Aihe: Miksi ruotsissa levytetään maanmiesten sinfonioita uutterammin?
1
megatherium
05.04.2022 17:14:53 (muokattu 06.04.2022 14:14:49)
Hämmentää hieman se että Tuukkasen Meri sinfonia sen miltei impressionistisen pehmeästä ja aaltomaista melodiikkaa viljelevästä alusta lähtien jonka voi kuunnella vain areenasta tai CD-levyltä jaksaa lumota ja saada jopa pakahtumaan kuuntelukerrasta toiseen enemmän kuin usein paljon rutiininomaisempi ruotsalainen sinfoniakirjallisuus joka ei sanottavammin vaikuta kohottavasti tunteisiin kuin ehkä korkeintaan Hugo Alfven parhaimmissa oivalluksissaan vaikka Meri sinfonia Myrsky osa saattaakin olla vielä vaikuttavampi ja dramaattisempi osa kuin Meri sinfonian avaus vaikka kyllä tässä on välillä myös Melartinin, Leiviskän ja jopa ensiosassaan hieman luonnosmaisesta ja vain osittain orkestroidusta Ikosen valoisasta sinfoniasta lumouduttu kiitos hitaan osan kauniin tematiikan, rytmiikaltaan eloisan scherzon ja tunnelmiltaan vaihtelevan finaalin vaikka tohdin epäillä että Ikosella on merkittävämpiäkin sinfonioita laajassa tuotannossaan jota ei liiemmälti esitetä koska nurinkurisesti dissonoiva, kakofoninen ja kirskuva moderni nykymusiikki on vallannut konserttisalit ja levykatalogit mutta erään kriitikon mielestä Ikosen Tampereen filharmonisen orkesterin konsertissa kantaesitetty 5. Aperta sinfonia kannatti tuoda päivän valoon unohduksen hämärästä kaikessa niukkuudessaan ja lyhyydessäänkin ollessaan kiireinen silmäys sodan aikaiseen maailmaan jossa kaikesta oli pulaa ja kapellimestarin mukaan sen finaalissa useita kertoja toistuva suomalaiskansallinen teema saattaa jäädä joksikin aikaan soimaan kuulijan päähän.
 
Minulla soi tänään mielessä Ikosen kuudennen sinfonian rytmisesti eloisa Scherzo osa jossa on lyhyt ja mahtipontinen keskijakso. Mutta vaikka Schopenhauerin mukaan myös Beethovenin sinfonia kuvastaa melskeistä maailmaa ulottuen mitä suurimmasta kaaoksesta ja epäjärjestyksestä mitä täydellisempään järjestykseen ilmentää musiikki silti välittömästi itse tahtoa eikä muiden taiteiden tavoin esitä ideoita, tahdon esineellistymisasteita.
 
En ole itse kyllä edelleenkään huomannut Ikosen 6. sinfoniassa mitään yhtäläisyyttä Beethovenin musiikkiin, vaikka niin Salmenhaara väittää, vaikkakaan ei suoranaisesti 6. sinfoniasta puhuessaan, mutta ehkäpä monissa varhaisemmissa sinfonioissa, joissa näin saattaa ollakin kun hän kirjoittaa Ikosen sinfonioita analysoidessaan, että vaikutelma on jälleen hyvin beethoveniaaninen tarkoittaen tällä muistaakseni lähinnä 3. ja 4. sinfoniaa.
 
Ärsyttää vain tavattomasti se että modernia ja lähinnä kakofonista ja dissonoivaa nykymusiikkia perusteettomasti suositaan melodisilta kvaliteeteiltaan ja harmoniselta kieleltään aidosti kauniimpia Ikosen sinfonioita enemmän jotka on unohdettu mm. siksi että ne eivät juurtuneet ohjelmistoon kun säveltäjä ei ollut itse valvomassa etujaan vaan hänen musiikkiinsa lakkasi soimasta konserttisaleissa luultavasti 50 luvulta lähtien tai viimeistään säveltäjän poismenon jälkeen mutta luulisi silti että hänen sinfonioitaan edes jonkin verran levytettäisiin etteivät ne jäisi täysin unohduksiin ja kuulijat pääsisivät nauttimaan niiden romanttisesta kauneudesta.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)