Elektroniikka ja soitinrakennus ›

Moi.
 
Kefiiri: Tori. fi:ssä on myytävänä näppärän näköinen talla, toki suht. tyyriskin:
 
https://www.tori.fi/uusimaa/Klassin … ntiikki_102633501.htm?ca=18&w=3
 
Ainakin itseltä jäisi ostamatta, jollei muuten niin kömpelöiden markkinointilauseiden kuten "lähes antiikkia" vuoksi.
Näyttää vahvasti samanlaiselta perustallalta kuin mitä rantabasaarissa ja spelellä on ollut ~kympin~kahden hintaan tarjolla jo vuosikymmenet.
 

 
Kefiiri: Yleensä kai nylonkielisessä luu on ihan kohtisuorassa kieliin nähden, vai olenko vallan hakoteillä? Muitakin vinoja naikkarin tallaluita olen joskus kuvissa nähnyt.
 
Et ole lainkaan hakoteillä, nylonkielisessä ei ole mitään syytä miksi tallan pitäisi olla joko kielikohtaisesti tai kokonaisuudessaan intonaatiokompensoitu.
 
Koska:
 
s151669: Nailonkielisessähän se kielen paksuus ei juurikaan muutu.
 
Sinänsä sen enempää kielikohtaisesta tai koko tallanluun intonaatiokompensoinnista ei haittaa ole, muttei ole sen puoleen mitään hyötyäkään.
Ellei teräskielisten kanssa samansuuntaista ja perinteisistä klassisista kitaroista poikkeavaa ulkonäköä laske hyödyksi.
 
Itsellä ei koskaan klassisissa ole kompensoitua tallanluuta tullut vastaan, mutta nähnyt toki olen ja olen pitänyt noita lähinnä epäkelvosti kopioitujen halpisinstrumenttien kuriositeettina.
Cross-over nylonkielisissä tai nylonkielisissä elektroakustisissa pienestä kompensaatiosta saattaisi ainakin teoriassa olla jotain iloa, en tiedä koska moisista ei kokemusta ole.
 
T:Samuli

Huom! Olet kirjoittamassa yli 423 päivää vanhaan aiheeseen!
 
Tämähän lopulta etenee. On aikaansaapa olo. On uusi luu alin kaupasta ja valikoima mysteerikalikoita eri kovapuita ja 3mm jyrsinterä.
 
Tänään sain aikaiseksi sahata ja höylätä uuden tallan aihion ulkomittoihinsa. Luun uraa ja kielien reikiä ynnä muotoilua seuraavaksi.
 
Kuinkas se liimaus parhaiten käy ? Vanhassa tallassa on pari piikkiä takana ilmesti estämässä luistelua liimauksen aikana. Miten lie laitettu paikalleen ?
 
Riittävän syvää puristinta ei tietenkään ole, kai tuohon joku kikkakolmonen on ? Läpiruuvit tietty käy puristimesta ;)

Itselleni vastaten vaikka homma onkin taas hetken jäissä: tallan paikan saa haettua kun tekee ensin puusoirosta tilapäisen tallanluun jolla hakee suunnilleen oikean korkeuden. Rautalangan pätkä peräpään hihnatappiin ja sen kumpaankin päähän kieli: ylä- ja ala-e. Kielet tallan reikien läpi, luun yli ja virityskoneistoon. Trimmaa sen puusoiron sopivaksi ja hakee intonaation paikalleen. Sitten merkataan tallan paikka, poistetaan kielet ja luu ja porataan tallan uran pohjaan reiät liimauksen aikaisille paikoitusnauloille.
 
Puristin pitänee askarrella kahdesta lehtikuusirimasta, välikappaleesta, iskumutterista ja ruuvista.

Sattuipa tämä pomppaamaan sopivasti esille, niin kerronpa nyt sitten...i.
 
Pääsin tässä talvella askartelemaan 80-luvun Landolaan uutta tallaa. Se on nyt paikoillaan ja säädöt vähän hakusessa.
 
Harkistin ensin tilata valmiin osan Thomannilta mutta, kun tämä oli juniorimalli, jossa kielet ovat tavallista kapeammalla myös tallassa, niin eihän siinä auttanut. Tilasin SP-Elektroniikasta ruusupuuaihion ja Hoscon luuaihion. Ko. luu sattui olemaan sopivaan mittaan tehty, niin ei tarvinnut sen kanssa veivata.
 
Jännästi on muuten Landolalla aikoinaan ajateltu, että vaikka kieliväli oli kapemapi niin tallan ulkomitat ovat kuitenkin hämäävästi aikuisten kokoa.
 
Työnantajan laboratoriosta löytyy onneksi vannesaha ja jyrsinkone, jotka auttoivat tarkkuushoimmissa ja osin siinä raa'assa työssä. Tein jonkin verran fiilis pohjalta intonaatiokorjausta, niin että bassopää luusta jää vähän toista milliä kauemmaksi kuin 1-kielen kohdalla. Ei tullut ainakaan liikaa. Loppu olikin sitten käsityökaluilla näpräämistä pöydän ääressä kotona. Ruusupuun pölyä oli joka huoneessa...
 
Mainittakoon, että ruusupuu tuoksuu piparkakkumausteelta ja kun sitä (liimapintaa) pyyhkii asetonirätillä, siitä lähtee helakan punaista väriä.
 
Alkuperäisessä, jostain pehmeästä puusta tehdyssä tallassa, "luu" oli istunut aika korkealla, joten tein luuta pitelevistä valleista korkeammat. Näyttää, että olisi varaa vähän madaltaakin mutta katsotaan nyt...
 
Mulla oli sattumoisin (tai ei se nyt ihan sattumaakaan ollut, on tuossa toinekin projekti jonossa) valmiina e-Baysta ostetut syäkurkkuiset puristimet (kiinalasita huippulaatua!), jotka sai jotenkin taiteiltua ääniaukosta tallaa puristamaan. Sisäpuolelle laitoin 2-puolisella teipillä puupalat vastimiksi. Vähän jäskätti, että lähteekö ne puristuksen jälkeen irti mutta lähtivät ilman väkivalttaa, kuhnan olivat vähän levänneet. Ohjaustappeina oli kaksi millin paksuista poranterää. Kannattaa sitten valita kunnon terät, että kestävät vetää pois ja laittaa ne peräpää edellä reikiinsä. Muuten tulee "hammaslääkärihommia", kun kiinalainen poranterä katkeaa tallan luu-uraan.
 
Lakka piti tietenkin poistaa tallan alta ensin. Alkuperäinen oli liimattu lakkapintaan ja suunnilleen puolet liimapinnasta ei ollut koskaan edes ollut kiinni.
 
Liiman valmistajan sivuilla sanotaan, että normi puusepän hommissa puolesta tunnista tuntiin puristusta mutta lujuutta vaativissa kohteissa vuorokausi ja sen jälkeen vuorokausi asettumisaikaa. Eli sen aikaa sitten odoteltiin.
 
Luu, vaikka ei ollut edes ihan valkoiseksi käsiteltykään, haisi kloorilta, kun sitä alkoi muotilla. Kloorin hajun olen luista huomannut ennekin. Ja joka kerta tuli kloorin hajua, kun viilasi lisää. Olen kerran saanut käsiin täysin käsittelemättömiä luuaihioita. Ne haisivat tullessaan eläimeltä. Päädyin kypsenteämään ne uunissa 70_C:ssä (noin vartin -- ainakin riitti) Eivät haisseet enää ja siitä aineesta tulikin parhaiten toimiva satula ikinä. Mutta ei nääkään huonoja olleet.
 
Tallan muotoilussa huomaan nyt jälkeen päin pari juttua, joissa kehittelisin muotoa eteenpäin: Kielten reiät tekisin ihan pikkuisen yläviistoon niin, että ovat takana syvemmällä ja tallan kuopassa millin korkeammalla, jotta kielen pujotus sujuisi helpommin. Ja sitä intonaatiokorjausta tekisin ehkä (varovasti) millin tai puolikkaan enemmän. -- Tämä tarve korostuu, kun diskattipäätä on tarkoitus laskea mahdollismman lähelle otelautaa ja bassopuoli pitää kuitenkin saada särinättömäksi Ongelmakieli on hankalasti D, joka on siellä jossain muiden välissä. Sen takia tuli otelaudan kanssa harjoittelukierros mutta kyllä se siitä vielä...
 
No tossa se projekti on nyt keittön pöydällä ... jospa sen saisi hiihtolomiski palautettua "asiakkaalle"... Jos nyt asiakkaasta voi puhua, kun huvikseni teen. :)

peteihis: Mulla oli sattumoisin (tai ei se nyt ihan sattumaakaan ollut, on tuossa toinekin projekti jonossa) valmiina e-Baysta ostetut syäkurkkuiset puristimet (kiinalasita huippulaatua!), jotka sai jotenkin taiteiltua ääniaukosta tallaa puristamaan.
 
Yritelin tässä puisilla virityksillä. Ei mahtunut ääniaukosta sisään, suunnitelma b käyttöön.
 
Hukkapätkistä korokkeet tallan siiville, toinen hukkapätkä nipun päälle ja kaksi viiden kilon käsipainoa koko nipun päälle. Siellä se nyt kuivuu. Sokiksi valikoitui Lidlin 107-osaisen porasarjan 2mm porat.
 
Lakka piti tietenkin poistaa tallan alta ensin. Alkuperäinen oli liimattu lakkapintaan ja suunnilleen puolet liimapinnasta ei ollut koskaan edes ollut kiinni.
 
Juu, sama vika. Rapsutin mitä irtosi ja liimasin lakan päälle, jos se pysyi 20 vuotta noinkin niin pysyy nytkin ihan tarpeeksi.
 
Kielten reiät tekisin ihan pikkuisen yläviistoon niin, että ovat takana syvemmällä ja tallan kuopassa millin korkeammalla, jotta kielen pujotus sujuisi helpommin.
 
Näin tuli tehtyä mutta ei ollut tarpeeksi korkeat korotuspalat ruuvipenkin alla pylväsporakoneessa. Toimii se noinkin, versiion 2 sitten 20 vuoden päästä...

Jaahas. Korjaus tehty. Kesti vuorokauden ja irtosi.
 
Toki siinä irtosi kannesta pintapuuta hyvä määrä tallan mukaan. Eli liimaus piti, kansipuu disintegroitui.
 
Läpipultit, täältä tullaan!

Moi.
 
s151669: Vanhassa tallassa on pari piikkiä takana ilmesti estämässä luistelua liimauksen aikana. Miten lie laitettu paikalleen ?
 
Voi olla toisinkin toimittu, mutta perinteinen puusepän tapa on naputella ja katkaista tiftilanka sopivasti terotetuilla leikkureilla.
Leikkureiden terotuskulmalla säädetään piikin kärjen korkeus pinnasta.
 
Noita piikkejä löytyy suurella todennäköisyydellä kaikista puusepän tekemistä esineistä joissa on liimattuja osia joiden asema on tarkka, seikka joka on syytä pitää mielessä jos/kun sellaisia sahailee tai höyläilee.
Myös paksummat viilutukset -etenkin kuviolliset/jalopuut- ovat toisinaan lukittu paikoilleen jostain reunasta tuollaisilla piikeillä ja kurkkaavat herkästi jos pintaa hioo, ja paskovat tietysti höylänterän samoin tein jos/kun höylää pois.
 

 
s151669: Riittävän syvää puristinta ei tietenkään ole, kai tuohon joku kikkakolmonen on ?
 
Tuo painojen käyttö on oikeastaan ainoa suhteellisen toimiva kikkakolmonen, korkeintaan voi tarvittaessa käyttää siroa kuormaliinaa painojen sijasta.
Vaatii kyllä oikeaoppisesti toteutettuna sen että kannen ja pohjan välissä on myös tukipala(t), muutoin osa painosta hukkuu kannen muodonmuutokseen eikä liimapinnan kosketuskaan välttämättä pysy riittävänä ellei talla ole joustava.
 

 
s151669: Läpiruuvit tietty käy puristimesta ;)
 
Läpiruuvit/-pultit ovat varsin yleinen tapa teinitsesäästin tallanliimauksissa.
Siitäkin huolimatta että syväkitaisen C puristimen askarteleminen ei mikään Amerikantemppu ole.
 
Ehdottomasti suosittelenkin parin askartelemaan joko paksummasta fankasta (tai jos metallintyöstökaluja löytyy niin lattaraudasta tai pyörötangosta).
Lattarauta/pyörötanko pitää tietty jollain tapaa peittää jottei niin herkästi kolhi ääniaukkoa.
Valitettavasti se monille ekana mieleen tuleva "isokitainen C-puristinaihio" eli lehtisaha ei yleensä ole tarpeeksi tukeva tuohon käyttöön.
 

 
s151669: Jaahas. Korjaus tehty. Kesti vuorokauden ja irtosi.
 
Toki siinä irtosi kannesta pintapuuta hyvä määrä tallan mukaan. Eli liimaus piti, kansipuu disintegroitui.
 
Erikoista, mutta Landolan kyseessä ollessa toki kaikki on mahdollista.
 

 
s151669: Läpipultit, täältä tullaan!
 
Noilla pysyy varmasti.
 
T:Samuli

basisti1971: mutta perinteinen puusepän tapa on naputella ja katkaista tiftilanka sopivasti terotetuilla leikkureilla.
 
Olin jo kysymässä mitä on tiftilanka mutta löytyihän se lopulta googlellakin.
 
Noita piikkejä löytyy suurella todennäköisyydellä kaikista puusepän tekemistä esineistä joissa on liimattuja osia joiden asema on tarkka, seikka joka on syytä pitää mielessä jos/kun sellaisia sahailee tai höyläilee.
Myös paksummat viilutukset -etenkin kuviolliset/jalopuut- ovat toisinaan lukittu paikoilleen jostain reunasta tuollaisilla piikeillä ja kurkkaavat herkästi jos pintaa hioo, ja paskovat tietysti höylänterän samoin tein jos/kun höylää pois.
 
Hyvä huomio, ei olisi moinen tullut mieleenkään.
 
Tuo painojen käyttö on oikeastaan ainoa suhteellisen toimiva kikkakolmonen, korkeintaan voi tarvittaessa käyttää siroa kuormaliinaa painojen sijasta.
Vaatii kyllä oikeaoppisesti toteutettuna sen että kannen ja pohjan välissä on myös tukipala(t), muutoin osa painosta hukkuu kannen muodonmuutokseen eikä liimapinnan kosketuskaan välttämättä pysy riittävänä ellei talla ole joustava.
 
Tuosta olisi voinut olla iloa ja sen olisi pitänyt tulla mieleen. Kiilapalojakin olisi ollut pussillinen jotta olisi saanut säädettyä tiukkuuden sopivaksi.
 
Läpiruuvit/-pultit ovat varsin yleinen tapa teinitsesäästin tallanliimauksissa.
Siitäkin huolimatta että syväkitaisen C puristimen askarteleminen ei mikään Amerikantemppu ole.
 
Se amerikan temppu tässä olisi ollut oikean muodon keksiminen. Se puupalikka jota ohentelin aikani ei millään taipunut kaikuaukosta sisään niin että se olisi ylttänyt tallan alle. Lattaraudan tarttisi olla kyljellään jotta siinä olisi mitään vääntöjäykkyyttä ja sitten se ei enää olisi taipunut kun ei se puupalakaan mennyt.
 
Erikoista, mutta Landolan kyseessä ollessa toki kaikki on mahdollista.
 
Se kansi on laminoitu kolmesta kerroksesta - näkyy kaikuaukosta. Ylä- ja alakerros on luokkaa alle millin ja siinä missä liima on paremmin pitänyt - eli kokolailla puolet koko alasta - on pintaviilu käytännössä jäänyt kokonaan tallaan kiinni. Ihmekö tuo ettei se kaikkea kestä.
 
Toivottavasti näistäkin jorinoista on iloa muillekin tein itse ja säästin -ihmisille :)

Noita piikkejä löytyy suurella todennäköisyydellä kaikista puusepän tekemistä esineistä
 
Tässä mun kuvailemassa tapauksessa oli orkkis tallassa neljä pientä lankapiikkiä suunnilleen tallan luun kohdalla. Salakavalan pieniä.

Noi piikit voi korvata vaikka hammastikuilla niin säästyy seuraavan tekijän työkalut.

luuppaaja: Noi piikit voi korvata vaikka hammastikuilla niin säästyy seuraavan tekijän työkalut.
 
Olisiko mitään apuja autotarvikeliikkeissä ( motonet, biltema? ) myytävistä kannen venttiilien puristimista ? Niissähän on aikamoisen suuri se kita ?
Puupalat sen päidern ja tallan+kannen alapuolen väliin ettei jää jälkiä.

nightbird: Olisiko mitään apuja autotarvikeliikkeissä ( motonet, biltema? ) myytävistä kannen venttiilien puristimista ? Niissähän on aikamoisen suuri se kita ?
Puupalat sen päidern ja tallan+kannen alapuolen väliin ettei jää jälkiä.
 
Eipä taida olla. Noissa kita on kyllä isosti auki mutta ei riittävän syvä. Pitää yltää ääniaukosta -- mieluimmin ääniaukon keskeltä tallaan asti, eli 18+ senttiä suunnilleen. Paljon syvempi taas ei mahdukaan, eli aika spesiaali työkalu se on.

peteihis: Eipä taida olla. Noissa kita on kyllä isosti auki mutta ei riittävän syvä. Pitää yltää ääniaukosta -- mieluimmin ääniaukon keskeltä tallaan asti, eli 18+ senttiä suunnilleen. Paljon syvempi taas ei mahdukaan, eli aika spesiaali työkalu se on.
 
Minulla ainakin on siinä työkalussa noihin mittoihin asettuva kita, on lisäksi ohuempi rakenteinen kuin oikeat puristimet. Voisi ehkä mahtua paremmin siitä ääniaukosta, en tiedä. Pitänee testata omassa akustisessa.

Itselle tuli tuosta puristimesta näin jälkikäteen "valaistuminen". Sen alaleuan pitänee olla kaareva jotta se taipuu aukosta sisään. Näin tehden olisi varmastikin onnistunut puristimen teko.