Aihe: Mitä musiikkibisneksestä on jäljellä
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11
Mortte
07.12.2022 13:47:19
Gary Enfield: En ole asiaan juurikaan perehtynyt, mutta olettaisin, että nuorison hahmottuminen kuluttajaryhmäksi 50-luvun amerikoissa oli merkittävä myötätekijä. Kaupalliset intressit tukivat vahvasti nuorisokulttuurin syntyä. Plus että rock itsessään oli energisoivaa musaa, eli täytti paikkansa. Oma lukunsa on sitten rokin leviäminen muualle maailmaan. Oisko moniakaan kiinnostanu samoissa määrin jos se ois tullu muualta kuin amerikoista?
 
Veikkaan, että rockin energia olisi vedonnut nuoriin, ihan sama missä se olisi syntynyt. Toinen asia on se, kuinka moni nuori sitä olisi koskaan kuullut, mikäli se ei olisi syntynyt Jenkeissä. Siellä kun varmaankin oli isoimmat systeemit sen levittämiseen ja muutenkin Jenkkilät oli ainakin länsimaiden huomion kohteena tuolloin, heidän elämänmenoaan ihannointiin kaikin tavoin. Käsittääkseni ainakin täällä Suomessa. On toki mahista, ettei rokista koskaan olisi tullut näin valtaisaa, jos ei Elvis & co olisi päättäneet alkaa "pelleillä" Arthur Crudupin biisillä.
 
Ehkä tämäkin on Pesosen mielestä taas vaan sitä narratiivia, mitä rockissa tykätään kertoa eikä sillä ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Ehkä kaikki vaan on silkkaa sattumaa. Ihan sama, minä olen onnellinen, että rock syntyi!
StJerky
07.12.2022 17:22:13
"Narratiivi" -sana kuuluu ehdottomasti tämän vuosikymmenen hevonpaskabingoon.
Henri Henri Olavi
07.12.2022 17:23:39
Ai. Munsta narratiivi on tosi käytännöllinen sana.
CMX:ää kuuntelemalla sai ysärillä pillua. Nykyaikana hädintuskin kullia. -Seksihullut
Anonymous-jazz
07.12.2022 17:34:02
 
 
Henri Henri Olavi: Ai. Munsta narratiivi on tosi käytännöllinen sana.
 
Se onkin ns. sivistyssana, josta juntit eivät ymmärrä mitään.
"In a time of universal deceit, telling the truth becomes a revolutionary act" - George Orwell
Gary Enfield
07.12.2022 18:52:58
StJerky: "Narratiivi" -sana kuuluu ehdottomasti tämän vuosikymmenen hevonpaskabingoon.
 
Sen voi korvata ihan kotoperäisellä sanalla kertomus.
Henri Henri Olavi
07.12.2022 18:54:25
Gary Enfield: Sen voi korvata ihan kotoperäisellä sanalla kertomus.
 
Näh. Ei oo niin hyvä. Sama kuin esim. "about" on paljon parempi kuin "noin".
CMX:ää kuuntelemalla sai ysärillä pillua. Nykyaikana hädintuskin kullia. -Seksihullut
Anonymous-jazz
08.12.2022 04:41:38
 
 
StJerky: Eivätkä yleensä sanan käyttäjätkään.
 
No joo...
 
Aika lailla näin on.
"In a time of universal deceit, telling the truth becomes a revolutionary act" - George Orwell
Anonymous-jazz
08.12.2022 04:42:39 (muokattu 08.12.2022 04:42:56)
 
 
p130: Oon kuullut, että video ois tappanut radiotähden.
 
Nyt kävi jo niin, että Spotify oli tappanut kellari roktähden, kun Spotify vei siltä rahat.
"In a time of universal deceit, telling the truth becomes a revolutionary act" - George Orwell
gotthard
08.12.2022 11:45:20
Anonymous-jazz: Nyt kävi jo niin, että Spotify oli tappanut kellari roktähden, kun Spotify vei siltä rahat.
 
Kun minä olin pieni niin sanottiin että levy-yhtiöt ja managerit vie artistin rahat. Aina joku vie niiltä rahat.
Kefiiri
08.12.2022 12:01:16 (muokattu 08.12.2022 12:01:33)
Nykyään homma on kehittynyt sen verran että rahaa ei varsinaisesti viedä, kun ei sitä mistään tulekaan. En tajua miten voi olla tuollainen systeemi kuin Spotify. Varmaan siihenkin joskus tulee maksumuuri kuten lehdille. Lehdethän jakoivat alkuun sisältöä netissä ilmaiseksi kunnes hokasivat että eihän tässä ole mitään järkeä.
En ole musiikin asiantuntija.
p130
08.12.2022 12:31:53
 
 
gotthard: Kun minä olin pieni niin sanottiin että levy-yhtiöt ja managerit vie artistin rahat. Aina joku vie niiltä rahat.
 
Ei kannata alkaa artistiksi eikä maanviljelijäksi. Joku on aina vienyt niiden rahat.
Olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä.
Mortte
08.12.2022 13:57:31
Kefiiri: Nykyään homma on kehittynyt sen verran että rahaa ei varsinaisesti viedä, kun ei sitä mistään tulekaan. En tajua miten voi olla tuollainen systeemi kuin Spotify. Varmaan siihenkin joskus tulee maksumuuri kuten lehdille. Lehdethän jakoivat alkuun sisältöä netissä ilmaiseksi kunnes hokasivat että eihän tässä ole mitään järkeä.
 
Siinä vaiheessa minä yksinkertaisesti lopetan Spotifyn kuuntelun. Levyhyllystä kun alkaa jo löytyä kaikki maailman parhaimmat levyt. Eipä ole PJ Harveyn "The Hope Six Demolition Project"in jälkeen ilmestynyt yhtään maailman parhaat levyt -sarjaan kuuluvaa täysin uutta julkaisua. Ja jokatapauksessa lempiartistieni levyt julkaistaneen vinyylinä vielä pitkään.
 
Saan toisaalta perverssiä nautintoa siitä, että typerät mainostajat maksavat kuunteluni.
velipesonen
09.12.2022 08:48:09
 
 
Narratiivi on narraamista, totta kai. Suuret ikäluokat ovat narranneet maailman uskomaan että heidän sukupolvipyrkimyksensä ja -solidaarisuutensa on edistystä josta pitää olla kiitollinen, ja rock and roll saa luvan palvella eräänä osatekijänä tässä keitoksessa.
Minun argumenttini ovat laaja-alaisempia, tarkempia ja huolellisemmin perusteltuja kuin teidän muiden.
Anonymous-jazz
11.12.2022 01:17:00 (muokattu 11.12.2022 02:39:27)
 
 
Kyllähän menestyneen brändätyn artistin taustalta löytyy aina suurempi koneisto.
 
Siinä kun silloin 90-luvun alussa tämä laulava talonmies Sepi Kumpulainen ponnahti hetken pinnalle soittamalla pelkällä barreotteella kitaraa ja lauloi "Armotonta Menoa", tippadai dappadai. https://www.youtube.com/watch?v=R2F9milTpVs
 
Sitten kuulemma joku Helsinkiläinen HIFI-kauppias kusetti siltä hyvät rahat uusista stereoista, joihin meni suurin osa Sepin silloisista keikkatienisteistä.
 
Antti Tuisku taas laitettiin heti IDOLSIN jälkeen sinne tanssikouluun ja sillä oli iso tiimi suunnittelemassa levy-yhtiön kautta artistin brändiä.
 
Oli koreografit, puvustajat, kiertuemanagerit, levy-yhtiön tuottajat, sovittajat jne.
 
Sepi putosi pinnalta pois, koska ei osannut sen barresoinnun enemmän repertuaaria ja tässä koko musiikin viihdeala tiivistettynä. Että jos et pysty uudistumaan, niin yleisö hylkää.
 
Antti Tuiskulla vieläpä sen faniryhmän ikä on suunniteltu tarkkaan teini-ikäisille.
 
Mutta jos Antti Tuisku vaihtaisi trubaduuriksi ja soittaisi akustista kitaraa barresoinnuilla ja laulaisi jostain Hirviöstä joka tulisi häntä vastaan. Eipä varmaan sillä olisi sen jälkeen enää paljon nostetta artistina. Vaan Antin fanithan hylkäisi sen ensimmäisenä. Sekin on suora esimerkki fanikunnasta, jonka musiikkityyli pidetään miltei aina samanlaisena.
 
Edit: https://www.youtube.com/watch?v=cI1ZbBwEA-c Täällä on kovaa asiaa julmasta kaupallisesta musiikkialasta.
"In a time of universal deceit, telling the truth becomes a revolutionary act" - George Orwell
Mortte
12.12.2022 10:20:40
Anonymous-jazz: Kyllähän menestyneen brändätyn artistin taustalta löytyy aina suurempi koneisto.
 
Siinä kun silloin 90-luvun alussa tämä laulava talonmies Sepi Kumpulainen ponnahti hetken pinnalle soittamalla pelkällä barreotteella kitaraa ja lauloi "Armotonta Menoa", tippadai dappadai. https://www.youtube.com/watch?v=R2F9milTpVs
 
Sitten kuulemma joku Helsinkiläinen HIFI-kauppias kusetti siltä hyvät rahat uusista stereoista, joihin meni suurin osa Sepin silloisista keikkatienisteistä.
 
Antti Tuisku taas laitettiin heti IDOLSIN jälkeen sinne tanssikouluun ja sillä oli iso tiimi suunnittelemassa levy-yhtiön kautta artistin brändiä.
 
Oli koreografit, puvustajat, kiertuemanagerit, levy-yhtiön tuottajat, sovittajat jne.
 
Sepi putosi pinnalta pois, koska ei osannut sen barresoinnun enemmän repertuaaria ja tässä koko musiikin viihdeala tiivistettynä. Että jos et pysty uudistumaan, niin yleisö hylkää.
 
Antti Tuiskulla vieläpä sen faniryhmän ikä on suunniteltu tarkkaan teini-ikäisille.
 
Mutta jos Antti Tuisku vaihtaisi trubaduuriksi ja soittaisi akustista kitaraa barresoinnuilla ja laulaisi jostain Hirviöstä joka tulisi häntä vastaan. Eipä varmaan sillä olisi sen jälkeen enää paljon nostetta artistina. Vaan Antin fanithan hylkäisi sen ensimmäisenä. Sekin on suora esimerkki fanikunnasta, jonka musiikkityyli pidetään miltei aina samanlaisena.
 
Edit: https://www.youtube.com/watch?v=cI1ZbBwEA-c Täällä on kovaa asiaa julmasta kaupallisesta musiikkialasta.

 
Käsittääkseni Sepilläki oli loppuvaiheessa manageri, sehän puki sen Elvis asuun ja laittoi konetaustojen päälle laulamaan "dippaidaita", tais nimi olla Euro-Sepi! Ei se vissiin menny "suuressa yleisössä" lävitse.
 
Sehän se just on mielestäni nykymusassa ikävää, kun bändien täytyy tehdä sama levy kerta toisensa jälkeen, koska ne pelkää, että fanit muute hylkää. Onhan nuo monien bändien hardcore-fanit olleet aika armottomia, esim. Metallica sai St. Anger ja myös Lulu-levyistään melkoisesti paskaa niskaan. Minusta taas molemmat ovat hienoja, kun eivät niissä yrittäneet mitään "fanien miellyttämistä", sitte Death Magnetic taas on iha paska, ku sehän tehtiin paljolti pitkällisten tuottajan kanssa pohdittujen "mikä on Metallican syvin olemus" -kokousten jälkeen.
 
Ja juu, kyllä vanhojen klassikkoartistienki nousussa huipulle promootiolla oli iso merkitys, muistan lukeneeni esim. että Chas Chandler pisti ystäviään ostamaan isoja määriä "Hey Joe"-sinkkua, jotta saatiin Henkka listoille.
lukethesis
12.12.2022 11:51:22
Kefiiri: ...Spotify. Varmaan siihenkin joskus tulee maksumuuri kuten lehdille.
 
Mikä maksumuuri? Sellainenhan on jo, kuukausimaksu. Tai sitten olet niitä harvoja tässä maailmassa jotka kiduttavat itseään sillä jatkuvalla (skeidalla) äänimainonnalla levynkuuntelun välissä...?
Kefiiri
12.12.2022 12:22:45 (muokattu 12.12.2022 12:24:03)
lukethesis: Mikä maksumuuri? Sellainenhan on jo, kuukausimaksu. Tai sitten olet niitä harvoja tässä maailmassa jotka kiduttavat itseään sillä jatkuvalla (skeidalla) äänimainonnalla levynkuuntelun välissä...?
 
Olen just niitä. Kehuin toisessa ketjussa Virtasen Hal-00 -levyn kantta ja innostuin sitten kuuntelemaan levyä Spotifystä. Tunnelman piluu oli totaalinen, kun alun puhelinkeskustelun jälkeen odotin siitä saumattomasti lähtevää Clark Kentin aloitusta, ja tulikin kolme mainosta!
 
Maksumuurilla tarkoitin että oikeasti jäisi musa tyystin kuulematta jos ei maksa. Yleensä kestän ne mainokset, mutta Virtasen draaman kaaren katkeaminen otti koville.
En ole musiikin asiantuntija.
Henri Henri Olavi
12.12.2022 12:26:02
Kefiiri: Olen just niitä. Kehuin toisessa ketjussa Virtasen Hal-00 -levyn kantta ja innostuin sitten kuuntelemaan levyä Spotifystä. Tunnelman piluu oli totaalinen, kun alun puhelinkeskustelun jälkeen odotin siitä saumattomasti lähtevää Clark Kentin aloitusta, ja tulikin kolme mainosta!
 
Maksumuurilla tarkoitin että oikeasti jäisi musa tyystin kuulematta jos ei maksa. Yleensä kestän ne mainokset, mutta Virtasen draaman kaaren katkeaminen otti koville.

 
Olet kova tyyppi. Hattua nostan. Mä en siedä mainoksia missään. Mulla lähtee aina järki kun kuulen tai näen mainoksen. Tulee päälle sellainen kunnon murhamoodi.
CMX:ää kuuntelemalla sai ysärillä pillua. Nykyaikana hädintuskin kullia. -Seksihullut
Kefiiri
12.12.2022 12:44:36 (muokattu 12.12.2022 12:44:50)
Joskus niissä mainoksissa puhui viehättävän tekosöpö naisääni. Ei se tainnut olla oikean ihmisen ääni, mutta ihan innolla odotin että koska se taas tulee selittämään :)
En ole musiikin asiantuntija.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)