Klassinen ›

Miten laaja tai pitkä jonkin nerokkaan säveltäjän luoma merkittävä teos tai sen osa tulisi vähintään olla esityskestoltaan, että se vaikuttaisi mahdollisimman syvästi ja voimakkaasti tahtoon, tunteisiin ja affekteihin, muuttaen ja kohottaen niitä toiseen vireeseen vai onko sillä lopulta mitään merkitystä sillä kullakin teoksella on oma musiikillinen logiikkansa jota se noudattaa, vaikka kokemukseni mukaan esim. Aarre Merikannon hyvin lahjakkaaksi säveltäjäksi mieltämän Sulho Rannan säveltämä minikokoinen Piccola sinfoniakaan ei esim. Stravinskyn uusklassisia sinfonioita suuremmasta vaikuttavuudestaan huolimatta kykene ehkä vain 5 minuutin mittaisessa ensiosan kestossaan esim. Tuukkasen Meri sinfonian 10 minuuttisen myrsky osan tai Mozartin 8 minuuttisen sinfonian osan tavoin tunkemaan tahtoa täysin ulos tajunnasta ja Leo Tolstoin Kreutzer sonaatissa ilmaisemien musiikin kauhistavaan ja sielua järkyttävään vaikutukseen viittaavien käsitysten mukaan saattamaan kuulijaa toiseen, "vieraaseen tilaan", vaan huomaan kuuntelusession jälkeen, vaikka itse musiikki tekeekin melko suuren vaikutuksen, olevani melko lailla yhä vain sama oma tavallinen minäni ja itseni ja tahtova subjekti, ilman mitään mystistä ja ylimaallista katharttista kokemusta, joka tunkisi tahtomisen ulos tajunnasta ja "nostaisi minut pois tavanomaisesta minästä", kuten Eduard Mörike kirjoittaa Mozartista ja olisin jotenkin poissa tolaltani, vaan olotilani ei juuri muutu juuri hivenenkään vertaa vieraammaksi, korkeammaksi, ylevämmäksi saati tiedoitseva tiedoitsemisen puhtaaksi subjektiksi ja tahto tungetuksi ulos tajunnasta, jota ideoiden käsittäminen taideteoksessa edellyttää, kuten Schopenhauer on kirjoittanut, mutta ehkäpä tämä vain johtuu puutteellisesta reseptiosta kyseistä musiikkia pohjaan saakka luodatakseen tai siitä ettei Ranta kovin lahjakas tai nerokas säveltäjä sitten lopulta ollutkaan, sillä oletettavasti jopa Schubertin jotkin pianominiatyyritkin kykenevät synnyttämän kuulijassaan suuremman emotionaalisen vaikutuksen lyhyydestään huolimatta, vaikka onkin parempi pitäytyä sanaan oletettavasti mutta ei ehdottomasti ja Rannallakin on tuotannossaan rakenteeltaan laajamittaisempiakin sinfonioita kuin Piccola, joista ehkä voimme saada syvällisempiä kokemuksia kuin Piccolasta, mutta jälleen kerran Piccolaa kuunneltuani vaikutuin kyllä kuuntelusession aikana itse musiikista, joka ehkä hivenen verran saattoi minut sittenkin Tolstoin kuvaileman kaltaiseen vieraaseen tilaan, mutta vain hivenen, mutta teos on silti hämmästyttävä saavutus mittasuhteiltaan niinkin suppeaksi sinfoniaksi ja uskoakseni joku reseptiokyvyltään lahjakkaampi ja musikaalisempi ihminen voisi olla siitä paljon vaikuttuneempikin.