Keskustelua raskaammasta musiikista ›

pehko: Itelle ko levy ilmestyessään oli melkonen pettymys. Ahaa elämys sen kanssa tuli sitten reilu 10v myöhemmin kun en muista mistä syystä aloin sitä töissä voimalaitoksella kuuntelemaan työnteon ohessa. Hyvä levy. Rumpusoundit ei itsrä ainakaan häiritse. Yksi biisi levyllä tosin ei iske, Somekind Of Monster. Siinäkin lähinnä tökkii lyriikat jotka on mielestäni todella nolot.
 
Piti ihan tsekata nuo "Some Kind Of Monsterin" lyriikat. Mulla oli tullu semmonen kuva, että tolla biisin nimellä tarkoitetaan sitä, minkälainen hirviö Metallicasta oli tullu, onhan se myös sen levynteosta kertovan dokkarin nimi. Mutta ilmeisesti kertoo kuiteski mielen sisäisistä möröistä, jotka tulleet traumaattisista kokemuksista. Ei mun mielestä ollenkaan nolot lyriikat. Ja biisi vallan hieno, ylipäänsä 3 ekaa biisiä on levyn parhautta, vaikka ei tolla levyllä mun mielestä yhtään täysin huonoa biisiä ole.

mpekkanen: Olen kuunnellut Metallicaa ihan sieltä uran alkutaipaleesta. RtL ja MoP olivat ja ovat bändin parhaita, mutta sitten Justice oli suuri pettymys. Soundit huonommat kuin MoPilla ja biisit liian pitkiä ja junnaavia.
 
Mut taas koukutti ekana Justicen soundit, tykkäsin enempi kuin Puppetsin miksauksesta. Mutta sitten innostuin itse biiseistä ja hankin kitaran ihan vain kyseisen levyn vuoksi. Vaikea objektiivisesti suhtautua lättyyn minkä puoliksi korvakuulolta opetteli alusta loppuun sormet verillä ensimmäisenä harjoituksenaan.
 
Mortte: Ja biisi vallan hieno, ylipäänsä 3 ekaa biisiä on levyn parhautta, vaikka ei tolla levyllä mun mielestä yhtään täysin huonoa biisiä ole.
 
Some Kind of Monster ja Dirty Window oli mun lempparit, tavallisesti kuuntelinkin vain ne kaksi putkeen jos halusin kyseistä levyä kuunnella. Nimibiisi tais olla minusta heikoin, mutta toisaalta loppupään raidoista ei enää mitään käryä.

Eikö Somekind of Monsterin lyriikat ollut juuri se kollektiivinen ponnistus, jossa jokainen kirjoitteli pölöjä lauseita vuorotellen? Kirk oli asiasta tohkeissaan ja Hetfield pyöritteli päätään.

Mortte: Ootkos kuunnellu huolella St. Anger-levyn? Minusta se on hieno paluu klassikkoajan matskuun, tulee kovasti mieleen ...And Justice For All, joka mulle on ollu aina yhtä kova kuin Master Of Puppets, kuitenkaan ei ole mikään "kopio" siis Anger Justicesta.
 
Oon kuunnellut kyllä kaikki Metallican "post-Black" levyt vähintään kerran, mutta myönnetään tähän kärkeen toki myös se, että viimeistään vuosituhannen taitteessa tuli joksikin aikaa reippaahko kyllästyminen kaikenlaiseen metallimusaan: piti vaan saada jotain ihan muuta kuultavaa. Siinä sitten tuli tavallaan ainakin hetkeksi "kasvettua ulos" koko hommasta, vaikkakin sittemmin toki olen hahmottanut asian enemmänkin niin, että ei musiikkimaku varsinaisesti muuttunut, vaan ainoastaan laajentui: tarvitsin näemmä siinä kohtaa "hevihengähdystaukoa", ja onneksi löytyikin paljon muuta kiinnostavaa. On ihan mahdollista, että tuskin juuri tuolloin olisin innostunut, vaikka Metallica olisi julkaissut levyn, joka olisi ollut kovempi kuin nuo kolme klassikkoa yhteensä - eri tuulet vaan puhalsivat silloin. :D
 
Tietty kun noihin muutamiin klassikkolevyihin uppoutumiseen käytti aikanaan lapsuudessa ja nuoruudessa valehtelematta tuhansia tunteja, niihin syntyi ihan erityinen kiintymys, jota myöhempien levyjen kanssa ei yksinkertaisesti ollut enää oikein mahdollisuutta - jos kohta aina edes aikaa tai kiinnostustakaan - rakentaa. Oma musiikillinen suunta lähti laajemmille laduille viimeistään Loadin/Reloadin aikaan ja sen jälkeen bändiä on tullut kaiken kaikkiaan seurattua lähinnä pintapuolisesti, eivätkä myöhemmät levyt vaan oikein ole innostaneet - syitä on varmasti pohjimmiltaan monia. Nuoruudessa silti touhu oli hetken aikaa hyvinkin intensiivistä.
 
Kyllä kai ainakin osittain oli kyse myös siitä, että olin ihan aidosti pettynyt, kun bändiltä ei enää tullutkaan (ainakaan mun mielestäni) Lightningin/Puppetsin/Justicen tyylistä (eikä tasoista!) materiaalia. Myöhemmin toki ymmärrän myös sen, että bändi itse halusikin laajentaa ilmaisuaan. Tavallaan siis huomasin itse muuttuvani, mutta en olisi halunnut antaa samaa mahdollisuutta Metallican pojille. :D
 
Yksi pointti vielä. Viimeistään Loadista lähtien levyt ovat olleet aivan liian pitkiä: tykkään nykyisin pääsääntöisesti enemmän vinyylimittaisista kokonaisuuksista kuin yli 70-minuuttisista järkäleistä, etenkin kun Metallican tapauksessa niissä vaan on omaan makuuni liikaa tyhjäkäyntiä ja muutaman idean leipomista. St. Angerin virvelisoundi on lisäksi edelleenkin mielestäni tuotannollisesti epäonnistunut ratkaisu*, samoin Pro Toolsilla on kyllä saatu häivytettyä levyltä isoin osa inhimillisen soitannan rippeistä, varsinkin rummuista: aikansa lapsi se on toki.
 
Annan itselleni luvan muuttaa mielipidettä, jos asiat sattuisivat kulkemaan siihen suuntaan. :)
 
edit: *) okei okei, kyllä sisäisellä tuottajallani kieltämättä on mielipide myös Justicen rumpusoundeista tai siitä, olisiko bassokin saanut ko. levyllä kuulua... mutta kun biisimateriaali on niin jäätävän kovaa ja meininki raivokasta, tuollaiset "pikkuseikat" on pakko antaa anteeksi - etenkin kun hankala nyt tässä vaiheessa enää olisi totutella mihinkään muunkaanlaiseen versioon. Se on tuommoinen ja sillä siisti.

Loadeilla on paljon hyvää kamaa ja suosikit niiltä levyiltä vaihtelee fiiliksen mukaan. Joku 2x4 on livevetona kovaa shittiä. St. Angerillä isoin ongelma itellä on liian pitkät biisit. Tosin osa, esim. Some Kind of Monster toimii juuri täydellisesti tuon mittaisena. Onhan tossa pari kehnompaa biisiäkin tokkiisa. Death Magneticillä ongelma oli tuotanto ja osa biiseistä tässäkin liian pitkiä. Mutta taas All Nightmare Long on omasta mielestäni kova ralli: https://www.youtube.com/watch?v=7wFVX8TebLI
 
Hardwiredillä eka levy hyvä ja tokalla sitte itelle täysillä toimii Here Comes Revenge, Am I Savage? ja Spit Out the Bone.

Jucciz: Oon kuunnellut kyllä kaikki Metallican "post-Black" levyt vähintään kerran, mutta myönnetään tähän kärkeen toki myös se, että viimeistään vuosituhannen taitteessa tuli joksikin aikaa reippaahko kyllästyminen kaikenlaiseen metallimusaan: piti vaan saada jotain ihan muuta kuultavaa. Siinä sitten tuli tavallaan ainakin hetkeksi "kasvettua ulos" koko hommasta, vaikkakin sittemmin toki olen hahmottanut asian enemmänkin niin, että ei musiikkimaku varsinaisesti muuttunut, vaan ainoastaan laajentui: tarvitsin näemmä siinä kohtaa "hevihengähdystaukoa", ja onneksi löytyikin paljon muuta kiinnostavaa. On ihan mahdollista, että tuskin juuri tuolloin olisin innostunut, vaikka Metallica olisi julkaissut levyn, joka olisi ollut kovempi kuin nuo kolme klassikkoa yhteensä - eri tuulet vaan puhalsivat silloin. :D
 
Tietty kun noihin muutamiin klassikkolevyihin uppoutumiseen käytti aikanaan lapsuudessa ja nuoruudessa valehtelematta tuhansia tunteja, niihin syntyi ihan erityinen kiintymys, jota myöhempien levyjen kanssa ei yksinkertaisesti ollut enää oikein mahdollisuutta - jos kohta aina edes aikaa tai kiinnostustakaan - rakentaa. Oma musiikillinen suunta lähti laajemmille laduille viimeistään Loadin/Reloadin aikaan ja sen jälkeen bändiä on tullut kaiken kaikkiaan seurattua lähinnä pintapuolisesti, eivätkä myöhemmät levyt vaan oikein ole innostaneet - syitä on varmasti pohjimmiltaan monia. Nuoruudessa silti touhu oli hetken aikaa hyvinkin intensiivistä.
 
Kyllä kai ainakin osittain oli kyse myös siitä, että olin ihan aidosti pettynyt, kun bändiltä ei enää tullutkaan (ainakaan mun mielestäni) Lightningin/Puppetsin/Justicen tyylistä (eikä tasoista!) materiaalia. Myöhemmin toki ymmärrän myös sen, että bändi itse halusikin laajentaa ilmaisuaan. Tavallaan siis huomasin itse muuttuvani, mutta en olisi halunnut antaa samaa mahdollisuutta Metallican pojille. :D
 
Yksi pointti vielä. Viimeistään Loadista lähtien levyt ovat olleet aivan liian pitkiä: tykkään nykyisin pääsääntöisesti enemmän vinyylimittaisista kokonaisuuksista kuin yli 70-minuuttisista järkäleistä, etenkin kun Metallican tapauksessa niissä vaan on omaan makuuni liikaa tyhjäkäyntiä ja muutaman idean leipomista. St. Angerin virvelisoundi on lisäksi edelleenkin mielestäni tuotannollisesti epäonnistunut ratkaisu*, samoin Pro Toolsilla on kyllä saatu häivytettyä levyltä isoin osa inhimillisen soitannan rippeistä, varsinkin rummuista: aikansa lapsi se on toki.
 
Annan itselleni luvan muuttaa mielipidettä, jos asiat sattuisivat kulkemaan siihen suuntaan. :)
 
edit: *) okei okei, kyllä sisäisellä tuottajallani kieltämättä on mielipide myös Justicen rumpusoundeista tai siitä, olisiko bassokin saanut ko. levyllä kuulua... mutta kun biisimateriaali on niin jäätävän kovaa ja meininki raivokasta, tuollaiset "pikkuseikat" on pakko antaa anteeksi - etenkin kun hankala nyt tässä vaiheessa enää olisi totutella mihinkään muunkaanlaiseen versioon. Se on tuommoinen ja sillä siisti.
 
Mää en kyllä koskaan ole oikein suoranainen metalli-ihminen ollutkaan. Jos meikäläisen musiikkihyllyn metalleista puhutaan, niin kyllähän se on Black Sabbath, Deep Purple, Led Zeppelin ja Uriah Heep ne, jotka mulle eniten tosta genrestä kolisee, bändit vielä tossa järjestyksessä. Mutta oli se sitten siinä -87 tienoolla hienoa, kun ensin Iron Maiden kolisi, sitte aloin innostua osasta Speed-metal bändeistä, kuten Metallicasta, VoiVodista ja Stonesta (ei varmaankaan kaikki nää ehkä ees kuuluneet Speed-metalliin, mutta kaikkia näitä samat tyypit kuunteli) ja pääsin sitte mukaan oman ikäisteni musakulttuuriin, siihen asti kun olin kuunnellut pääsääntöisesti 60/70 -lukujen musaa. Mutta kylläpä se sitten 90-luvulla oli oikeastaan Metallica ainut sen hetken olemassaoleva metallibändi, jonka tekemisiä tuli seurattua. Ja kiinnostus siihenki vähä hiipui Loadin ja Reloadin myötä, voi olla, että olisi jäänyt St. Anger hommaamatta, jos ei se yks hyvä kaverini olisi sitä ostanut ja pistänyt sitä DVD:tä pyörimään! Sitte ku "Death Magnetic" ilmestyi, niin kuuntelin sitä toiveikkaana levykaupassa, mutta ei se kyllä yhtään iskenyt. "Hardwiredista" sitte taas ihan tykkäsin ja meinasin jopa hommata äxästä 3LP deluxe-version, mutta en sitte raaskinu, kun oli muistaakseni jotaki 70 euron hintainen.
 
St. Angerin pituudesta vielä, että onhan se raskas levy kuunneltavaksi eikä sitä ihan joka mielentilassa halua kuunnella. Ja vielä se, että toki jostaki tietystä musasta innostuminen liittyy kyllä johonkin tiettyyn ikään. Ja sitte on näitä "ajattomia klassikoita", jotka vaan jaksaa aina kuulostaa yhtä hyvältä!! Aika paljo mulla kyllä toisaalta on pysynyt into semmosta musaa kohtaan, mistä olen joskus tosissaan innostunu, siitäkin huolimatta, että se innostuminen olisi tapahtunut jo 5-vuotiaana.

Jucciz: Yksi pointti vielä. Viimeistään Loadista lähtien levyt ovat olleet aivan liian pitkiä: tykkään nykyisin pääsääntöisesti enemmän vinyylimittaisista kokonaisuuksista kuin yli 70-minuuttisista järkäleistä, etenkin kun Metallican tapauksessa niissä vaan on omaan makuuni liikaa tyhjäkäyntiä ja muutaman idean leipomista. St. Angerin virvelisoundi on lisäksi edelleenkin mielestäni tuotannollisesti epäonnistunut ratkaisu*, samoin Pro Toolsilla on kyllä saatu häivytettyä levyltä isoin osa inhimillisen soitannan rippeistä, varsinkin rummuista: aikansa lapsi se on toki
 
Tästä levyjen pituudesta olen vahvasti samaa mieltä. Se RTL-MOP-AJFA-kausi 8 biisiä/levy oli omasta mielestä juuri sopiva. Jostain syystä liian pitkät levyt ei iske. Ehkä joku punainen lanka purkautuu kun on liian pitkää tavaraa.

Minulle levyn soittoaika on sivuseikka paitsi että mitä enemmän materiaalia, sen parempi koska en kuuntele koko levyä kerralla koskaan.
Load oli pakattu ihan täyteen, lisää semmoisia.

Tympee Huttunen: Eikö Somekind of Monsterin lyriikat ollut juuri se kollektiivinen ponnistus, jossa jokainen kirjoitteli pölöjä lauseita vuorotellen? Kirk oli asiasta tohkeissaan ja Hetfield pyöritteli päätään.
 
Lyriikkaahan voi toki tehdä noinkin, leikkaa ja liimaa -tekniikalla, Burroughsin Alastoman Lounaan lukeneena voin sanoa, että selkeämmät ja ymmärrettävämmät tuli noista lyriikoista ku Burroughsin klassikkoromaanista! Ja kuiteski Hetfield suostu nuo sitte laulamaan.

trih: Tästä levyjen pituudesta olen vahvasti samaa mieltä. Se RTL-MOP-AJFA-kausi 8 biisiä/levy oli omasta mielestä juuri sopiva. Jostain syystä liian pitkät levyt ei iske. Ehkä joku punainen lanka purkautuu kun on liian pitkää tavaraa.
 
St. Anger on noin 10 minuuttia pitempi ku Justice (2 biisiä enemmän ku Justicella). Yhden vinyylin rajat paukkuu kovasti jo Ride the Lightningilläki ja Masterilla, senpä takia niistä julkaistiinki aika pian kahden vinyylin versiot. Mutta juu, kyllä munki mielestä se vanha noin 45 minuutin mitta on yhdellä levyllä usein varsin hyvä, toki sitten tuli jo 60-luvulla aivan mahteja tupla-levyjäkin.

Musta levykinhän on itse asiassa lyhyempi kuin Justice. Se tuntuu vaan paljon pidemmältä koska vaihtelevuutta biisien välillä ei ole lähellekään niin paljon.

mpekkanen: Kyllä tuo noin 45 minuuttia olisi levylle kaikista paras mitta.
Kaksi 70 minuutin levyä saisi siis kolmeksi lyhyemmäksi levyksi ja se olisi muutenkin parempi. Ennenhän bändit julkaisi lähes joka vuosi uuden levyn. Nykyään on sekin mitta monella yhtyeellä reilusti yli 5 vuotta.
 
Riippuu levystä. Tavallisesti olen samaa mieltä että varsinkin hevilevylle 40-50 minuuttia optimi, mutta esim. Mastodonin uusin kesti 86 minuuttia eikä tuntunut sekuntiakaan liian pitkältä.

bedlam: Riippuu levystä. Tavallisesti olen samaa mieltä että varsinkin hevilevylle 40-50 minuuttia optimi, mutta esim. Mastodonin uusin kesti 86 minuuttia eikä tuntunut sekuntiakaan liian pitkältä.
 
Toki se on levystäkin kiinni. Slayerin Reign In Blood on 28 minuuttia ja se on hyvä pituus sille levylle.

mpekkanen: Toki se on levystäkin kiinni. Slayerin Reign In Blood on 28 minuuttia ja se on hyvä pituus sille levylle.
 
Aikas monelle punk-levylle tyypillinen max 35 min mitta on kyllä kans siihen musalajiin varsin hyvä! Wigujen Fairyportin reippaan 65 minuutin kestosta taas en vähentäisi sekuntiakaan!

Metallicalla ollut aina aika pitkiä levyt. Jo eka Kill'em All oli vähän yli 51 minuuttia.
 
Ride the Lightning on Metallican lyhyin albumi, noin 47 minuuttia.

Mortte: Lyriikkaahan voi toki tehdä noinkin, leikkaa ja liimaa -tekniikalla, Burroughsin Alastoman Lounaan lukeneena voin sanoa, että selkeämmät ja ymmärrettävämmät tuli noista lyriikoista ku Burroughsin klassikkoromaanista! Ja kuiteski Hetfield suostu nuo sitte laulamaan.
 
Stonesin yksi biisi tehtiin just noin. Ehkä tiesitkin.
 
"Keith recalled:
 
I think when we got to Casino Boogie, Mick and I looked at each other and just couldn;t think of another lyrical concept or idea for the song. I said to Mick, You know how Bill Burroughs did that cut-up thing where he would randomly chop words out of a book or newspaper and then try to sort them up? Thats how we did the lyrics for Casino Boogie, and that was Bill Burroughs biggest influence on the Rolling Stones.
 
Here are the lyrics:
 
No good, cant speak, wound up, no sleep.
Sky diver insider her, skip rope, stunt flyer.
Wounded lover, got no time on hand.
One last cycle, thrill freak Uncle Sam.
Pause for busness, hope youll understand.
Judge and jury walk out hand in hand.
Dietrich movies, close up boogies,
Kissing cunt in Cannes.
 
Grotesque music, million dollar sad.
Got no tactics, got no time on hand.
 
Left shoe shuffle, right shoe muffle,
Sinking in the sand.
Fade out freedom, steaming heat on,
Watch that hat in black.
Finger twitching, got no time on hand."

Jester44: Minulle levyn soittoaika on sivuseikka paitsi että mitä enemmän materiaalia, sen parempi koska en kuuntele koko levyä kerralla koskaan.
 
Nyt pitää lainata itseään ja ottaa pikkuisen takaisin, jos kyseessä on live taltiointi niin sellaisen voi kertarysäyksellä kokeilla mutta muuten menen muutamia kappaleita kerrallaan taktiikalla.

Jester44: Nyt pitää lainata itseään ja ottaa pikkuisen takaisin, jos kyseessä on live taltiointi niin sellaisen voi kertarysäyksellä kokeilla mutta muuten menen muutamia kappaleita kerrallaan taktiikalla.
 
Jotain keskittymisongelmia, kenties?

shuffle: Stonesin yksi biisi tehtiin just noin. Ehkä tiesitkin.
 
"Keith recalled:
 
I think when we got to Casino Boogie, Mick and I looked at each other and just couldn;t think of another lyrical concept or idea for the song. I said to Mick, You know how Bill Burroughs did that cut-up thing where he would randomly chop words out of a book or newspaper and then try to sort them up? Thats how we did the lyrics for Casino Boogie, and that was Bill Burroughs biggest influence on the Rolling Stones.
 
Here are the lyrics:
 
No good, cant speak, wound up, no sleep.
Sky diver insider her, skip rope, stunt flyer.
Wounded lover, got no time on hand.
One last cycle, thrill freak Uncle Sam.
Pause for busness, hope youll understand.
Judge and jury walk out hand in hand.
Dietrich movies, close up boogies,
Kissing cunt in Cannes.
 
Grotesque music, million dollar sad.
Got no tactics, got no time on hand.
 
Left shoe shuffle, right shoe muffle,
Sinking in the sand.
Fade out freedom, steaming heat on,
Watch that hat in black.
Finger twitching, got no time on hand."
 
En nyt ainakaan muista tienneeni, vaikka aika vastikään luin Keithin muistelmat. Hieno kirja oli kyllä!