Klassinen ›

Katalogi käsittää luonnollisesti orkestereiden perusohjelmistoa, jonka muotoutumiseen vaikuttaneet syyt ovat moninaiset säveltäjän saamasta kansansuosiosta lähtien, joka puolestaan voi johtua monista eri tekijöistä, joko musiikin kiistämättömästä laadukkuudesta tai säveltäjän karismaattisesta persoonasta.
 
Oli niin tai näin, ohjelmisto ei tuohon aikaan ollut vielä järin suuri, eikä mukaan ole myöskään mahtunut siihen aikaan modernimpien säveltäjien, kuten esim. Schönbergin tai Bergin musiikkia sarjallisen musiikin pioneereista puhumattakaan. Tuo Foster on minulle tuntemattomampi nimi.
 
Suomalaisen musiikin näkökulmasta voi todeta, että sen tuntemus luonnollisesti rajoittui tuolloin vielä Sibeliukseen, vaikka Melartininkin perintö eli vielä vahvana ja uusia säveltäjäkykyjä nousi ilmoille kuin sieniä sateella, jotka olivat jo säveltäneet huomattavia teoksia orkesterille, mutta eivät olleet tehneet kansainvälistä läpimurtoa, vaikka joidenkin musiikkia esitettiin Euroopassakin.
 
Merikanto oli säveltänyt mm. suomen musiikin kulmakiviin kuuluvan rohkean sinfonisen fantasian, Pingoud sinfonisia runoja, Raitio orkesterimusiikkia niinikään, Pylkkänen sinfonian ym., Saikkola Taistelusinfonian ym., Tuukkanen esikoissinfonian, Linnala sinfoniansa, Klami sinfoniansa, Aaltonen ja Fordell esikoisensa ja Ranta mm. sinfonioita ja Isacssonkin Ad astra sinfonian, Fougstedt ja Leiviskä esikoisensa, Pesola ja Ikonen mm. sinfonioita ja Törnudd Sisyfoksen, joita en ole kuullut, mutta edellä luetellut ovat jääneet suuressa maailmassa yhäti enimmäkseen tuntemattomiksi suuruuksiksi.
 
Tosin vanhemmatkin suomalaissäveltäjät kuten Furuhjelmit, Järnefeltit, Kajanukset, Mielckit ym. olivat kansainvälisesti tuohon aikaan yhtä lailla kait vielä sangen tuntemattomia nimiä Järnefeltin berceusen ja preludin saamasta suosiosta huolimatta.

Eivät he tosin nykyäänkään kuulu merkittävimpien sinfonikkojemme joukkoon ( Furuhjelmin sinfoniaa en ole kuullut), joka koostuu paradoksaalisesti tämän päivän makua ajatellen suurelta osin yleisölle sangen tuntemattomista nimistä.
 
Mutta eihän voi myöskään ajatella, että Paciuksen d molli sinfonia, joka kertoo klassismin vaikutuksesta, olisi suuri ja persoonallinen teos tai että Mielckin kaltainen nuori mies voisi vielä niin nuorena kohota sinfonikkona aivan kansalliseen kärkikastiin saati kansainväliselle huipulle sinfoniallaan, joka kertoo johdannossaan mm. Wagnerin vaikutuksesta, eikä ole suosiostaan huolimatta niin omaleimainen saati syvällinen mestariteos, kuten vaikka Tuukkasen Meri sinfonia, joka tosin on sävelletty katalogin julkaisemisen jälkeen, mutta jota ei ole koskaan levytetty suuressa maailmassa. Tämä oli minun henkilökohtainen käsitys suomalaisesta musiikista eikä siitä pidä vetää paralleeleja yleiseen mielipiteeseen.