Aihe: Turvonneet hintapyynnöt laitteista, vol 6
1 2 3 4 5449 450 451 452 453497 498 499 500 501
rauskismaki
25.12.2022 18:29:18
aak127: Inflaatiosta johtuen, ja varmasti muistakin tekijöistä, esimerkiksi Gibsonit ovat uutena nykyään taas vaihteeksi törkeän kalliita. Muutama vuosi sitten Explorer oli tonnin kitara, nyt 1500€. SG:n sai kans tonnilla. LP Standardit ovat myös tulleet ylös 2019 lähtöhinnoista. Väistämättähän käytettyjen vastaavien hinnat seuraavat jollakin aikajänteellä. Torilla on hinnannousu havaittavissa jo ainakin Explorereissa, Firebirdeissä ja LP Traditionaleissa.
 
Kaikkien uusien soitinten hinnat on noussut parin vuoden aikana reilusti. Epiphonet alkaa olemaan sen hintaisia, kun Gibsonit oli joskus. Fenderit samaten. Meksikon Fenkun perus tele maksoi pari vuotta sitten 500e, nyt 700e. Tottakai käytettyjen hinnat seuranneet mukana. Nyt joulun aikana näki pitkästä aikaa erittäin erikoisen ilmiön, oli alennusmyyntejä muutamilla uusia myyvillä Suomalaisilla kaupoilla. Se on aika harvinaista joulunajalle. Veikkaan, että henkii siitä mistä muuallakin ollut puhetta, voi tulla vaikeat ajat monille ja varmaan alkaa hinnat laskemaan soittimissakin.
darrell
26.12.2022 10:26:56
aak127: Inflaatiosta johtuen, ja varmasti muistakin tekijöistä, esimerkiksi Gibsonit ovat uutena nykyään taas vaihteeksi törkeän kalliita. Muutama vuosi sitten Explorer oli tonnin kitara, nyt 1500€. SG:n sai kans tonnilla. LP Standardit ovat myös tulleet ylös 2019 lähtöhinnoista. Väistämättähän käytettyjen vastaavien hinnat seuraavat jollakin aikajänteellä. Torilla on hinnannousu havaittavissa jo ainakin Explorereissa, Firebirdeissä ja LP Traditionaleissa.
 
Reilu pari vuotta sitten ostin 2016 Firebirdin 850€. Nyt hinnat lähellä 2000€. Uh-oh.
Antaa kaikkien kitaroiden soida. Kielten värähtely yleinen ja yhtäläinen.
Pinewood
26.12.2022 13:47:11
Jos omien kamojen hintataso käytettynä tuntuu liian korkealta, silloin kannattaa myydä omat pois...
msalama
26.12.2022 15:50:23
 
 
silloin kannattaa myydä omat pois...
 
Paitsi että hintaa pitää laskea, jos heikentyvän ostovoiman aikoina haluaa saada kamansa kaupaksi. Ja kannattaako se enää?
 
Kaikkihan eivät tähän toki usko, ja mieluummin roikottavat sitten kamojaan jossain Reverbissä vuosikausia. Mutta kannattaako sekään?
Tuuttiin tää tehtiin. Eli yx urbaano 70-luvun ikikakara jälleen vauhdissa: https://maxnomeno.bandcamp.com/
K.Hill
26.12.2022 23:12:03
rauskismaki: Kaikkien uusien soitinten hinnat on noussut parin vuoden aikana reilusti. Epiphonet alkaa olemaan sen hintaisia, kun Gibsonit oli joskus. Fenderit samaten. Meksikon Fenkun perus tele maksoi pari vuotta sitten 500e, nyt 700e. Tottakai käytettyjen hinnat seuranneet mukana. Nyt joulun aikana näki pitkästä aikaa erittäin erikoisen ilmiön, oli alennusmyyntejä muutamilla uusia myyvillä Suomalaisilla kaupoilla. Se on aika harvinaista joulunajalle. Veikkaan, että henkii siitä mistä muuallakin ollut puhetta, voi tulla vaikeat ajat monille ja varmaan alkaa hinnat laskemaan soittimissakin.
 
Yksi syy made in USA -kitaroiden hintoihin on se, että dollari ja euro ovat lähes saman arvoisia. Vanhoina hyvinä aikoina eurolla sai 1,5 dollaria ja kitara kannatti jenkeistä ostaa. Oli usein edullista vaikka tuli alvit ja tullit ja rahdit pääälle.
Tuomo_
27.12.2022 21:31:00
Oiskohan tässä joku kompa kyseessä. https://muusikoiden.net/tori/ilmoitus/1765964
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.
msalama
28.12.2022 05:05:43
 
 
Siinä on kyseessä myyjän omituinen luulo, hmmm, niin no vähän kaikesta, veikkaammä.
Tuuttiin tää tehtiin. Eli yx urbaano 70-luvun ikikakara jälleen vauhdissa: https://maxnomeno.bandcamp.com/
minimies
28.12.2022 06:48:55
 
 
Tuomo_: Oiskohan tässä joku kompa kyseessä. https://muusikoiden.net/tori/ilmoitus/1765964
 
Netti-x:n palveluissa tätä harrastettaan paljon, eli esitellään vain mitä omistaa....
"Ymmärrän kommenttia paremmin, kun katsoin omakuvaasi." -juki68
abassimo
28.12.2022 09:23:00
minimies: Netti-x:n palveluissa tätä harrastettaan paljon, eli esitellään vain mitä omistaa....
 
Ei nyt oo ihan liikaa esittelemistä jossain bulkki epiluurissa.
Laulava Kylätohtori
28.12.2022 10:30:09
Tuomo_: Oiskohan tässä joku kompa kyseessä. https://muusikoiden.net/tori/ilmoitus/1765964
 
Ettei olisi näppäilyvirhe...
Kuuntelen mielelläni monipuolisesti kaikenlaista musiikkia, mutta lempimusiikkiani on köyhien ulina.
Shredator
07.01.2023 10:48:43
 
 
Hmm, maksaisitkö Fuzz Face-purnukasta 1300e...? (Joo, tiedän ei ole Mnetin toria mutta...)
 
https://reverb.com/item/64424878-an … ce-germanium-fuzz-nkt-275-white-dot
Minkä sormet heittää, sen wahi peittää
Penasol
07.01.2023 10:53:36
 
 
Pinewood: Jos omien kamojen hintataso käytettynä tuntuu liian korkealta, silloin kannattaa myydä omat pois...
 
Jos niitä oikeasti käyttää ja on todennut omiin tarpeisiin justiinsa käypäiseksi, niin mitäpä niitä myymään - samanlaisesta kun joutuisi kuitenkin maksamaan korkean tuntuisen hinnan. Eri juttu tietenkin jos on jotain muuta näköpiirissä.
En tiiä saatana
erty
07.01.2023 11:37:34
Shredator: Hmm, maksaisitkö Fuzz Face-purnukasta 1300e...? (Joo, tiedän ei ole Mnetin toria mutta...)
 
https://reverb.com/item/64424878-an … ce-germanium-fuzz-nkt-275-white-dot

 
Tää on tätä kun käyttöesineestä tulee keräilyesine komponenttien harvinaisuuden takia.
varakeef
07.01.2023 12:58:01
erty: Tää on tätä kun käyttöesineestä tulee keräilyesine komponenttien harvinaisuuden takia.
 
Mikä on tietysti irvokasta, kun juuri näiden harvinaisten komponenttien uskotaan tehneen laitteesta mainion käyttöesineen.
 
Keräilyesinettä taas ei oikein sovi käyttää, ettei keräilyarvo romahtaisi kulumisen vuoksi.
 
Keräily on perkeleestä. Paitsi sellaisten asioiden keräily, joilla ei ole käyttöarvoa. Keskittykään keräilijät postimerkkeihin ja käytöstä poistettuihin seteleihin.
Rosvovaltio pitäköön suolakurkkunsa
Guitarfreak
07.01.2023 14:05:17
varakeef: Mikä on tietysti irvokasta, kun juuri näiden harvinaisten komponenttien uskotaan tehneen laitteesta mainion käyttöesineen.
 
Keräilyesinettä taas ei oikein sovi käyttää, ettei keräilyarvo romahtaisi kulumisen vuoksi.
 
Keräily on perkeleestä. Paitsi sellaisten asioiden keräily, joilla ei ole käyttöarvoa. Keskittykään keräilijät postimerkkeihin ja käytöstä poistettuihin seteleihin.

 
Joo.. materialismin kirous :D ei riitä mikään vaan aina pitää olla enemmän..
Käärinliinoissa ei ole taskuja ja kaurapuurollakin elää ihan hyvin. :D - Steelduck
msalama
07.01.2023 15:36:23
 
 
Ettei olisi näppäilyvirhe...
 
Olihan se, hinta nyt 175€.
Tuuttiin tää tehtiin. Eli yx urbaano 70-luvun ikikakara jälleen vauhdissa: https://maxnomeno.bandcamp.com/
msalama
07.01.2023 15:42:17
 
 
keräilyesine komponenttien harvinaisuuden takia
 
NKT275-trankkua on kyllä vielä saatavilla ainakin pikaisen googlauksen perusteella, eikä hintakaan mikään hirveä ole. Jolleivät sitten ole väärennöksiä?
Tuuttiin tää tehtiin. Eli yx urbaano 70-luvun ikikakara jälleen vauhdissa: https://maxnomeno.bandcamp.com/
msalama
07.01.2023 15:45:34 (muokattu 07.01.2023 15:47:27)
 
 
Fuzz Face-purnukasta 1300e...?
 
No en maksais mistään matolaatikosta paria hunttia enempää, uus tai vanha. Eikä noi trankutkaan tosiaan ees oo mitään loppufiniito, niitä saa ostaa vieläkin.
Tuuttiin tää tehtiin. Eli yx urbaano 70-luvun ikikakara jälleen vauhdissa: https://maxnomeno.bandcamp.com/
jkiva
07.01.2023 18:16:09
 
 
Että ne jaksaa, vuodesta toiseen... :D
 
Vanha sanonta, "ei se oo hullu joka pyytää..." Notta jos ei hinnat miellytä, niin liikkuu eteenpäin vaan., mitä noista itkemään. Kaupankäynnin fakta on, että ei ne mee kaupaksi, jos ei hinta ketään miellytä. Jos taas maksaja löytyy, niin silloinhan molemmat osapuolet on oletettavasti kohtuu tyytyväisiä.
 
Että notta, josko antais vaan olla? Juu, tiedän, turha pyyntö. :)
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)