Aihe: Santa Cruz
1 2 3 4 5131 132 133 134 135 136 137 138
venalaine
17.04.2022 18:43:32
kalakukko: Tämän bändin kohdalla vain kävi niin, että sillä pitkäaikaisella kokoonpanolla Joonas, Middy, Tapsa, Arttu homma hioutui vuosien duunin myötä sen verran viimisen päälle jiiriin, että olivat oikeasti ihan helvetin kova livebändi, muutaman keikan kerkesin nähdä. Ja oli siellä hyviä biisejäkin. Tuolloin bändi myös henkilöityi mulle yhtä paljon noihin kaikkiin soittajiin eikä vain keulakuvaansa. Oli ihan ykköstykkejä keikkailevista suomalaisista rockbändeistä ja potentiaalia oli vaikka mihin niin sääli, että hommat meni persiilleen.
Joonashan on nykyään studiovelho, Tapsa rummuttaa Lost Societyssa ja Middy oli Bodom After Midnightissä, jonka tarina jäi lyhyeksi sattuneesta syystä.

 
Myönnän, että en ole livenä bändiä nähnyt, mitä nyt yuotubesta katsellut. Levyjä olen yrittänyt Spotifysta kuunnella ja aika kädenlämpöiseltä on tavara tuntunut. Sääli tietysti, jos on joskus hyvä bändi ollut, mutta nykyään ei näytä olevan enää mitään muuta annettavaa kuin lapsellinen huomionhakeminen milloin minkäkin tempauksen avulla.
Epämuusikko
17.04.2022 20:20:50
Samaan aikaan Blind Channel veti Suomen mittakaavassa pitkän jenkkirundin, ei raportoitavaa sekoilua. en sano että kumpi on musiikillisesti parempi, mutta "sen kun varoo pikkasen".
LET'S SÄRJETÄÄN AND MURJOTAAN!
bangerboi
18.04.2022 15:58:18
Tsekkasin viimeisimmän liven. Tällä kertaa lavasekoilu ei kyllä mee artun piikkiin laisinkaan. Rankka tunnelma kyllä, kylmä hiki oikein puskee pintaan katsellessa. Oliks noilla klikkiä ollenkaan..? :D
Jucciz
18.04.2022 16:00:21
Mikko_AAA: Archiesta on tullut semmonen matti nykänen. Lähinnä kaikki odottaa et mitä nyt sekoilee. En tiedä mikä tyyppiä vaivaa. Jäsenet vaihtuu jatkuvasti ja aina on vika muissa.
 
Tälle luonnehäiriölle on ihan nimikin.
venalaine
19.04.2022 20:36:27
pehko
20.04.2022 05:53:31 (muokattu 20.04.2022 05:54:38)
 
 
venalaine: https://www.seiska.fi/Kotimaa/Keikk … maan-jenkkijuontajalle-Talla-kertaa
 
Ja kohta mennään taas.

 
Ai että. En malta odottaa kuinka hyvin tämä menee. Onkohan Eddie paikalla..
Harmi että on niin pitkän ajan päässä. No mut, Artulla on hyvää aikaa keittää pari muuta skandaalia tähän väliin.
Funkånaut
20.04.2022 22:01:22
 
 
McLeach: Hyvää aikaa raapia uusi bändi kasaan. Eiköhän nämä vanhat kaverit ole jo "erotettu" tai "ongelmissa viisumien kanssa".
 
Andy McCoy kitaraan ja Remu rumpuihin. Mestarit Areenalla.
"Lauserakenteesi on syvältä ja heppisi pieni."
Vessajono
20.04.2022 22:31:45
Funkånaut: Andy McCoy kitaraan ja Remu rumpuihin. Mestarit Areenalla.
 
Sit tekemään levyä Jari Mäenpään kanssa.
IF HE OPENS HIS BIG MOUTH AGAIN, IT'S LAMPSHADE TIME
Bullitt
20.04.2022 22:44:47
Vessajono: Sit tekemään levyä Jari Mäenpään kanssa.
 
Tästä toteutettu tosi-TV-ohjelma olisi ensimmäinen lajiaan, jota seuraisin taatusti. Myös ensimmäinen, jota seuraisin taatusti karjuen.
Kiitos 19.2.2021 klo 13-21.30
Vessajono
20.04.2022 23:02:02
Bullitt: Tästä toteutettu tosi-TV-ohjelma olisi ensimmäinen lajiaan, jota seuraisin taatusti. Myös ensimmäinen, jota seuraisin taatusti karjuen.
 
Katkon jälkeen: mitä tapahtuu kun Jarin tietokoneesta loppuu muisti ja Remu haluaa snadisti dolbya tsöh tsöh vittu.
IF HE OPENS HIS BIG MOUTH AGAIN, IT'S LAMPSHADE TIME
Bullitt
22.04.2022 02:10:57
Olen kerran käynyt arki-iltana Whiskyssä ja silloin siellä esiintyi joku vitun huono emocorebändi. Ei noilla vissiin ole hirveää kynnystä arki-iltoihin kun on vähänkään nimeä.
Kiitos 19.2.2021 klo 13-21.30
vvaltsu
22.04.2022 08:13:16
Niin, ja voihan olla että kyseessä on ns. pay-to-play. Luulisi, että jengi on valmis maksamaan rahaa siitä, että pääsee vetämään noinkin legendaariseen mestaan kuin Whisky, ja Whisky ottaa hölmöiltä rahat pois. Ja rahaahan Kuosmasen isällä on. Ainakin internetistä löytyy paljon tarinoita siitä, että Whiskyyn pääsee kyllä soittamaan arki-iltaisin maksua vastaan.
Funkånaut
22.04.2022 08:22:46 (muokattu 22.04.2022 08:23:05)
 
 
vvaltsu: Niin, ja voihan olla että kyseessä on ns. pay-to-play. Luulisi, että jengi on valmis maksamaan rahaa siitä, että pääsee vetämään noinkin legendaariseen mestaan kuin Whisky, ja Whisky ottaa hölmöiltä rahat pois. Ja rahaahan Kuosmasen isällä on. Ainakin internetistä löytyy paljon tarinoita siitä, että Whiskyyn pääsee kyllä soittamaan arki-iltaisin maksua vastaan.
 
Tavallaan näyttävämpi 170€ pizza Simpeleellä kera omien pa-kamojen eräänä maanantai-iltana, siis.
"Lauserakenteesi on syvältä ja heppisi pieni."
wah_wah
22.04.2022 10:21:15
vvaltsu: Niin, ja voihan olla että kyseessä on ns. pay-to-play. Luulisi, että jengi on valmis maksamaan rahaa siitä, että pääsee vetämään noinkin legendaariseen mestaan kuin Whisky, ja Whisky ottaa hölmöiltä rahat pois. Ja rahaahan Kuosmasen isällä on. Ainakin internetistä löytyy paljon tarinoita siitä, että Whiskyyn pääsee kyllä soittamaan arki-iltaisin maksua vastaan.
 
Käsittääkseni Whiskey toimii nykyään juurikin pay-to-play tyylillä. Illoissa saattaa olla viisi keskenään täysin erilaista bändiä, joista ehkä viimeinen ns. pääesiintyjä on varsinaisesti buukattu ja muut pay to playllä.
eliastone
22.04.2022 11:33:03
Hyvä haastattelu Archielta. Osoittaa olevansa mainettaan fiksumpi jätkä:
https://soundcloud.com/kasarinlapse … ext&utm_campaign=social_sharing
"How low can you go?"
Funkånaut
22.04.2022 12:25:10
 
 
sanansaattaja: Hyvä haastattelu Archielta. Osoittaa olevansa mainettaan fiksumpi jätkä:
https://soundcloud.com/kasarinlapse … ext&utm_campaign=social_sharing

 
Aika hankalaa olla mainettaan dorkempi jätkä.
"Lauserakenteesi on syvältä ja heppisi pieni."
aivokuolio
22.04.2022 12:28:57
Funkånaut: Aika hankalaa olla mainettaan dorkempi jätkä.
 
Enpäs tiedä, viimeaikaiset tempaukset sotii tätä vastaan...
pehko
12.07.2022 13:48:19
 
 
Onks Artsie vielä elossa?
Sir Jöpötin
12.07.2022 16:24:08
pehko: Onks Artsie vielä elossa?
 
Eiköhän toi ois instaan päivittäny jos ois kuallu. Samalla haukkunu pyhän Pietarin paskaksi pokeksi ku ei päästäny jonon ohi. Helmiäisporteilla kaikuu vain narsistisen alkoholistin vieno "etsä gubbe tiedä kuka mä ooooon??".
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)