Klassinen ›

Johtopäätös on se että Teoksen ei siis tarvitse olla välttämättä hitti ollakseen suurta ja kunnianhimoista taidemusiikkia mutta kyllähän monet kuuluisat sinfoniatkin ovat hittejä kuuluessaan taidemusiikin ytimeen vaikka hiteiksi sanotaan myös hyvin kuuluisaksi tulleita tilapäisluontoisia pikku sepitteitä jotka ovat saavuttaneet tietyn suosion ja ovat kaikesta vähäpätöisyydestään huolimatta pidettyjä kappaleita kuten nyt vaikka Offenbachin Venelaulu tai Mendelssohnin häämarssi jotka omaavat tiettyä melodista viehätystä mutta eivät ehkä mene kovin syvälle sielun sopukoihin vaikka ne ovatkin osa suurempaa kokonaisuutta.
 
Olisiko eräs mahdollinen syy siihen ettei Tuukkasen meri sinfonian saati hänen muiden sinfonioidensakaan merkitystä ole täysin oivallettu että maailmassa on levytetty niin paljon muutakin (keskinkertaista) musiikkia että Tuukkanen sinfonioineen jää tahtomattakin sen levyvuoren alle piiloon eikä kenelläkään ole aikaa syvällisesti perehtyä juuri hänen levylle taltioituihinsa saati arkistojen kätköön unohtuneisiin teoksiinsa koska lähtökohtaisesti jo olettavat että se tyyliltään vanhahtavan kansallisromanttisena teoksena on ansaitusti unohdettu ja jäänyt sibeliuksen varjoon vaikka esim. mahdollisesti hienoon ja vaikuttavaan 2. sinfoniaankin voi tutustua music Finland coressa jossa sen partituuri on nähtävillä enkä tohdi uskoa että ammattimuusikot ja kapellimestarit olisivat todellakin niin välinpitämättömiä että eivät olisi ehtineet tai tohtineet perehtyä syvällisesti partituuria lukemalla Tuukkasen sinfonian kiehtovaan sävelmaailmaan lyhyine orientaalisine pentatonisine aiheineen ja massiivisine marsseineen.
 
Vai olisiko niin että kaanon on levy yhtiöille ja kapellimestareille sellainen ohjenuora että sen ulkopuolelle mentäessä he ovat musiikin suhteen täysin eksyksissä eivätkä kykene löytämään omin avuin ja omaan arvostelukykyynsä luottaen ikään kuin jyviä akanoista ts. laadukkainta musiikkia ja siksi Tuukkasenkin suurenmoiset sinfoniat jäävät levyttämättä kun haaviin tarttuu esim. jotakin heikompaa Bantockin musiikkia jolla kyllä on omat faninsa ym. ja voi olla että ajatellaan niin että kun Britannia on perinteikäs musiikkimaa ja suurvalta niin automaattisesti myös sen vähemmän tunnetut säveltäjät ovat suurempia kuin jonkun pienen suomen vastaavat säveltäjät, väärinkäsitys mikä ei pidä lainkaan paikkaansa. Joku Bantockin musiikin fanittaja sanoi Tubessa että Bantockin kelttiläinen sinfonia on hänestä kauneinta musiikkia mitä koskaan on sävelletty.
 
Suomi on vain niin syrjäinen maankolkka pohjoisessa ja nähtävästi sen kulttuuri omaa lyhyemmän historiallisen perspektiivin kuin Euroopan maat keskimäärin että sen ei katsota kuuluvat Euroopan valtioiden yhteiseen perheeseen ja kovaan ytimeen ja kytkeytyvän yhteiseen kulttuurihistoriaan samalla tavoin kuin kaikki manner Euroopan maat ja nähtävästi näistä syistä johtuen sen musiikkikulttuuriakin paljolti vieroksutaan ja Tuukkanen mielletään niin epäkaupalliseksi musiikiksi että katsotaan ettei sen levyttäminen kannata.
 
George Antheilin sinfonia viihteellisine tanssirytmeineen ja melodioineen on tältä avantgarde säveltäjältä kyllä erikoinen aluevaltaus ja sitä paitsi olen sitä mieltä että jos kapellimestarin oma isoisä on ollut oloissamme sangen merkittävä sinfonikko kannattaisi säveltäjän musiikin epäkaupallisuudesta huolimatta levyttää hänen vakavasti otettavia ja muodoltaan perinteisiä ja sangen kaunopuheisia kansallisromanttisia sinfonioitaan joissa on aitoa tunnetta enemmin kuin Antheilin poikkitaiteellisia ja täysin viihteellisiä sepustuksia joissa ei sinfonisesta logiikasta ole tietoakaan mutta ehkäpä kapellimestari on vain saanut tehtävän johtaa kyseiselle chandos levy yhtiölle Antheilia sopivan halpana mutta laadukkaana vaihtoehtona eikä idea siihen ole tullut hänen omasta aloitteestaan.
 
Sinfonia nro 6, Delacroixin mukaan, tuntuu olevan hänen vakavin ja menestyksekkäin yrityksensä sinfonian alalla mahdollisesti alun teeskennellyn synkissä marssirytmeissään, tummanpuhuvassa tunnekarakterissaan ja ilmaisurekisterissään avausosassa, joka voi viitata joihinkin neuvostovaikutteisiin vaikka tässä sinfoniassa neuvostomusiikkiin oleellisesti kuuluva ironia loistaakin suurelta osin poissaolollaan lukuun ottamatta ilmeeltään kevyempää ja lennokkaampaa allegroa joka kuulostaa erehdyttävästi Prokofjevilta.
 
Myös sinfonia no 4, v. 1942, on uusklassisissa ja romanttisissa sävyissään tunnekarakteriltaan vakavampi ja tummempi teos ilmeisesti sotaan viittaavine alluusioineen enkä ainakaan vielä ole siinä kuullut hänen musiikilleen niin tyypillisiä rumba rytmejä mutta ensiosaa hallitsevat jälleen Mahleriaaniset ja Shostakovitsmaiset marssirytmit jotka tuovat sota ajan mieleen vaikka ei tätä Antheilia kovin persoonalliseksi säveltäjäksi voi sanoa ja USA:ssa Coplandia pidetäänkin häntä etevämpänä säveltäjänä. Jazz sinfonia on Antheilin levytetyin teos ja maininitussa 4. sinfoniassa vaskivoittoiset tuuttaukset ja väärät äänet voidaan tulkita ärsyttävän hyvää makua ja jazz sinfonia pitää joinekin rohkeine riitasointuineen kriitikon näkemyksen mukaan yllä pahan pojan mainetta.
 
Vastaan otsikon kysymykseen vielä mahdollimsimman lyhytsanaisesti että hitit eivät suinklaan läheskään aina olen parasta mahdollista taidemusiikkia jos ajatellaan esim. Gioacchino Rossinin alkusoittoa oopperasta Wlhelm tell joka on laukkafinaalissaan shampanjan tavoin poreilevaa ja tarttuvan hyväntuulista ja hilpeää musiikkia vaikkakin teknilliseltä rakenteeltaan simppeliä ja häviää tuukkasen meri sinfonian myrskylle musiikin pakahduttavalla voimalla ja emotionaalisella syvyydellä mitattuna. Näin tuntematon suomalainen voittaa koko maailman tunteman oopperkoomikon.