Klassinen ›

Nils-Eric Ringbomin sinfonioille ominaiset tyylipiirteet pysyvät meille arvoituksena niin kauan kunnes joku raottaa tätä salaperäisyyden verhoa hänen sinfonioidensa osalta niistä tehdyillä levytyksillä sillä niin monta erilaista tyylisuuntaa kommentaattorit ja musiikkitieteilijät ovat niissä kuulleet ja katsoneet niiden edustavan lähtien kansallisromanttisesta tyylikehyksestä groteskeine aineksineen, uusklassismiin ja teoretisoivaan modernismiin asti että sen perusteella on mahdotonta arvioida sen enempää niiden musiikillista merkitystä ja syvintä olemusta kuin sitä tyylisuuntaakaan mitä ne lopulta tosiasiallisesti edustavat.
 
Klami ei anna musiikkiestetiikassaan kriitikkona paljon arvoa Ringbomin varhaisteoksille vaan teilaa ne lähes järjestäen vähättelevillä lausunnoilla niiden puutteellisesta teknisestä osaamisesta silmiinpistävään ideaköyhyyteen saakka koskien esim. sekstettoa mutta jo 1939 sävelletty Movimento sinfonico saa Klamilta kiitosta ammattaitaitoisesta sävellysteknisestä osaamisestaan ja sisällöllisestä visionäärisyydestä joka osoittaa Ringbomin kehittyneen säveltäjänä.
 
Ringbomin 1. sinfonia näki päivänvalon juuri ennen 40 lukua ja kuudes lisänimeltään Retrospektiva v. 1987.
 
Salmenhaara arvioi Ringbomin orkesterisäestyksellisten laulusarjojen olevan ehkäpä hieman teoretisoivia sinfonioita merkittävämpiä teoksia.
 
"Ringbom sai säveltäjänä virikkeitä tulenkantajien henkisestä ilmapiiristä ja Paul Hindemithin vapaatonaalisuudesta: atonaalisuutta ja varsinkin sen seurausilmiöitä hän ei hyväksynyt."

"Vielä vähemmän kuin Toivo Elovaaran suhteen Klamilla riittää ymmärrystä Nils-Eric
Ringbomin (19071988) modernismin suhteen. Klamin kritiikki Ringbomin musiikille
omistetusta konsertista on todellinen teilaus. Ringbomin ensimmäinen sävellyskonsertti
herättikin vastakaikua vain Tulenkantajiin kirjoittaneessa Elmer Diktoniuksessa, muuten
säveltäjä sai lehdistössä kauttaaltaan kylmäkiskoisen vastaanoton. - Kansankonsertti X oli
kokonaan omistettu Nils-Eric Ringbomin sävellyksille, mikä hra Ringbomin töiden laatuun
katsoen tuskin oli paikallaan. Pari teosta näytteeksi olisi mainiosti riittänyt, nyt tahtoi
konsertti väkisin käydä piinalliseksi. Päänumero, Jousisekstetti, antoi lähinnä aiheen
säveltäjälle näin vähän mairitteleviin ajatuksiin. Jousisekstetti kuuluu niihin, jotka eivät
kestä julkista esitystä. Parhaimmallakaan tahdolla siitä ei löydä mitään myönteistä, ei
teknillisen työn eikä musikaalisten ajatusten kannalta. Se on puolituntinen yhtämittaista
harmautta, joka kuivuudessaan hipoo ennätyksiä. Sekstetin soittimellinen kokoonpano on jo itsessään erehdys. Jotta näinkin tummavärinen
ensemble tarjoaisi kaiullista vaihtelua ja mielenkiintoa, vaatisi se puhallinsoittimien apua. -
- - Hra Ringbomin orkesterikappaleet: Preludio, Ballaadi ja Pieni sarja vilisivät virheitä ja
kompastuksia, joihin kokemusta ja tekniikkaa vailla olevat säveltäjät tekevät itsensä
syypäiksi. - - - Lopputulos konsertista oli siis ehdottomasti kielteinen yksistään
sävellysteknilliseltä kannalta katsoen. Mitä taas tulee tekijän musikaalisiin ideoihin, niin
eivät ne ainakaan yllättäneet uutuudellaan eivätkä tuoreudellaan (HS 26.2.34).
Kun Klami neljä vuotta myöhemmin kuuli Ringbomin Adagion ja Allegron, hänen
mielestään edistystä on tapahtunut, mutta orkesterin käsittelyssä säveltäjällä on vielä
opittavaa. Klami totesi, että Ringbomin teokset tekevät edullisemman vaikutuksen
partituurista luettuina kuin kuultuina (HS 21.2.38) -! Ringbomin tarkoitusperät tuntuvat
Klamista edelleen hämäriltä ja epämääräisiltä, vasta Movimento sinfonicossa hän
tunnistaa ammattimuusikon merkit ja välittömän inspiraation."
 
Lieneeköhän muuten Klamin mainitsema jousisekstetto sovitus puhallinsekstetosta joka oli ensimmäinen suomalainen sävelteos joka esitettiin Salzburgin kansainvälisillä uuden musiikin festivaaleille?
 
Ei taida olla sillä sekstetto puhaltimille on sävelletty vasta v. 1951 ja Ringbom piti ensikonserttiinsa jo v 1934 eikä jousisekstettoa ole Suomalaisia säveltäjiä kirjan Ringbomia käsittelevän artikkelin teosluettelossa mainittu lainkaan joten olisikohan niin että Ringbom on itse tyytymättömänä nuoruudentyöhönsä tuhonnut teoksen käsikirjoituksen mutta olisihan siitä jääneet äänilehdet jäljelle johonkin arkistoon lojumaan joten jousiseksteton tapaus jää mysteeriksi. Klami sen kyllä mainitsee musiikkiestetiikassaan mutta Salmenhaara ei näytä tuntevan teosta lainkaan. Kummallista.
 
Yleisradiolla näyttäisi äänitietokannan mukaan olevan hallussaan kantanauhatallenteita Ringbomin sinfonioista ja ainakin nauhaoikeudet Ringbomin sinfonioihin n.o 2, 3 ja 4 ja joista n.o 2 on kestoltaan 30 minuuttinen ja muodoltaan 4 osainen sinfonia kun 2 muuta ovat muodoltaan 3 osaisia ja kestoltaan vain runsaat 20 minuuttisia sinfonioita. Kaksi sinfonioista johtaa Tauno Hannikainen orkesterina HKO ja yhden Albert Wolff. Äänitykset on tehty 1962 ja 1964.
 
Ringbomin musiikkia on turha etsiä tuubista tai Spotifysta sillä sitä ei ole levytetty ilmeisesti koskaan. Rupesi totta tosiaan hämmentämään kun selasin Wikipediasta sen sijaan kymmenien ranskalaisten säveltäjien nimiä joista en ole koskaan ennen kuullutkaan ja yhtä luukuunottamatta kaikkien säveltäjien musiikkia löytyi Spotifysta mutta suomalaisten säveltäjien kohdalla tilanne on huomattavasti heikompi etenkin sinfonioita ajatellen joita ei ole levytetty läheskään yhtä uutterasti kuin ranskalaisten säveltäjien sinfonioita ja löytyy useita suomalaisia säveltäjiä joilta ei ole levytetty kerrassaan mitään musiikkia, ei ainuttakaan kappaletta kuten esim. juuri Ringbom tai vaikka Erkki Aaltonen, Bengt von Törne, Erik Furuhjelm, Leo Härkönen tai Urho Hallaste.