Rock, pop, alternative ›

Lnoer: Kyllä teatterissa oli kuultavissa, että osalle saattoi tulla yllätyksenä ettei se olekaan mikään "Bohemian Rhapsody", "Rocketman" tai "Elvis". Puolessa välissä leffaa kuulin kun takana kyseltiin, että "niin, onko tämä joku parin tunnin musavideo?"

 
LOL, hyvä Suomi.

Käytiin rouvan kanssa katsomassa Orionissa, mikä saattaa värittää kertomaa, kun on niin fantsu mesta.
 
Oli loistava elokuva ja mun mielestä nimenomaan loistava dokumentti. Ei se ollut dokumentti Bowien urasta päivämäärineen ja faktoineen, vaan reippaasta kestostaan huolimatta tiivis dokumentti Bowien ajatusmaailmasta ja myös siitä, miten se muuttui. Kovimmat muutoksethan nähtiin leffan loppupuolella: aluksi muutos tienaavaksi dandyviihdyttäjäksi ja sitten toteamus, jonka mukaan hän oli siihen aikaan taiteilijana aivan skutsissa ja koko ajatusmaailma oli väärin. Ennakkotietoa leffan katsominen edellytti, mutta ei se mikään aapiskirja ollutkaan.
 
Aloin leffan näkemisen jälkeisenä yönä pohtia sitä, miksi Bowie ei maininnut koko leffan aikana nimeltä kuin Enon ja Imanin. Tunsiko hän olleensa kaiken muun ajan kuplassa ilman kontaktia muuhun maailmaan? Vai oliko hän niin tiiviisti sulaneena kulloiseenkin proggikseen, että siinä ei nimillä ja persoonilla ollut väliä? Monet taltioinnit viittasivat jälkimmäiseen.
 
Kuva- ja äänimateriaalin keräämiseen, työstöön ja ennenkaikkea leikkaamiseen oli uhrattu aikaa. Kun ei ollut puhuvia päitä, oli sitä materiaalia todella paljon. Diggasin tosi paljon (hälyisistä) kuva- ja äänimaailmoista lukemattomine leikkauksineen. Metakka oli kova, mutta dynaaminen ja siksi ei väsyttävä ollenkaan päinvastoin kuin tämän vuosituhannen tuotantopolitiikka tuppaa oleen. Steve Lillywhitehan siellä oli ollut ääntä työstämässä. Ja jos ei tähän mennessä ole tajunnut, kuinka kova Mick Ronson oli, niin luulisi, että viimeistään tämän jälkeen. Sama koskee Reeves Gabrelsin uskomatonta paskuutta.
 
Ja sitten lopuksi vielä: te jotka lähditte pois lopputekstien aikana, ette tiedä, mitä menetitte.
 
Olen jokseenkin varma, että Bowiesta tulee vielä asiallinen faktasarjakin ja ei siinä mitään. Se täydentäisi hyvin tätä mestariteosta.

Katsoin tuon Moonage Daydreamin nyt telkusta ja olihan se kova. Let's Dance-kiertueen kokoluokan suuruus ehkä vähän yllätti, kun on siitä levystä lukenut vähän vähemmän mairittelevia mielipiteitä. Siellähän oli stadionit täynnä ihmisiä. Toki tiesin että Bowie oli 80-luvulla iso tähti, mutta en ajatellut hänen olleen ihan noin iso stara. Ehkä kuitenkin se 70-luvun anti oli mieluisinta koska silloin ne kaikki tärkeimmät levyt julkaistiin. Kattava läpileikkaus kuitenkin Bowieen ja todella hienosti tehty. Jäin kuitenkin miettimään että miltähän levyltä se loppupuolella tullut "Fun Machine" tjsp löytyy kun kuulosti aika hyvältä.

HaloOfFlies: Katsoin tuon Moonage Daydreamin nyt telkusta ja olihan se kova. Let's Dance-kiertueen kokoluokan suuruus ehkä vähän yllätti, kun on siitä levystä lukenut vähän vähemmän mairittelevia mielipiteitä. Siellähän oli stadionit täynnä ihmisiä. Toki tiesin että Bowie oli 80-luvulla iso tähti, mutta en ajatellut hänen olleen ihan noin iso stara. Ehkä kuitenkin se 70-luvun anti oli mieluisinta koska silloin ne kaikki tärkeimmät levyt julkaistiin.
 
Bowie oli Let's Dancen aikoihin ja jonkin aikaa sen jälkeenkin vielä suorastaan megatähti, maailman suosituimpia muusikoita. Wikipedian mukaan Let's Dance oli myynyt melkein 11 miljoonaa kappaletta (vuoteen 2012 mennessä), ollen Bowien uran kaupallisesti menestynein albumi. Seuraavana vuonna ilmestynyt Tonight on sekin myynyt 3,6 miljoonaa kappaletta. Niin, että ei se niin ihme ole, että stadionit noina vuosina täyttyivät. Muistan, että noina aikoina MTV:llä pyöri aivan alvariinsa Bowien musiikkivideoita. Omasta mielestäni Let's Dance on aivan hyvä kaupalliselta kuulostava albumi, Tonight sen sijaan ei niinkään. Toki sekä oman taiteilijakuvansa että laajemminkin rockmusiikin kehityksen kannalta merkittävimmät levynsä Bowie julkaisi 70-luvulla.

Kova ukko:
 
https://www.youtube.com/watch?v=Z9GbGO7CKdQ

Kävin tässä viikolla Alakulttuurikeskus Alimuksessa Pengerkadulla (Helsinki siis) kuuntelemassa Puka Oinosen luotsaamaa Bowie -tribuuttibändiä Spiders from Malmi. Yleensä en ole niin innostunut moisista, mutta tälle vahva suositus, jos sattuu eteen. Bändi veti kyllä "oikein", mutta musta siinä ei kuitenkaan ollut niinkään kyse matkimisesta kuin siitä, että Bowien kanssa oltiin sinut, mitä kuvaa bändin mainoslausekin 150 vuodesta Bowien kuuntelua.
 
Pukahan on Bowiensa tunteva mestarikitaristi, joten homman tiesi sujuvan jo etukäteen. Mutta erityisesti mut yllättivät keyboardisti Gavin van Donk, joka oli huolella kaivanut soundit ja tarpeen vaatiessa soitti myös komppikitaraa ja laulaja Gugge Wasenius, jolla oli luonteva ja tähän musaan sopiva soundi. Bassossa oli Dile Kolanen (kasarilla Pukan kanssa Nights of Iguanassa) ja rummuissa Mäikkä Tuomi.
 
Kandee tsekata, jos sattuu kohdalle. Samalla vahva suositus myös mestalle. Tosi hieno ja sopivan kokoinen entinen elokuvateatteri ja teatteritila, jossa on hyvä stage ja asiallinen tekniikka. Toivottavasti pysyy pystyssä.
 
PS. Korjasin yhden nimen.