Klassinen ›

Säveltäjien joukossa on ollut plagioijien lisäksi myös oikeita neroja, joilla äly on kehittynyt paljon voimakkaammin kuin mitä tahdon palveleminen edellyttää, jota varten se alkujaan on syntynyt, neron älyn tullessa puhtaasti objektiiviseksi kohdistuessaan kaikella energiallaan vieraaseen ulkomaailmaan lähtiessään harhailemaan jonnekin minne sillä ei ole mitään asiaa tahdon asioita ja surkeutta paetessaan toteuttaessaan vain omia päämääriään ja tarkoitusperiään teoreettisten saavutusten luomisessa millä tahansa taiteen alalla, ei palvellakseen tahtoa ja sen tarkoitusperiä kuten normaaliälyisillä, joiden äly on kuin lyhty joka valaisee vain heidän tietään ja on juurtunut tiukasti tahtoon ollessaan kelvollinen tahdon harrastuksen mukaan tiedoitsemaan vain olioiden välisiä suhteita, osaksi toisiinsa ja osaksi tiedoitsevan tahtoon, mutta ei tiedoitsemaan olioiden puhtaasti objektiivista olemusta kuten neroilla joilla älyn vapautumisen tuloksena luomisaktissa äly on hetken toimiva yksin ja energisesti tahdon sitä kannustamatta leijuessaan vapaasti objektinsa yläpuolella ja on nyt itse yhteen tajuntaan keskitetty maailma mielteenä älyn puhtauden ollessa mitä suurin, jolloin siitä tulee maailman kirkas kuvastin, jollaisina pyhityksen tuokion ja hengen heräämisen hetkinä luodaan suurten taideteosten sielu ja maailma mielteenä saavuttaa korkeimmalla asteellaan täydellisen esineellistymisensä, mutta missään tarkoituksellisessa toiminnassa ja ajattelussa äly ei ole vapaa koska tahto ohjaa toimintaa ja sanelee sen teeman, mutta nerolla äly ja tahto ovat erottautuneet toisistaan joten maailma olioineen ei jää hänellä ulkokuoreen vaan hän omaksuu sen objektiivisessa havainnossa sinänsä, ilmiömaailman väikkyessä neron objektiivisessa käsityksessä kontemplaation objektina, joka tunkee tahtomisen ulos tajunnasta, tahdon ja sen kaikkien aikeiden herruudesta irti tempautuneen älyn kyetessä luomaan aitoja hengentuotteita, neron tuotteiden syntyessä siten että tämä keskittää kaikki hengenvoimansa yhteen ainoaan pisteeseen niin voimallisesti ja yksinomaisesti että koko muu maailma katoaa tajunnasta ja hänen kohteensa muodostuu ainoaksi realiteetiksi, älyn ollessa kuin aurinko joka ilmaisee maailman olemuksen jonka olen joskus kauan sitten Mozartin muuatta pianokonserttoa kuunnellessa konkreettisesti kokenut sen sisintä korventavassa auringon kaltaisessa paahteessaan, joka tunkee tahtomisen ulos tajunnasta, jolle ei löydy vertaa, johon ei kuitenkaan kykene esim. konsertto no 18, jota on kutsuttu leikkikalukonsertoksi teemojensa pienuuden takia ääriosissa, jollainen se ehkä pinnalta osin kätketyistä hienouksistaan huolimatta onkin, syvällisestä ja vakavasta hitaasta osasta huolimatta, nerojen ollessa tuhat kertaa harvinaisempia kuin tekojen miehet. Mainittakoon vielä että olen siteerannut kirjoituksessani Schopenhaueria tiivistetyssä muodossa.