Klassinen ›

Lähinnä kirkkomuusikkona toimineen Fredrik Donatus Isacssonin toinen sinfonia, alaotsikoltaan Ad Astra, on riisuttu liioista nuoteista partituurin ollessa lähes askeettisen yksinkertainen.
 
Ad Astra esitettiin ensi kerran v. 1943 ja kritiikki oli yksimielinen sinfonian asemasta säveltäjän tuotannossa. Kritiikki kirjoitti:" Jo ensikuulemalta sinfonia teki voimakkaan, intensiivisen, vaikutuksen. Siitä säteilee ylevä sisäinen näkemys, uhkuu jopa kirkollinen harras tunnelma, joka viulun sydämellisistä, jopa nyyhkivistä alkutahdeista kiinteästi kehittyy läpi sinfonian lopputahtien tähtiä kohti kohoavaan rauhaan ja seestymykseen."
 
Miksei tällaisia mestariteoksia suomessa levytetä vaikkei Isacsson mikään kuuluisa ja populaari säveltäjä olekaan mutta hänen musiikkinsa arvokas taiteellinen panos kohoaa maallisen mammonan ja taloudellisen voiton tavoittelun yläpuolelle ja oikeuttaa itsensä ylevänä musiikkina tulla levytetyksi suuren kulttuuriteon lailla. Isacsson on kirjoittanut myös muutamia huomattavia kuoroteoksia. Näistä Nuori Pan "kohoaa todella loistavaksi ja vaikuttavaksi sävelrunoelmaksi".
 
Turun aiheinen Katedraali sarja rakentuu neljästä sävelkuvasta uruille. Sen ensimmäinen osa Prelude nousee kuin doomin hämärästä huipentuen kansallispyhättömme holvikaarien lailla kohti taivasta. Toinen osa, Visione, heijastelee ilta auringon hohdetta kirkon ikkunain lasimaalauksiin. Yöllinen laulu, joka on levytetty fuga merkille, on yön hiljaisina hetkinä kirkon yksinäisyydessä urkujen ääressä syntynyt synkkä sävelmä ja Finale on soinniltaan loistelias, taiturillistakin ainesta sisältävä sarjan päätös.
 
Katedraali-sarjaa paljon myöhemmin syntyneestä säveltäjän Katumus-vesperistä Arvo Laitinen kirjoittaa: "Näin yksinkertaista, samalla tiivistetyn väkeväilmeistä ja syvällistä musiikkia ei käsittääkseni voi syntyä muualla kuin turun tuomiokirkon holvien alla".
 
Säveltäjän mielestä hänen neliosainen orkesterisarjansa In Memoriam, joka oli ensiesityksen jälkeen piilossa kymmeniä vuosia, antaa aiheen lausua:" Myöhemmällä iälläni olen oppinut huomaamaan, ettei sävellyksen kestävyys riipu yksin aiheiden ja soinnullisen aineksen erikoisuudesta, vaan niiden käsittelystä ja kokonaisuuden aikaansaamasta vaikutuksesta".
 
"Eräässä vaiheessa, kuten jo nimi yöllisiä fantomeja osoittaa, Isacssonin tyylissä oli impressionistinen maalauksellisuus hyvinkin esillä. Nuoruudessa häntä myös joskus syytettiin siitä, että sävellyksissä, joiden aiheet olivat ohjelmallisia, oli "liian paljon nuotteja".