JCM 05.08.2014 10:22:51 | |
---|
Biisimateriaali ei hirveästi meitsiä nappaa, mutta olen nähnyt tänä kesänä yhden festarikeikan Olavilta ja se oli ihan helvetin tulinen. Mainio bändi ja mainio meno, ja Olavi veti kauheella draivilla alusta loppuun. Lopussa tullut "Valot" -biisi myös osoitti, kuinka taitava laulaja Olavi oikeasti on. Veti todella hyvin ja hienona sovituksena ko. biisin. Kämäräiset on kyllä kovia, ja se rumpali oli myös kova luu. Kova livebändi. Kyllä. Radiosta en jaksa kuunnella. |
Humanoid 16.02.2016 09:30:41 | |
---|
https://open.spotify.com/album/3DuJP1udp2WsRickRbyPDS Uutta lättyä puskee. Edelliseen verrattuna aika monipuolista kamaa. Olavi lentelee niin nykyaikaisemmassa tanssipopissakin kuin 60-luvun kitarointisfääreissä, ja olenpa kuulevani hieman Eppu-vaikutteitakin Olet Elossa -kappaleessa. Toimii, ja kyllähän tästä kesäiset vibat välittyy. |
Exhausted 16.02.2016 09:32:36 (muokattu 16.02.2016 09:33:02) | |
---|
On kyllä taas kova lätty. Melkoisia korvamatoja jo parilla kuuntelulla. Viime levy oli pelkistettyä kitararokkia, nyt on uskallettu ottaa muitakin soittimia mukaan, mutta ei silti mitään kovin isoja sovituksia. Tässä levyssä hauskinta on bongailla vaikutteita ja lainauksia, joita löytyy Agentsista Klamydiaan. |
Larry 16.02.2016 14:15:35 | |
---|
Tämä on jälleen kerran hieno albumi. Vaffana Totodiggarina avausraita on nannaa kaikilta osin. Hieno melodiakulku, Tuomon kertsi ja kiipparit, Totolta varastetut rumpukompit ja loppuun vielä Kämäräisen Lukater-soolo soundeineen kaikkieen. Ja mukavan monipuoisia biisejä laidasta laitaan ylipäätään. Ens viikolla tsekkaamaan livekunto ! "No one can suck the fun out of a room faster than Don Henley." |
reverend 17.02.2016 10:23:05 | |
---|
Larry: Tämä on jälleen kerran hieno albumi. Ja mukavan monipuoisia biisejä laidasta laitaan ylipäätään. Ens viikolla tsekkaamaan livekunto ! Ainakin lauantaina Tavastialla koko bändillä oli livekunto kohdillaan. |
Exhausted 17.02.2016 11:17:56 | |
---|
reverend: Ainakin lauantaina Tavastialla koko bändillä oli livekunto kohdillaan. Onko mukana kiipparistia nyt kun levyllä on noin monipuolisia sovituksia? |
reverend 18.02.2016 07:40:23 (muokattu 18.02.2016 07:42:35) | |
---|
Exhausted: Onko mukana kiipparistia nyt kun levyllä on noin monipuolisia sovituksia? Ei varsinaisesti, kitaristi Kämäräinen soitti joissain biiseissä vähäsen. Ja Tuomo käväisi lavalla ja soitti myös lyhyen hetken. |
Tomtom 18.02.2016 11:13:40 | |
---|
Uusi levy kuuntelussa ja onhan tämä kovin kelpo musiikkia vaikka ei itselle sillälailla fanitustyylisesti nappaakaan. Hienosti soitettu ja sovitettu, tällaiselle musalle toivoisi mahd paljon radioaikaa jotta muutkin pääsisivät tutustumaan.. "Jos tämä jatkuu pahasti, joudutaan menemään instanssiin." - Lasse Mårtensson |
Exhausted 29.03.2016 12:49:58 | |
---|
Larry: Tämä on jälleen kerran hieno albumi. Ei voi kyllä muuta sanoo. Veikkaan että Kultaa hiuksissa on seuraava sinkku. Toinen-biisi on suosikkini, vaikka levy onkin melko tasavahva kokonaisuus. |
Larry 31.05.2019 09:58:40 | |
---|
Uusi Olavi lätty julkaistu. Skorpioni. Joko oottana ehtinnä kuuntelemaan ? Ensikuulemalta ei ehkä ihan nouse parin edellisen levyn tasolle, mutta muutamassa biisissä on kyllä aineksia vaikka mihin. "No one can suck the fun out of a room faster than Don Henley." |
Epämuusikko 31.05.2019 12:44:43 | |
---|
Kuuntelin YleX:ltä haastistaan. On se edelleen kova luu. So smooth you can hear the beard. |
Akiman 05.06.2019 13:41:38 | |
---|
Oletko ihmetellyt, miksei Olavi Uusivirtaa ole nähty Vain elämään tyyppisissä musiikkiohjelmissa, keskustelemassa Pitääkö olla huolissaan? tyylisissä paneelikeskusteluissa tai ylipäänsä juurikaan televisiossa? Kysyin asiaa Olavilta, ja Olavi antoi erittäin perustellun ja järkeenkäyvän vastauksen. https://www.soundi.fi/jutut/miksi-o … tisti-antaa-tyhjentavan-vastauksen/ |
Larry 05.06.2019 14:23:03 | |
---|
Akiman: Oletko ihmetellyt, miksei Olavi Uusivirtaa ole nähty Vain elämään tyyppisissä musiikkiohjelmissa, keskustelemassa Pitääkö olla huolissaan? tyylisissä paneelikeskusteluissa tai ylipäänsä juurikaan televisiossa? Kysyin asiaa Olavilta, ja Olavi antoi erittäin perustellun ja järkeenkäyvän vastauksen. https://www.soundi.fi/jutut/miksi-o … tisti-antaa-tyhjentavan-vastauksen/ Mukavan "jalat-maassa-tyyppinen" kaveri. "No one can suck the fun out of a room faster than Don Henley." |
Prophet 11.08.2019 00:44:46 (muokattu 11.08.2019 00:45:09) | |
---|
|
Exhausted 12.08.2019 08:44:19 | |
---|
Uusi levy on ihan mainio, mutta ehkä aiempia vahvempi kontrasti hittien ja albumiraitojen välillä. Etenkin levyn loppu vähän lässähtää, mutta toisaalta E=mc2 ja Valtakunta on hienoja biisejä. Kasarihenkisen popin saundien haltuunotto toimii kyllä hienosti, Timo Kämäräinen on varmasti nautiskellut näitä osuuksia soittaessaan. |
Prophet 24.04.2022 10:25:53 (muokattu 24.04.2022 10:27:03) | |
---|
|
|
Epämuusikko 01.11.2022 08:51:39 (muokattu 01.11.2022 08:51:56) | |
---|
LET'S SÄRJETÄÄN AND MURJOTAAN! |