Klassinen ›

Pidättekö te Mozartin musiikista ja kuunteletteko sitä paljon? Minusta hän on kaikkien aikojen suurin säveltäjä ja Hildesheimerin mukaan tunnetun historian kenties suurin nero.
 
Itse kuuntelin liikuttuneena ja melko vaikuttuneena Mozartin sinfoniaa nro 25 tässä eräänä päivänä Harnoncourtin tulkitsemana, joten kyllä se Mozart vieläkin saa tunteet pintaan ja äsken liikutuin eräästä Tituksen lempeyden kuoronumerosta vaikken ole pitkiin aikoihin saanutkaan yhtä valtavia elämyksiä Mozartin musiikista kuten teini-ikäisenä ja vaikkei tuo kyseinen ooppera suosikkeihini Mozartilla kuulukaan, sillä esim. Hildesheimerin mukaan väsynyt rutiini hallitsee jaksojen välillä ja siinä teoksessa näyttäytyy Mozartin jo varhain hankkima hieman onneton vasemman käden rutiini. Onnellisimmillaan Mozart on Hildesheimerin mukaan säestyksellisissä resitatiiveissa, sillä niissä hänen mukaansa nukkehahmot saavat oman sielunsa, joka uskaltaa puhua muutakin kuin sanoja sisältöön ja niukkaan juoneen pitäytymättä.
 
Muuten aariat lankeavat varhaisten oopperoiden napolilaiseen tyyliin vaikkeivat sisällä ritornelloja ja pitkiä koloratuureja. Itse tunnustan kyllä pitäväni ja nauttivani Mozartin monista varhaisistakin oopperoista enemmän kun Tituksesta, sillä kaikesta huolimatta niissä on usein henkeä ja tuoreutta enemmän kuin Tituksen aarioissa keskimäärin, luulisin.
 
Minun mielestäni myöskään Mozartin oppilaan Süssmayerin, ehkä Mozartin omien luonnosten pohjalta, Sanctus osasta alkaen täydentämä Requiemin torso ei kuulu Mozartin merkittävimpiin ja elinvoimaisimpiin liturgisiin teoksiin, paitsi esitystiheydellä mitattuna, vaikka yleinen mielipide puoltaakin tätä käsitystä teoksen nauttiman suuren suosion sekä sen saaman suuren maineen ja statuksen kytkeytyessä vahvasti sen historialliseen merkitykseen säveltäjän elämässä ja tuotannossa, mutta laadullisesti sitä voi pitää jo loppuun palaneen ja merkittävässä määrin luomisvoimansa menettäneen ja Händeliäkin plagioineen säveltäjän luomuksena, (tuba mirumin pasuunasoolon alku on muistuma Mozartin oman sakramenttilitanian panis vivus teemasta), ja jonka kuoro-osista puuttuu se majesteetillinen jylhyys jota esim. c molli messu on tulvillaan, vaikka Kyrien kaksois fuugassa on "Bachin suuruutta" Mozartin laskeutuessa "syviin ja jyrkkiin harmonisiin kuiluihin", joihin kukan muu ei olisi tuohon aikaan uskaltautunut, mutta josta kuitenkin teoksena sen järkyttävyydestä huolimatta mielestäni puuttuu monien varhaisempienkin messujen, vespereiden, litanioiden, etc tuoreus, henkevyys, energisyys ja sisäinen palo, tuo "valon ja rakkauden henki", ajateltakoon sakramenttilitaniaa, 2. Loretan litaniaa, Kyrietä d molli, kruunajaismessua, vespereitä jne. olkoonkin että liturgiselle musiikille tai ainakin messusävellyksille vielä Salzburgissa oli arkkipiispa Colloredon toimesta asetettu ankaria sääntöjä, jotka rajoittivat mm. teosten esityskestoa, soitinnusta ja ehkä kuorojen rikasta moniäänisyyttä, Mozartin pysyessä uskollisena Salzburgin kirkkomusiikkityylille tiukkoine tyyli-ja muotorajoineen, joita hän rikkoi rohkeasti esim. 2. Loretan litaniassa erityisesti italialaisen oopperatyylin suuntaan etc, mutta vaikka onkin totta että monet Missa brevikset kärsivät tietystä rutiinimaisuudesta ja sormiharjoitusmaisuudesta, niin en katso että Mozartin suhde musiikkiin ja messutekstiin olisi kehittynyt vasta requiemissa fenomenaaliselle tasolle ottaen huomioon joidenkin lyhyiden messujen miltei seksuaalisen energian, kuten on sanottu, ja sen lisäksi että jo hyvin nuori Mozart kykeni hämmästyttäviin saavutuksiin ikäisekseen messutekstin sävelittämisessä Missa solemnisten, kuten Dominikus messun ja Waisenhausmessun, parissa, ja vaikka Hildesheimerin mukaan tuntuu siltä että lukuun ottamatta joitakin sanallisia käänteitä, jotka ovat saattaneet koskettaa hänen sieluaan ohi liturgisen elementin, hän ei olisi oikein lämmennyt asialle, niin kruunajaismessun lisäksi ainakin muutamissa muissa lyhyissä messuissaan demonstratiivisesta lyhyydestään huolimatta, kuten esim. complete Mozart editionin Spaur messussa ja Colin Davisin tulkitsemana Credo messussa, Gloria, Credo ja benedictus osissa ja missa solemniksessa c duuri, pidän myös mm. F duuri messusta, Mozartin persoonallinen tyyli Einsteinin mukaan oli jo kehittymässä. Mozart halusi säveltää oopperoita, mistä hänen messunsa puhuvat selvää kieltään, on Hildesheimer todennut, joidenkin messujen osien, yleensä Agnus dei, ennakoidessa jo joitakin Mozartin tunnettuja ooppera aarioita.
 
En ole täysin samaa mieltä Hildesheimerin kanssa siinä kun hän sanoo, ettei miellä Mozartia milloinkaan hartaaksi säveltäjäksi ja lisää, että hartaus on elämyksellinen mielentila ja säveltäjän tarkoittama tulos, joka ei ole sama kuin säveltäjän oma mielentila sävellysprosessin aikana. Halu saada aikaan tällainen mielentila vaatii asian objektiivista hallintaa, ei omaa tempautumista. Tiedä sitten muistinko kaiken oikein, mutta jotakin sinne päin. Minusta varsinkin jotkut Mozartin varhaisemmat liturgiset teokset herättävät hyvinkin hartaan tunnelman, josta malliesimerkkinä käy vaikka Dominicus messun Benedictus osa, siunattu olkoon hän joka tulee herran nimeen. HYvänä tulkintana käy esim. Harnoncourtin levytys messusta. Hildesheimer sanoo myös että Mozartin messut saattavat herättää kuulijoissa hartaan tunnelman, sillä se oli niiden tietoinen tavoite.