Yallup 27.01.2023 13:29:23 | |
---|
Tuolla oli keskustelua YLE:n soittolistoista ja tuli mieleen, mitä radiokanavia ihmiset yleensä kuuntelevat - siis lähinnä musiikin kannalta? Mikä kanava on päällä vaikkapa autoradiossa - vai onko mikään? Omassa radiossa niin autossa kuin kotonakin näyttää tämä Radio Suomi jääneen päälle, vaikka välillä onkin yrittänyt kuunnella muitakin kanavia. Onko tämä ikäkysymys? Toisaalta ei jaksaisi koko ajan musaakaan. "Tosta se taitaa lähteä.." |
Bullitt 27.01.2023 14:15:05 | |
---|
Järjestyksessä: - Radio Helsinki - Groove FM - YLE Suomi Helsingiltä tulee monipuolisimmin musaa aamusta iltaan, vieläpä toimittajien itsensä valikoimana. Keskimäärin vielä hyvää ja harvinaista musaa. Groove on enemmän genrekanava, mutta ihan hyvä vaihtoehto autossa jos Helsingiltä sattuukin tulemaan jotain epämieluisaa. YLE Suomella tulee musiikkiohjelmissa toki parhaimmillaan erinomaista kamaa, mutta ns. prime timen ohjelmavirrassa välillä myös täyttä skeidaa. Pidän aamukukista, sillä niissä näkyy pisaran mysi. |
Milkop 27.01.2023 14:19:09 | |
---|
Töissä joutuu Novaa kuuntelemaan joka on kokemuksena jotain juurihoitoon verrattavaa. Muuten en radiota kuuntele koskaan. "Jos olet suuren hotellin aulassa ja kuulet 'Tonava Kaunoisen' soivan, häivy vähän helvetin äkkiä. Älä mieti. Juokse." |
Mortte 27.01.2023 14:20:33 (muokattu 27.01.2023 14:22:33) | |
---|
En pysty kuuntelemaan nykyisin enää mitään muuta kuin YLEn ykköstä. Sieltä tulee hyvin vähän ärsyttävää musaa, Muistojen Bulevardi suorastaan taas on mukavaa kuunneltavaa! Mielummin kuuntelen sen jälkeisiä keskusteluohjelmia ku huonoa/ keskinkertaista musiikkia muulta kanavalta. Nostalgia olisi muuten ok, mutta kun on kuullut saman viikon aikana Abban "Winner Takes It Allin" kymmenennen kerran, alkaa potuttaa. Onneksi aika harvoin työssä enää ajelen autoa, joten ei tarvitse kuunnella radiotakaan. Ennen kuuntelin Radio Helsinkiä, mutta jo vuosia sitten se lakkasi kuulumasta pikkukaupungissani. Tarjontakin kyllä huononi vuosi vuodelta. Don't you know that I'm losing hold |
Sax-pappa 27.01.2023 15:38:59 | |
---|
Mortte: En pysty kuuntelemaan nykyisin enää mitään muuta kuin YLEn ykköstä. Sieltä tulee hyvin vähän ärsyttävää musaa, Muistojen Bulevardi suorastaan taas on mukavaa kuunneltavaa! Mielummin kuuntelen sen jälkeisiä keskusteluohjelmia ku huonoa/ keskinkertaista musiikkia muulta kanavalta. Nostalgia olisi muuten ok, mutta kun on kuullut saman viikon aikana Abban "Winner Takes It Allin" kymmenennen kerran, alkaa potuttaa. Onneksi aika harvoin työssä enää ajelen autoa, joten ei tarvitse kuunnella radiotakaan. Ennen kuuntelin Radio Helsinkiä, mutta jo vuosia sitten se lakkasi kuulumasta pikkukaupungissani. Tarjontakin kyllä huononi vuosi vuodelta. Olen pitkälti samalla linjalla. Muistojen Bulevardi päivittäin. Autossa yleesä Nostalgia, joskin samojen kappaleiden tiheä toistuminen ärsyttää minuakin. |
Funkånaut 27.01.2023 16:09:05 | |
---|
Kyllä se on ehtottomasti Järviradio. "Lauserakenteesi on syvältä ja heppisi pieni." |
Iiwana-80 27.01.2023 16:18:24 | |
---|
Ylen ykköstä tulee jonkin verran kuunneltua, vaikka Ylen maailmakatsomus ei omaa vastaakaan. Paras kuitenkin valita pienempi paha. |
HaloOfFlies 27.01.2023 16:30:32 (muokattu 27.01.2023 16:31:10) | |
---|
YleX:lta kuuntelen dance-ohjelmia, kuten Rony Rexiä. Sonnya ja DJ Orionia. Lisäksi Retroperjantain kuuntelen Novalta aina kun ehdin. Siinäpä se oma radionkuuntelu nykyisin onkin. Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb. |
Epämuusikko 27.01.2023 19:08:27 (muokattu 30.01.2023 14:06:54) | |
---|
Nostalgia on kyllä paska kanava. Teki hyvin äkkiä Groove FM:t (silloin kun Groove oli lähes-valtakunnallinen tjsp) eli meni vanhojen hittien roskakoriksi. Eniten tulee kuunneltua Radio Helsinkiä, sen jälkeen jaetulla kakkossijalla Ylen Ykköstä ja Radio Suomea. Järviradiota seuraan, mutten aktiivisesti kuuntele pl. Matti Kustaa ja pahimmat/randomimmat kotitarveiskelmät. e: Radio Kalevan unohdin! Se on oikein lupaava tuulahdus radioaalloilla. LET'S SÄRJETÄÄN AND MURJOTAAN! |
Prophet 27.01.2023 20:49:33 (muokattu 27.01.2023 20:52:22) | |
---|
Järviradiota voisin kuunnella, jos vain saisin kanavan kunnolla kuulumaan työpaikalla vanhasta Tangent -pöytäradiosta. Joten valintani musiikin suhteen on Yle Vega. Raikasta vaihtelevuutta genreissä ja biiseissä, toisin kuin Radio Suomen päivälähetyksen aikana. Ei suomenkielistä soittolistojen tusinatavaraa. |
Dave Dangerous 27.01.2023 21:25:27 | |
---|
Kyllä eniten vaan sattuu oleen R Suomi, eikä se ole kummonen ja samaa musaa liian usein. hiljaisuus on näkymätöntä liimaa |
Piepe 27.01.2023 21:38:31 | |
---|
Ylen Ykkönen Yle Vega Loop Radio City Radio Rock Kolmea viimeistä pitääkin sitten rämpätä aikansa ennen kuin jostain löytyy jotain siedettävää. |
Gary Enfield 27.01.2023 22:55:30 | |
---|
En kuuntele radiota, yleensä en edes autossa. Ois varmaan ohjelmia jotka haluais kuulla. Ei vaan oo toimeentunu. |
Lunnu 27.01.2023 23:12:08 (muokattu 27.01.2023 23:13:57) | |
---|
Kotona useimmiten joko jazz24 tunein radion kautta tai muistojen bulevardin missatut jaksot yle areenasta. Autossa voi joskus kuunnella groovefmää tai radio classicia. Yle suomelta ei arkisin työaikana pysty kuuntelemaan kuin uutiset. Musiikkivalinnat on ihan hirveää paskaa. Muut kaupalliset kanavat tuuttaavat joko järjenvievää skeidaa tai samoja soittolistoja (näköjään) vuodesta toiseen höustettynä todennäköisesti lakia rikkovilla mainos'katkoilla' pituutensa puolesta - ja ihmisyyttä typeryytensä takia. Järviradio on joskus viihdyttävä kyl. Nostalgy is not what it used to be |
megatherium 28.01.2023 11:26:20 (muokattu 28.01.2023 11:27:16) | |
---|
Kuuntelen radiota yleensä vain siinä tapauksessa jos sieltä tulee kiinnostavaa taidemusiikkia. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
ituvirtanen 28.01.2023 14:45:36 | |
---|
Finest on välillä hauska ja ainakin erilainen. X3M duunissa, kun voi kuunnella ruåtsia, tosin biisivalinnat siellä on hirveää bulkkia. Kaikki kiinnostavampi musa tahtoo tulla ilta-aikaan. Päivällä listat pilaavat kanavan kuin kanavan. |
Epämuusikko 28.01.2023 15:33:04 | |
---|
Prophet: Järviradiota voisin kuunnella, jos vain saisin kanavan kunnolla kuulumaan työpaikalla vanhasta Tangent -pöytäradiosta. Joten valintani musiikin suhteen on Yle Vega. Raikasta vaihtelevuutta genreissä ja biiseissä, toisin kuin Radio Suomen päivälähetyksen aikana. Ei suomenkielistä soittolistojen tusinatavaraa. Vegalla on kans hyvää tarjontaa. Se sanottiin suoraan muistaakseni Gramexin asiakaslehdessä, jotenkin että "Vegan musiikkitarjontaan on panostettu, sillä ruotsinkieliset kuulijat haluavat laatua". ts. sekundaa suomalaisille, suomalaisten toimesta. sääh. LET'S SÄRJETÄÄN AND MURJOTAAN! |
Jucciz 28.01.2023 15:49:57 | |
---|
Epämuusikko: Vegalla on kans hyvää tarjontaa. Se sanottiin suoraan muistaakseni Gramexin asiakaslehdessä, jotenkin että "Vegan musiikkitarjontaan on panostettu, sillä ruotsinkieliset kuulijat haluavat laatua". ts. sekundaa suomalaisille, suomalaisten toimesta. sääh. HK:n sininen, pullo_karjala ja radio rock, suomalaiseen makuun. Sinä olet ihan saatanan perseestä ja typerä paskaperse. -Sir Jöpötin |
Kyllä mulla menee vahvasti fiiliksen mukaan. Syystä tai toisesta ollut Aito Iskelmä paljon päällä viime päivinä. Radio Suomi sitten myös ja kyllä pitää nämä Enskat ja vastaavat aina näin lauantaisin kuunnella, tulee aina hyvä ohjelmaputki muutenkin noin iltayhdeksään asti. Sitten kanssa Roll Fm, siinä kanssa hyvä, mutta harmi vaan ettei ympärivuotisesti toiminnasssa. Toisaalta laaja musiikkimaku niin saattaa olla tiettyyn aikaan vuodesta Jouluradiokin päällä kun vaan on toiminnassa. |
Tomtom 30.01.2023 15:55:05 | |
---|
Itse en pysty enää kuuntelemaan oikeastaan mitään mainoskanavaa, pl Roll Fm, eli jäljelle jää Yle Suomi. Ihmemaa, "Laiskis" ja Kissankehto ovat lyömättömiä. "Jos tämä jatkuu pahasti, joudutaan menemään instanssiin." - Lasse Mårtensson |