| Aihe: Makuasiat, mikä soittokamoissa sinut sytyttää? | |
|---|
|
Tässä ollaan taas jauhettu näistä iänikuisista kitarismin kukkasista monta ketjua. Me puhumme soittokamojen erilaisista ominaisuuksista ja usein haluamme perustella näkemyksiämme fysiikan laeilla ja tieteellisillä faktoilla.. yleensäkin kaipuu aateloida oma mieltymys jollakin tapaa objektiiviseksi järjellä selitettäväksi tosiasiaksi, on monelle melkein pakkomielle ihan kuin oma mieltymys ei riittäisi perustelemaan omia valintoja.
Kuitenkin tohtisin väittää, että omilla mieltymyksillä on hyvinkin keskeinen rooli välinevalinnoissa. Ainakin itselleni soittokamat ovat vahvasti tunneasia. Ja siksi ajattelin, että mitäpä jos perustettaisiin yksi ketju missä puhutaan ihan vaan niistä omista mieltymyksistä ja makuasioista. Mikä soittokamassa saa sinut syttymään? se voi olla merkki, väri, ulkonäkö, koristeellisuus, ääni, paino, hinta, muiden ihmisten suhtautuminen.. ihan mitä vaan. Kerrotaan siis itsestämme makuukamarijuttuja paljastetaan jotain, jonka vain puolisomme tietää.. tai ollaan paljastamatta jos siltä tuntuu.
Minulle on ollut tärkeää melekin kaikki mainittu ja yhteenväliin ulkonäkö soittimessa tai vahvistimessakin, oli minulle ihan kaikki kaikessa. Piti olla loimua, taottua kuparia ja sian nahkaa :-D, tai patinaa.. ja olipa jossakin kohtaa sellainen blinbling vaihekin jolloin kaikenmaailman loimut ja helmiäiset ja abalonet sun muut oli suurimpia kuolauksen aiheita. Blingin ongelma minulle on autenttisuuden arvostus ja aito blingi on kallista samalla kun halvassa blingissä on vahva feikin fiilis. Se on vähän sama juttu kuin reliikki, joka on ihan helvetin makea mutta huonosti tehtynä aika kammottava. Oikeastaan kun ostin akustista kitaraa, niin tajusin että mitä tylsemmän näköinen soitin, niin sen paremmin se soi ja varsinkin edullisissa koristeellisissa kitaroissa oli melkein satavarmaa että ne ei soineet kovin hyvin. Päädyin siis muuttamaan näkökulmaani, koska löysin jutun mitä arvostan vielä enemmän kuin ulkonäköä.
Se on herkkyys ja dynamiikka. Ja on mielenkiintoista, että arvostan sekä akustisissa että sähkösoittimissa täsmälleen tuota samaa juttua. Herkkyyttä eli kuinka pieniä soiton nyansseja soitin/signaaliketju pystyy toistamaan tai kuinka hyökkäävästi se vastaa kosketukseen, ei oikein voi korvata millään muulla ominaisuudella. Se on seikka joka saa sukat pyörimään jaloissa, sykkeen kiihtymään ja on aivan mielettömän inspiroivaa. Ainoa ongelma on, että sellainen rankaisee virheistä ihan pienistäkin ja jos soittaa falskisti niin se sitten kans kuuluu. Varsinkin kun äänittää niin herkkä signaaliketju on ihan perseestä varsinkin jos pitäisi saada soitettua jotain mahdollisimman simppeliä toistuvaa asiaa, jotka pitäisi tulla kerta toisensa jälkeen samanlaisena.. silloin kaipaise kapeampaa dynamiikkaa ja niitä apupyöriä :-D , mutta silti soitinkaupoilla herkkyys ja dynamiikka on niitä ominaisuuksia jotka saa minut pillahtamaan itkuun mielenliikutuksesta ja vaipumaan koomaan pelkästä mielihyvästä.
Enäpä teillä muilla? | |
Mua kiinnostaa 70-luvun ja 80-luvun kitarat, minkälaisia värejä ja värisävyjä on käytetty, erilaiset mallit jne.
Ehkä sen takia, että itse aloitin soittamaan 70-luvulla ja joku nostalgia siinä touhussa on
Olen käynynnä Piutissa, Lousissa, Retulaatsissa, Miiamissa | |
Tumma, mielellään merkitön otelauta. Vaahtera on no-go. Monen muun asian kanssa vielä pärjää. | |
Kitaroissa "perinteiset" muodot, symmetria ja loppuun asti mietityt ratkaisut.
Kaikki modernit lavattomat, 8-kieliset, fanfret, Strandberg, Abasi yms epäkitarat ovat omaan silmään aivan kamalia.
Varmaankin ihan soivia pelejä, mutta ovat niin luotaantyöntävän näköisiä hirvityksiä että olen pysytelllyt niistä kaukana.
Ihmetyttää kovasti esim Suhreissa missä on aivan upea loimu/qm kansi ja sitten on täysin musta lapa? toihan nyt on rikos ihmisyyttä kohtaan!
Sama myös kalliissa Ibanezin J.Customeissa missä on mielettömän upeat vastaavaat kannet ja sitten ollaan tehty "ei jaksa taivuttaa kantta"-contour.
esim: https://www.ebay.com/itm/3539677853 … h=item526a1fc5a7:g:rLoAAOSwLcxiAm17
Lisätään listaan siis mätsäävät lavat :D
https://www.youtube.com/watch?v=-w-B6H0abxY | |
ituvirtanen: Tumma, mielellään merkitön otelauta. Vaahtera on no-go. Monen muun asian kanssa vielä pärjää.
Merkitön otelauta sähkösoittimessa on no-go, ja offset dotsit toinen! Pelkillä sivutäplillä ei ole mitään virkaa.
Tekisi mieli sanoa että ulkonäkö on kitarassa tärkein ja keveys. Mutta nytkin joudun ottamaan treeneihin kitaran joka on tylsän näköinen ja painava, kun se on niin pirun hyvä soitettava ja soundikin on hieno.
En ole musiikin asiantuntija. |  WanhaWetäjä
18.04.2022 14:37:08 (muokattu 18.04.2022 14:37:40) | |
|
En soita pelin edessä himassa enkä kerää kitaroita olkkarin seinille kuten ilmeisen moni tekee koska kitaran ulkonäkö on niin tärkeää, ei sillä etteikö mun GAS thinline tele olisi kaikinpuolin omaa silmää miellyttävä kokonaisuus, pakko ollakkin kun on itse valiinnut mallin, puut ja värimaailman.
Yli 50 vuotta kaikenmoista soittamista ja 40 vuotta keikkalilua monissa erilaissa kuvioissa lienee tehnyt tehtävänsä, ei ole enää intoa säätää kamojen kanssa saati että ikäänkuin syttyisi jostain tavallaan ulkomusiikillisesta tekijästä kuten laitteista tai kitaroista ja niiden ulkonäöstä. Pari varsin hyvää kitaraa ja Helix riittää niihin kuvioihin mitä vielä ite harrastaa himassa,treeneissa ja keikoilla, jääköön kamoilla hifistely ja niiden keräily muille.
Joka päivä yritän innostuttaa itseni ottamaan jonkun soittimen käteen, joskus on päiviä että se jää lyhyeen hetkeen, joskus menee useampi tunti soitellessa niitä näitä. Mun etu on se että en ole ns umpikitaristi vaan myös kiipparit ja basso ovat tulleet tutuiksi satojen keikkojen kautta, jos ei kitaransoitto innosta voi valita basson tai kiipparit joilla pääsee ihan eri maailmoihin, monipuolisuus on rikkautta.
Ollaan hiljaa saadaan kalaa...ei sovi mulle eli perseitä ei nuolla! | |
WanhaWetäjä: En soita pelin edessä himassa
En minäkään peilin edessä soita mutta jos joku innostuu ottamaan keikalta kuvan niin onhan se masentavaa jos sekä soittaja että kitara ovat rumia. Tökerö soittohan ei kuvasta yleensä välity joten komealla kitaralla pelastaisi paljon!
En ole musiikin asiantuntija. | |
Se, minkälaisella kitaralla soittaa ja minkänäköinen se on, voi olla kannanotto johonkin. Voi esimerkiksi soittaa vain aidolla Gibsonilla, suomalaisella kitaralla tai kierrätysmateriaaleista tehdyllä soittimella. Ja niin edelleen.
Olen käynynnä Piutissa, Lousissa, Retulaatsissa, Miiamissa |  BigPapa
18.04.2022 15:45:56 (muokattu 19.04.2022 11:32:49) | |
|
Jos jotenkin koittaa luonnehtia, että mikä se kitaroissa ja bassoissa on tärkeää - mulle, on tuntuma, se miten soitin istuu käteen ja millainen se on soittaa, tämä siitä lähtien, kun oli 1972 vuoden loppupuolella päässyt eroon siitä ensimmäisestä Osto- ja Myyntiliikeen akustisesta missä kielet olivat 11/2cm - 2 cm otelaudasta, no sillä alkuun pääsi hampaat irvessä. Sitten on sointi, akustinen sointi myös sähkökitaralla. Vahvistinpuolella on painoarvoa sillä, että miten sen oman haluamansa soinnin saa niistä väännettyä. Kelpaa Line 6 UX2 interface mallinnuksineen, samoin Roland Cube 30X, Marshall JTM45 tai Fenderin Vibroverb. Marshallin Lead12 combokin toimii. Kitarat säilytän niille kuuluvissa laukuissa, joista välillä jonkun kaivan esiin - sillä soittaakseni. Yksi basso on studiohuoneen seinällä - siellä, siinä huoneessa, on myös rumpusetti ja sähköinen piano, sekä ensimmäinen kunnollinen vuoden 1972 lopulla saamani "sähkis" - Kawain Gibson ES175:ttä muistuttava jazz box - ja pojalla toinen basso oman huoneensa seinällä, niillä tulee välillä bassoteltua, kun sekin on soittovälineenä ollut aina 70-luvulta asti. |  mpekkanen
18.04.2022 16:00:09 (muokattu 18.04.2022 16:01:45) | |
|
hallu:
Se on herkkyys ja dynamiikka. Ja on mielenkiintoista, että arvostan sekä akustisissa että sähkösoittimissa täsmälleen tuota samaa juttua. Herkkyyttä eli kuinka pieniä soiton nyansseja soitin/signaaliketju pystyy toistamaan tai kuinka hyökkäävästi se vastaa kosketukseen, ei oikein voi korvata millään muulla ominaisuudella. Se on seikka joka saa sukat pyörimään jaloissa, sykkeen kiihtymään ja on aivan mielettömän inspiroivaa. Ainoa ongelma on, että sellainen rankaisee virheistä ihan pienistäkin ja jos soittaa falskisti niin se sitten kans kuuluu. Varsinkin kun äänittää niin herkkä signaaliketju on ihan perseestä varsinkin jos pitäisi saada soitettua jotain mahdollisimman simppeliä toistuvaa asiaa, jotka pitäisi tulla kerta toisensa jälkeen samanlaisena.. silloin kaipaise kapeampaa dynamiikkaa ja niitä apupyöriä :-D , mutta silti soitinkaupoilla herkkyys ja dynamiikka on niitä ominaisuuksia jotka saa minut pillahtamaan itkuun mielenliikutuksesta ja vaipumaan koomaan pelkästä mielihyvästä.
Enäpä teillä muilla?
Jostain muistelisin, että tykkäät ja fanitat 70-luvun Gibsoneista. Ainakin itselle on osunut dynamiikalta aika huonoja tai keskinkertaisia Gibson ja Fender kitaroita samaiselta vuosikymmeneltä.
Ajattelen, että ensin tulee merkki, malli, väri jne ja vasta sitten soittimen ominaisuudet. Minulle kitara on useita juttuja ja vaikka haluaisin perustella itselle kaikki mieltymykset dynamiikalta, soitettavuudella jne, niin todellisuudessa soittimen ulkoiset ominaisuudet merkitsevät nekin todella paljon.
Pidän esim flying v kitaroista, mutta niissäkin on suurin osa sellaisia ettei ne kiinnosta. Ei ole yhtä tai kahta asiaa jotka tekisi kaikista soittimista automaattisesti jotenkin haluttavia. Osittain siksi soittimet ovatkin mielenkiintoisia, koska sitä mojoa voi löytää ihan kummallisista kitaroista ja joskus ne voi olla omaan makuun aika rumiakin. | |
Nykyään eniten kiehtoo se että ne soittimet sekä styrkkarit tekee itselle mahdollisimman toimivan kokonaisuuden omiin tarpeisiin. Niin kyllähän noit Putiikkiskeboja olis kiva ihastella ja omistaa jokunen ei siinä =)
Jos soitto ei välillä kulje se ei vaan kulje....ollaan kaikki ihmisiä!!!!!!! | |
Tärkeintä on että kamat näyttää hyvälle, ni voi sitten peilin edessä keikistellä ja gimmat tykkää. Ei soundilla niin välii näis jutuissa. |  Kefiiri
18.04.2022 16:32:30 (muokattu 18.04.2022 16:56:43) | |
|
Vahvarissa voi olla niin huono soundi että sitä ei voi käyttää, mutta kitarathan kuulostavat kaikki samalta.
Kuten Giovanni sanoi, kitaran olemus hyvinkin on kannanotto. Hieno soittimen ei tarvitse olla mutta asiayhteyteen sopiva kyllä, siksi pitää olla useampia soittimia.
"yleensäkin kaipuu aateloida oma mieltymys jollakin tapaa objektiiviseksi järjellä selitettäväksi tosiasiaksi, on monelle melkein pakkomielle ihan kuin oma mieltymys ei riittäisi perustelemaan omia valintoja."
Olenkohan mä nyt sortumassa tuohon aloitusviestissä mainittuun järkeistämiseen :)
En ole musiikin asiantuntija. | |
Olipas pitkä aloitus. Ei jaksanut lukea kokonaan - ilman lääkkeitä :D
Vastaan silti samalla paatoksella. Ulkonäkö on osatotuus ja sit tuntuma siihen lisää kiksejä (sis. soundin ja kuinka kamppeet reagoi keskenään). Pääasiassa ei kiinnosta joka päivä räplätä samoja mikso-phryygisiä paskojaan ilmoille joten ihan kiva et ne soittimet näyttääkin kivalle.
Käärinliinoissa ei ole taskuja ja kaurapuurollakin elää ihan hyvin. :D - Steelduck | |
It's all about the details. Olen tässä kaasutellut ihan youtubevideoiden perusteella kitaroita. Jotenkin iskee sellaiset design-hommat, joista näkee että siinä on koitettu tehdä toimivaa konseptia eikä vain apinoitu sadas stratokopio. Esim noi uudet Revstarit on jotenkin upeita: tolkuttoman hienosti pyöristetyt rosterinauhat, kaulassa hiilikuituvahvikkeet sisällä, väittävät että kevennysporauksetkin on suunniteltu niin, että niistä olisi soinnillista hyötyä (totta tai ei, mutta ne ei ole vain reikiä). Kaulassa mattapinta ja ainoa puute on lukkovirittimien puute, jonka voi itse korjata. Tarjolla on P90 ja humbucker mallit ja molemmissa viisiasentoisen kytkimen väliasennot laittavat vastavaiheeseen. Lisäksi mukana kytkennässä on jonkinlainen passiivinen boosti, joka tekee soundille "jotain". Myös värimaailmat ovat upeita vaikka bodyn saattaa herättää ristiriitaisia tunteita. Tuollaisista kokonaisuuksista pidän.
Tai sitten esim oma Martin HD-28. Sellaiset pikkuasiat sen lisäksi, että soundi ja soittotatsi on huippua jotenkin tekevät sen jutun. Ton rakennustapa on erilainen kuin D-28 kannen osalta. Lisäksi lavan ja kaulan volute on jännä puinen timantti muodoltaan, kopan herringbonet sun muut näyttää, että siihen on panostettu, mutta siitä ei ole tehty mitään älytöntä karkkia. Plussana vielä kannen tiheät syyt ja epäsäännöllisesti hiottu yläsatula. Se on käsityön taidonnäyte.
Oma lukunsa on PRS-kitarat jotka voivat olla sitä älytöntä silmäkarkkia tai sitten vaativattommia kokonaisuuksia, joissa on kuitenkin kaikki perusasiat viety äärimmilleen kuosiin, kuten vaikka Mira-mallissa. Jotenkin vain tuon pajan tuotteet on ihan eri tasolla vaikka se on selkeästi massatuottaja. Ikävä kyllä, samaa en voi sanoa G ja F-pajan soittimista, vaikka ikonisia ovatkin.
Toki hintalapuissakin noita eroja syntyy, mutta esim. noi Revstarit on edukkaita standard-malleina. Omissa soittimissa taas säväyttää vaikka Ibanez ATK joka on vain yksinkertaisesti huikean jämäkkä soitin.
Toisessa "reunassa" on sitten soittimet, jotka näyttää ja on ihan "ok". Mutta jotka on vain soittimia, ja joista pienellä tutkimuksella näkee, että jotkut osat vähän sinne päin, reiät vinossa ja sitä rataa. Lopulta tinatallat ja muut romut ja paljastuu, että ei se ole edes ok. | |
hallu: Enäpä teillä muilla?
Fiilis ratkaisee paljon. Sitten tietysti se miten jokin soitin sopii lapaseen tai miltä joku vahvistin/pedaali tuntuu soittaa ja räpeltää. Soundi kulkee yleensä käsi kädessä fiiliksen ja tuntuman kanssa. Jos soitin tuntuu omalta, niin silloin se myös soundaa hyvältä, uskaltaisin väittää. Parassoundinenkaan soittokama ei ole hyvä jos se muutoin on luotaantyöntävä tai täysin sopimaton omaan kätöseen.
Järjellä on loppuen lopuksi todella, todella vähän merkitystä.
moving in stereo | |
fender stratocaster ja sen muun merkkiset näköispainokset,siinä kitarassa vaan on kaikki kohillaan
moderneissa hevikitaroissa pelkistetty kokonaisuus satiinipinnalla(tälläinen on nyt käytössä)
gibboneissa lespat matalaimpedanssimikeillä,flying v ja explorer koska ne on sikasiistin näköisiä
kasari ibanez superstratot kun eka hyvä kitara oli sellainen
kotirämpyttelijänä pientehovahvaimet kuulokeliitännällä
ei se ikä vaan asenne | |
Omatekoiset soittimet/efektit/vahvarit sytyttää. Siitä, että on onnistunut valmistamaan täysin toimivan soittopelin, saa jonkun ekstraviehätyksen itse soittamiseen. Kotisoittoon olen saanut koostettua täysin itse valmistetun laitteiston. Kotona ehkä suurempi osa soittamisen ilosta tuleekin siitä, että omatekoiset kamat kuulostavat omaan korvaan todella hyvältä.
Treenikämpällä joutuu vahvistinosastolla Marshalliin luottamaan, kun vastaavaa nuppia en (vielä) ole rakentanut. Kaappi sentään on omatekoinen :D
Those who can't do, teach; those who can't teach, teach gym. |  BugBadWolf
18.04.2022 20:39:08 (muokattu 18.04.2022 21:06:31) | |
|
hallu:...ja usein haluamme perustella näkemyksiämme...faktoilla...
Niin... Holttihan ei liene pahaksi edes kitara-asioissa. Rajallisten resurssien maailmassa (rahakin on resurssi ja ainakin omalla kohdallani äärimmäisen rajallinen, koska en viitsi tehdä elettäkään sen suuntaan että hankkisin sitä) on hyvä käyttää holttia varmistamaan että saa sen mitä luulee saavansa.
Mutta kyllä:
..Kuitenkin tohtisin väittää, että omilla mieltymyksillä on hyvinkin keskeinen rooli välinevalinnoissa...
Itse haen laitteiltani pääasiassa sitä, että kaiuttimista tulee ulos se, jonka kuvittelin plektralla (tai sormilla, te pilkkuseksuaalit) sinne laittavani. Nämä asiat ovat toki analysoitavissa ihan niiden kirottujen fysiikan lakienkin mukaan. Koska niinhän se on, että soittajia tulee kaikenkokoisina. On niitä, jotka punnitaan pilkkipuntarilla ja sitten vaikkapa meitä miehiä. Jos pilkkipuntarin markkinointiryhmään kuuluva käpälöisi vaikkapa Firebirdiä, pitäisi hänen kyetä juoksemaan soiton aikana pitkin kaulaa ylettyäkseen A-asemaa matalammille nuoteille. Tämän takia lapsille ja muille vajaavaltaisille myydään ipaneesia ja miehille kitaroita.
Sanoisin että ainakin puolet mainitsemistasi herkkyydestä ja dynamiikasta löytyy siitä, miten soitin asettuu sitä käpälöivän turjakkeen räpylään. Jos soitto on vastavirtaan soutamista, pelimannin etusorkka on hapoilla, kankea ja kipeä. Selitä siinä sitten telekasterille että "nyt pitäisi kuulostaa vähän muultakin kuin siltä että kasa 16 x 300 pultteja viskattiin sinkkiämpäriin, taas".
Vahvistinmieltymykset seuraavat ihmisillä (ja myös muusikoilla) samaa linjaa. Jokaisella on oma viallinen versionsa ajasta. Se hetki, kun plektra irtoaa kielestä, ei aiheuta toimenpiteitä missään apinakunnan tähänastisessa vahvistinrakennelmassa. Voltit valuvat verkkaisesti kelalta kohti kalleimmasta mahdollisesta lähteestä hankitun, 1962 valmistetun 7025:n kakkosjalkaa, eikä prosessi ainakaan nopeudu kuljetettaessa sähkötäkänää läpi kaikenkarvaisten filttereiden, looppien ja pääteputkien kautta kailottimelle. Aivojen reaktiokyvyn mittakaavassa viive on huikea. Nokkelampi ehtii pohtia pimppiä, lisää pimppiä, kauppalistaa, eukon autokauppoja, lakimiesten puhelinnumeroita ja pimppiä sillä aikaa kun aivolle lähetetty käsky nuotin päästämisestä valloilleen on johtanut kuulohavaintoon. Jopa kansanedustaja ehtii keksiä muutamia uusia valeita tuossa ajassa, vaikka niitä ei varsin aivojen nopeudesta pääse useinkaan syyttämään. Ja kun eri soittajapöntöissä on erilainen määrä pöhinää, vahvistimen vastekin on makuasia.
Kun nuo ovat kohdillaan, alkaa vasta se silmänkarkin kerääminen.
Tai ainakin minulla. Se johtuu siitä, että mielestäni olisi hölmöä kerätä yleisön huomio suuntaansa näyttävillä leluilla tilanteessa, jossa ergonomia on niin persiestä että kuulostaa itseltään. Olisi ehkä pitänyt jossain välissä oikeasti opetella soittamaan. Ehkä asiat olisivat silloin toisin? Onko täällä joku, joka osaa? Onko ne toisin?
Vaan jos kitara sopii kouraan, vahvistin on nopea ja kaiutinkin osaa hommansa, miksipä sitä ei soittaisi kitaramaailman vastikkeella lasvegasilaisesta, paremman luokan bordellista?
En usko että minun juttujani kannattaa ottaa aina ihan tosissaan. Minä en ainakaan ota ;D | |
Tympee Huttunen: Lisäksi mukana kytkennässä on jonkinlainen passiivinen boosti, joka tekee soundille "jotain".
Ymmärtääkseni tuo on vain yksinkertainen muuntaja, joka nostaa jännitettä ja sen lisäksi tiputtaa mikin resonanssitaajuutta. Vanha keksintö, mutta nyt taitaa olla ensimmäistä kertaa keskihintaisessa kitarassa laajemmin tarjolla. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
