gotthard 02.12.2022 14:56:41 | |
---|
Hyvä biisi tuo uusi. Luulen että on taas loistavat soundit stadionin viereisillä kallioilla. Myös alkoholitarjonta on omasta piknikrepusta ihan omaa luokkaansa. |
Funkånaut 02.12.2022 15:45:34 | |
---|
Kampela77: Juuri noin musiikkia tulee kuunnella. Keskittyen musiikkiin ja jättää turha liikehdintä ja elehdintä pois. Se on sitä todellista musiikkiin osallistumista kun jätetään riehuminen ja heiluminen pois ja keskitytään täydellisesti musiikkikokemukseen. Kunpa vain muutkin älyäisivät olla hiljaa ja paikallaan, niin kuin esimerkiksi klassisen musiikin yleisö. Paheksuvaa tuijotusta jos joku alkaa vähän köhimään. Naulan kantaan; aistit valmiina nauttimaan huolella joka sävelestä. Eihän kukaan nauti laatukonjakkia suihkussakaan. "Lauserakenteesi on syvältä ja heppisi pieni." |
McLeach 02.12.2022 15:55:57 | |
---|
mrk: Dynamic pricing ei ole käytössä ilman bändin ja keikkajärjestäjän tahtotilaa. Niin, tais Pomo just kertoa, että ihan artistin hyväksymä on tuo käytäntö. |
McLeach 02.12.2022 16:02:42 | |
---|
Ei noi tuplat nyt niin pahat ole kuin jengi on mesonnut, mutta aikamoista säksätystä silti. En uskalla edes kuulokkeilla kokeilla. |
Mortte 02.12.2022 16:33:15 | |
---|
aivokuolio: Katohan, puskista uusi biisi: https://www.youtube.com/watch?v=_u-7rWKnVVo&ab_channel=Metallica Ihan hauskaa Motörhead/Load-menoa, ja mukavaa vaihtelua parin viime levyn thrash-aikojen larppaamisen jälkeen. Soolo oli kyllä aika... huono. Huhtikuun 14. ilmeisesti sitten uusi pitkäsoitto. Kuuntelin just äsken ton uuden biisin, ei huono, ihan Metallicalta kuulostaa! Saattais olla iha yhtä kelpo levy tulossa ku oli Hardwired. |
Jucciz 03.12.2022 07:05:04 | |
---|
Funkånaut: Naulan kantaan; aistit valmiina nauttimaan huolella joka sävelestä. Eihän kukaan nauti laatukonjakkia suihkussakaan. Itsellänihän ainakin on suihkukonjakit erikseen. Sinä olet ihan saatanan perseestä ja typerä paskaperse. -Sir Jöpötin |
seppo69 03.12.2022 20:19:43 | |
---|
Uus biisi on hyvä ja mukava soitella mukana myös. [Jucciz: Jos on eri mieltä, on yksiselitteisesti väärässä.] |
HaloOfFlies 05.12.2022 23:53:24 | |
---|
Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb. |
Flash 07.12.2022 20:23:37 | |
---|
Nyt näyttää platinum liput tippuneen normaaluhintaisiksi, eli hyviä katsomopaikkoja tarjolla. Live Music Is Better! |
Tämä uusi sinkku on ensimmäinen tältä yhtyeeltä, josta jollain lailla jopa tykkäsin. Rokkaa. |
ttpp44 09.12.2022 15:32:26 | |
---|
shuffle: Tämä uusi sinkku on ensimmäinen tältä yhtyeeltä, josta jollain lailla jopa tykkäsin. Et ole kyllä sitten voinut montaa Metallican biisiä kuulla, koska muuten toi nyt ei vain ole mahdollista. |
shuffle 09.12.2022 16:23:24 (muokattu 09.12.2022 16:45:03) | |
---|
ttpp44: Et ole kyllä sitten voinut montaa Metallican biisiä kuulla, koska muuten toi nyt ei vain ole mahdollista. Riittävän monta, inhosin yhtyettä jo kasarilla. Eniten rasitti ehkä se, kun kitaristien piti ysärin alussa koko ajan soittaa Metallican riffejä ja vaahdota niistä koko ajan. Tuli mitta täyteen Black-albumia aika pian, ja sen edeltäjää. Black-albumi oli joillekin soittajille silloin ihan valtava juttu. Mä diggasin enemmän Nevermindia, joka tuli samoihin aikoihin. Mutta ei jatketa tästä, ei hyödytä. Kuten sanoin, uusi sinkku ei paha ollenkaan. Ei ollut tarkoitus tulla trollaamaan tai mitään, peace. |
Arkka 09.12.2022 17:27:28 | |
---|
shuffle: Eniten rasitti ehkä se, kun kitaristien piti ysärin alussa koko ajan soittaa Metallican riffejä ja vaahdota niistä koko ajan. Haha, sori siitä. Muistan esim. kun kävin säröpedaaliostoksilla musaliikkeessä ja soitin joka pedaalilla vaan Sandmanin riffiä. Varmaan tuli tutuksi sen ajan musakauppiaille... |
novo 09.12.2022 22:18:13 | |
---|
shuffle: Tämä uusi sinkku on ensimmäinen tältä yhtyeeltä, josta jollain lailla jopa tykkäsin. Rokkaa. Ei nyt itelle ihan eka, Until it sleeps oli meikästä heti kärkeen tosi kovaa paskaa. En oo ikinä oikein digaillut Metallicaa sen kummemmin, mutta Lux Aeternan kuuntelin usiamman kerran yhden päivän aikana. Landstr: "En kuitenkaan osaa selittää asioita niin, että ne tuntuisivat järkeviltä, joten annan olla."
vvaltsu:"Mä teen koko loman duunia ja luen siinä samalla kolmeen syksyn YO-kokeeseen. Kun on selkärankaa ja kanttia, niin.." |
Arkka 10.12.2022 12:28:17 | |
---|
|
Mortte 10.12.2022 14:02:28 (muokattu 10.12.2022 14:04:14) | |
---|
shuffle: Riittävän monta, inhosin yhtyettä jo kasarilla. Eniten rasitti ehkä se, kun kitaristien piti ysärin alussa koko ajan soittaa Metallican riffejä ja vaahdota niistä koko ajan. Tuli mitta täyteen Black-albumia aika pian, ja sen edeltäjää. Black-albumi oli joillekin soittajille silloin ihan valtava juttu. Mä diggasin enemmän Nevermindia, joka tuli samoihin aikoihin. Mutta ei jatketa tästä, ei hyödytä. Kuten sanoin, uusi sinkku ei paha ollenkaan. Ei ollut tarkoitus tulla trollaamaan tai mitään, peace. Tuli mullakin sillo aikanaan opeteltua "Enter Sandmanin"-riffi. Mutta enpä kyllä käyny yhdessäkään soitinliikkeessä sitä soittamassa, ei mulla koskaan ole ollut tarvetta ylipäänsä "esitellä taitojani" soitinliikkeissä. Mää oon käyny vaan ostamassa niistä kieliä yms. Kyllä mää sillo aikanaan kohtuullisen paljon innostuin "Black"-albumista, mutta olihan se "Master Of Puppets" vuonna 1987 paljon kovempi juttu! Nirvana oli kyllä aluksi tosi hieno juttu, jotenki tuntu mahtavalta, että aikas perusrock palasi ja vielä niin juurevana meininkinä! Mutta vähän ajan päästä Sonic Youthista tuli mulle paljo kovempi ja on sitä vieläkin. Nykyään arvostan "Black"-albumia ja "Nevermindia" aikalailla saman verran. |
Jucciz 11.12.2022 03:20:24 | |
---|
Mortte: Tuli mullakin sillo aikanaan opeteltua "Enter Sandmanin"-riffi. Mutta enpä kyllä käyny yhdessäkään soitinliikkeessä sitä soittamassa, ei mulla koskaan ole ollut tarvetta ylipäänsä "esitellä taitojani" soitinliikkeissä. Mää oon käyny vaan ostamassa niistä kieliä yms. Kyllä mää sillo aikanaan kohtuullisen paljon innostuin "Black"-albumista, mutta olihan se "Master Of Puppets" vuonna 1987 paljon kovempi juttu! Nirvana oli kyllä aluksi tosi hieno juttu, jotenki tuntu mahtavalta, että aikas perusrock palasi ja vielä niin juurevana meininkinä! Mutta vähän ajan päästä Sonic Youthista tuli mulle paljo kovempi ja on sitä vieläkin. Nykyään arvostan "Black"-albumia ja "Nevermindia" aikalailla saman verran. Heh, eli Master of Puppets oli kova juttu heti kun Garage Days tuli? ;) Sinä olet ihan saatanan perseestä ja typerä paskaperse. -Sir Jöpötin |
Mortte 11.12.2022 18:57:51 | |
---|
Jucciz: Heh, eli Master of Puppets oli kova juttu heti kun Garage Days tuli? ;) Kuulin Puppetsin vasta vähän jälkijättöisesti. Kyllä se tais Garage-e.p.kin kolahtaa sitte pian. |
Harris 12.12.2022 15:44:48 | |
---|
Vielä joskus sitä piti olla kärppänä selaimen ääressä tai lippukaupan edessä jonottamassa, että sai liput kentälle. Nyt niitäkin näyttää olevan vielä myynnissä. |
gotthard 12.12.2022 22:38:23 (muokattu 12.12.2022 22:40:06) | |
---|
En nyt viitsi tuolle keikalle mennä kun vasta olin Load kiertueella 96 areenassa ja sielläkin lava oli keskellä lattiaa. Hyvin toimi soundit silloin ainakin. Ja biisilistakaan ei ole paljoa muuttunut. |