Keskustelua raskaammasta musiikista ›

hevikivinen: Tuosta uudesta levystä oli livahtanut jo arvostelukin joku aika sitten Imperiumin nettisivuille, mutta näyttää olleen ennenaikaista hättäilyä, koska sitä ei sieltä enää löydy.
 
Tässäpä se:
 
"Yhtä elämäni tärkeimmistä bändeistä, Queensrÿcheä, pitää vuonna 2022 arvostella kokonaan eri mitta-asteikoilla ja ilman nostalgian sumentamia fanilaseja. Kun ei edes odota mitään vuosituhannen vaihdetta edeltävää Queensrÿcheä, näiden vuoden 2012 jälkeen ilmestyneidenkin albumien kanssa pystyy elämään. Siitäkin huolimatta, että esittäjän nimi levyn kannessa on sama kuin sillä hienolla bändillä, jossa kultavuosinaan vaikutti vain kaksi nykykokoonpanossa soittavaa muusikkoa. Joista vain toinen oli biisinkirjoittaja. Eikä hänkään ole kirjoittanut ainuttakaan yhtyeen hittiä yksinään.
 
Niinpä ei ole suurikaan ihme, että jo neljännen albumin peräkkäin eli siis hänen kannaltaan hiukan harmillisesti tasan yhtä kauan kuin Todd La Torre on yhtyeessä laulanut Queensrÿchen albumi on jokseenkin turhanpäiväistä veivailua jossakin vanhan rychen äänimaisemien tontin laitamilla, mutta ilman sen suurempaa suuntaa tai selkeästi korviin tarttuvia biisejä. Toisinaan näihin rajatila-rychemäisyyksiin yhdistyy Rushin elkeitä (Hold On), toisinaan taas unenomaista, päämäärätöntä haahuilua jossakin Silent Lucidityn ja (laulutyylin vuoksi) Guns N Rosesin heikoimpien fillerislovarien seutuvilla (Forest). Ajoittain käväistään aavistuksen liikaa Dream Theaterin kikkahevinkin puolella ja välillä tuplakitaroidaan Iron Maidenin maisemiin. Kaikki ainekset ovat siis tuttuja ja oikeaan palettiin kuuluvia, mutta sekoitussuhde on jotenkin väärä tai reseptistä puuttuu liikaa alkuperäisiä mausteita, jotta touhussa maistuisi "se oikea Queensrÿche". Lähimmäksi päästään biisissä Sicdeth.
 
Tämänkin sanottuani, Digital Noise Alliance on selvästi parempi albumi kuin yksikään surullisesta joukosta Hear in the Now Frontier (1997), Q2K (1999), American Soldier (2009) ja Dedicated to Chaos (2011).
 
Kaikkeen tähän osasi onneksi valmistautua jo kolmen edellisen levyn, Queensrÿche (2013), Condition Hüman (2015) ja The Verdict (2019), karaisemana. Siihen sen sijaan en ole yhtään varma, että tulisin koskaan olemaan henkisesti valmis, että Queensrÿche käy versioimaan Billy Idolin kuluneinta hittiä. Vaikka Todd La Torrella olisi ollut paukut tehdä tästäkin biisistä vaikka miten itsensä ja yhtyeensä kuuloinen, leimallisesti Queensÿcheä tässä luennassa on ainoastaan Eddie Jacksonin kitarasoolo. Harmi. Siksipä lainabiisi on vielä aavistuksen verran muuta levyä turhempi.
 
Kuten huomaatte: vaikka miten aluksi sanoin, että Queensrÿcheä pitäisi vuonna 2022 arvostella eri asteikoilla kuin silloin joskus ja vieläpä ilman fanilaseja, se ei ole niin helppoa. Ainakaan minulle."
 
Jotenkin häiritsee, että arvostelija vertaa tätä levyä noihin "dark eran" aikaisiin lättyihin. Hmmm. Miksi ihmeessä?
Luin samalla LaTorre aikaisten, kolmen aiemman levyn arvostelut ja ihmetytti että vaikka niiden arviot oli vähintäänkin varovasti positiiviset, niin tästä jäi mauksi jotenkin rivien välistä luettavissa olevaa negatiivisuutta.
 
Samoin osui silmään "Eddie Jacksonin kitarasoolo" ???
Lienee käynyt kirjoittajalle tahaton lapsus?
 
Noh, mikäli uusi lätty pääsee Verdictin tasolle, niin olen ihan onnellinen. ;)

Niin, ja vieläkin kummastuttaa, miksi levyn arvostelu oli vedetty aika pian pois Imperiumin sivuilta? Oliko se pantu sinne liian aikaisin, koska julkaisupäivään on vieläkin aikaa neljä kuukautta, ja esim. levy-yhtiössä oli asia huomattu? Itsekin ihmettelin arvostelun ilmestymistä, koska ei niitä yleensä tehdä noin paljon ennen julkaisupäivää. Mistä lienee levy edes vuotanut arvostelijalle?

Käsittääkseni riippuu varmaan bändin levy-yhtiöstä ja/tai managementista joka pistää jakoon lehdistöä varten oman promokappaleen (cd-levyn otaksuisin). Tiedä sitten minkälaisilla ehdoilla(?) noista sittten saa tehdä arvostelun ja milloin julkaista se... On hyvinkin mahdollista että ko. arvostelijalla oli mopo keulinut liian aikaisin levy-yhtiön mielestä ja käskenyt poistamaan sen Imperiumista.

Toinenkin arvostelu ilmestynyt:
 
https://levyarvostelut.fi/levy/6470/digital-noise-alliance/

Tuosta arvostelusta osui silmiin tämä:
 
"Billy Idol -laina Rebel Yell on ihan turha. Miksi? Yrittääkö Todd imitoida Idolia? Ei suju."
 
Varmaan bonusbiisinä otaksun? No anyway sittenhän sen aikanaan kuulee miten turha tuo olikaan...

In Extremis-video tulevalta levyltä:
 
https://blabbermouth.net/news/queen … e-from-digital-noise-alliance-album
 
Mitä tuosta sanoisi... Jotenkin vähän liiankin "suora" hevibiisi Queensrycheltä? Ehkä yritetään toistaa alkuaikojen meininkiä? Progeilua rajoitettu ainakin tämän osalta... Ja tuli ajoittain Maiden mieleen;).

Regalis Apertura: In Extremis-video tulevalta levyltä:
Kieltämättä pieni pettymys, tämä kipale...

Toinen maistiainen Forest:
 
https://www.youtube.com/watch?v=P36SqlrR6cU
 
Ihan ok balladi noin kertakuulemalta...

Kolmas irrotus tulevalta: https://www.youtube.com/watch?v=RcOYiGUr3Iw
 
Enpä tiedä. Tuntuu että näihin biiseihin on ensin kasattu riffejä ja sitten teipattu laulua päälle. Sama on kyllä vaivannut ryhheä jo jonkin aikaa. Ehkä liikaa Wilton bändi nykyään ja siten turhan yksiulotteinen. Torren laulutkin alkaa olemaan kuolevaistasolla mikä ei nosta biisejä vesirajasta ylemmäs.
Plussana se että tähän biisiin ei ole tungettu liikaa outoja sointuja tai kamalaa grungehikeä.

Hmm mulle tuli aika lailla Black Sabbath mieleen tuosta Behind The Wallsin riffistä. Jotenkin suoraviivaisempaa kamaa nämä uudemmat biisit tuntuisi olevan edelisiin levyihin verrattuna... Varmaan makuasia onko se sitten hyvä vai huono asia? Onko tämä edelleenkin progressiivista metallia kuten ennenkin? Joitakin elementtejä siitä on mukana ja toisia taas ei;)...

Uusi lätty tuli eilen, mutta sain kuunneltua vasta äsken.
Oli kyllä pettymys.
 
Kauhean tasapaksua vääntämistä ja taas puuttuu se oleellinen, eli laulumelodiat.
Teki tiukkaa saada edes kuunneltua levy yhdellä kertaa alusta loppuun.
 
"Ainoa" valopilkku on biisi "Lost in sorrow", mutta sekin jää kauas esim. edellisen levyn Dark Reveriestä.
No, oli siellä tuon lisäksi ehkä kaksi muutakin biisiä, joissa oli vähän ideaa.
The Verdict on kuitenkin levynä ihan toisella tasolla, kuin tämä.
 
En tiedä, liekö johtui yleisestä fiiliksestä että miksaus / masterointikin on jotenkin outo ja vaan lisäsi kuuntelun tuskaa?
 
p.s. En ymmärrä edelleenkään, Rebel Yell - coverin pointtia.
 
Tällaiset, lyhyet ja pikaiset tuntemukset.
 
Eikun seuraavaa levyä odotellen...

Uusi levyhän on mainio! Itse asiassa paras sitten ekan albumin La Torren saapumisen jälkeen. Biiseissä on kunnolla hyviä melodioita ja tempotkin vaihtelevat. Luojan kiitos on päästy todella kauas Taten loppuaikojen levyistä, jotka raahautuivat eteenpäin laiskalla keskitempolätkyttelyllä.

On tää ny parempi kuin moni aikasempi levy. Rumpalointi vähän tylsähköä, Rockenfieldiä kaipaisi.

Heh. Tänään oli uudestaan ilmestynyt Imperiumi.net -sivustolle sama Queensrÿchen levyn arvostelu, joka pääsi sinne kummallisesti lipsahtamaan jo toukokuussa.

hevikivinen: paras sitten ekan albumin La Torren saapumisen jälkeen. Biiseissä on kunnolla hyviä melodioita
Jännää, kuinka paljon voi mielipiteet erota. :D
Mun mielestä Verdict on ylivoimaisesti paras "TLT-era" albumi ja juurikin melodioita jäin tässä kaipaamaan. ;)

Eddie Jackson muistelee aikaa Taten kanssa:
 
https://blabbermouth.net/news/queen … behavior-still-poses-a-threat-to-us
 
Aika pitkä juttu joten lukekaapas tuo itse...

Regalis Apertura:
 
Aika pitkä juttu joten lukekaapas tuo itse...
 
Totta. Aika pitkä juttu. :)
Kirjoitin jo ajatuksia tuosta, mutta deletoin kaiken.
Tunne otti vallan.
 
Suuret linjathan oli tiedossa, mutta jotain asioita pitää silti vähän sulatella, ennen kuin avaan sanaisen arkun.
 
Artikkelihan on vuodelta 2012, mutta on siinä asioita joita en aiemmin ollut lukenut.
 
Kiitos artikkelista!

Juu olihan tuossa ainakin itselleni uusiakin pointteja kuten että Taten ja DeGarmon välit meni huonoiksi (aiemmin tiesin että Tatella ja Rockenfieldilla oli skismoja). Toinen oli se että jo Promised Landin aikoina Tatella alkoi mennä hermot ja purki kiukkuaan DeGarmoon kun piti painaa duunia ja avioliitto rakoili. Kolmas oli ne managerien ja DeGarmon tylyhkö erottaminen. En ihmettele että lopetti musahommat tuon jälkeen... Neljäs oli se että parivaljakko Geoff ja Susan Tate aiheutti ongelmia bändissä:
 
"The continuous nepotism from Geoff and Susan during her involvement with the band had caused many arguments, generated more tension and a high level of emotional stress on Michael, Scott and I."

Ei mulla muuta asiaa ole kuin että tulipa eilen kuunneltua pitkästä aikaa Operation Mindcrime ja kuten ko. levyn kohdalla kuuluu asiaan: alusta loppuun yhdellä kerralla. Ei voi kyllä taas muuta todeta kuin että ei ole kyllä yhden yhtään edes keskinkertaista biisiä tällä levyllä ja kokonaisuus on konseptia myöden täydellinen.