Yleistä keskustelua musiikista ›

Mikä sen Pellonpään funktio Juicen bändissä oli?

Epämuusikko: Mikä sen Pellonpään funktio Juicen bändissä oli?
 
Se sekoilee ja ölisee.

jukkajylli: Se sekoilee ja ölisee.
 
Tai kai se niinku tanssi siinä biisissä. Tai jotain..

Oan: Onkohan 'tallicalla yhtään kipaletta joka _ei_ paranisi sillä että siitä napataan 1-5 minuuttia pois.
 
E: Lisäksi voisi kaikilta levyiltä karsia ne 2-4 turhaa biisiä.
 
Onko millään aktilla?

Henri Henri Olavi: Onko millään aktilla?
 
The Shaggs ei soittanut nuottiakaan ylimääräistä, kaikki on juuri siten kuin pitääkin.

Epämuusikko: Mikä sen Pellonpään funktio Juicen bändissä oli?
 
Pellonpää tanssi ja soi.

Okei. Miksi hän oli siinä?

Epämuusikko: Okei. Miksi hän oli siinä?
 
Bluesit päälle käy! Voi tätä elämää...
Tulisipa jostakin Pellonpää
ja sen riehakkuus
häipyis Pieksämäen asemalta blues.
 
Näillä saatesanoilla alkaa Pellonpään osuus kappaleessa. Koska maestrot ovat jo siirtyneet yläkerran bändiin ölisemään, joudumme kaiketi tyytymään tähän ja tekemään kukin omat johtopäätöksemme.

Paras ja jaloin musiikki on se joka jää soittamatta, koska heti kun rämppää ensimmäisen nuotin niin siitä tulee syntistä ja maallista paskaa.

KaRa: Paras ja jaloin musiikki on se joka jää soittamatta, koska heti kun rämppää ensimmäisen nuotin niin siitä tulee syntistä ja maallista paskaa.
 
Ei se minusta niin ole vaan ratkaisevaa on musiikillinen reseptio. Mikäli klassista musiikkia vaikka jotakin Mozartin parhaista teoksista kuunnellaan vain viihteenä ja muuten vain taustamusiikkina kun puuhataan muuta ilman keskittynyttä ja emootiohakuista kuuntelemista ja syvällisempää paneutumista ja samaistumista sävelteokseen on se minusta syntistä toimintaa pyhää taidetta kohtaan. Näin joskus kauan sitten ajattelin nuoruudessani.

KaRa: Paras ja jaloin musiikki on se joka jää soittamatta, koska heti kun rämppää ensimmäisen nuotin niin siitä tulee syntistä ja maallista paskaa.
 
Ja jos sen tekee ravintolassa, suurin osa asiakkaista joudutaan laittamaan kohonneen tartuntariskin takia pihalle.

Oan: Onkohan 'tallicalla yhtään kipaletta joka _ei_ paranisi sillä että siitä napataan 1-5 minuuttia pois.

 
"Cyanide" kolmas hyvä esimerkki (Death Magneticilta). Todella ätäkkä ränttäys noin muuten, jonka lässäyttää se keskivaiheen proge-tilulilu.
 
Tai no, on toi ehkä biisinä muutenkin useammasta idiksestä liimalla kasattu.

Gergdxc: Whole Lotta Loven ähistelyt on aina tuntunut ylipitkältä ja tylsältä paskalta.
 
Olen vetänyt tämän pari kuus kertaa karaokessa ja jos ei ole tarpeeksi pöllö-öljyä naamarissa, alkaa loppua ideat kesken. Kunnon 5.1 Dolby surround -länässä pystyy panoroitumaan paremmin tilantäytteeksi.

Sibeliuksen a molli sinfonian sivutaitteen vaskikuoron purkautuvat nelisoinnut, jos kyse on juuri siitä kohdasta joka alunperin oli tarkoitus mainita, niin on aina ollut minusta suorastaan brutaali kohta Sibeliuksen a molli sinfoniassa, joka rikkoo alun eteerisen tunnelman, vaikka ei sillä että teos olisi muutenkaan erityisen hyvä biisi vaan pettuleipämäisen karu ja kamarimusiikillisen askeettinen jossa koko orkesteri harvemmin soittaa yhtäaikaa.

Dream Theaterin Pull Me Underin bridgen loppu tä tädä tädädää on niin typerä että melkein pilaa koko biisin

Tuukkasen muuten vaikuttavassa Karhunpyynnissä on noin runsaan 4 minuutin kohdalla hämärästi mieleen muistuen joku yhtäkkinen alaspäinen kuoron sävelkulku, joka osittain pilaa, kuulijasta tietysti riippuen, koko tämän patriarkaalisen miesmusiikin väkevän tunnelman ainakin teoksen loppuosan ajaksi sekä ehkä myös musiikin laimentuminen ja liiallinen samojen sävelkuvioiden ja teema aihelmien toisto, vaikka teoksen päätös onkin komea, Tuukkasen inspiraation kantamatta tässä teoksessa laajan kaaren loppuun saakka, mutta sillä pienellä varauksella että teoksen heikkoudet johtuvat, kuten saattaa hyvin olla, antiikkisesta 1950 luvun monoäänityksestä ja heikkotasoisesta tulkinnasta, mutta mitään vertailukohtaa levytetyn musiikin historiassa ei teoksesta ole koska modernimpaankaan levytystä ja tulkintaa ei ikävä kyllä ole teoksesta tehty. Ylen eräässä artikkelissa, "Näistä olympialajeista et ole aiemmin kuullut", soineet teoksen katkelmat saivat melkein tipan silmään josta voi päätellä ainakin sen että kyllä Karhunpyynti merkittävä teos kaikin puolin kuitenkin on pienistä sitä koskevista varauksista huolimatta.
 
Eihän tietenkään yksi sävelkulku olkoon se musiikilliseen ympäristöönsä suhteutettuna kuin epälooginen tai epäesteettinen tahansa voi pilata koko teosta mutta ihmettelenpä vain että säveltäjä on voinut kirjoittaa niin tökerösti eikä ole huomannut fibaansa kuten ei ilmeisesti tuomaristokaan vaan ovat valinnet teoksen muiden joukosta hopeamitalistiksi, mutta on sanottava että vasta useamman kuuntelun jälkeen huomiotani kiinnitti tuon kohdan epäjohdonmukaisuus ja tökeryys. Kumma ettei Tuukkanen vain laittanut sävellystään sivuun kykenemättä luomaan yhtä kaunista musiikkia teoksen lopussa kuin sen alussa tai lyhentänyt sitä radikaalisti mutta ehkäpä olen itse vain väärässä eikä teoksessa ole mitään vikaa, mene ja tiedä, sillä teos on kuitenkin musiikkitieteilijöiden taholta arvioitu Tuukkasen parhaimpiin kuuluvaksi.