En lakkaa ihmettelemästä positiivisessa mielessä sitä, kuinka jotkin niin sanotut unohdetut sinfoniat, joista tosin tunnemme vain häviävän pienen osan, ja joista useimpia ei ole soitettu ehkä vuosikymmeniin, voivat omata musiikillisia kvaliteetteja, jotka tekevät niistä ennakko-odotuksiin nähden jopa huomattavasti kestävämpää, ylläpitävämpää ja valloittavampaa musiikkia, jonka kuuntelemiseen ei mahdollisesti lainkaan kyllästy, kuten voisi otaksua teoksista, jotka on unohdettu arkistojen kätköihin, mutta kuunneltaessa yhä uudelleen osoittautuukin vaikuttavaksi ja kiinnostavaksi musiikiksi, jos vaikka ottaa vertailukohdaksi jonkun loppuun kalutun ja puhki soitetun sinfonian kantaohjelmistossa, johon on saattanut kyllästyä jo moneen monituiseen kertaan ja sen kuunteleminen maistuu puulta, kuten on esim. Beethovenin Pastoraalisinfonian laita, vaikka siitä saattaakin myös löytyä metafyysisiä syvyyksiä. Näin lienee myös monien meidän ajallemme tuntemattomien Aaltosen, Fordellin ja Tuukkasenkin sinfonioiden laita, jotka avaavat meille uuden ja tuntemattoman, mutta alati kiehtovan musiikillisen maailman romantiikan tyylilajissa, kuten tiettävästi ainakin Tuukkasen vaikuttava Meri sinfonia, mutta mahdollisesti myös muutamat muut hänen sinfoniansa, Fordell ja Aaltonen viljelivät myös moderneja tyylikeinoja. Eivät kaikki unohdetut sinfoniat suinkaan yhtä merkittäviä teoksia ole eikä parhaita niistä ole välttämättä vielä edes kuultukaan kun levytyksiä ja kantanauhatallenteita on tehty niin vähän. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
megatherium
