivat. Eipä Cimarista kummempia muistoja jäänyt, mutta se piirsi lähtöruudun ääriviivat, niin soittamiselle, kuin lieveilmiölle nimeltä kamavänkkäys, joka toisaalta olisi saanut jäädä pienempään rooliin, suhteessa soittopuoleen.
Tästäkin muuten aikaa sen 40vuotta roiskeineen.

Oliko musta väriltään? Joskus kauan sitten sellasta(kin) laitellut. Näkyy Holden Hill Musicilla olevan tuommonen musta Cimar Marauderi olevan 900 eurolla..
Sen Hoshinon "pää-brandin" Ibanezin version kanssa mielestäni aika lailla samalla viivalla, no, mitäs muuta. Saman tehtaan tekeleitä, ja samalle puljulle (siis Hoshinolle) tehtyjä. Ehkä se lankku nyt ei Cimareissa yhtä "valkattuja" ollut, kun mun näkemiin Cimareihin oli vedetty värit päälle, se Ibaneesi josta mulla on "havainto" oli naturaali.
Tuohon muinoiseen aikaan meidän soolokitaristi-Petellä oli Gibsonin Marauder, saman moiset mikit mutta "vaan moiset", nuo Giban mikithän oli Bill Lawrence hahmotellut.
 
Ja muuten tuohon sun setuppiin, eihän Carlsbron vehkehissä mittää viccaa ollu, meillä (bändillä) oli tuolloin 70-luvun kieppeissä Carsbron endorssi. Tai, jos nyt ihan rehellisiä ollaan, Carlsbro Mantis -kaiku oli ihan sieltä. ;) Tosin, se oli kokeiluasteella, tais olla kolmas yksilö josta ei tarvinnu sanoa klassista "Kyllä se vielä treeniksellä toimi!" ;)