Kitarat: kitarakamat ›

Krice: Sen ajan kitaristit soittivat sillä mitä käteen osui, ei siinä paljon pohdittu soundeja. Mikä toisaalta on ihan hyväkin asia, koska soittaminen on se pääasia kuitenkin. Nykyisin ehkä liikaakin yritetään "löytää" noiden entisaikojen sankareiden soundia hankkimalla samanlaisia kitarakamoja yms. turhaa.
 
Siinäpä taas tiukkaa faktaa. No tietty, jos SRV soitti 70-luvun bluesrokkia, niin onhan se sitten varmasti noinkin.
 
No se Dumble nyt vain sattui osumaan käteen.
 
Tykättiin vain hengailla kuukausia maailman kalleimmissa studioissa kovapalkkaisimpien ammattilaisten kanssa.

Krice: En muutenkaan oikein ymmärrä 1970-luvun rockin ihailua, eihän se ollut todellakaan kovin kaksista, mentiin sieltä mistä aita oli matalimmalla niin sanoitusten kuin musiikin suhteen.
 
Hoho! Huutista!
 
No mutta ei hätää, on monen monta muutakin asiaa mitä et ymmärrä.

Krice: vaikea kuvitella että SRV olisi jonkinlainen auktoriteetti ainakaan soundien suhteen. Sen ajan kitaristit soittivat sillä mitä käteen osui, ei siinä paljon pohdittu soundeja.
 
Oot sä kyllä aika veijari. Vaikea se on varmasti kuvitella mutta usko pois.
 
Kyllä 80-luvulla oli jo lähes kaikki kitarakamat saatavilla mitä olla voi. Ei se nyt mitään kivikautta ollut että soitellaan mitä sattuu löytymään :D.

Minä.
 
Ottaen huomioon että tämä oli täydellinen vastaus langan aiheeseen, tietokannan väittämä virheen olemassaolosta on suorastaan äärimmäisen väärä.

Olen nyt 66-vuotias ja nähnyt sekä kuullut elävänä aika monta täällä mainittua artistia. Deep Purple esiintyi Suomessa ensimmäistä kertaa vuonna 1972 Helsingin vanhassa messuhallissa. Konsertti oli loistava, eikä silloin ekana tullut mieleen arvostella saundeja ym. Riitti, että musa ja osaaminen olivat ensiluokkaista. Sama juttu kun SRV esiintyi ensimmäistä kertaa Suomessa Helsingin Kulttuuritalossa. Yleismekkala oli sitä luokkaa, että saundeja ei todellakaan tullut mietittyä siinä kohtaa, mutta herran kitaransoitto oli omaa luokkaansa. Kunnioitettu, edesmennyt Rory Gallagher esiintyi 1974 Ruisrockissa, eikä saundillisesti ollut mitenkään häikäisevä. Biisit ja osaaminen taas olivat huippuluokkaa. Tätä listaa voisi jatkaa pitempäänkin, mutta se on varmaan tässä tapauksessa turhaa.

J.Nikkanen: Hoho! Huutista!
 
No mutta ei hätää, on monen monta muutakin asiaa mitä et ymmärrä.
 
Jos ei vaan saa enää mitään irti tai ei ole oikeen koskaan saanut noista vanhojen aikojen legendoista niin so what? Makuasioita.
 
Eihän mulla(kaan) ole sinänsä kanttia arvioida jotain SRV:ta jos olen kuunnellut yhtä huoltis CD:tä kerran jos sitäkään kokonaan koska en tykännyt kuulemastani, soitan huttua Helixilla halvan FRFR kaapin kautta halvalla Yamaha Revstarilla tai GAS telellä, en omista Marshallia enkä G tai F kitaroita saati yhtään säröpedaalia, sen lisäksi olen aivan vtun vanha ja vttumainen kyynikkorealisti.
 
Toisaalta taas nuoruuden kellaribandit blues/rautalanka/Purple/progeosastoissa ja muutaman vuoden musaopinnot Treen Konsalla + 45 vuotta keikkailua hyvinkin erilaisissa kuvioissa kitara, basso, kiipparit, laulu, kai noiden perusteella jotain jostain saattaa ymmärtää ja kuulla, voi olla jopa jotain mieltäkin jos ei ole aivan humpan tappama jollainen en koe olevani. Tanssimusa on ollut mulle vain duuni, himassa ei todellakaan soi iskelmä tai vanha tanssimusa.
 
60-luvun kersana Creamit, Hendrixit, Alvin Leet, Zeppelinit, Fleetwood Macit, Rory Gallagherit (nähty myös livena) ja vastaavat kitarasankaruuteen perustuvat bandit tuli kuunneltua jo sillon kun ne olivat ns kuuminta hottia, ei vaan prkl enää jaksa kun on niin paljon parempaa, monipuolisempaa ja harmonisesti rikkaampaakin musaa olemassa, soittajat ovat valovuosia kovempia ja soundit suorastaan hivelevät korvaa vs jotkut Zeppelin/Cream legendojen korvia riipivät näkkileipäsäröt.
Legendoja arvostan toki mutta nyt eletään tätä päivää ja nautitaan sen suomista mahdollisuuksista eikä vajota nostalgioihin.
 
En ole myöskään koskaan ollut ns umpikitaristi joten kitaran ylivvalta/kitaristien jumalointi ei ole ollut mun juttu koskaan ja varsin tervehdyttävää on kuunnella joskus musaa missä ei ole kitaroita lainkaan. Eihän sitä vtun vingutusta vaan jaksa määräänsä enempää, täh? Ja onhan se todella nastaa että voi soittaa bassoa tai kiippareitakin välillä, pääsee aivan eri maailmoihin.
 
Pedaaleista en tiedä hevon vttuakaan, sellasia mulla oli joskus 80-90 luvun taitteessa viimeksi. Sen verran noita vertailuja olen katsellut että jos esittelijä on joku Ola (kuka se on ja miksi?) niin jää katsomatta, sen sijaan tämä sähköiskun saaneen näkönen ruuhkatukka Rabe tms, Pete Thorn, Tim Pierce tai Glen de Laune ja moni muu soittotaitoinen ja muutakin kuin dropvirejyystöä soittava menee läpi mukavana viihteenä.
 
No tästä voi oppia jotain pedaaleista jos jaksaa vahdata 1,5 tuntia.
https://www.youtube.com/watch?v=rL3aAqJoMsU

pakko kai siihen on uskoa
 
Väärin. Mun sanomisilla ei ole mitään väliä, koska sä teet kyllä asian päivänselväksi ihan itse noilla nerokkaan valistuneilla ja asiantuntevilla kommenteillasi.

Krice: Sanoo msalama, satunnainen tyyppi internetistä. Näinhän se sitten on, pakko kai siihen on uskoa!
 
Ensin olet täysin väärässä kaikessa ja sitten vielä vittuilet päälle. Loistavaa pulushakkia, harvoin näkee edes mnetissä vastaavaa.

WanhaWetäjä: Jos ei vaan saa enää mitään irti tai ei ole oikeen koskaan saanut noista vanhojen aikojen legendoista niin so what? Makuasioita.
 
Pitää erottaa oma maku ja kitaristi/muusikon saavutukset ja vaikutus soiton kehitykseen. Kuten sanoin, itse pidän Van Halenia väsyneenä tiluttajan enkä pääsee musiikkiinsa sisään, vaikka olen muutaman kerran yrittänyt. Yksi levy piti joskus ostaa, mutten jaksanut kuunnella sitä. Aika sama siis kuin sulla esim. SRV:n kanssa. Mutta onhan tuo silti legendaäijä, merkittävä soiton uudistaja, idoli, inspiraation lähde ja muutenkin poikkeuksellinen kyky, joita ei maailmassa mitään ylettömiä määriä.
 
Eipä kuitenkaan tulisi mieleen alkaa väittämään, että VH on väsynyttä 60-luvun poppia epämääräisellä geneerisellä soundilla soittava turha tilu-ukko. Makuasiat on makuasioita, faktat faktoja ja Kricellä oli ihan omat vaihtoehtoiset totuutensa.
 
Eihän mulla(kaan) ole sinänsä kanttia arvioida jotain SRV:ta jos olen kuunnellut yhtä huoltis CD:tä kerran jos sitäkään kokonaan koska en tykännyt kuulemastani, soitan huttua Helixilla halvan FRFR kaapin kautta halvalla Yamaha Revstarilla tai GAS telellä, en omista Marshallia enkä G tai F kitaroita saati yhtään säröpedaalia, sen lisäksi olen aivan vtun vanha ja vttumainen kyynikkorealisti.
 
Toisaalta taas nuoruuden kellaribandit blues/rautalanka/Purple/progeosastoissa ja muutaman vuoden musaopinnot Treen Konsalla + 45 vuotta keikkailua hyvinkin erilaisissa kuvioissa kitara, basso, kiipparit, laulu, kai noiden perusteella jotain jostain saattaa ymmärtää ja kuulla, voi olla jopa jotain mieltäkin jos ei ole aivan humpan tappama jollainen en koe olevani. Tanssimusa on ollut mulle vain duuni, himassa ei todellakaan soi iskelmä tai vanha tanssimusa.
 
60-luvun kersana Creamit, Hendrixit, Alvin Leet, Zeppelinit, Fleetwood Macit, Rory Gallagherit (nähty myös livena) ja vastaavat kitarasankaruuteen perustuvat bandit tuli kuunneltua jo sillon kun ne olivat ns kuuminta hottia, ei vaan prkl enää jaksa kun on niin paljon parempaa, monipuolisempaa ja harmonisesti rikkaampaakin musaa olemassa, soittajat ovat valovuosia kovempia ja soundit suorastaan hivelevät korvaa vs jotkut Zeppelin/Cream legendojen korvia riipivät näkkileipäsäröt.
Legendoja arvostan toki mutta nyt eletään tätä päivää ja nautitaan sen suomista mahdollisuuksista eikä vajota nostalgioihin.
 
No täähän se. Jotenkin musamakukin muuttunut eikä noita nuoruusaikojen bändejä tule enää kauheasti kuunneltua. Purple on harvoja teiniajan bändejä, joita tulee kuunneltua. En ole koskaan kauheasti digannut esim. Zeppelinin soundeista, vaikka legendaarisia ovatkin.
 
En ole myöskään koskaan ollut ns umpikitaristi joten kitaran ylivvalta/kitaristien jumalointi ei ole ollut mun juttu koskaan ja varsin tervehdyttävää on kuunnella joskus musaa missä ei ole kitaroita lainkaan. Eihän sitä vtun vingutusta vaan jaksa määräänsä enempää, täh? Ja onhan se todella nastaa että voi soittaa bassoa tai kiippareitakin välillä, pääsee aivan eri maailmoihin.
 
Joo, ei sitä kitaran palvomista aina jaksa. Kitaraton musa on erinomaista vaihtelua ja vie ajatuksia ihan toiseen suuntaan. Nuoruuden lapsellinen ehdottomuuskin, kun on karissut, niin ei ole turhia raja-aitojakaan. En ole multi-instrumentalisti, mutta eri soittimien satunnainen soitto on kyllä hienoa ja tekee kaikin puolin hyvää. Vaikka taitotaso ei välttämättä ole aina huipussaan.
 
Pedaaleista en tiedä hevon vttuakaan, sellasia mulla oli joskus 80-90 luvun taitteessa viimeksi. Sen verran noita vertailuja olen katsellut että jos esittelijä on joku Ola (kuka se on ja miksi?) niin jää katsomatta, sen sijaan tämä sähköiskun saaneen näkönen ruuhkatukka Rabe tms, Pete Thorn, Tim Pierce tai Glen de Laune ja moni muu soittotaitoinen ja muutakin kuin dropvirejyystöä soittava menee läpi mukavana viihteenä.
 
No tästä voi oppia jotain pedaaleista jos jaksaa vahdata 1,5 tuntia.
https://www.youtube.com/watch?v=rL3aAqJoMsU
 
Kauan meni pedaaleitta (paitsi wah) ja oli vähän periaatekin, etten jaksa tehdä asioista turhaan vaikeaa speduilla. Sitten meni monta vuotta Fenderillä, Bossin SD-1:llä ja BD-2:lla, olin onnellinen. Mutta sitten liityin mnettiin ja hairahdi. Damn! :(

harryk: Olen nyt 66-vuotias ja nähnyt sekä kuullut elävänä aika monta täällä mainittua artistia. Deep Purple esiintyi Suomessa ensimmäistä kertaa vuonna 1972 Helsingin vanhassa messuhallissa. Konsertti oli loistava, eikä silloin ekana tullut mieleen arvostella saundeja ym. Riitti, että musa ja osaaminen olivat ensiluokkaista. Sama juttu kun SRV esiintyi ensimmäistä kertaa Suomessa Helsingin Kulttuuritalossa. Yleismekkala oli sitä luokkaa, että saundeja ei todellakaan tullut mietittyä siinä kohtaa, mutta herran kitaransoitto oli omaa luokkaansa. Kunnioitettu, edesmennyt Rory Gallagher esiintyi 1974 Ruisrockissa, eikä saundillisesti ollut mitenkään häikäisevä. Biisit ja osaaminen taas olivat huippuluokkaa. Tätä listaa voisi jatkaa pitempäänkin, mutta se on varmaan tässä tapauksessa turhaa.
 
Täytyy myös muistaa että PA-tekniikka on muuttunut ja varmasti parempaan suuntaan.

harryk: mutta herran kitaransoitto oli omaa luokkaansa. Kunnioitettu, edesmennyt Rory Gallagher esiintyi 1974 Ruisrockissa, eikä saundillisesti ollut mitenkään häikäisevä. Biisit ja osaaminen taas olivat huippuluokkaa. Tätä listaa voisi jatkaa pitempäänkin, mutta se on varmaan tässä tapauksessa turhaa.
 
Vähän menee off-topiciksi, mutta mun keikkakokemuksen huonot saundit pilaa lähes 100%. Lähinnä tämä koskee bassoa, mutta kyllä kitaratkin aivan liian usein ovat silkkaa sirkkeliä. Mitä tulee noiden vanhojen starojen soittoon, teknisesti he jäävät kauas nykytilu-ukoista jälkeen, mutta se ei ole todiste suuntaan tai toiseen.
 
Itse aiheeseen: monet juutupettajat ovat niin hyviä soittajia, että demoissa soi soittaja eikä se kulloinkin testissä oleva graalin malja. Menevät siis viihteenä. Keikkaa tekevien starojen tai sessiohenkilöiden kamoista mulla ei keskimäärin ole mitään käsitystä, joten kaipa ne juutupettajat sitten minulla määräävät.

McLeach: Uskon, että olisi. Itse asiassa tästä tässä kaikessa oli alunperin kysymys, en vai osannut muotoilla sitä ekaan kirjoitukseen. Eli tänä päivänä luodaan tarve asioille, joita meillä on kaapit täynnä. Mutta kun sitä pakkosyötetään, naamioidaan ja ujutetaan joka tuutista, jokaiselta kätyriltä niin alamme itsekin uskomaan tähän tarpeeseen.
 
Ei sieltä oikeesti ole tulossa enää ikinä yhtään od-pedaalia, jolla olisi tuon taivaallista merkitystä mihinkään.
 
No sitten kuunneltaisiin levyjä ja mietittäisiin, että mikä kitara ja vahvistin siellä soi tai himoittaisiin jotain muuta. Harrastus vie rahat, kaikki mitä irtoaa. Ennenkin vei.

poisto

poisto

WanhaWetäjä: Jos ei vaan saa enää mitään irti tai ei ole oikeen koskaan saanut noista vanhojen aikojen legendoista niin so what? Makuasioita.
 
Niin no. -50 luvun jee-jee-tralla-lallan ja -60 luvun psykedelian jälkeen tuli kuitenkin -70 luku jonka aikana kitarat väännettiin usemman kovan kepittäjän toimesta ns. solmuun ja joiden perintö kuuluu tämän päivän musiikissa useammassa genressä. Mutta toki, makuasioita.

McLeach: Ei sieltä oikeesti ole tulossa enää ikinä yhtään od-pedaalia, jolla olisi tuon taivaallista merkitystä mihinkään.
 
Säröjen suhteen olen aika samalla kannalla. On kuitenkin syytä huomata, että muiden efektien puolella kehitys on ollut viime vuosina - sanotaan nyt vaikka kymmenen vuoden aikana - todella huomattavaa. Esim. digitaaliefektien soundit ovat parantuneet, ominaisuudet ovat lisääntyneet ja parhaimmillaan myös käytettävyys lisääntynyt. Osaava käyttäjä voi rakentaa hienoja tupladelay-yhdistelmiä, käyttää valtavaa määrää presettejä, midiä ja vaikka mitä. Myös vahvistin- ja kaappimallinnukset ovat kehittyneet. On tullut Kempereitä, Neuraleita jne. jne... Toki ilman noitakin voi hyvin pärjätä ja soittaa hyvillä soundeilla - varsinkin jos liikkuu lähempänä klassikko- tai rootsosastoa.

McLeach:
Ei sieltä oikeesti ole tulossa enää ikinä yhtään od-pedaalia, jolla olisi tuon taivaallista merkitystä mihinkään.
 
Tässä uusinta uutta. Saundillisesti ei tarjoa mitään ihmeellistä, mutta yksi pedaali korvaa useamman OD:n. Ja vielä midi-ohjauksella varustettu. Never say never. :)
 
https://www.youtube.com/watch?v=co04rICnkLg&t=648s
 
Lisäksi erittäin hyvä tuote-esittely IMO. Paul aika harvoin tekee tuote-esittelyjä, joka ainakin omalla kohdalla lisää "uskottavuutta". Ts. ei suostu rahasta esittelemään mitä vaan pa**aa, kuten moni muu.

Ei kai siitä SRV:stä tai bluesista tartte tykätä kuullakseen, että se tiesi ja osasi sen mitä halus kitarallaan tehdä. Eikös se 13-setti -villitys lähteny SRV:stä? Määkin laitoin kasarilla kun piti ja totesin liian raskaiksi. Keneltähän se metallissatulaboomi lähti?
 
Pedaaliesittelyt olen viime aikoina kattonu harpulla soitettuna, Emily Hopkins, soundit on munst täyteläisempiä kuin kitaralla.

Gary Enfield: Pedaaliesittelyt olen viime aikoina kattonu harpulla soitettuna, Emily Hopkins, soundit on munst täyteläisempiä kuin kitaralla.
 
Nuo Emilyn videot on kyllä kivoja. Se on niin sympaattisesti kuutamolla kitarakamoista. Mieleen on jäänyt se, missä sille annettiin testattavaksi pedaali joka ei tehnyt yhtään mitään. :D