Rock, pop, alternative ›

Faktahan on se, että One Hot Minute on RHCP:n paras levykokonaisuus. Tämä uusi ei kyllä oikein lähde, jopa vielä vähemmän kuin edellinen.

No ei se sentään BSSM:lle pärjää.

Esimerkiksi I'm with you mestaristeos verrattuna näihin pariin viimeisimpään. Ottaakaahan uudestaan kuunteluun. Hyvä plätty. Kolmanneksi paras BSSM:n ja Californicationin jälkeen.

Olen tästä lähes samaa mieltä, aliarvostettu levy, itsellä tosin tulee joku kumma oksennusrefleksi kalifornikaation soidessa, en tiedä miksi.

Tomtom: Olen tästä lähes samaa mieltä, aliarvostettu levy, itsellä tosin tulee joku kumma oksennusrefleksi kalifornikaation soidessa, en tiedä miksi.
 
Koska siinä on niitä melodioita? Jotka on a) lapsellisia b) huonosti laulettu

Mahtava albumi.

Itselleni sekä BSSM että Californication on molemmat täyden kympin levyjä ja yltävät kumpikin omalle ehkä top 15 parhaat ikinä -listalle, mutta en oikein osaa sanoa kumpi on parempi...

sirdickyj: Koska siinä on niitä melodioita? Jotka on a) lapsellisia b) huonosti laulettu
 
Molemmat vaihtoehdot saattaa osua hyvinkin kohdalleen, mutta ei ehkä kannata kaivaa tätä tämän enempää..

Piepe: Itselleni sekä BSSM että Californication on molemmat täyden kympin levyjä ja yltävät kumpikin omalle ehkä top 15 parhaat ikinä -listalle, mutta en oikein osaa sanoa kumpi on parempi...
 
Sama vika. Myös yllä mainittu Im with you on näistä fruscianten viimeisen lähdön jälkeisistä levyistä ehdoton helmi.

sirdickyj: Koska siinä on niitä melodioita? Jotka on a) lapsellisia b) huonosti laulettu
 
No mutta nehän on vaan osa koko juttua.
Ei ne ikinä ole mitään mahtavaa taidetta ollut, eikä tule koskaan olemaankaan, mutta ei niitä kukaan "parempiakaan" voisi vetää siinä.

Henri Henri Olavi: No ei se sentään BSSM:lle pärjää.
 
Mielestäni nimenomaan albumikokonaisuutena parempi, kuin BSSM, tai mikään muukaan tähänastinen. Jotenkin täydellinen paketti, jota peppersit eivät sittemmin ole saaneet kasaan. Helvetisti hyviä biisejä kyllä ovat saaneet kasaan sittemminkin, varmaan yhteensä ainakin parin levyn verran enemmän kuin One Hot Minutella.

Enempi on enemmän.

Ennen RHCP oli itselle isoimpia suunnannäyttäjiä mutta ei hemmetti näitä levyjä nykyään. Hienoa se soitto on sinänsä mutta ei jumalauta miksi julkaistu 34 biisiä, joista yksikään ei olisi yltänyt klassikkolevyille. Voi herranjestas anna mun kaikki kestää. Helppoa toki vaan skipata ja unohtaa, kuten on tehty jo Fruscianten tokan lähdön jälkeen tehnytkin onnistuneesti.

Levyä eilen pyöräyttelin ja onhan siellä toimivia ralleja seassa, kuten jotkut Fake as Fu@kit yms. Toisaalla siellä on taas ihan uskomattomia pökäleitä, kuten joku My Cigarette ja aivan käsittämätön In the Snow, jonka viimeisenä keinona on koitettu peitellä kertosäkeen vokaaliraitaa efekteillä. Toisaalta noissa minimalistisissa jutuissa on yllättävän onnistunut vaikka La La La...-renkutus, jonka muutamat tuotannolliset kikat tuovat jotenkin mieleen Cave & Ellis-ryhmän äänimaiseman.
 
Sen ymmärtää hyvin, että bändillä on ollut hyvä luova kausi meneillään ja biisejä on tehtailtu urakalla, mutta ei se oikein riitä, että vedetään vaan bassoa hienosti, näppäillään sointuja ja vedetään rummuilla tiukasti, kun se biisi uupuu useasti kokonaan. Kiedisillä on ollut aika mahdoton urakka rakentaa biisit taustojen päälle. Lisäksi ne halvat rumpukonemeiningit yksinkertaisine looppeineen ei oikein tarjoa yhtään mitään.

Tympee Huttunen: Levyä eilen pyöräyttelin ja onhan siellä toimivia ralleja seassa, kuten jotkut Fake as Fu@kit yms. Toisaalla siellä on taas ihan uskomattomia pökäleitä, kuten joku My Cigarette ja aivan käsittämätön In the Snow, jonka viimeisenä keinona on koitettu peitellä kertosäkeen vokaaliraitaa efekteillä. Toisaalta noissa minimalistisissa jutuissa on yllättävän onnistunut vaikka La La La...-renkutus, jonka muutamat tuotannolliset kikat tuovat jotenkin mieleen Cave & Ellis-ryhmän äänimaiseman.
 
Sen ymmärtää hyvin, että bändillä on ollut hyvä luova kausi meneillään ja biisejä on tehtailtu urakalla, mutta ei se oikein riitä, että vedetään vaan bassoa hienosti, näppäillään sointuja ja vedetään rummuilla tiukasti, kun se biisi uupuu useasti kokonaan. Kiedisillä on ollut aika mahdoton urakka rakentaa biisit taustojen päälle. Lisäksi ne halvat rumpukonemeiningit yksinkertaisine looppeineen ei oikein tarjoa yhtään mitään.
 
Niin. Moni positiivinen arvostelu levystä on juurikin nojannut siihen, että on niin erilaisen kuulosta ja siistiä kun joku kuulostaa melkein joltain muulta. Mielestäni pääasia olisi hyvät biisit, aivan sama mitä ikinä ne tuovat mieleen. Tyylien testaiilu ei ole varsinaisesti vaikeaa tai missään määrin laadun merkki.

Monet bändit ja varsinkin biisintekijät tekee tuhat biisiä joita ei koskaan julkaista ja julkaistavaksi tulee vaan ne harvat parhaat. Sitten syntyy mielikuva, että kaikki mitä kyseinen artisti tekee on parasta. Mutta siinä kohtaa kun artisti itse alkaa kaiken hypetyksen keskellä luulla, että kaikki mitä tekee on parasta niin ei hyvä. Jokainen keskeneräinen julkaistu räpellys kuitenkin vesittää myös koko bändin mielikuvaa.
 
Jos välttämättä haluaa kaikki julkaista niin voisi julkaista vaan jonkun sadan biisin jamikokoelman joka on tarkoitettu faneille jotka haluaa kuulla niitä jameja jotka vedettiin kerran, mutta ei kuitenkaan tarjota biisejä varsinaisina levyinä. Sama on mun mielestä esim. Billy Corganin kanssa, liikaa epämääräistä musaa joka vesittää koko settiä.

Itse kyllä pidän.
Voisin käydä biisikohtaisesti kaikki läpi, en arvostellen vaan kuvaillen.
Sitten kun/jos jaksan ja viitsin.

KaRa: Itse kyllä pidän.
Voisin käydä biisikohtaisesti kaikki läpi, en arvostellen vaan kuvaillen.
Sitten kun/jos jaksan ja viitsin.
 
Hyvä. Kuvailu on paljon mielekkäämpää kuin arvostelu. Miten itse kokee teoksen.

Huomaan välillä eläneeni jossain kuplassa tai tynnyrissä, kuten nyt kun kuuntelin ekaa kertaa I'm With Youta about 10 vuoteen ja tajuan että sehän on kuin onkin ihan helvetin hyvä levy.