Klassinen ›

On todella sääli, että jotkut säveltäjäkyvyt ovat menneet hukkaan enemmän tai vähemmän, tavalla tai toisella esim. sellaisessa tapauksessa kun säveltäjä on luopunut säveltäjäurastaan kokiessaan itse jonkun toisen kollegan kuten Sibeliuksen liian ylivertaisena ja hänen luomistyötään tukahduttavana ja varjostavana hahmona (mikä on faktisesti täyttä puppua) ja luonut uraansa esittävänä taiteilijana kuten Armas Järnefelt ja Kajanus kapellimestareina tai sitten vaikka Ilmari Hannikainen oli suuntautunut soolouralle pianistina eikä heidän aikansa ollut enää riittänyt aktiiviseen sävellys eli luomistyöhön tai hallinnolliset tai opetustehtävät ovat vieneet siltä liikaa aikaa kuten esim. Erik Furuhjelmin, Arvo Laitisen, Bengt Carlsonin, Eino Linnalan ja Olavi Pesosen kohdalla kävi vaikka 2 viimeksi mainittua ehti 2 sinfoniaa säveltämäänkin tai kun muut vähemmän kunnianhimoiset työtehtävät esim. ravintolamuusikkona ovat vieneet varsinaiselta kutsumukselta eli sävellystyöltä liiaksi aikaa kuten Tuukkasen tapauksessa kävi vaikka hän sitten loikin laajan ja merkittävän mutta näköjään suotta aliarvioidun sävellystuotannon tai sitten lupauksia herättävä säveltäjäura on katkennut kun lupaava säveltäjä on kaatunut rintamalla kuten Truvor Svento ja Armas Paloheimo ja muistaakseni Helvi Leiviskänkin veli Aulis Leiviskä sodassa Sventon ehtiessä kuitenkin debytoimaan säveltäjänä mm. Klamin ylistämällä muodoltaan sopusuhtaisella Tsaikovski vaikutteisella sinfoniallaan kun muut lähinnä vain pianomusiikilla tai sitten lupaava säveltäjänalku on menehtynyt ennen aikojaan johonkin tautiin kuten Ernst Mielck tuberkuloosiin tai Suolahti jo 16 vuotiaana ilmeisesti myös samaiseen tartuntatautiin ehtiessään säveltää sinfonian mieheen ja Kuula menehtyi luotiin, mutta kukaan ei tunnu muistavan eikä kaipaavan niitä rutinoituneita ja visionäärisiä ammattisäveltäjiä jotka loivat pitkän ja menestyksekkään uran esim. sinfonikkona ja oopperasäveltäjänä, kuten Saikkola, Aaltonen, Sonninen, Pylkkänen, Fordell, jne. Muistaakseni itse Goethekin näki Mozartissa muka hukkaan menneen kyvyn ilmaista kaikkea luotaantyöntävää ja kauhistuttavaa yms.
 
Kyseisiltä hukkaan menneiltä säveltäjäkyvyiltä merkittävimpinä teoksina voidaan pitää Järnefeltin Berceusea, sinfonista fantasiaa jne., Kajanuksen Ainoa, Furuhjelmin pianokvintettoa, Exoticaa, jousikvartettoa, 1. sinfoniaa, Hannikaisen b molli pianokonsertto, Laitisen Quartetto sinfonicoa, Carlsonin pianotrioa, viulusonaattia, Linnalan 2. sinfoniaa, Pesosen 2. sinfoniaa jne. Melartiniakin voidaan pitää jossain määrin hukkaan menneenä säveltäjäkykynä hallinnollisten tehtävien viedessä matkustelun ym. ohella niin paljon aikaa että viimeiset sinfoniat numero 9 saakka eivät koskaan täysin valmistuneet eikä viimeiseksi aiotusta sinfoniasta jäänyt jäljelle kai luonnostakaan. Ei käy kieltäminen etteikö viimeksi mainitun ja Tuukkasen sinfonioista saisi pakahduttavampia emotionaalisia kokemuksia kuin kansallissäveltämämme sinfonioista konsanaan.