Aihe: Metallica
1 2 3 4 582 83 84 85 86146 147 148 149 150
ttpp44
15.02.2022 22:03:59
bedlam: Koetin tuota Dyers Eveä kuunnella noista linkeistä ja esim. bassotaajuudet (en puhu soittimesta, vaan alataajuuksista) humisee aivan käsittämättömänä usvana täysin ulkopuolella muusta miksauksesta.
 
Jep. Piti itse myös tuo bassokokonaisuus nostaa esiin. Kauheaa kumisevaa puuroa.
JohnJ
16.02.2022 11:53:03
ttpp44: Hyi helvetti. Anteeksi taas suorasanaisuuteni, mutta eihän tuollaista voi kuunnella. Tuo on kuin ylisaturoitu Instagram-valokuva. Kaikki aitous ja orgaanisuus tipotiessään ja korville hyppää ylikirkkaus ja korostetut yksityiskohdat. Tässä kyllä näkee sen eron mikä on ammattilaisella ja amatöörillä. Ammattilainen tekee nimenomaan kokonaisuutta, amatööri keskittyy yksityiskohtiin. Toki siitä ammattilaisen kokonaisuudesta voi olla tykkäämättä, mutta joka tapauksessa se on kokonaisuus. Noiden klippien soundi ei ole kokonaisuus, se on vain osiensa summa, eikä hääppöinen sellainen.
 
Näissä muutenkin näkyy (vai kuuluu) se, että ihmiset ovat niin obsessoituneita siitä bassoraidasta, etteivät pysty kuuntelemaan näitä ns. neutraalista lähtötilanteesta. Asenne on valmiiksi värittynyt ja kuullaan vain se, mikä aiemmasta on "puuttunut" ja sitten ollaan aivan täpinöissä kun se löytyy.

 
Makuasioitahan nämä ovat. Pakko tarttua vähän kuitenkin tuohon "ammattilaisen kokonaisuuteen", melko erikoista käyttää Justicen kohdalla sellaista termiä, tapauksessa jossa ammattilaismiksaaja tekee ensin työtään parhaansa mukaan, ja sitten tulee bändin rumpali säätämään asiat oman mielensä mukaan :D Ja eikö tossa Justicessa vielä miksaaja vaihtunut kokonaan jossain kohtaa projektia, jos en nyt ihan väärin muista.
 
Reiluuden nimissä kannattaa myös huomioida se että näillä "amatööreillä" ei myöskään ole ollut käytettävissään ihan samoja resursseja, esimerkiksi edes kaikkia raitoja erikseen. Nuohan on stem-kokonaisuuksista väännetty, eli todnäk esim. kaikki rummut on ollut jo miksattu yhdeksi stemiksi jne.
 
Ja itse myös kuuntelen mieluummin alkuperäistä, koska siihen aikoinaan on kaikista puutteistaan huolimatta ihastunut. Nämä vaihtoehtoiset näkemykset on vain mielenkiintoisia kuriositeettijuttuja.
Metal meets the bone!
bedlam
16.02.2022 16:25:48 (muokattu 16.02.2022 16:27:53)
 
 
Kyllä Justice silti kuulostaa ammattimaisesti miksatulle. Ja muistan että juuri se saundimaailma oli se mihin 80-luvun lopulla siinä ensin tykästyin. Edeltävä Puppets oli hyvin pehmeä ja lämmin ja sisälsi paljon reverbiä, Justice taas hyökkäsi kuulokkeista suoraan kimppuun ja veti saundien puolesta turpiin ihan eri tavalla kuin mikään mitä olin aiemmin kuullut. Ja Justicen saundimaailma (rummut varsinkin) vaikutti suuresti sen jälkeen tulleeseen metalliin kuivine saundeineen ja napsubasareineen.
 
Tykkään itse siis levyistä missä basso erottuu mutta tiedän lukemattomia arvostettuja metallilevyjä missä basso ei kitaroiden takaa erotu yhtään selkeämmin kuin Justicella eikä niistä kukaan ole silti valittanut.
Levynkannet, logot, keikkajulisteet, nettisivut yms. http://www.petrilampela.com
Tympee Huttunen
16.02.2022 20:05:17
bedlam: Kyllä Justice silti kuulostaa ammattimaisesti miksatulle. Ja muistan että juuri se saundimaailma oli se mihin 80-luvun lopulla siinä ensin tykästyin. Edeltävä Puppets oli hyvin pehmeä ja lämmin ja sisälsi paljon reverbiä, Justice taas hyökkäsi kuulokkeista suoraan kimppuun ja veti saundien puolesta turpiin ihan eri tavalla kuin mikään mitä olin aiemmin kuullut. Ja Justicen saundimaailma (rummut varsinkin) vaikutti suuresti sen jälkeen tulleeseen metalliin kuivine saundeineen ja napsubasareineen.
 
Tykkään itse siis levyistä missä basso erottuu mutta tiedän lukemattomia arvostettuja metallilevyjä missä basso ei kitaroiden takaa erotu yhtään selkeämmin kuin Justicella eikä niistä kukaan ole silti valittanut.

 
Mitä sellaisia levyjä on? Thrashissa basso on mielestäni aina ollut aika selkeästi kuuluvissa.
 
Mutta tänne joskus linkattiin levyjä, joissa oli täysin Justice-soundit. Muistaako kukaan mitä niitä oli?
Jester44
16.02.2022 21:06:59
Anteeksi mutta minusta Justice on yksi kaikkien aikojen parhaimmalta kuulostava levy.
Asiaan voi toki vaikuttaa että siellä on aika tosi kovia biisejä.
Artturi
15.04.2022 21:28:03
Eka soolopiisi Kirkiltä julkaistu, länkkärikamaa ja To tame a land kans tulee mieleen.. iha ok mielestäni.. https://www.youtube.com/watch?v=HBdCdd5Hiqk
Samjos
15.04.2022 22:55:19
Artturi: Eka soolopiisi Kirkiltä julkaistu, länkkärikamaa ja To tame a land kans tulee mieleen.. iha ok mielestäni.. https://www.youtube.com/watch?v=HBdCdd5Hiqk
 
Ihan jees piisi. Ei hassumpi ollenkaan ja hieman myös Morricone-viboja tuossa mukana. Pitänee siis tsekata Kirkin koko ep sitten ens viikolla.
Hetfield
15.04.2022 23:53:32
 
 
Ainakin ensipuraisulla aivan hyvä kappale. Edwin Outwater ollut myös mukana tässä. Oli kapellimestarina sinfoniakeikoilla 2019.
Alright, alright, alright!
Tympee Huttunen
16.04.2022 06:43:58 (muokattu 16.04.2022 06:44:08)
Hetfield: Ainakin ensipuraisulla aivan hyvä kappale. Edwin Outwater ollut myös mukana tässä. Oli kapellimestarina sinfoniakeikoilla 2019.
 
Tuli aika S&M-fiilikset. Soolossakin oli parit Hammetin tavaramerkki-hommat ja onneksi ilman wahia.
 
Hieno virvelisoundi, mutta mistä kummasta tulee noin tökerö fade out loppupuolella ennen lyhyttä outroa? Onkohan tuo joku radio edit kuitenkin?
 
Hienon moderni länkkäritunnelma kyllä tässä. Mielenkiinto julkaisua kohtaan heräsi aika paljon tämän myötä.
ps3t
16.04.2022 19:44:54 (muokattu 16.04.2022 21:20:33)
 
 
Biisi tuntui alkavan moneen kertaan ja kun oli päässyt vauhtiin niin sitten loppui kuin seinään. Jotenkin en vaan saanut tuosta kiinni. Ihan hyviä osia kyllä, mutta niiden yhteen sovittaminen takkusi. Ehkä se vielä aukeaa.... sellainen biisi mistä kyllä haluaisi tykätä. Ehkä tuon saman olisi voinut tehdä paremmin. Kuitenkin ihan piristävää kuulla mitä Kirkki on saanut aikaan.
"the only winning move is not to play"
aivokuolio
17.04.2022 09:05:40
Ihan positiivinen yllätys, tämä oli kuin fiktiivistä scoremusaa Eastwoodin High Plains Drifteriä eli Ruoskaa varten. Olisikin outoa jos Kirk olisi kaikkien näiden vuosien jälkeen julkaissut soolona pelkästään jotain geneerisempää ja kaavamaisempaa raskasta rokkia.
Jucciz
22.04.2022 01:41:28 (muokattu 22.04.2022 01:54:06)
Soolo-osio tuo mieleen Fade to Blackin ja Orionin ikoniset soolot ja monet muutkin toki, mutta ensikuulemalta erityisesti nuo kaksi. Jos se jotenkin positiivisessa valossa halutaan esittää, ainakin Kirka kuulostaa edelleen itseltään ja se on aina arvostettavaa - ainakin se on kauniimmin sanottu kuin se, että miehen soittoon ei ole ilmestynyt vuoden '84 jälkeen mitään muuta uutta kuin kolmen hienon omakotitalon arvoinen Gibson Les Paul, joka kuului taannoin Gary Moorelle.
 
Vaan mikä lopulta oikein onkaan Hammettin sävelkieli? Tiivistäisin, että tietyllä tapaa tunnusomainen ja ajoittain sointuvaihdoksista rehvakkaan piittaamaton tallustelu aiolisen moodin, mollipentatonisen ja bluesasteikon rajaaman kolmion sisällä, wahilla tai ilman. Sen ulkopuolelle ei juuri koskaan mennä, mutta tuo tarkkaan rajattu alue pyritään tutkimaan huolella ja kääntämään tutut kivet uudelleen ja uudelleen, josko sieltä jotain yllättävää löytyisi. Annan lukijan päättää, löytyikö.
Bullitt
22.04.2022 03:59:01
Tympee Huttunen: Tuli aika S&M-fiilikset. Soolossakin oli parit Hammetin tavaramerkki-hommat ja onneksi ilman wahia.
 
Hieno virvelisoundi, mutta mistä kummasta tulee noin tökerö fade out loppupuolella ennen lyhyttä outroa? Onkohan tuo joku radio edit kuitenkin?
 
Hienon moderni länkkäritunnelma kyllä tässä. Mielenkiinto julkaisua kohtaan heräsi aika paljon tämän myötä.

 
Tähän on pakko tarttua sen verran, että muuten hyväsaundisessa biisissä itselle särähti korvaan eniten juuri ikävä ja turhan pinnassa oleva virveli. Ankean geneerinen moderni radiorock-läjähdys ilman mitään sointia tai dynamiikkaa. Ja itse olen vieläpä rumpali, ja me tietysti toivomme virvelin olevan yleensä erottuva mutta liika on liikaa. Vaan makuasiat on toki makuasioita.
 
Mutta muuten toki ihan kiva ja hauska irtiotto, kuulostaa ihan tekemisen arvoiselta kamalta.
Kiitos 19.2.2021 klo 13-21.30
Jucciz
22.04.2022 04:43:16
Bullitt: Tähän on pakko tarttua sen verran, että muuten hyväsaundisessa biisissä itselle särähti korvaan eniten juuri ikävä ja turhan pinnassa oleva virveli. Ankean geneerinen moderni radiorock-läjähdys ilman mitään sointia tai dynamiikkaa. Ja itse olen vieläpä rumpali, ja me tietysti toivomme virvelin olevan yleensä erottuva mutta liika on liikaa. Vaan makuasiat on toki makuasioita.
 
Mutta muuten toki ihan kiva ja hauska irtiotto, kuulostaa ihan tekemisen arvoiselta kamalta.

 
Haluaisin uskoa, että jos mikä tahansa soitin on miksauksessa liian kovalla tai hiljaisella, siihen uskaltaisi puuttua riippumatta siitä, onko se kommentoijan pääinstrumentti tai ei.
Tympee Huttunen
22.04.2022 08:36:37
Bullitt: Tähän on pakko tarttua sen verran, että muuten hyväsaundisessa biisissä itselle särähti korvaan eniten juuri ikävä ja turhan pinnassa oleva virveli. Ankean geneerinen moderni radiorock-läjähdys ilman mitään sointia tai dynamiikkaa. Ja itse olen vieläpä rumpali, ja me tietysti toivomme virvelin olevan yleensä erottuva mutta liika on liikaa. Vaan makuasiat on toki makuasioita.
 
Mutta muuten toki ihan kiva ja hauska irtiotto, kuulostaa ihan tekemisen arvoiselta kamalta.

 
Onhan tossa dynamiikkaa virpassa vaikka kuinka? Tuossahan on tota "marssivirppaakin" minuutin jälkeen, mutta toden totta, kommenttisi jälkeen tuo tuntuu kuuluvan varsin pinnassa noin muuten.
HaloOfFlies
01.05.2022 21:45:51 (muokattu 01.05.2022 21:52:49)
 
 
Itselleni oli uutta tietoa, että Metallica on heittänyt yhden keikan viisimiehisenä uransa alussa. Damian C. Phillips oli tuo yhden keikan verran bändissä musisoinut viides jäsen. Hän on sittemmin mystisesti kadonnut eikä hänestä paljoa tiedetä.
 
https://ultimateclassicrock.com/metallica-brad-parker-show/
Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb.
Ojankaivaja
14.05.2022 15:57:25 (muokattu 14.05.2022 15:57:47)
https://youtu.be/qK5lykj7kc4
 
Pitää varmaan ottaa asiakseen lähteä vielä joskus etelä-amerikkaan katsomaan, jos vielä sinne ehtivät eksyä. Taitaa koko mantere olla viimeinen paikka, jossa yleisö on vielä tällä tavalla mukana. Näyttää olevan huikea meininki.
 
Esim. Suomessa on helvetin masentavaa mennä keikoille, kun edes eturivissä ei ole jengi juurikaan mukana menossa vaan seisoo tumput suorina.
LyraB
14.05.2022 20:01:04
Ojankaivaja: https://youtu.be/qK5lykj7kc4
 
Pitää varmaan ottaa asiakseen lähteä vielä joskus etelä-amerikkaan katsomaan, jos vielä sinne ehtivät eksyä. Taitaa koko mantere olla viimeinen paikka, jossa yleisö on vielä tällä tavalla mukana. Näyttää olevan huikea meininki.
 
Esim. Suomessa on helvetin masentavaa mennä keikoille, kun edes eturivissä ei ole jengi juurikaan mukana menossa vaan seisoo tumput suorina.

 
Ymmärrän mitä tarkoitat. Olen samaa pohtinut siitä lähtien kun en ole "oikaa rokkikeikka" -fiilistä kokenut sitten 2008 Iron Maidenin Olympiastadionin konsertin.
 
Asioilla on puolensa. Toisaalta vituttais olla kaiken rynnimisen keskellä ja saada toisten räät ja paskaiset hiukset naamaan jatkuvasti. Aivan turhaa ja vastenmielistä. Niinku siis... Ei.
 
Mutta ehkä niiku just toi että jos nyt vaikka edes pompittais samaan tahtiin kun sellainen hetki tulee. Mut ei mitään turhanpäiväistä tönimistä. Tönikää itteänne kotona seinään tai jotain.
 
Tuollakin näyttäis olevan jotain tuliperäistä ainetta keskellä pittiä. Ihan kyllä kiva että Suomessa on turvatarkastukset ja muutenkin järki päässä ihmisillä. En nyt haluaisi polttaa hiuksiani koska "metalliin kuuluu sellainen".
 
Toki tämä avautuminen viittaa enemmän tuohon permantopaikkojen fiilikseen. Sama kai se katsomossa on, kunhan ei joku yli 2-metrinen siinä edessä peitä näkyvyyttä. Muutenkin alkanut miettimään että katselisi keikat katsomosta tutun eturivin sijaan. Mutta kun kyllä se katsekontakti siihen esiintyjään vaan pitää saada. Muutenhan voisi katsoa juurikin näitä YouTube-pätkiä kotona.
valtoi
15.05.2022 18:58:12
Ojankaivaja: https://youtu.be/qK5lykj7kc4
 
Pitää varmaan ottaa asiakseen lähteä vielä joskus etelä-amerikkaan katsomaan, jos vielä sinne ehtivät eksyä. Taitaa koko mantere olla viimeinen paikka, jossa yleisö on vielä tällä tavalla mukana. Näyttää olevan huikea meininki.
 
Esim. Suomessa on helvetin masentavaa mennä keikoille, kun edes eturivissä ei ole jengi juurikaan mukana menossa vaan seisoo tumput suorina.

 
Ei tuo nyt kokonaisuutena mitenkään älyttömältä menolta vaikuttanut verrattuna Nato-maiden yleisöihin. Toki kuitenkin aavistusken pirteämpää. Kyllä se taitaa olla vaan niin, että yleisön aneemisuus rinnastuu enemmän esiintyvän artistin aloitusvuoteen kuin siihen että missä maassa keikka on. Pari vuotta sitten Provinsissa oli ainakin täysi meihemi eturivistä + 20 metriä taaksepäin erään 2000-luvun alun suositun pomppumetalliyhtyeen keikalla.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)