Yleistä keskustelua musiikista ›

ituvirtanen: Nuottiavaimista C ja F unohtuivat, melodiaa kirjoitetan onneksi muuallekin.
 
Panen pari geetä perään, etteivät pääse unohtumaan:
Gsus4, G7sus4, G7-5, G7+5, G6/9, G/x, Gdim... omitit ja mollit vielä erikseen. Vähennetty on tietysti vähän enemmän molli kuin duuri, silti pudotin sen tuohon. Poppipuolella kaikkea käytetään, jatsista puhumattakaan.
 
Miksattuja triadeja ja kvinttejäkin on. Raakaa esimerkkiä löytyy Vincent Persichetti'n Twentieth Century Harmony'stä. ( W.W.Norton & Company )
 
G7(#15) sisältäen sävelet ( G B D F A C E G# )
 
tai vaikkapa
 
Gmaj23 (#15 b17 b19 b21) sisältäen sävelet ( G B D F# A C E G# Bb Db F A )

Se vaan lisäyksenä...
 
Mitä kuuntelen Ville Valoa, ja Valo on mun ajan se teiniartisti, mitä piti ostaa vielä CD-levy oli sen ajan formaatti kun me ostettiin CD-levyt, piti ostaa vielä mun teiniheräämisen aikaan ja nyt kun infaaltio on noussut, ja Suomi meni Euro-aikaan, niin hinnat noussut, ennnn oli sentään Tallinassa 1990-luvun lopussa mustamäen tori, mistä käytiin tottakai ostamassa levyjä, monta peliä samassa CD:ssä, ja mitä iseltä niitä fyrkkaa gangstereiden taskuun mutta kuten totsein, toimintalogiikat muuttuneet bisneksessä ja toimintaympäristö sen lainsäädännön saneleman osalta myös.
 
Mitä tossa tei Ville Valon uutta singleä kuuntelin, niin mieshän tekee ihan HIM:in Love Metal -aikaista materiaalia sitä vanhaa kunnon pahvikoteloista Love Metal -mitä oli uusi silloin mun aikakaudella kun ostettiin levyjä että Agentsin Badding on jo taakse jäänyttä elämää, vaikka pidin siitäkin levystä. VV -on Spotifyssä se mun uusin seuraamisen kohde.
 
Niissä on B3-B5-B7-B6 se järjestys aSus -melkein menee.

Rokkipeikko: S
Mitä tossa tei Ville Valon uutta singleä kuuntelin, niin mieshän tekee ihan HIM:in Love Metal -aikaista materiaalia sitä vanhaa kunnon pahvikoteloista Love Metal -mitä oli uusi silloin mun aikakaudella kun ostettiin levyjä että Agentsin Badding on jo taakse jäänyttä elämää, vaikka pidin siitäkin levystä. VV -on Spotifyssä se mun uusin seuraamisen kohde.
 
Eli Ville ei o tehnyt uutta musaa turhaan?
 
Vaikka avauksen tarkoitus on kertoa, että se on ihan turhaa.
Toisaalta, jos ihan itse olisit tehnyt (edellyttäen, että osaat) ihan samalaisia biisejä ja yhtä hyvin niin et todennäköisesti jaksaisi kuunnella niitä edes itse. Se pieni ero selittää miksi Ville on Suomen menestyneimpiä muusikoita.

rintapek: Eli Ville ei o tehnyt uutta musaa turhaan?
 
Vaikka avauksen tarkoitus on kertoa, että se on ihan turhaa.
Toisaalta, jos ihan itse olisit tehnyt (edellyttäen, että osaat) ihan samalaisia biisejä ja yhtä hyvin niin et todennäköisesti jaksaisi kuunnella niitä edes itse. Se pieni ero selittää miksi Ville on Suomen menestyneimpiä muusikoita.
 
En nyt hahmottanut mitä tarkoitat. Että menestymiseen vaaditaan muutakin kuin hyvät biisit? Miksi ketjun aloittaja ei itsekään jaksaisi kuunnella hyvin tekemiään Ville Valon tyylisiä kappaleita jos kerran sen sorttisesta musiikista tykkää?

Uusien teosten säveltäminen lienee sikälikin turhaa että vaikuttaisi siltä kuin kaikki merkittävä taidemusiikki olisi jo sävelletty koskettavimpine melodioineen, ja kauniimpine harmonioineen vaikkei läheskään kaikkea edes suomalaistakaan kaunista taidemusiikkia ole levytetty ja nykypäivän avantgardistinen taidemusiikki on ainakin minun korvilleni etupäässä usein sellaista hälyä ja likipitäen kakofoniaa, ei kuitenkaan aina, että on kyseenalaista voiko sitä kauniiksi ja koskettavaksi taidemusiikiksi kutsua ylimalkaan joka omaisi korkeampaa metafyysistä merkitystä tai jonkun salatun syvimmän olemuksen vaan sitä voi hyvällä syyllä kutsua korvia raastavaksi meteliksi vaikka kyllä jotkut säveltäjät vielä kirjoittavat musiikkia perinteisempäänkin tyyliin melodiaan uskoen mutta en sitten tiedä pystyvätkö he kilpailemaan teoksillaan 1900 luvun alkupuolen säveltäjien kuten Melartinin, Ikosen, Madetojan, Kuulan ym. kanssa tai pärjäävätkö he vertailussa esim. Tuukkasen, Saikkolan, Aaltosen ja Fordellin kaltaisille romantikoille ja uusklassikoille ja viimeksi mainitun säveltäjän tapauksessa vähän modernimmillekin säveltäjille unohtamatta vielä Kokkosta, PH Nordgrenia, Englundia Meriläisestä tai Heinisestä puhumattakaan. Mielestäni olisi oleellisempaa sen sijaan että sävelletään ja taltioidaan koko ajan uutta musiikkia äänittää ensialkuun laadullisilta kriteereiltä kaikki tasokkaat 40-80 luvunkin sadat teokset arkistosta lojumasta ja nauttia niiden musiikillisesta kauneudesta.

Täytyy muistaa myös, että populaarimusiikin historiassa melkein niinkuin voisi sanoa, että taloudellisesti menestykseimmät artistit ja aktit ovat niitä, jotka tekevät ensimmäisinä tai ensimmäisten joukossa sitä juttua.
 
Rolling Stones 60-luvulla oli ensimmäisiä, mitä tuli julkisuuteen sen oman musiikkityylin edustajia uudella tavalla, ja loput Roling Stonesia esikuvanaan näihin päiviin pitävät enemmän tai vähemmän ovat esikuviaan apinoivia. Sama on Led Zeppelin, yms.
 
Mutta noita uranuurtajia tarvitaan, koska ne on osaltaan vaikuttamassa, että ala saa uusia harrastajia, ja mitä eri uuden sukupolven ja tulevien sukupolvien artistit vielä tulee käyttämään esikuvinaan, niin noiden tyylilajien esiintuojat ja luojat välillisesti niiden perinne jatkuu hamaan loppuun.
 
HIM oli aikanaan toi maailmalle Love Metal -käsitteen, ja siellä oli oikeat ihmiset ympärillä hoitamassa sen bisnespuolen, ketä tajusi jalat maassa alan, mikä tilanne siinä ol sillä hetkellä, kun Valot, Kaasu, yms. lähti liikenteeseen
 
Sellainen korjaus tuohon aiempaan postaukseen, että Greatest Lovesongs vol 666.pahvikoteloinen ensimmäinen painos oli se eka HIMin CD:n kun hankkisin sen uutena, ko silloin maailmanaikaan oli Turussakin vielä perinteisiä fyysisen levyn myyviä liikkeitä, Musiikinurkkaa ja Kane Recordsia, ja seurasin aktiivisesti paaavana asiakkaana tarjontaa ja uusia myös artisteja. En ole luopunut vielä tuon 1990-loppupuolen Spinefarmin ja toi taitaa olla BMG:n toi HIMin eka CD, joka kansilehtinen tai toisin sanoen pahvitekstit, sisälsi totaalisen virheellistä englannin kieltä, mutta siitähän on tullut niitä remasterointeja, joissa kansiteksteissä on kielioppivirheet korjattu.
 
On se totta, että HIM:in apinoijija ja ties kuinka monta sataa Ville Valo -love metal laulajaa on tullut sen jälkeen, niin lopulta päädytään siihen, että tuotteella, jota yrittäjä myy, sen ei tarvitse olla täydellinen, vaan siinä täytyy olla jotain uniikkia, ja se miten sä myyt sen, sillä on enemmän merkitystä. Sama se IT-bisneksessä on, Bill Gates loi omaisuuden lähteenään Microsoft pitkään ihmisen historian merkittävimmän omaisuuden ja varallisuuden ollen pitkään maailman rikkain mies, kun Gates osti kokonaisuudessaan oikeuden Seattle Computer Productsin käyttöjärjestelmä-raakileen, ja räätälöi Microsoft Disk Operating Systemsin siitä, ja sitten lähti tekemään lisensoitibisnestä, IBM ei ensin ottanut sitä, joten herra Gates lähti lisensoimaan kloonivalmistajille, tosin myöhemmin myös IBM:lle, ja tekniikan ammattilaisten meidän piirissä pidetään Microsoftin tuotteita teknisesti kovinkin keskinkertaisina.
 
Tuntuu vähän, että se voi olla yleistettävissä myös musiikki- ja -äänilevyraitaan. Eli kyse on enemmän ehkä se, miten sä teet sen bisneksen, eikä siinä, että onko se kappale nyt niin musiikin teorian kannalta ihan priimatavaraa.
 
Vai mitä mieltä te muut olette tästä?

Onhan se noinkin, itsekin pysynyt ulkona enimmäkseen mieron tieltä tämän musiikkiharrastuksen tiimoilta. Ja voihan sitä omaksi iloksi, ja jos siinä jotain pientä paikallista julkisuutta sattuu syntymään ja kasvamaan sen oman itselle läheisen ja rakkaan tekemisen kautta, niin sama se, antaa palaa.
 
Bisnes-puoli vähän järkyttävältä vaikuttaa ei ainoastaan maailmankatsomukseni ideologian kannalta, kuten tullut jo selväksi tässä aiemmissa postauksissani, kun en ole todellakaan mikään vapaan markkinatalouden kannattaja-ihminen, niin lopulta musiikkibisneksessä on sama, mitä tässä siviili-ihmiselämässä sukupuolerojen näkökulmasta tästä yhä kompleksisemmasta maailmasta selviytymisen oslta on jo Darwinin evoluutio-opissa rivien välist tehtävissä rivien välistä johtopääkset.
 
Helposti naisartisteilla menee perinteisimpiin, kun täytyy siirtyä johonkin muuhun myyntiartikkeliin, kun pääosin nykyään artistin päätulonlähde on ne esiintymiset, kun levyistä saa mitään rahaa, niin mitä esim. 2020 viime aikoina käytettyjen tekstiilien kiertotalousbisnes uudessa nousutrendissä, näitä esimerkkejä on maailmalta, esim Madonnan pikkuhousut tai Tina Turnerin minihame, ne on samaa kategoriaa, ja molemmat on naissukupuolen edustajia aristeina julkisina musiikin esittäjinä.
 
Toisaalta, Elviksen kalsaritkin on kaupattu huutokaupassa ihan tolkuttomaan hintaan.
 
Eli se päätyy helposti naisartisteilla siihen naisten perinteiseen myyntiartikkeliin mun jopa empiirisen kokemuksen mukaan, kun keikkakysyntä hiipuu näinä päivinä. Varmaan se on ollut sitten aina niin.

Rokkipeikko: Juolahti mieleen kysymyksen asettelu, miksi periaatteessa on turhaa enää pitkään aikaan ollut säveltää uusia kappaleita. perusteluni.
 
Otkaavissa on 7 säveltä,ja sitten sävelasteikkoja on 13, duuri ja molli molemmissa sama mikä avainsävel on.
 
Jokaisesta duuri ja molli -soinnusta on tietty määrää sointuvariantteja ja muunnoksia, ja jokaiseen sävelasteikon avainsäveleen menevästä kappaleesta on olemassa rajallinen määrä sointukiertoja, joita voidaan käyttää.
 
Tuon perusteella, kun uusia kappaleita on sävelletty maailman sivu, niin kaikki mahdolliset variantit on jo moneen kertaan käytetty, jos poissulkee sovituksen, tuotannon, ja sitten artistin esitystavan, eli jos tarkastelee pelkkän säveltämisen osalta asiaa. Onko joku muu samaa mieltä.
 
Joissain humaaneimmissa soittimissa on, kun soittajalla jokin ominainen äänestä kuulostava tyyli, josta tämän persoonallisuus ilmenee, niin siinä tullaan sitten jos tämä tekee jonkin itselleen tai oman artisti-imagon osalta itseltään kuulostavan sovituksen jos pelkkiä live-tilanteita ajatellaan, kun nettimaailma muuttanut ja jo pitkään ollut muuttuneena ainoastaan musiikkialan ansaintalogiikat, myos monen muun teollisuudenalan, kun pääosin jos ajattelee, että tekisi musiikkia massoille, niin pääsääntona voidaan pitää, että levyä edes tarvitse ostaa nykyään, niin sitten jää ainoastaan esiintymispalkkiot on se suurin, josta artisti ottaa sen leipänsä pääasiassa jos ei soitin/laitevalmistajat tarjoa partnership -sopimusta jossain kohtaa uraa.
 
Mitä olen kuunellut jo pitkään myos tämän hetken hyvin myyvien suurien nimien levyjä, uudempia artisteja, niin enemmän ehkä se levyntekopuoli, jos kiinnostaa artistina, niin se on lähinnä ehkä siinä tuotantopuolessa se levyn idea, en itse ole tuottaja-osaston asiantuntija, mutta voi olla, että sielläkään vaikeaa loytää uutta tapaa tuottaa levyjä.
 
Lopulta se päätyy siihen, kun maailmassa on 3-4 monikansallista levyyhtiotä, joilla isot artistit ovat, niin pitäisi olla siellä sisäpiirissä jossain niistä, joilla nuo miljoonia myyvät artistit on, ja sitten tekee sitä musiikkialan tyotä säveltää/soittaa studioraitoja/tuottaa mahdollisesti avustajana levyjä, ottaa oppia tuotantopuolesta, mahdollisesti jopa kuukausipalkalla, ja sitten mahdollisesti jonkin artistin taustakokoonpanossa soittaen niiden artistien osalta, joiden levyjen teossa ollut mukana, jos artisti on sen tyyppinen, että aitoja instrumentteja käytetään artistin tuotannossa.
 
Puhut diatonisen musiikin teoriasta, musiikkiteknologiasta sekä kapitalistisesta musiikkibusineksesta. En yleistäisi tätä kaikkea musiikkia ja sävellyksiä koskevaksi. Näkökulma asiaan oleellisempaa.
 
Se että populaarimusiikki kuulostaa pääosin samalta paskalta, johtuu enemmänkin siitä että musiikin kuunteleminen on valjastettu musiikin kuluttamiseksi. Voit kuunnella vain subjektiivisella tasolla "mitä vaan musiikkia" kaikesta maailman musiikkitarjonnasta. Sitten on vielä musiikki jota ei juuri kukaan koskaan kuule.
Musiikin tuottaminen on hyvin monipuolinen asia, jossa joudutaan tekemään kompromissejä soitinvalinnoista miksaustapaan keskimääräisen kuuntelijan laitteiden mukaan. Kännykän kaiuttimesta, poppimakkaroista tai kuulokkeista vaan ei irtoa samalla tavalla musikaalista ulottuvuutta kuin HIFI vehkeistä tai festari PA:sta. Akustista musiikkia voi kuunnella parhaiten vain olemalla paikan päällä, koska äänitteelle se tallentuu hyvin eri tavalla.
 
On tosiaan populaarimusiikkisäveltäjän työtä nikkaroida hittejä ja jostain syystä keskimääräinen ihminen tykkää eniten sellaisesta jonka se on kuullut jo ennenkin. Hittikaavalla siis toistetaan samoja juttuja vuodesta toiseen, koska se musiikki ei ole siinä se itseisarvo.
Voisi yleistäen sanoa että tämän hetken musiikista suurin osa perustuu 1900-luvun aikana tapahtuneelle musiikin kehitykselle ja musiikkityyleille. Puhutaan rytmimusiikista, kevyestä musiikista, populaarimusiikista... Bassomusiikki on mielestäni hyvä termi. Tämä siksi että vasta subwooferin ja modernin äänentoistolaitteiston keksimisen jälkeen on ollut mahdollista tuottaa matalia taajuuksia kovalla äänenvoimakkuudella. Se tuntuu ihan "sielussa" asti ja on edelleen tehokas keino saada ihminen mukaan rytmiin. Ennen tätä matalia taajuuksia kuultiin luonnon ilmiöiden lisäksi kirkossa kirkkouruista. Siihen aikaan musiikki kehittyikin juuri kirkon avulla paljon. Kansanmusiikki tai vaikkapa intialainen taidemusiikki eivät sisällä matalaa informaatiota. Niiden menestyksen salaisuus on yhteenkuuluvuuden tunteen tavoittelu ja kulttuurihistoriallinen perintö -tykätään siitä mitä on totuttu kuuntelemaan...
 
Moni muukin asia tasapäistyy ja menee monilta osin pilalle, ainakin luovuuden kannalta, ihan samasta syystä. Rahaa tehdään helpommin kun sivistystaso on matala ja kuluttaminen helppoa. Vaatii suurta arvomaailman ja hengellisen kasvun tavoittelun muutosta että ihmiskunta pääsee kulttuurillisesti ja älyllisesti korkeaan kasvuprosessiin. Kuluttaminen musiikissa tarkoittaa juuri kokemaasi tilannetta jossa kaikki alkaa kuulostamaan samalta aiemmin tehdyltä ja turhalta. Biisin käyttöikä lyhenee ja tarvitset uuden biisin tilalle nopeammin. Kun genresi hyvät rallit on kuultu voit vaihtaa soittolistan seuraavaan. genret kun eivät ole muusikkojen keksintö. ne ovat markkinointikoneiston keksintä
 
Tästä voisi kirjoittaa vaikka lopun iltaa. Kuitenkin suosittelen rohkeasti musiikin rajojen rikkomista välittämättä mistään ulkomusiikillisesta tai teoreettisesta asiasta. Ei ole mitenkään mahdollista perustella edes populaarimusiikin näkökulmasta musiikin koostuvan vain 12 eri sävelestä. Esimerkkinä vaikkapa blues ja blue note ilmiö. Sävellajeja on tavallaan vain mainitsemasi määrä, mutta se liittyy nuotinkirjoitukseen, ei musiikkiin. Skaala ja harmoninen sointi voi muuttua jatkuvasti ja olla ihan ulkona diatonisesta säveljärjestelmästä. Erilaiset epävireiset ja dissonoivat soinnit ovat tehokeino jota käytetään hyvin monessa musiikissa. Esim. elektronisessa tanssimusiikissa. Ärsyttävyyteen asti. Ärsyttävä jää ärsyttämään päähän.
 
Turhaa ei, mutta vaikeaa kyllä. Lupaan yrittää! Ketkä mukana?

Edellisestä viestistä saa käsityksen että pop on automaattisesti paskaa ja kuultua.
Hyvässä populaarisessa musiikissa on jokin oma juttu. Eikä se popin vika ole jos pop ei kiinnosta.
 
Ei mielestäni tarvitse keksiä pyörää uudestaan että homma toimii. Ei taiteilusta siitä ole kyse. Taiteilussahan kyse on vain ilmaisunvoimasta ja se miellyttää. Ei luonnossakaan retkeillä sen takia että löytäisi jotain aivan tavatonta... sinänsä, ne melkein samanlaiset kivet ja melkein samanlaiset puut ja melkein samanlaiset juurakot ja kävyt ja kannot saa ajatuksen liikkeelle ja ruokkii mielikuvitusta koska mieli itse on muutoksessa. Siksi musiikin ei tarvitse olla aivan ennenkuulumatonta, vaan tyylitajuinen ja oman makuinen musa riittää siihen että saa mielen kokemaan elämää sellaisenaan. Se vaatii kuuntelijaltakin jotain vastavuoroisuutta, fiilistä. Ei niitä rytmejä ja melodioita pidä hakemalla hakea jonain Einsteininä koska haluaa löytää jotain uutta. Ihan turhaa. Luonto ilmaisee itseään ihmisten kautta, eli aivan tyhmää yliälyllistää musiikin tekemistä (akateemista paskaa). Se on vain egoistista ja musiikin sielu siinä vain katoaa. Ilon kautta syntyy hyvää musiikkia ja jos kuuntelija ei ole iloinen niin on helppo syyttää musiikkia siitä ettei kiinnosta.
 
"Säveltäminen" termi on liian vanha tähän päivään (ainakin populaarisella puolella). Joskus sävellettiin koska oli pakko.
Nykyään teknologian myötä voi tehdä nopeesti ja suoraan asioita.
Mutta silti sitä termiä käyttääkseni: uusien kappaleiden säveltäminen on tasan yhtä turhaa kuin elämä.

PVPS:
 
Moni muukin asia tasapäistyy ja menee monilta osin pilalle, ainakin luovuuden kannalta, ihan samasta syystä. Rahaa tehdään helpommin kun sivistystaso on matala ja kuluttaminen helppoa. Vaatii suurta arvomaailman ja hengellisen kasvun tavoittelun muutosta että ihmiskunta pääsee kulttuurillisesti ja älyllisesti korkeaan kasvuprosessiin. Kuluttaminen musiikissa tarkoittaa juuri kokemaasi tilannetta jossa kaikki alkaa kuulostamaan samalta aiemmin tehdyltä ja turhalta. Biisin käyttöikä lyhenee ja tarvitset uuden biisin tilalle nopeammin. Kun genresi hyvät rallit on kuultu voit vaihtaa soittolistan seuraavaan. genret kun eivät ole muusikkojen keksintö. ne ovat markkinointikoneiston keksintä

 
Pienen tauon jälkeen katsoin tämän säikeen, ja oli tullut uutta ja tekstiä paljonkin. Joitain ajatuksia heräsi tuosta pitkästä kirjoituksestasi, mutta tuohon haluan tarttua kommentin lisäten, mitä toteat, että rahaa tehdään helpommin, kun sivistystaso on matala ja kuluttaminen helppoa.
 
Lähinnä kai Applen ne musiikin kuuntelulaitteet ja erityisesti Spotify, mitä nykyään on varmaan suosituin noista musiikin digitaalisista suoratoistopalveluista, niin olen pistänyt merkille, että artistit julkaisevat kovin pitkään singlejä ennen sitten koko albumia, ja ne singlekappaleet yhä enemmän laaditaan sillä periaatteella, että se kuuntelija ei parin kymmenen introsekunnin jälkeen vaihda toiseen kappaleeseen, ei koko ajan muuttuu musiikki näiden isojen markkinavoimien johdosta, jotka vaikuttavat alan kehitykseen, niin yhä enemmän kertakäyttökulttuuria tulee mieleen on tämäkin, vaikka todellisuudessa musiikin nyt ainakaan omasta mielestäni enkä itse pidä musiikkia lainkaan eikä se olekaan sitä, että musiikki ei ole tarkoitettu kertakäyttötavaraksi.
 
Ennen teknologian kehittymistä, kun piti vielä ostaa se fyysinen tuote sieltä kaupasta, niin sillä tuotteella oli sillä tavallal pidempi elinkaari, eikä musiikki ollut lainkaan mitään viitteitä kertakäyttötuotteeksi.
 
Esimerkiksi joskus maailman aikaan varmaan savikiekkojen ja single-levyjen osalta varmaan, jos oli rajallinen määrä vanhemmilta saatua taskurahaa, jotka ainakin omassa teini-iässä käytin kaikki äänilevyihin enimmäkseen, niin siinä kohtaa varmaan ne single-levyjen b-puoletkin tuli todella tarkkaan kuunneltua useaan kertaan, vaikka se singlen ja tulevan albumin myyntiä boostaava kappale sijaitsikin sen äänilevyn A-ouolella pääsääntöisesti.
 
Johonkin maailman aikaan on niistä singlejen b-puolen kappaleista tullut menestyslevyjä, vaikka alunperin niillä ei ollut tarkoitus myydä sitä albumia.
 
Yksi esimerkki on Led Zeppelinin Jimmy Pagen säveltämä Stairway to heaven, mikä tällä hetkellä on maailman myydyin nuottijulkaisu, ihan varma ole, mutta epäilen, että jokin Beatles-sheet music oli aiemmin sen myyntilistan ykkönen, en tiedä, lasketaanko siinä sitten kaikkien instrumenttien, kaikkien sovitusten, kaikkien formaattien ja mitä siihen kokonaismyyntiin siihen tilastoon niitä käytetään, millä ne indikaattorit, joilla sitä myyntiä mitataan että mitä siinä huomioidaan.
 
Tuo Stairway to heaven, niin käsittääkseni siitä ei ole koskaan julkaistu singleä, ja olen lukenut jostain, että Led Zeppelin 4 -albumin tuottaja empi koko kappaleen ottoa,ja vastusti sitä, koska se oli liian pitkä, eikä mikään radioasema soita niin pitkää kappaletta, siihen maailman aikaan radioasemien soitoista varmaan aika merkittävästi nuo, ketä saa niistä levyistä jotain rahaa, niin varmaan oli aika merkittävä lähde. Että ajatteli ne tuottajat ja levy-yhtiön sitä liiketulosta silmällä pitäen jo 70-luvulla vähän samaan suuntaan, mitä nykyisin yhä kiihytyvämmällä tahdilla tuo nopeatempoisuus ja kertakäyttöisyyden leima on läsnä erityisesti noissa musiikin digitaalisissa suoratoistopalveluissa. Että ei se ajattelumalli nyt niin uusi kuitenkaan ole, mutta koko ajan menee hurjempaan suuntaan kuitenkin.
 
Kertakäyttöisyyden tuohon ajatukseen on mielestäni liitettävissä myös tietty pintaliitoisuuden ja pinnallisen elämän ajatus, josta itse en pidä lainkaan.
 
Let's slow down and stop living it fast. Man lived fast-paced life, dead at young age.
 
On se ja vähän omasta toiminnasta ja kiinni, että onko pakko oman elämäntyylin suhteen lähteä johonkin Jones in Fast line -linjalle, vai haluaako kestävän kehityksen elämäntyyliä edustaa siinä määrin ihmisenä olemalla, että sitä kautta parantaa todennäköisyyksiä saavuttaa pidempi elämä.

Vähän viellä väännän rautalangasta, oion, ja olen jo ottanut selvää, että tiivistetysti tulee tuo esille, kun totesin, että on nämä suoratoistopalvelut Spotify yms. muuttanut alaa siten, että levyt ja kappaleet, mitä julkaistaan tuottamisen jälkeen, niin toiminta on yhä laskelmoidumpaa.
 
Otan esimerkin.
 
Suomessakin on monia artisteja, kun yksittäinen kappale julkaistaan vaikka nyt Spotifyssä, niin on olemassa artisteja, joiden ne kappaleet, joita julkaistaan, niin täysin laskelmoiduisti ainoastaan siitä lähestymistavasta tuotettu, kun siinä on jokin tietty aika sekunteina, mitä pitää se kuuntelijan mielenkiinto kappaleen alussa säilyttää, että se ei siirry johonkin muuhun kappaleeseen. Se Applen musiikkilaite, olisko se Apple PodMusic, en muista oliko se se, ja sitten lopulta Spotify nyt vaikka esimerkkinä, niin se toimintamalli, jolla jotain Spotifyä nyt suuri massa käyttää varmaan, niin varmaan sitten pikakelailulla siirtyy ehkä nopeaampin tahtiin kappaleesta toiseen.
 
En epäile lainkaan, etteikö ainakin nuo isot monikansalliset levy-yhtiöt olisi tehnyt jonkin tutkimuksen tuosta omia liiketaloudellisia intressejä silmällä pitäen, mikä tuo kriittinen aikapiste tuossa kappaleen intron kuluessa on, joka täytyy saavuttaa että se kuuntelijan mielenkiinto sälyy sen pisteen yli.

Ihka uusien kappaleiden säveltäminen lienee jo sikälikin aivan turhaa että nykysäveltäjien, edustivatpa ne mitä musiikillista tyyliä tahansa, on vaikea panna menneiden aikojen klassikoiden mestariteoksia paremmaksi joten perustellumpaa olisi esittää uutterammin monien unohdettujenkin klassikoiden ohjelmistosta kadonneita teoksia ja arvioida niitä uudelleen kun säveltää jatkuvasti uutta ohjelmistoa joka ei tavoita klassikkosäveltäjien teosten ydintä, sitä tuoreutta, syvyyttä ja iäti ajankohtaista sanomaa vaikka kukin nykyään elävä säveltäjä harjoittaakin luonnollisesti vain omaa ammattiaan ja on sikäli oikeutettu työhönsä ja lienee mahdollista että nykyäänkin sävelletyistä teoksista voi joskus tulevaisuudessa tulla klassikoita vaikka musiikillinen kielioppi onkin muuttunut ratkaisevasti viimeisen 50 vuoden aikana suomessakin tonaalisuudesta atonaalisuutta suosivaksi ja perinteiseen jälkiromanttiseen tyyliin kirjoittavia säveltäjiä on yhä vähemmän ja toisaalta epäilemättä monet klassikkoainesta sisältävät 1900 luvun teoksetkin ovat unohtuneet arkistojen kätköihin vaikka esim. Ylellä on monista niistä hallussa omaa tuotantoa käsittäviä kantanauhatallenteita joita se ei jostakin tuntemattomasta syystä, ilmeisesti populariteettia ja yleisönsuosiota Sibeliuksen musiikilla tavoitellessaan, soita kanavillaan vaikka onkin epäkaupallinen toimija jonka tehtäviin kuuluisi tallentaa ja esittää musiikkia jota ei voida sijoittaa kaupallisille äänitteille ja näin suojella ja tukea kansallista kulttuuriperintöämme jossa niin Pesosella, Tuukkasella, Saikkolalla, Aaltosella, Leiviskällä, ja monilla muilla on tärkeä asema vaikka esim. soivassa arkistossa heidän musiikkiaan ei toiveistani huolimatta juuri kuulla Pylkkäsen oopperaa ja Fougstedtin Angosciaa lukuun ottamatta Ylen ilmeisesti uskotellessa itselleen ja kuulijoille Sibeliuksen musiikin suuresta määrästä päätellen Ylen soivassa arkistossa että Sibelius on ainoa oikea tie autuuteen ja onneen, mitä se konservatiivisessa ja stereotyyppisessä kansallisromanttisessa tai frigidin klassisessa ilmeessään, sen voin 40 vuotta musiikkia kuunnelleena ja tutkineena sanoa, ei todellakaan ole vaan olen saanut suurimmat emotionaaliset kokemukset edellä mainittujen säveltäjien sinfonioista.
 
Tuntuu oudolta ja käsittämättömältä että toisin kuin ruotsissa suomessa on useita vaiettuja säveltäjäsuuruuksia joiden sinfoniatuotanto on epäoikeudenmukaisesti unohdettu niin perusteellisesti ja totaalisesti ettei sitä voi kuunnella edes levyltä ja vaikka saamme lukea musiikkikirjoista heidän elämästään ja teoksistaan syvälle meneviä analyysejä ei kukaan ole kuullut heidän monista sinfonioistaan nuottiakaan, mikä olisi luonnollisesti olennaisinta ja tärkeintä säveltäjän tuotantoon tutustuttaessa ja tämän huutavan vääryyden ja epäkohdan takia kansallinen musiikkiperintömme ja sinfoniakirjallisuutemme pysyy jälkipolville, surullista kyllä, täysin tuntemattomana ja musiikinhistoriasta syntyy vääristynyt kuva siitä että Sibelius olisi ollut Melartinin ansiokasta työtä genreessä lukuun ottamatta ainoa varteenotettava lajityyppinsä edustaja vaikka niin monet veivät omalla tärkeällä panoksellaan sinfoniamuotoa eteenpäin persoonallisilla muotoratkaisuillaan, polyfonisella kudoksella ja oman persoonallisen lisän musiikkin tuodessaan tai tonaalisuuden rajapuomit ylittäessään ja mikä tärkeintä uuden ja dimensioiltaan laajemman syvyysperspektiivin sinfoniaan tuodessaan joka sibeliuksen sinfonioista niin silmiinpistävästi ja räikeästi puuttuu.

Kaikille se musan tekeminen ei oo kilpailu kuka säveltää parhaan melodian, tai kenellä on monimutkasimmat sointukulut ja rytmit biisissä. Jotkut tekee musaa siksi, että ne haluaa ilmaista itteensä sen musan avulla. Naurettavaa sanoa, että ei voi tehä parempia biisejä kun jotkut klassikkoteokset tms. Parempi on kuitenkin suhteellinen käsite.

Ei musiikin tekeminen missään nimessä mikään kilpailu paremmuudesta saa ollakaan vaikka säveltämisessäkin toisinaan kilpaillaan vaan musiikki on olemisen kukkana ja puhtaana tuloksena olemassa oman itsensä takia kummutessaan sydämen syvyyksistä (jo Beethoven sanoi: se mikä on tullut sydämestä voikoon myös palata sydämeen) ja sen luominen on monelle sisäinen välttämättömyys jolla he tavallaan oikeuttavat olemassaolonsa todistaen eläneensä nauttiessaan välittömästi siitä hengestä jonka jäljillä jälkipolvet etsivät virvoitustaan luovan voiman virratessa heissä ja taiteen tuotteiden ilmaistessa maailman olemuksen mutta näkisin vain että jotenkin sellaisia kykyjä ja suuria lahjakkuuksia ellei peräti nerokkaita säveltäjiä ei maailmassa tai meillä täällä suomessakaan enää taida juuri olla jotka pystyisivät säveltämään postromanttisia ja originellejä sinfonioita täynnä sisäistä merkitystä ja panosta kuten vaikka Olavi Pesonen fuugatekniikalla sävelletyissä jälkimadetojalaisissa raskaan elegisissä tonaalisesti vapaammissa sinfonioissa 50 luvulla tai ilmaisemaan valtameren mysteerit meren ylistyslaulussaan kuten Tuukkanen suuressa meri sinfoniassaan jota ei kokonaisuudessaan voi kuunnella spotifysta mutta latasin sen areenasta taannoin koneelleni tai ilmaisemaan pohjatonta surua sodan menetyksistä kertovassa Saikkolan kaatuneille aseveljille omistetussa Traagisessa sinfoniassaan tai soinnauttamaan polyfonisen taitonsa kieliä kuten Leiviskä tai kuvaamaan sodan järjettömyyttä ja hävitystä kuten Aaltonen sinfoniassaan jne. jotka kuitenkin ovat meidän keskeisintä säveltaidetta mm. Melartinin sinfonioiden ohella eivätkä Fabritiukset, Mielckit, Ingeliukset, Wegeliukset ym. joita Yle klassisella soitetaan.

Kaikki melodiathan on jo tehty. Siis oikeasti: https://www.classicfm.com/music-new … e-algorithm-to-create-every-melody/
 
Two musicians used an algorithm to create every single melody possible. Ever.
 
Hauska idea.

Moderni tai avantgardistinen nykymusiikki jossa ei ole juuri melodista ainesta ja josta puuttuu yleisesti hyväksytty emotionaalinen referenssisysteemi ei yllä yhtä syvälle sielun sopukoihin kuin perinteinen tonaalinen musiikki joka wieniläisklassismista alkaen liikkuu affektien koko asteikolla ja melodian luomisessa voi jäljitellä kaikkia sydämen liikkeitä. Sointivärien vuoksi musiikki perustuu lähes rajattomiin rikkauksiin ulottuvaan määrään säveliä joiden muotoutuminen on äärimmäisen eriytynyttä ja tarkkaa sanoo Hildesheimer.

seppo69: Kaikki melodiathan on jo tehty. Siis oikeasti: https://www.classicfm.com/music-new … e-algorithm-to-create-every-melody/
 
Two musicians used an algorithm to create every single melody possible. Ever.
 
Hauska idea.
 
Tuo on oikeasti ihan kiintoisa pointti. Jos sävellykset ajatellaan erilaisilla rytmeillä varustetuiksi sävelketjuiksi, säveltäminen on oikeastaan vain sitä että valitaan yksi noista lukemattomista vaihtoehdoista. Lopultahan tuollainen on vain matematiikkaa, ja matematiikalla ei voi olla tekijänoikeutta, kuten nuo jannut järkeilevät.
 
Onkohan musiikki ainoa taiteen laji jonka periaatteessa voi pelkistää matematiikaksi? Onhan digitaalinen kuvakin viime kädessä matematiikkaa.

Taide on yhtä paljon matematiikkaa kuin tunteet.

KaRa: Taide on yhtä paljon matematiikkaa kuin tunteet.
 
Tunteisiin ei onneksi voi olla copyrightia. Mutta säveltäminen, sehän on tosiaan vaan sitä että erilaisten mahdollisten säveljonojen seasta valitaan sellainen joka herättää tunnetta.