Rummut: rumpukamat ›

Aikanani (ja joskus vieläkin) sain minäkin kommenttia rumpujeni äänenpainetasosta, jolloin olin juuri sitä mieltä ettei hiljaa yksinkertaisesti voi soittaa, jos on vähänkään nopeampi biisi. Nyt olen hieman harjoitellut (on siis eri asia, kuin soittaminen!) rumpujen soittoa, ja kas kummaa nopeasti soittaminen on hiljaisella volyymillä jopa helpompaa kun on hieman oppinut soittotekniikkaa. Ja kyllä se dynamiikan käyttö lähtee siitä, että osaa soittaa myös hiljaa, jolloin aksentit voi soittaa "normaalisti". Jos taas koko ajan soittaa täysillä, niin milläs ne aksentit enää erottuu??
Tämä aihe tuntuu nyt melkoisen loppuunkalutulta. Jotkut ei vaan ikinä suostu myöntämään/ymmärtämään soittotekniikkansa puutteita. Onneksi itse olen jo matkalla parempaan.

Nyt hieman aiheen vierestä, mutta jäi vaivaamaan, eli miksi komppilautasissa näkee niitä niittauksia ja onko ne tosiaan lyöty lautasesta läpi?

Nyt hieman aiheen vierestä, mutta jäi vaivaamaan, eli miksi komppilautasissa näkee niitä niittauksia ja onko ne tosiaan lyöty lautasesta läpi?
 
Niistä saa aivan ihanat sihinät jos on hieman ohuempi ride!! Niittipellissä on reiät niitä niittejä varten.

Vanha aihe, tosi vanha, mutta kiinnostava.
 
Kyssäri siis rumpaleille: miten säilytätte kuulonne hyvänä, kun rumpujen keskiäänenvoimakkuus taitaa olla kovaa paukutettaessa yli 115 db? Moottorisaha laulaa korvanjuuressa jopa monta tuntia päivässä???
 
Itse kannatan hiljakseen soittamista, vaikka se on ilman muuta vaikeampaa kuin kovempi. Ihmisen hermosto kun tekee nopeampi ja vaikeampia koordinoituja liikkeitä, kun voi vähän käyttää voimaa. Siksi tuo kohtuullisella äänenvoimakuudella soittamisen oppiminen lienee selvästi hankalempaa.

Korvatulpat on ainakin ehdottomat ja lisäks se, että pidetään taukoo sillee et korvat saa lepoa. Eli ei palata reenikseltä himaan popit täysillä autossa tai kotona voi laittaa radioo vähän hiljemmalle tai välillä jopa pois päältä.
 
Hiljaa soittamisen vaikeudesta mulle on aikanaan sanottu fiksusti:
Hiljaa soittaminen on useimmille rumpaleille vaikeeta siks, ettei kukaan yleensä reenaa hiljaa.
 
Kun reeniksellä kerran ei oo voluumirajoja niin aika hava meistä jaksaa yrittää varta vasten soittaa hiljaa. Kivempaahan se on kun saa vähän mäiskätä.

Joskus on pakko soittaa hiljaa. Joskus on pakko soittaa kovaa. Jos akustiikka ei anna myöten niin tulpat korviin jos tapahtuu jälkimmäistä.

Wirtanen049: Kun reeniksellä kerran ei oo voluumirajoja niin aika hava meistä jaksaa yrittää varta vasten soittaa hiljaa. Kivempaahan se on kun saa vähän mäiskätä.
 
Mä kyllä olen treenannut varta vasten hiljaa ja hillitty volyymi onkin rumpalintoimessani parhaiten hallussa oleva sektori. Itse soitto on vähän mitä sattuu mutta liian äänekkääksi sitä harvemmin moititaan. Eikä se sen vaikeampaa ole kuin äänekäs soittokaan, se on tottumiskysymys ja pitää vähän nähdä vaivaa että saa hiljaisen tatsin kuulostamaan topakalta eikä vaan surkealta hissuttelulta.
 
Alkuun ei osaa soittaa rentonakaan kun tavallaan joutuu pidättelemään, mutta kevyeen tatsiin kyllä tottuu eikä se sitten enää tunnu siltä että joutuisi jotenkin varomaan.

Tähän hiljaa hissutteluun olen viime aikoina yrittänyt perehtyä ihan tarkoituksella:
Olin jokin aika sitten akustisella keikalla, jossa laulaja lauloi ilman vahvistusta, ja kielisoittimet oli hyvin kevyesti vahvistettuja.
 
Keikkaa varten treenatakseni tein itselleni haasteen siitä, että soittaisi mahdollisimman hiljaa, kuitenkin rennon meiningin ja hyvän dynamiikan säilyttäen.
Itse keikka olikin yksi hauskimmista, mitä olen soittanut, ja ainakin osasyynä oli onnistumisen elämys, ja jonkun uuden herkkyys tason löytämisen riemu.
 
Hiljaa harjoittelu on tullut jäädäkseen, ja tämä on mahdollistanut myös akustisen setin harjoittelun kerrostalo-olosuhteissa. Soiton tarkkuus ja hauskuus on parantunut huomattavasti myös treeniksellä kovempaa mäiskiessä.