Aihe: Onko eestin musiikki parempaa kuin suomessa sävelletty?
1
megatherium
13.07.2022 15:51:40 (muokattu 13.07.2022 18:30:53)
Rudolf Tobias oli Eestin ensimmäinen ammattisäveltäjä jonka tunnetuin teos on oratorio Joonaan lähettäminen jonka veroista ei liene suomessa ainakaan noihin aikoihin vielä sävelletty jos koskaan sillä Ilmari Krohnin oratoriot eivät ainakaan pärjää sille vertailussa. Myöhemmin Tobias muutti saksaan jonka kansalaisuuden hän sai. Tobiaksen kuva oli Eestin 50 kruunun setelissä.
 
Eestin ensimmäiset ammattipianistit olivat Artur ja Theodor Lemba joista ensin mainittu sävelsi eestin ensimmäisen sinfonian. Myös Kappin säveltäjäperhe on tunnettu ja jonka jäseniä ovat isä Artur, poika Eugen ja veljenpoika villem.
 
Kysymys suomen ja eestin musiikin paremmuudesta tuli vain mieleeni siitä kun osin tuntematonta vanhaa ja osin tunnettua nykypäivän eestiläistä musiikkia brittiläinen levy yhtiö Chandos on toisin kuin suomalaista levyttänyt pari levyllistä.
 
Vastaan itse että ei millään muotoa sillä suomella on suuremman väkiluvun vuoksi säveltäjärintamassaan enemmän leveyttä ja syvyyttä vaikka unohdettuja neroja on enemmän kuin tarpeeksi mutta eestiltä esim. puuttuvat ensimmäisen aallon modernistit kokonaan joita suomessa edustavat mm. Merikanto, Pingoud, Raitio, Sonninen ja Ranta ja tuotteliaita 1900 luvun alussa syntyneitä sinfonikkoja eestiltä edustavat vain Artur Kapp 4 sinfoniallaan ja Eduard Tubin joka väsäsi 11 sinfoniaa kun Fordell peräti 44, Saikkola 10, Marttinen 10, Ringbom 6, Törne 6, Ikonen 6, Tuukkanen 6, AAltonen 5, leiviskä 4 jne. mutta varhaisempiin eestiläisiin kuuluvat vielä Heino Eller, mikhel Lüdig, kaljo raid ym. mutta yksistään Melartin on jo ylivertainen sävelseppo ja muita suomalaisia 1800 luvun lopulla syntyneitä olivat sibelius, Kajanus, Furuhjelm, Mielck, Koethen, Törnudd, Linko, Launis jne. ja musiikinhistoriamme ulottuu taaksepäin historiassa mentäessä eestin musiikinhistoriaa kauemmaksi klassismiin saakka josta Crusell klarinettikonserttoineen on paras esimerkki tai oikeastaan hän edustaa lähinnä varhaisromantiikkaa ja oopperasäveltäjinä Pylkkäselle ja Launikselle ei eestissä löydy vertaisia. lisäksi suomessa on modernimpiakin säveltäjiä enemmä'n kuin eestissä alkaen Fougstedtista, Bergmannista ja Kokkosesta.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
Henri Henri Olavi
13.07.2022 19:49:19
No kyllä Arvo Pärt hakkaa kenet tahansa suomalaisen säveltäjän.
Aum Trayambakam Yajamahe Sugandhim Pushtivardhanam Urva Rukamiva Bandhanaan Mrityor Mokshiye Maamritat
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)